Nuorehko henkilö, joka ei kykene mihinkään työhön tai opiskelemaan mt-ongelmien vuoksi - osaako joku valaista?

Tietenkin, eivät kaikki näytä samalta ja tässä porukassa on myös kauniita, luonnollisia ja hoikkia ihmisiä. Sellaisia jotka pitävät asioistaan huolta, tekevät töitä itsensä eteen kaikesta huolimatta ja surettaa, että heillä elämä meni miten meni.

Mutta turha kiistää sitä faktaa että suuri enemmistö näistä on lihavia, värikkäät lyhyet hiukset omaavia, lävistettyjä, tupakoivia, tatuoituja, elämänhallintaongelmia yms. Tuo ei ole mikään keksitty juttu vaan sellaisia oikeasti on, omassakin tuttavapiirissä. Myös etenkin mediassa ja somessa tämmöisiä esiintyy paljon. Ja ei mitään fyysistä vikaa ole miksi olisivat eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Ja ihmetyttää sekin että nuo jo nuorena työkyvyttömäksi julistetut, tai julistautuneet, henkilöt ovat aina tatuoituja (huonosti), tupakoivia, lävistyksiä useissa paikoissa, hiuskset värjätty räikeäksi, talousongelmissa, puhelinta selataan 24/7 sen sijaan että tehtäisi jotain hyödyllistä tai omaa tilannetta edistävää... ja niin edelleen. Aina.

Sitä ne psyykkiset traumat teettää. Kaikki heijastusta niistä. Ne jotka pystyy toimimaan järkevästi, pääsee ylös. Kaikki ei pysty, koska hermot paskana lapsesta lähtien. 

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin, eivät kaikki näytä samalta ja tässä porukassa on myös kauniita, luonnollisia ja hoikkia ihmisiä. Sellaisia jotka pitävät asioistaan huolta, tekevät töitä itsensä eteen kaikesta huolimatta ja surettaa, että heillä elämä meni miten meni.

Mutta turha kiistää sitä faktaa että suuri enemmistö näistä on lihavia, värikkäät lyhyet hiukset omaavia, lävistettyjä, tupakoivia, tatuoituja, elämänhallintaongelmia yms. Tuo ei ole mikään keksitty juttu vaan sellaisia oikeasti on, omassakin tuttavapiirissä. Myös etenkin mediassa ja somessa tämmöisiä esiintyy paljon. Ja ei mitään fyysistä vikaa ole miksi olisivat eläkkeellä.

Fyysinen vika se hermovikakin on, joka näkyy mielenterveys- ja elämänhallintaongelmina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näitä kommentteja lukiessa voi todeta, että ihan v itun oikein teille maksaa elämiseni. 

Ja mä en ainakaan mikään kermaperse ole koskaan ollut, eikä mulla ole ollut mahdollisuuksia paljon mitään päätöksiä tehdä.

Sen päätöksen kyllä voit tehdä tänään, että otat itseäsi niskasta kiinni. Hoidat lääkityksen kuntoon, jotta pystyt elättämään itse itsesi.

Sinä kun et tiedä minun päätöksistäni ja kuntoutumisyrityksistäni mitään. Lääkitys ei myöskään ole mikään automaattinen ratkaisu, siitä koituu monille enemmän haitaa kuin hyötyä, eikä aina toimiessakaan auta muuhun kuin ihan äärimmäiseen kärsimykseen.

Mt-hoito on aikamoista puoskarointia. Terapia toimii monella, jos on oikeanlainen terapeutti ja oikea suuntaus. Eri ongelmiin sopii erilainen. Lääkkeet turruttaa ja jumittaa, monella estää todellisen paranemisen, mutta auttaa kestämään sitä huonoa tilaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä ollenkaan, mistä ihmeestä nämä parikymppiset oikein on tehty, kun yks jos toinenkin, tuttavapiirissä useampi, on psykologin tarpeessa jo alakoulusta lähtien, eivät kykene sitoutumaan mihinkään, sen paremmin työhön kuin opiskeluunkaan, säntäilevät päätöstensä kanssa sinne sun tänne ja koko ajan ja kaikki ahdistaa. Ottakaa hyvät vanhemmat niitä kermapersemuksujanne vakavaan puhutteluun ja rahahanat kiinni.

Lapsuuden traumat. Epävakaat kotiolot. Jo sikiöaikana altistunut ongelmia tuottaville asioille kohdussa (alkoholi)? 

Vierailija kirjoitti:

Voin tälleen autistina sanoa että vika on myös niissä työpaikoissa kun en kykene "oikeisiin" töihin. En pysty pitkiin työpäiviin, aikaisiin herätyksiin ja jatkuvaan sosiaalisuuteen. Tosin olen hoitanut asiani siten että työllistän itseni ja aloitan työpäiväni silloin kun huvittaa.

Jos on nepsy-diagnoosi, olisi työ- tai opiskelupaikalla oikeus saada kohtuullisia mukautuksia, mutta se oikeus on vaan kauniita sanoja. Toki jos tähän päälle vielä olisi joku mt-ongelma niin varmaan siirtyisin eläkkeelle kun voi olla että se olisi liikaa. Ja mielelläni maksan veroja vaikka mt-ongelmaisten "lusmuiluun", kyllä ne verorahat huonompaankin menee.

Miksiköhän "nepsyjä" ei ollut lainkaan ennen 2000 lukua?

Oli bipoja ja skitsoja jotka olivat normitöissä tai laitoksissa. MBD mikä taitaa olla jotain sukua nykyiselle ADHDlle oli yksi lapsi ehkä /50 000, muut vain rauhattomia jotka kuitenkin kävivät koulussa ja työllistyivät. Masennukseen ei ollut aikaa eikä varaa kenelläkään, piti maksaa koti ja saada ruokaa lapsille. Ei ollut järjestelmää joka mahdollisti potemisen

Apua saadakseen pitää olla todella huonossa kunnossa ja näkyviä, koulutusta ja työllistymistä haittaavia ongelmia. Joskus niitä oireita joutuu liioittelemaan ja vahvistamaan, että saisi apua. Ja ensimmäinen apu on mielialalääkkeet, ei keskusteluapu. Siinä rumbassa mielenterveysongelmaisuudesta ehtii muodostua identiteetti ja uskomus, että en minä mihinkään pysty, minulla on mielenterveysongelma.

Mielestäni moni, moni mielenterveyssyistä eläkkeellä oleva olisi ollut täysin kykenevä työelämään ja ylipäätään elämään ihan terveenä, jos olisi saanut oikeanlaista tukea ajoissa.

Olisipa näiden kuntouttavien työtoimintojen sijaan tarjolla ihan oikeita töitä, sellaisia joita ei tehostamisen ja koneistumisen ja kehityksen vuoksi enää ole. Joihin voisi mennä työyhteisön täysipainoiseksi osaksi ja kyllä, saada ihan oikeaa palkkaa.

Minä olin vielä parikymppisenä jo pitkällä ajatuksessa, ettei minusta ole työelämään ja vietän elämäni sairaseläkkeellä. Kuitenkin minua saatiin painostettua jatkamaan opiskelua perustellen, että tuet ovat isommat, jos minulla on ammatti paperilla. Viimeisessä työssäoppimisessa päädyinkin työpaikkaan, jossa sain ensimmäistä kertaa hyvää palautetta ja luvan olla keskeneräinen, opetella. Ohjaaja näki, että vika oli itseluottamuksessa, ja osasi jotenkin juuri oikein tukea minua. Mielenterveysongelmat jäivät sille tielleen.

Toivon, että kaikilla olisi mahdollisuus löytää paikkansa elämässä.

Ihan tiedoksi vanhalle mummolle: työelämä on muuttunut 80-luvulta. Sellaisia yksinkertaisia, suorittavia töitä ei enää juuri ole. Ne työt, jotka jotka tekivät ennen kansakouluihmiset, tekevät nyt virolaiset vielä pienemmillä palkoilla. Osalla ei ole työkykyä. On ahdistusta, paniikkihäiriöitä ja vastaavia. Sovinistisella 70- ja 80-luvuilla näitä mt-ongelmia ei ymmärretty tai ne lakaistiin maton alle, poissa muiden silmistä. 

Itseäni ärsyttää aivan suunnattoman paljon se, ettei vanhat ihmiset tajua eivätkä näe maailman muuttumista. Elävät henkisesti 70- ja 80-luvuilla. 

Tätäkin ongelmaa yritetty ratkoa oppivelvollisuutta pidentämällä.

Eikö ymmärretä, että osa ei nykyäänkään käy edes peruskoulua loppuun, joten mitä se velvollisuuden pidentminen auttaa?

Miksi muutoinkaan hukata koulutusresursseja sellaisiin ihmisiin, jotka päätyvät vaikka siivoamaan tai kotona istumaan, miksi näitä pitää väkisin käyttää jossain ammattikoulussa lintsaamassa tai häiriköimässä ja muita haittaamassa?

Vierailija kirjoitti:

Tätäkin ongelmaa yritetty ratkoa oppivelvollisuutta pidentämällä.

Eikö ymmärretä, että osa ei nykyäänkään käy edes peruskoulua loppuun, joten mitä se velvollisuuden pidentminen auttaa?

Miksi muutoinkaan hukata koulutusresursseja sellaisiin ihmisiin, jotka päätyvät vaikka siivoamaan tai kotona istumaan, miksi näitä pitää väkisin käyttää jossain ammattikoulussa lintsaamassa tai häiriköimässä ja muita haittaamassa?

Haluaisin ajatella, että jos se oppivelvollisuuden pidentäminen pelastaa yhdenkin sellaisen, joka muuten jäisi vain ajelehtimaan, niin se on sen arvoista. Vaikka vasten tahtoaan lähtisi opiskelemaan jotakin, voi se vahingossa alkaa innostaa.

P.S. Tuo siivoojakommentti kertoo sinun olevan jämähtänyt jonnekin 90-luvulle. Muistan itsekin, kun jotkut opettajat pelottelivat, että joudut siivoojaksi jos et opiskele. Siivousala on nykyään onneksi arvostetumpi kuin tuolloin.

Mikä olisi sinunsta sellainen työ, johon kys. henkilö soveltuu? Joku työ, jonka arjen oikeasti tunnet.

ADHD ei loista helpossa työssä, vaan sopivasti haastavassa, kiinnostavassa ja palkitsevassa työssä. Puuduttava työ, joka ei tunnu mielekkäältä ja merkitykselliseltä saa suoriutumaan surkeasti ja masentaa. 

Tämän takia ADHD lapsia ja nuoria on niin tärkeä tukea, että löytyy oikeat toimintatavat ja reitti itselle sopivaan koulutukseen ja työhön pysyy selkeänä.

Hoito ei paranna. Jos nyt muistetaan että asennoituminen on negatiivista henkilökunnan puolelta ja sitä ei muuteta. Ei on ei eli jos haluat toimintakyvyttömyyteen vedoten jotain muuta lääkettä, siitä tulee helposti vastaukseksi pelkkää hiljaisuutta sanan ei lisäksi. Parhaimmillaan pelkkää tuijotusta takaisin. Perusteluita joko tulee tai ei tule.

Ei auta vaikka olisi työ tai opiskelu vaarassa, ei on ei. Eläke sairastavalle on työntekijälle kevyempi ratkaisu kuin työnteko. Ei tarvitse ponnistella esityksessä auttaa vaan voi ihan laillisin perustein olla antamatta apua eli olla tekemättä lausuntojen kaltaisua vaativia kirjallisia töitä.

Sinua ei kuunnella toiminnan kautta. Moni haluaa lääkäreiltä täysin samoja asioita enkä nyt puhu näteistä sanoista. Mutta siinä missä somaattisesti sairas saa läkitysmuutoksen tai apuvälineen, psyykkisesti sairas jää aneluissaan ilman. Ei ole todisteita, mustaa valkoisella, joten ei tarvitse tehdä töitä kuten tavallisesti vaan voi ottaa rennommin ja olla hiljaa. Perustella jos siltä tuntuu ja lukea suoraan Terveysportista asian.

Jos tarvitsisi rohkeutta aloittaa lääke sitä ei saa. Kaava on sama kafkamainen käskytys kuin koirakoulussa. Asia joko ohitetaan tai käsketään puhua jollekin toiselle. Joka ignoraa asian ja haluaa mieluiten puhua sään tyyppisestä kevyemmästä aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi sinunsta sellainen työ, johon kys. henkilö soveltuu? Joku työ, jonka arjen oikeasti tunnet.

ADHD ei loista helpossa työssä, vaan sopivasti haastavassa, kiinnostavassa ja palkitsevassa työssä. Puuduttava työ, joka ei tunnu mielekkäältä ja merkitykselliseltä saa suoriutumaan surkeasti ja masentaa. 

Tämän takia ADHD lapsia ja nuoria on niin tärkeä tukea, että löytyy oikeat toimintatavat ja reitti itselle sopivaan koulutukseen ja työhön pysyy selkeänä.

Kuka terve loistaa itselleen liian helpossa työssä? Kuka terve haluaa sinne päin ammatin jos kokee, etteivät resurssit riitä useamman opiskeluun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin tälleen autistina sanoa että vika on myös niissä työpaikoissa kun en kykene "oikeisiin" töihin. En pysty pitkiin työpäiviin, aikaisiin herätyksiin ja jatkuvaan sosiaalisuuteen. Tosin olen hoitanut asiani siten että työllistän itseni ja aloitan työpäiväni silloin kun huvittaa.

Jos on nepsy-diagnoosi, olisi työ- tai opiskelupaikalla oikeus saada kohtuullisia mukautuksia, mutta se oikeus on vaan kauniita sanoja. Toki jos tähän päälle vielä olisi joku mt-ongelma niin varmaan siirtyisin eläkkeelle kun voi olla että se olisi liikaa. Ja mielelläni maksan veroja vaikka mt-ongelmaisten "lusmuiluun", kyllä ne verorahat huonompaankin menee.

Miksiköhän "nepsyjä" ei ollut lainkaan ennen 2000 lukua?

Oli bipoja ja skitsoja jotka olivat normitöissä tai laitoksissa. MBD mikä taitaa olla jotain sukua nykyiselle ADHDlle oli yksi lapsi ehkä /50 000, muut vain rauhattomia jotka kuitenkin kävivät koulussa ja työllistyivät. Masennukseen ei ollut aikaa eikä varaa kenelläkään, piti maksaa koti ja saada ruokaa lapsille. Ei ollut järjestelmää joka mahdollisti potemisen

Aika moni keski-ikäinen "nepsy" saa diagnoosin sen jälkeen, kun oman lapsen tilannetta on lähdetty selvittämään. Kouluajoista asti vaivanneet haasteet saavat viimein selityksen ja toivottavasti myös ratkaisun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin tälleen autistina sanoa että vika on myös niissä työpaikoissa kun en kykene "oikeisiin" töihin. En pysty pitkiin työpäiviin, aikaisiin herätyksiin ja jatkuvaan sosiaalisuuteen. Tosin olen hoitanut asiani siten että työllistän itseni ja aloitan työpäiväni silloin kun huvittaa.

Jos on nepsy-diagnoosi, olisi työ- tai opiskelupaikalla oikeus saada kohtuullisia mukautuksia, mutta se oikeus on vaan kauniita sanoja. Toki jos tähän päälle vielä olisi joku mt-ongelma niin varmaan siirtyisin eläkkeelle kun voi olla että se olisi liikaa. Ja mielelläni maksan veroja vaikka mt-ongelmaisten "lusmuiluun", kyllä ne verorahat huonompaankin menee.

Miksiköhän "nepsyjä" ei ollut lainkaan ennen 2000 lukua?

Oli bipoja ja skitsoja jotka olivat normitöissä tai laitoksissa. MBD mikä taitaa olla jotain sukua nykyiselle ADHDlle oli yksi lapsi ehkä /50 000, muut vain rauhattomia jotka kuitenkin kävivät koulussa ja työllistyivät. Masennukseen ei ollut aikaa eikä varaa kenelläkään, piti maksaa koti ja saada ruokaa lapsille. Ei ollut järjestelmää joka mahdollisti potemisen

Aika moni keski-ikäinen "nepsy" saa diagnoosin sen jälkeen, kun oman lapsen tilannetta on lähdetty selvittämään. Kouluajoista asti vaivanneet haasteet saavat viimein selityksen ja toivottavasti myös ratkaisun. 

Niinpä, näin kävi läheisellekin, nepsyn lisäksi oli myös mt-ongelmia. Lapsesta asti haasteita saattaa koulut loppuun, pysyä yhdessä työpaikassa, päihdeongelmia jne. Ja tämä kaikki kultaisessa menneisyydessä, ei hän pystynyt elämään mitään "kunnollista elämää" vaikka systeemi ei mahdollistanutkaan mitään.

Itse olin psykoottisena töissä eräässä tehtaassa jonkin aikaa ennen osastolle joutumista. Sain päähäni erinäisiä asioita työkavereistani, jotka eivät olleet totta, ja varsin vakuuttavasti esitin näitä esimiehille jolloin nämä viattomat kanssatyöntekijäni saivat mm. varoituksia. Samoin laitoin vahingossa liikkeelle aikamoisia huhumyllyjä, kun esitin eteenpäin kaikenlaisia kuvitelmiani kuitenkin ilmeisen vakuuttavasti myös. Tietysti sain sitten ihmisiä kimppuuni, jotka savustivat minut ulos ko. työpaikasta. Kukaan ei varmaan tajunnut, että oikeasti olin psyykkisesti vakavasti sairas. Menin lopulta psykoosiin, ja jouduin osastolle. Kuntoutuminen oli useiden vuosien mittainen prosessi, johon kyllä koen saaneeni runsaasti apua ja tukea terveydenhuollolta. En koe jääneeni mitenkään heitteille. Nykyään olen jälleen palkkatöissä, hyvässä työpaikassa ja sairauteni on remissiossa.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin, eivät kaikki näytä samalta ja tässä porukassa on myös kauniita, luonnollisia ja hoikkia ihmisiä. Sellaisia jotka pitävät asioistaan huolta, tekevät töitä itsensä eteen kaikesta huolimatta ja surettaa, että heillä elämä meni miten meni.

Mutta turha kiistää sitä faktaa että suuri enemmistö näistä on lihavia, värikkäät lyhyet hiukset omaavia, lävistettyjä, tupakoivia, tatuoituja, elämänhallintaongelmia yms. Tuo ei ole mikään keksitty juttu vaan sellaisia oikeasti on, omassakin tuttavapiirissä. Myös etenkin mediassa ja somessa tämmöisiä esiintyy paljon. Ja ei mitään fyysistä vikaa ole miksi olisivat eläkkeellä.

En ihan ymmärrä tätä. Kauniiden ja hoikkien ihmisten kohdalla osoitat surua ja myötätuntoa, mutta tämä tunne katoaa jos työkyvyttömän ulkonäkö ei miellytä? Ymmärrät varmaan, että sekä hoikkuus että ylipaino voivat olla lääkityksen tai mt-oireilun tuotteita. Joillakin ruokahalu katoaa ja toisilla lisääntyy, kumpikaan ei välttämättä ole oma valinta.

Onhan nykylapsilla jo diagnoosina uhmakkuushäiriö.. Vmp

Veljelläni todettiin nuorena skitsofrenia ja hän sai eläkkeen. Hän ei ole juoppo, laiska tai tatuoitu. Käy kuntouttavassa työssä. Eikä hän edes tupakoi. Haluaisiko joku työssäkäyvä tosiaankin jonkun skitson työkaveriksi? Veljestäni et edes sitä huomaisi.