Lue keskustelun säännöt.
Nuorehko henkilö, joka ei kykene mihinkään työhön tai opiskelemaan mt-ongelmien vuoksi - osaako joku valaista?
15.12.2022 |
Voiko tuollainen olla edes totta? Syynä siis mielenterveyden ongelmat, ainakin kaksisuuntainen ja adhd. Mutta kai nyt joku yksinkertainen suorittava työ edes onnistuisi?
Ei vaan pysty käsittämään, että ei (muka) kykene yhtään mihinkään.
Ja ennen kuin alat riehua, että asia ei kuulu minulle, miksi näin typerän aloituksen edes teen, niin väitän kyllä että asia kuuluu jokaiselle työssäkäyvälle jollain tasolla. Me työssäkäyvät kun maksamme isolta osin kaikki sosiaalietuudet eli annamme palkastamme roposia "Kelan pohjattomaan nieluun".
Mitä enemmän ja nuorempia tällaisen toivottomuuden diagnoosin saa, sen enemmän ihmetyttää, että mikä on mennyt yhteiskunnassa pieleen...
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ihmetyttää sekin että nuo jo nuorena työkyvyttömäksi julistetut, tai julistautuneet, henkilöt ovat aina tatuoituja (huonosti), tupakoivia, lävistyksiä useissa paikoissa, hiuskset värjätty räikeäksi, talousongelmissa, puhelinta selataan 24/7 sen sijaan että tehtäisi jotain hyödyllistä tai omaa tilannetta edistävää... ja niin edelleen. Aina.
Tämä on muuten totta. Yleensä myös lihavia. Yhtäkään viehättävää en ole vielä nähnyt.
Mistä te sitä tiedätte, että minkä näköisiä ihmisiä kotonaan piileksii teidän kammottavilta kommenteilta? Mahtaa olla surkea sielunelämä, kun pitää potkia maassa makaavaa.
Oletko ikinä lukenut/nähnyt tv:ssä näiden haastatteluja? Oletko nähnyt näitä livenä? Yhteisiä ulkonäköpiirteitä löytyy. Mielenterveysongelmia voi todellakin päätellä ulkonäön perusteella.
Siis mitä nää "nämä" sun mielestä oikein ovat? Kattavat koko mt-ongelmien takia työkyvyttömien joukon? Kai sä tajuat kuitenkin oikeasti itse, että me ei olla mikään selkeästi leimattu joukko tuolla jossain? Tosi vaikeeta jotenkin käsittää, että joku voi olla noin tyhmä. Tollasten sekaan vielä pitäis tulla pärjäämään, ettei haukuta paskaksi jossain palstoilla tai päin naamaa. Ja ihmisarvo ihmisellä kuitenkin on ulkonäöstäkin huolimatta, vaikka kirjoituksista päätellen sun mielestäsi osa ihmisistä ei ilmeisesti edes kuulu samaan lajiin sun kanssasi.
"Nämä" ovat näitä ressukoita joista ketjussa puhutaan. Sitä heikompaa ainesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näitä kommentteja lukiessa voi todeta, että ihan v itun oikein teille maksaa elämiseni.
Ja mä en ainakaan mikään kermaperse ole koskaan ollut, eikä mulla ole ollut mahdollisuuksia paljon mitään päätöksiä tehdä.
Sen päätöksen kyllä voit tehdä tänään, että otat itseäsi niskasta kiinni. Hoidat lääkityksen kuntoon, jotta pystyt elättämään itse itsesi.
Oletko Kokoomuksen puoluetoimiston palkkalistoilla?
Näitä päävammaisia on ollut meillä töissä pari, toinen oli työkokeilussa. Kummallakin oli ongelmia; toinen oli laiska ja teki sairaudestaan numeroa ja piti sitä tekosyynä laiskuudelle työpaikalla, toinen taas ei halunnut noudattaa mitään yhteisiä sääntöjä. Että kyllä mieluummin maksan siitä, että latvalahot pysyvät poissa työpaikaltani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on kausia, ettei pääse suihkuun, sängystä ylös, jne. niin ei siinä työpaikkoja saada taikka pidetä, kun ei edes paikalle pääse silloin kun pitäisi, saatika että pystyisi suoritumaan edes yksinkertaisista töistä siihen päälle, eikä ole tahtotilasta kiinni. Kyllä nuo asiat saa pään niin jumiin muutenkin, että vastaa jo aivovammaa pahimmillaan.
Kärsin itse tällaisesta, eikä normaalisti pärjäävien parjaukset siitä, että minua ei pitäisi kenekään työssäkäyvän elättää (pitäisi jättää kadulle kuolemaan, vai?) auta asiaa kyllä yhtään.
En sanonut aloituksessa, että "pitäisi jättää kadulle kuolemaan", vaan kysyin lopussa, että mikä on yhteiskunnassa mennyt pieleen, että jotkut tippuvat kaiken ulkopuolelle, eivätkä kykene osallistumaan yhteiskuntaan millään lailla. Niin, osallistumaan. Omassa lapsuudenkodissa korostettiin aina, ja samaa mantraa olen hokenut omille lapsille, että jollain lailla jokaisen pitää osallistua yhteiskunnan pyörittämiseen. Olkoon se tapa sitten mitenkin vaatimattomaksi arvioitu. Meiltä sitten vissiin puuttuu keinot löytää vajaakuntoisille sopiva osallistumistapa?
Kun katsoo dokumentteja esim. Intian köyhistä, heistä kaikkein pahitenkin vammautunut saattaa raahautua päiväksi torille myymään jotain hedelmää tms. Meillä on sossu, eikä kenenkään tarvitse tuollaiseen ryhtyä. Mut onko se sitten aina hyvä asia?
ap
Annoit lukea rivien välistä ja tiedät sen ihan hyvin itsekin. Lue oma aloituksesi kokonaan ja myönnä ihan rohkeasti, että tuli tehtyä arviointivirhe.
Voit liittyä sitten miettimään, että mihin meidät tosiaan saataisi, kun mitään paikkaa ei ole missä pystyisi tekemään. Intiaan myymään hedelmää torille?
Oletko koskaan ajatellut, että sinun työllistymisongelmasi voi johtua ihan jostakin muusta, kuin saadusta diagnoosista? Vaikutat äärimmäisen hyökkäävälle ja ikävälle ihmiselle.
Noi sairaudet on toisilla pahimmasta päästä.
Ollakseen töissä se vaatii jatkuvaa sitoutumista ja tilanteen ajantasalla oloa. Itsensä tuntemista ja työnantajaa joka ymmärtää jotain näistä asioista.
Jos rinnalla kulkee vielä päihteet ei mitään hoitoa saa.
Ja kyllä työelämässä on kyseisen diagnoosin omaavia ihmisiä. Heidän sairautensa laatu ja ympäristötekijät mahdollistavat heidän työssäkäyntinsä.
Ja sit on niitä joilla energia kuluu sairauden piilottamiseen. Leikkivät normaalia 2 viikkoa ja pimahtavat. Seuraavaksi työpaikka muuttuu joksikin hemmetin sirkukseksi, jossa pomolle kerrotaan vakavista ongelmista ja henkilön ns. Työterveyspalveluiden tarpeesta. Eikä joka paikassa keretä edes puuttua siihen. Kun henkilö lähtee neljän seinän sisälle jossain muussa tilanteessa. Tee sitten sellaisen ihmisen kanssa töitä.
Mut kyl liian helpolla päästetään nuoria eläkkeelle.
Ja sit fyysisesti vaivaiset kärvistelevät työkkärin ja saikun välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta oli tarkoitus tulla vaikka mitä ja aloin työskentelemään monenlaisissa hommissa jo peruskoulun ohessa. Olin ainoa koko koulusta, joka niin teki. Sitten sairastuin. Monta kertaa. Yritin löytää työn jossa jaksaisin. Aloitin aina toiveikkaana ja innostuneena, ja käytin paljon omaa aikaa perehtyäkseni asioihin, joista saattaisi olla tehtävässä hyötyä. Koitin monenlaisia työnantajia, erilaisilla tunneilla, tehtävillä ja vastuilla, ja joka paikasta lopulta jouduin ulos määräaikaisuuden päätyttyä, kun sairauden pahempi vaihe tuli. Sairaslomia oli kaikissa väleissä monta kuukautta, kunnes taas räpiköin jonnekin töihin ja taas sama kuvio. Tätä jatkui 7-8 vuotta ja jokainen sairauden aktivoituminen, sinnitteleminen ja romahdus oli ihan valtavan kova isku monella tavalla. Olin siis vähän reilu parikymppinen. Sairaslomat piteni ja lopulta muuttuivat kuntoutustuiksi (määräaikainen eläke) ja sitten pysyväksi sairaseläkkeeksi. Olen aina pitänyt huolta lääkityksistä ja keskustelukäynneistä ja ihan oikeasti pyrkinyt pitämään sairauden remissiossa. Olin yrittänyt pedata elämästäni ihan toisenlaista. Kuulostaa ehkä jeesustelulta mutta minulle oli ihan todellisuutta huono omatunto siitä, että elin muiden rahoilla sairastuttuani. Valvoin öitä sen(kin) itseinhon vallassa. Nykyisin yritän olla ajattelematta asiaa koska eihän se tilanne siitä muuttuisi - ja vatvominen saisi lisää kuluja aikaan sairauden pahetessa entisestään.
Usein vähän parempina kausina ajattelen että haluaisin olla hyödyksi ja vaikuttaa omiin käytettävissä oleviin tuloihini. Ennen kuin vointi taas huononisi, niin pitäisi vaan löytyä sopivan nopeasti työpaikka johon kelpaisin cv:stä huolimatta, jossa olisi sopiva määrä viikkotyötunteja, aika vähän vastuuta ja jossa en joutuisi pelkäämään jättäväni työkavereita tai asiakkaita/potilaita pulaan sillä, että sairauden huonompi jakso pyörähtäisi päälle. Ja jossa en joutuisi kiusatuksi sen takia, että en ole kyennyt samaan kuin muut ja arkeni että arkeni on ihan erilaista kuin työssäkäyvillä perheellisillä. Pitkäaikainen sairastaminen ja huono tulotaso näkyy, ja hyvin harva ihminen on (myös selän takana) kannustava saadessaan työyhteisöönsä kaltaiseni. Kovemmatkin arvot omaavat ihmiset jotka haluaisivat kaltaiseni pummit töihin, varmasti näkevät yhtälön absurdiuden. Pysyvissä sairauksissa asiat eivät aina ole yrittämisestä kiinni, ja kun päässä on vikaa ja itsetunto on poikkeavuuden takia alhaalla, kestokyky esim. syrjimisen suhteen on aika surkea. Josta seuraa sairauden pahenemisvaihe. Ja pyörä pyörii.
En pyydä myötätuntoa, yritän vain avata tilannetta jossa tiedän monen muunkin olleen. Ehkä minä olisin ajatellut samoin kuin sinä nyt, jos elämäni olisi mennyt tavalla johon pyrin?
AP on uponnut syvälle suohon. Valheet uponneet hyvin. Todellisuudessa perusduunarin jollainen sinäkin olet "verorahoilla' ei kustanneta mitään sen erikoisemmin. Työtönkin maksaa veroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi että tänä päivänä ihminen osaa ottaa selvää edes alkeellisesti millaisia mielenterveysongelmat on. Ne on oikeita ja vakavia sairauksia. Häpeä Ap idioottimaista aloitustasi! Lopeta, ja toivo että ei omalle kohdalle napsahda aivojen vammautuminen.
Jos kertoisin esimerkiksi oman tarinani, et uskoisi. Ei kukaan uskoisi millaisilla voimavaroilla olen ryöminyt vuodesta toiseen. Joudut valitsemaan käytkö suihkussa vai teetkö ruuan. Minulla on monia sairauksia ja kidutushelvetti tekee lisää sairauksia. Toivon kuolemaa joka hetki, ja suurin syy siihen on idiootit ihmiset joita ei jaksa enää katella eikä kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Luulisi että tänä päivänä ihminen osaa ottaa selvää edes alkeellisesti millaisia mielenterveysongelmat on. Ne on oikeita ja vakavia sairauksia. Häpeä Ap idioottimaista aloitustasi! Lopeta, ja toivo että ei omalle kohdalle napsahda aivojen vammautuminen.
Jos kertoisin esimerkiksi oman tarinani, et uskoisi. Ei kukaan uskoisi millaisilla voimavaroilla olen ryöminyt vuodesta toiseen. Joudut valitsemaan käytkö suihkussa vai teetkö ruuan. Minulla on monia sairauksia ja kidutushelvetti tekee lisää sairauksia. Toivon kuolemaa joka hetki, ja suurin syy siihen on idiootit ihmiset joita ei jaksa enää katella eikä kuunnella.
En häpeä. Tästäkin aiheesta pitää voida keskustella. Mielenterveyden ongelmia on myös omassa perheessä, mutta missään vaiheessa ei ole käynyt mielessä, etteikö näillä sairailla olisi kuitenkin paikkansa yhteiskunnassa. Sukulaisnainen oli pahasti masentunut, mutta kävi (toimisto)työssä eläkeikään saakka. Työ oli hänelle se ainoa side "normaaliin" elämään. Kun jäi eläkkeelle, masennus paheni, eikä hän enää eläkepäivinään kyennyt juuri mihinkään normaaleihin toimintoihin - siivoamaan kotiaan, pitämään ulkonäöstä huolta, jne.
Tätä tarkoitan, että eikö jokaiselle kuitenkin pitäis löytyä joku toiminto, jossa vois olla hyödyksi yhteiskunnalle - ja myös saada raamia omaan elämään?
Ja niille huutelijoille, että palkoista ei muka Kelan toimintoihin verovaroja menis... kertokaa ihmeessä, mistä Kela ne rahansa saa? Jostain anonyymistä runsaudensarvesta?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni jokainen tapaus tutkitaan yksitellen. Lääkäri tekee yleensä jonkunlaisen arvion onko henkiläö työkykyinen. Yleensä ennen eläkepäätöstä henkilö on pitkään kuntouttavassa toiminnassa ja työkokeilussakin. Mutta jos aikainsaatossa homma ei kehity parempaan suuntaan, niin yleensä lääkäri tekee eläkepäätöksen. Eihän tosin se pienellä eläkkeellä eläminen mitään luksusta ole. Mutta taloudellisesti ajateltuna ihan järkevääkin ja eläkkeen ohessa voi tehdä osa-aikatöitä jos kykenee. Turhaan muut valittaa mt-ongemien aiheuttamasta eläkkeestä, koska ei se yleensä heppoisesti ole määrätty ja silloinkin kuten sanottua, eläke on yleensä melko pieni.
Jos pitäisi valita haluanko jonkun bipon adhd:n työkaverikseni vai maksanko veroista etuuksia niin paljon mieluummin maksan veroista etuuksia.
t. veronmaksaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja ihmetyttää sekin että nuo jo nuorena työkyvyttömäksi julistetut, tai julistautuneet, henkilöt ovat aina tatuoituja (huonosti), tupakoivia, lävistyksiä useissa paikoissa, hiuskset värjätty räikeäksi, talousongelmissa, puhelinta selataan 24/7 sen sijaan että tehtäisi jotain hyödyllistä tai omaa tilannetta edistävää... ja niin edelleen. Aina.
Ei päde ainakaan minuun.
Olen ollut eläkkeellä 16-vuotiaasta asti.
Minulla ei ole tatuointeja.
Ei ole mitään lävistyksiä, ei edes korvakoruja.
Hiuksiani en ole koskaan värjännyt.
Ei ole talousongelmia, paitsi aika köyhä olen.
En selaa puhelinta. Puhelimessani ei edes ole nettiä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jokainen tapaus tutkitaan yksitellen. Lääkäri tekee yleensä jonkunlaisen arvion onko henkiläö työkykyinen. Yleensä ennen eläkepäätöstä henkilö on pitkään kuntouttavassa toiminnassa ja työkokeilussakin. Mutta jos aikainsaatossa homma ei kehity parempaan suuntaan, niin yleensä lääkäri tekee eläkepäätöksen. Eihän tosin se pienellä eläkkeellä eläminen mitään luksusta ole. Mutta taloudellisesti ajateltuna ihan järkevääkin ja eläkkeen ohessa voi tehdä osa-aikatöitä jos kykenee. Turhaan muut valittaa mt-ongemien aiheuttamasta eläkkeestä, koska ei se yleensä heppoisesti ole määrätty ja silloinkin kuten sanottua, eläke on yleensä melko pieni.
Olen 40v ja haluan tämänlaisen eläkkeen. Miten etenen? Laitan tämän ketjun talteen joten seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jokainen tapaus tutkitaan yksitellen. Lääkäri tekee yleensä jonkunlaisen arvion onko henkiläö työkykyinen. Yleensä ennen eläkepäätöstä henkilö on pitkään kuntouttavassa toiminnassa ja työkokeilussakin. Mutta jos aikainsaatossa homma ei kehity parempaan suuntaan, niin yleensä lääkäri tekee eläkepäätöksen. Eihän tosin se pienellä eläkkeellä eläminen mitään luksusta ole. Mutta taloudellisesti ajateltuna ihan järkevääkin ja eläkkeen ohessa voi tehdä osa-aikatöitä jos kykenee. Turhaan muut valittaa mt-ongemien aiheuttamasta eläkkeestä, koska ei se yleensä heppoisesti ole määrätty ja silloinkin kuten sanottua, eläke on yleensä melko pieni.
Olen 40v ja haluan tämänlaisen eläkkeen. Miten etenen? Laitan tämän ketjun talteen joten seuraan.
En voi neuvoa tämän kaltaisessa asiassa. Kun tuo työkyvyttömyyseläke on niitä varten jotka sitä jossain vaiheessa tarvitsevat. Voihan olla että esim mt-ongelmatkin paranevat ajan myötä ja lääkityksen kautta, mutta en suosittele hankkimaan itselle mt-ongelmia. Silloinkin nimittäin voi olla ettei apua heti saa kun tarvitsisi ja eläke päätöstäkin voi joutua odottamaan vuosia. Ja mt-ongelmaisia yleisesti ottaen syrjitään yhteiskunnassakin mm. pariutumis asioissa ja karsastetaan, turhaankin, sillä voi olla ihan normi väkeä.
Monet ns.suorittavatkin työt ovat tosi vaativia ja vaativat joko hyvää fyysistä jaksamista usein vuorotyössä tai sosiaalisia taitoja ( kaikki asiakaspalvelutyöt ja hoitoala ovat tosi kuormittavia).
Kyllähän se totuus on, että työn tekeminen kuntouttaa. Miksi muuten vanhoissa psykiatrisissa sairaaloissa oli sikaloita, kudontasaleja ja kasvihuoneita. Termi oli työterapia. Nyt pitäisi nuoret kuntoutujat ohjata jonkinlaiseen työohjelmaan vaikka esim. klubitalolle. Jos et ole ikinä ollut töissä, onhan muutos ihan järkyttävän pelottava kenelle tahansa kolme-nelikymppiselle. Pitäisi saada tehdä paineettomasti ja olla pois, jos ahdistaa, mutta siedättää itseään vähitellen. Karaista. Sitä paitsi osa nuorien mielenterveysongelmista on pelkkiä kehityskriisejä, jotka tulevat myöhässä. Siitä mennään paniikkiin ja yritetään tulla hulluksi.
Nuori sukulaiseni on mt-kuntoutuja ja on asuu osittain tuetussa palveluasunnossa. Kunta velottaa suurimman osan hänen tuloistaan palvelumaksuna vuokran lisäksi.. Jos hän menisi töihin, nousisi kunnan veloittama osuus, eli hänelle ei jäisi käytännössä työstä yhtään mitään käteen. Järjetön systeemi, joka estää nuorta työllistymästä. Nämä jäykät lait eivät kannusta eivätkä motivoi, vaikka johonkin työhön pystyisikin. Kyllä ihan jokainen ansaitsee edes pienen palkan työstään. Tässä maassa on nykyisin monet asiat aivan vinkurallaan.
Aika karua luettavaa, kun ei sinne työkyvyttömyyseläkkeelle tosta noin vain pääse. Ongelma on enemmänkin se, että on monia ihmisiä, jotka sinne kuuluisivat, mutteivät pääse. Mitä tuohon työntekoon tulee. Tottahan se on, että työn tekeminen myös kuntouttaa, MUTTA pitäisi olla niitä helppoja ja yksinkertaisia töitä. Niitä kun ei ole enää nykyään. Lähes kaikissa töissä vaaditaan jos jonkinlaista sosiaalisuutta, aspa-taitoja, paineensietokykyä jne.
Olen ollut todella lähellä täydellistä henkistä romahtamista. Traumaattiset kokemukset, johtaneet uupumiseen, ahdistukseen ja masentuneisuuteen. Apua en tahtonut saada mistään ja sen takia ongelmat pahenivat ja kasautuivat. Olin siinä kunnossa, että (täysipäiväisen) työn tekeminen tuntui utopistiselta, kun muutamassa tunnissa olin jo ihan loppu. Lopulta löysin apua ja pystyin aloittamaan tervehtymisen. Nykyään olen täysipäiväisesti töissä ja edelleen pitää tarkkailla sitä, että mielenterveys ei ala heilahtelemaan. (Valitettavasti) usein ihmisten pitää itse kokea mielenterveyden kriisiytyminen, jotta ymmärtää kuinka lamaannuttavaa se voi olla. Oloa vielä pahentaa se, että haluaa olla hyödyksi muille, mutta tuottaa vain vaivaa ja se, että ihmiset eivät usko koska mielenterveys ei todellakaan näy ulospäin. Itse olen aina ollut hoikka, ihmisten ilmoilla siististi pukeutuva perus keskiluokkainen ihminen ilman noita täälläkin mainittuja stereotyyppisiä tatuointeja, elämänkoululookkia jne.
Niin, mutta kun sellaisia töitä ei ole eikä mihinkään työpaikkaan pääse mt-ongelmaisena helposti. Ne alat, joissa on työvoimapulaa (sote, vartijat, varhaiskasvatus jne.) eivät valitettavasti sovellu kovin monelle mielenterveysongelmista kärsiville.
Myös fyysisillä aloilla vaaditaan hyvän kunnon lisäksi yleensä nopeutta ja kykyä toimia kovassa kiireessä, mikä ei kovin hyvin osu yksiin useisiin mielenterveysongelmiin liittyvän "jähmeyden" kanssa. Aspoiksikin valitaan ne pirteimmät ja karismaattisimmat.
Ei eläkepapereita jaella ilmaisten ruokakassien tavoin. Päätöstä joutuu venaamaan.