Miten nykyisten kasvatusohjeiden mukaan toimitaan, jos lapsi on jäätävän itsepäinen?

Lapsen kanssa tarvitaan kahdenlaista otetta.

1) Nopeaan, mukautuvaan tottelemiseen opettaminen. Sitä on kouluelämä ja työelämäkin täynnä: joku antaa kiireessä nopean käskyn ja sun on nopsaan vaan toteltava. 

Siinä ei sanoiteta tunteita vaan "aikuisen sana on laki ja piste."

Ne muksut ovat elämässään purjeissa, joille ei tottelemista ole opetettu. 

2) Sen JÄLKEEN on selostusvaihe. Selostetaan, että miksi se käsky/kielto tuli. Selostetaan yhteisiä sääntöjä ja perustellaan niitä, ja tarvittaessa sanoitetaan tunteita. 

Jonkun muksun koko kouluviikko voi olla tuota ekaa, ja se on silloin ihan hyvin mennyt viikko. Sen ohessa voi keskutella lisäks asioista.

Auta armias, jos joku muksu on totutettu vain tuohon tokaan. Se löytää kohta ittensä perheneuvolasta ja pienryhmästä ja ties mistä (toki selkeän neurologisen taustan ymmärrän)

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kanssa tarvitaan kahdenlaista otetta.

 

1) Nopeaan, mukautuvaan tottelemiseen opettaminen. Sitä on kouluelämä ja työelämäkin täynnä: joku antaa kiireessä nopean käskyn ja sun on nopsaan vaan toteltava. 

Siinä ei sanoiteta tunteita vaan "aikuisen sana on laki ja piste."

Ne muksut ovat elämässään purjeissa, joille ei tottelemista ole opetettu. 

2) Sen JÄLKEEN on selostusvaihe. Selostetaan, että miksi se käsky/kielto tuli. Selostetaan yhteisiä sääntöjä ja perustellaan niitä, ja tarvittaessa sanoitetaan tunteita. 

 

Jonkun muksun koko kouluviikko voi olla tuota ekaa, ja se on silloin ihan hyvin mennyt viikko. Sen ohessa voi keskutella lisäks asioista.

Auta armias, jos joku muksu on totutettu vain tuohon tokaan. Se löytää kohta ittensä perheneuvolasta ja pienryhmästä ja ties mistä (toki selkeän neurologisen taustan ymmärrän)

Kyllähän lapsia käsketään suurimmassa osassa perheitä. Mutta kyse onkin siitä, että mitä tapahtuu jos lapsi ei halua noudattaa käskyä vaan käy avoimesti uhmaamaan? Vuosituhansien ajan ratkaisu tähän oli tukistus tai piiska. Sitten 1900-luvun jälkipuoliskolla ne asteittain korvattiin jäähyille ja aresteilla. Ja nyt 2020-luvulla taas jäähyt ja arestit on korvattu tunteiden sanoituksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes aikuisen asperger teinin tänä aamuna puin ihan sukista alkaen ja laitoin kengätkin jalkaan. Sitten nostin hänet kainaloista ylös sängyltä ja vein ulos ovesta laittettuani pakkaamani repun selkään ja puettuani hänelle takin ja sanoin että ulko-ovi ei aukea ennen kuin koulussa on käyty. Hän on hyvin itsepintainen. Alakouluiässä jouduin myös pukemaan ja kantamaan jopa suihkuun, teininä pesin vielä hampaitakin kun kiukutteli hygienian suhteen. Olen raahannut kouluun kädestä pitäen monta kertaa. Onhan näitä. Se vain vaatii vanhemmalta sen että ei ole työelämässä ja on aikaa tällaiselle jatkuvalle tahtojen taistelulle.

 

Apua. Kuulostaa rankalta. Käykö lapsi missään terapiassa?

Ei asperger-henkilö hyödy terapiasta. Hän toimii oman hermojärjestelmänsä näkökulmasta johdonmukaisella ja järkevällä tavalla. Eivät värisokeatkaan opettamalla opi erottamaan värejä. Jos asperger-henkilön hermojärjestelmä ei mahdollista normaalia elämää, niin newsflash - hän ei tule elämään normaalia elämää. Niin yksinkertaista se on. Tulokseksi tulee sitten mitä tulee, eivät vanhemmat sille mitään voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes aikuisen asperger teinin tänä aamuna puin ihan sukista alkaen ja laitoin kengätkin jalkaan. Sitten nostin hänet kainaloista ylös sängyltä ja vein ulos ovesta laittettuani pakkaamani repun selkään ja puettuani hänelle takin ja sanoin että ulko-ovi ei aukea ennen kuin koulussa on käyty. Hän on hyvin itsepintainen. Alakouluiässä jouduin myös pukemaan ja kantamaan jopa suihkuun, teininä pesin vielä hampaitakin kun kiukutteli hygienian suhteen. Olen raahannut kouluun kädestä pitäen monta kertaa. Onhan näitä. Se vain vaatii vanhemmalta sen että ei ole työelämässä ja on aikaa tällaiselle jatkuvalle tahtojen taistelulle.

 

Apua. Kuulostaa rankalta. Käykö lapsi missään terapiassa?

Ei asperger-henkilö hyödy terapiasta. Hän toimii oman hermojärjestelmänsä näkökulmasta johdonmukaisella ja järkevällä tavalla. Eivät värisokeatkaan opettamalla opi erottamaan värejä. Jos asperger-henkilön hermojärjestelmä ei mahdollista normaalia elämää, niin newsflash - hän ei tule elämään normaalia elämää. Niin yksinkertaista se on. Tulokseksi tulee sitten mitä tulee, eivät vanhemmat sille mitään voi.

Juuri tuosta syystä neuropsykiatriset diagnoosit ovat niin suosittuja. Ne vapauttavat vanhemmat kasvatusvastuusta ja diagnosoidun henkilön omasta henkilökohtaisesta vastuusta.

Vanha ketjuhan tämä on, jossa alunperin oli kyse anteeksi pyynnöstä. Jos lapsi ei pyydä anteeksi, voi olla, ettei hän ole tehnyt mitään pahaa. Lasta kannattaisi kuunnella ja hänen kanssaan keskustella. 

On erittäin haitallista lapsen kehitykselle vaatia anteeksipyyntöä, vaikka lapsi ei olisi syypää tapahtumiin.

Tätä tapahtuu paljon ja se vaikeuttaa lasta eroittamaan oikean väärästä. 

Pää on silloin sulatettava mikrossa sulatusteholla, ettei pää kuumene liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Millaiset tulokset autoritääristen vanhempiesi antama kasvatus mielestäsi tuotti?

-minulla isä vihainen, ahdistunut. Nuorena töihin Helsinkiin.

Sellaisen jäljen jätti, että selvitän näitä tuskia edelleen.

Selvitän itsessäni sitä, jonka ymmärrän tulleen edellisen sukupolven mukana isälleni. Sota vaikutti niin paljon. 

isoisä evakkoon. Sota. Kaikki jäi. Köyhyys. Vieras paikka -vieraat ihmiset. Ahdistus. Tuska. Kuritus.

Sitä minä Selvittelen omassa sielussani. Minä puhun. Isäni ei oikein osannut. Ei lapsia lyönyt, mutta luunappeja saatiin. Se oli kamalaa.

Äitiäni löi. Pelotti.

Äidin isä oli kuollut äitini ollessa taapero. Köyhyys. Ei sitten aikuisena osannut lähteä väkivaltaisesta suhteesta. Läheisriippuvuus ja häpeä.

 Siinä oli jotain hyvääkin. Alkoholista isälleni vihaisuus. Mutta ei nuo yksioikoisia ole.

Itse osaan nykyään hyodyntää tunneherkkyyttäni ja tietoisuuttani omassa työssäni. Ja omassa elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea käsittää tätä menneisyyden kasvatuslogiikkaa. Toisaalta edellytetään lapselta, että ei saa tapella ja pitää osata pyytää anteeksi. Mutta itse kuitenkin kuritetaan lasta vyöllä.

Eikö tällainen kasvatus kaadu sisäiseen ristiriitaan?

 

Se vyöllä saatu selkäsauna on rangaistus eikä tappelu. Ei siinä ole mitään ristiriitaa.

Niin kuin ei siinäkään ole ristiriitaa, että jos lapsi ottaa luvatta jotain toiselta lapselta niin rangaistuksena lapsen puhelin tai pelikone takavarikoidaan.

Rangaistuksia ei myöskään pyydetä anteeksi paitsi silloin jos on vahingossa rangaistu syytöntä. Eiväthän tuomaritkaan pyydä rikollisilta anteeksi sitä, että rikollinen joutuu vankilaan.

Nykyään annetaan rangaistus ja perään pyydetään anteeksi, kun rangaistuksen saaneelle tuli paha mieli. Miksiköhän meillä on lapsia ja nuoria, joihin mikään ei tunnu tepsivän? 

Ei lapsia tarvitse nujertaa. Itsepäisyys on hyve, jota tarvitaan elämässä. Ap itsekin puhuu omasta itsepäisyysestään ylpeillen. Ei sitä tarvitse ottaa lapsesta pois. Ilkeistä teoista voi antaa kohtuullisen rangaistuksen (ei väkivaltaa) mutta ei tarkoitus ole murtaa lapsen luonnetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle tulee tehdä selväksi auktoriteetit. Kuka määrää ja sanoo viimeisen sanan.

 

Sisälukutaito?

Tässä keskustelussa on kyse lapsesta, joka ei tätä auktoriteettia hyväksy. Ei millään rangaistuksen uhalla.

Auktoriteetin lasta kohtaan saa paljon helpommin saamalla lapsen luottamuksen ja kunnioituksen, kuin väkisin. Väkisin tuotettu auktoriteetti on aina voimassa vain silloin kun on kiinni jäämisen riski.

Jos on lapsella on käytösongelmia niin ensimmäinen askel on antaa lapselle joka päivä edes vähän (vaikka 15 minuuttia) jakamatonta huomiota niin että vanhempi ei vilkuile kännykkää ja tehdään lapselle mieluisia asioita yhdessä.

Lapsen kanssa vietetty jakamaton kahdenkeskinen aika ja yhteyden luominen lapseen kerryttävät "pääomaa" jota lapsen komentaminen puolestaan kuluttaa.

Kun tilanne on päällä ja lapsi juntturassa niin siinä hetkessä paraskaan kasvatustieteen tohtori ei välttämättä saa lasta liikahtamaan oikeaan suuntaan. Pohja hyvälle käytökselle luodaan sillä että lapseen on hyvä yhteys.

Vierailija kirjoitti:

Jos on lapsella on käytösongelmia niin ensimmäinen askel on antaa lapselle joka päivä edes vähän (vaikka 15 minuuttia) jakamatonta huomiota niin että vanhempi ei vilkuile kännykkää ja tehdään lapselle mieluisia asioita yhdessä.

Lapsen kanssa vietetty jakamaton kahdenkeskinen aika ja yhteyden luominen lapseen kerryttävät "pääomaa" jota lapsen komentaminen puolestaan kuluttaa.

Kun tilanne on päällä ja lapsi juntturassa niin siinä hetkessä paraskaan kasvatustieteen tohtori ei välttämättä saa lasta liikahtamaan oikeaan suuntaan. Pohja hyvälle käytökselle luodaan sillä että lapseen on hyvä yhteys.

Kasvatustieteen tohtorit ovat kasvatustieteen tohtoreita siksi, että he eivät halua pakottaa, komentaa tai rangaista lasta tai muutenkaan olla autoritäärisiä. Heidän näkymyksensä mukaan kun sellainen tuottaa vain katkeruutta ja epäluottamusta lapsessa. Lapsen tottelemaan saaminen on kasvatustieteen tohtorille hyvin pitkällinen asia yleensä. Se prosessi missä lapsi suostutellaan samalle puolelle jossain asiassa voi kestää vuosia tai ei välttämättä onnistu lainkaan.

Siinä kohtaa kun lapsi osaa asioista ja seurauksista keskustella, niin keskustellaan. Ihan turha uhkailla väkivallalla tai kiristää lasta, eihän ne liity asiaan mitenkään. 

Vierailija kirjoitti:

Sanoitetaan tunteita, ja jos se ei auta niin voidaan ottaa tunnetaitojen opetukseen esimerkiksi tunnekortit avuksi. Toisaalta jos lapsen tunnetaidot eivät opetuksesta huolimatta parane niin kyseessä voi olla nepsy, jolloin lapsi on syytä viedä tutkimuksiin.

Jos on esimerkiksi kolme lasta ja tavallinen arkiaamu aikatauluineen, ei ole mahdollista jäädä jokaista tunteenilmaisua sanoittelemaan tai tunnekortteja plarailemaan.

Monet nykyajan kasvatussuositukset lähtevät siitä että vanhemmilla on yksi lapsi - korkeintaan kaksi, ja rajattomasti aikaa käydä läpi jokaisen ihmisen kaikki tunteet milloin vain. Ne eivät huomioi, että ihmisellä on usein monia samanaikaista velvoitteita ja vastuita, kuten työt, jotka eivät voi odottaa sanoituksen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika paha kysymys. Esikoiseni oli aivan järjettömän itsepäinen. Nykyäänkin saan vielä näppylöitä, jos joku kehuskelee hihitellen olevansa jokin itsepäinen Pikku Myy. Ei se ole kiva ominaisuus, se on h*lvettiä koko lähipiirille. Lapsella on Aspergerin syndrooma, mikä ehkä selittää asiaa, ne aivot ei vaan jousta, mutta käytännössähän se elämä on elettävä, eikä se diagnoosi siinä mitään auta. Ihan täyspäinen aikuinen siitä on tullut ja meillä on hyvät välit. Nuorempi lapsi on aina ollut ihan toista maata. Tuittuilee ns. normaalin määrän, mutta osaa myös joustaa. Eli ei siinä aina nyt ole kysymys siitäkään, että vanhemmat vain ovat ihan p*skoja ja osaamattomia. Vaikka voin sanoa, että tasan siltä se vanhemmasta tuntuu siinä tilanteessa. Ihan turha kuvitella, että entisaikaankaan vanhemmat ovat ilokseen jaelleet rangaistuksia, kyllä he ov

Epäilen vahvasti, että ex-mieheni on myös asperger. Todella jäykät mielipiteet ja näkemykset, joihin ei mikään selitys vaikuttanut. Siis aivan sama miten selitti niin hän ei ymmärtänyt. Jotenkin hän ei myöskään ymmärtänyt, että toiset olivat eri mieltä kanssaan. Hänen mielestään minä olin lähtökohtaisesti väärässä, jos hän oli eri mieltä. Vielä eron jälkeen hän on tuonut joitain asioita esiin, miten minä olen ollut väärässä. Vahvistaakseen näkemystään esimerkiksi parisuhteen työnjaosta, hän on kertonut, että oli puhunut kaverinsa kanssa asiasta ja heillä tehtiin asiat tietyllä tavalla. Ex alkoi noudattaa tätä tapaa ilman, että me keskustelisimme siitä miten jonkun toisen perheen toimintatapa toimisi juuri meidän perheessämme. Tähän päivään mennessä hän ei ole ymmärtänyt mikä tässä meni väärin. Kuitenkin kenelle tahansa muulle on ihan selvää, ettei jokaisessa perheessä toimi samat mallit.

Vierailija kirjoitti:

Tuo sun hyvin vahva itsepintainen käyttäytyminen varmaan johtui siitä ihan, että olit oppinut sen vanhemmiltasi, jotka oli kasvatettu kovakouraisesti ja jotka pyrkivät nyt sitten kasvattamaan sinua samalla tavalla kovakouraisesti.

Normaalisti lapsiahan pitäisi alusta alkaen ihmisten kasvattaa puhumalla avoimesti ja ymmärtäen, näyttämällä tunteet ne hyvät ja huonot ja selvittämällä asiat.

Suomalaiseen kasvatustapaan on jämähtänyt se sellainen junttimaisuus, että asiat töksäytetään ja ei oikein jäädä ymmärtämään tai selvittämään, mielummin otetaan se vyö ja hakataan. Tietyillä ihmisillä ja sukupolvilla ei koskaan kehittynyt ne aivot tarpeeksi, kun ne jäivät sinne omaan traumaattiseen lapsuuteen, missä sai turpaan tai piiskaa jos ei käyttäytynyt oikein. Ja nämä sitten aiheuttavat omilleen lapsilleen samanlaisen traumaattisen lapsuuden ja kierre vaan jatkuu.

Minä ainakin olisin lapsena tarvinnut vanhempieni tukea ja ap

<3

Anteeksi pyytäminen vain helpottaa tekijän vastuuta ei se poista uhrin kokemusta

Olisi mielenkiintoista tietää. Itse olin samanlainen. Täysin periksiantamaton niissä asioissa, joissa koin olevani oikeassa. Meillä kohdeltiin lapsia eriarvoisesti ja minä olin ns. syntipukki ja vaikea lapsi vanhempien mielestä, vaikka koulussakin sain pelkkiä kymppejä, en tapellut tai ryypännyt teininä, enkä muutenkaan käyttäytynyt kyseenalaisesti. Silti olin olevinani kelvoton. Kehitin vahvan tahdon puolustaa itseäni. Ja puolustaa heikompia ja kiusattuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea käsittää tätä menneisyyden kasvatuslogiikkaa. Toisaalta edellytetään lapselta, että ei saa tapella ja pitää osata pyytää anteeksi. Mutta itse kuitenkin kuritetaan lasta vyöllä.

Eikö tällainen kasvatus kaadu sisäiseen ristiriitaan?

 

Se vyöllä saatu selkäsauna on rangaistus eikä tappelu. Ei siinä ole mitään ristiriitaa.

Niin kuin ei siinäkään ole ristiriitaa, että jos lapsi ottaa luvatta jotain toiselta lapselta niin rangaistuksena lapsen puhelin tai pelikone takavarikoidaan.

Rangaistuksia ei myöskään pyydetä anteeksi paitsi silloin jos on vahingossa rangaistu syytöntä. Eiväthän tuomaritkaan pyydä rikollisilta anteeksi sitä, että rikollinen joutuu vankilaan.

Kyllä siinä on ristiriita. Et voi lyömällä opettaa ettei toista saa lyödä. Itse sain selkään pentuna enkä todellakaan ole samaa soveltanut omaani. Olen opettanut alusta pitäen ja teoilla on ollut seuraukset. Aikuiset ovat lapsille esimerkkeinä ja oppaina. Fiksu teini tuosta on kasvanut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle tulee tehdä selväksi auktoriteetit. Kuka määrää ja sanoo viimeisen sanan.

 

Sisälukutaito?

Tässä keskustelussa on kyse lapsesta, joka ei tätä auktoriteettia hyväksy. Ei millään rangaistuksen uhalla.

Auktoriteetin lasta kohtaan saa paljon helpommin saamalla lapsen luottamuksen ja kunnioituksen, kuin väkisin. Väkisin tuotettu auktoriteetti on aina voimassa vain silloin kun on kiinni jäämisen riski.

Täysin totta. Meillä lapset tottelevat minua, koska kunnioittavat ja jotenkin suloisella tavalla ihailevat minua. Siis niin, että matkivat minua melkein kaikessa. En ole koskaan huutanut lapsille enkä käyttänyt fyysistä voimaa. Juttelen lapsille paljon, perustelen asioita, kerron miten maailma toimii, mikä on oikein ja mikä väärin. Kehun lapsia paljon, mutta puhun myös itsestäni positiiviseen sävyyn, jotta lapset oppivat, että on hyväksyttävää rakastaa itseään terveellä tavalla.