Onko jossain käsikirjassa sanottu, että uskonto pitäisi olla virsiä, mollia, valitusta, kovia kirkonpenkkiä, ilottomuutta?

Kun minusta se on päinvastoin. Riemua, valoa, tanssia, duuria, ääntä symbaalit soiden ja helmat heiluen. Miksi ihmeessä kiristellä hampaita tuhkaa päälle sirotellen ja raskain askelin laahustaa.