Miten nykyisten kasvatusohjeiden mukaan toimitaan, jos lapsi on jäätävän itsepäinen?
Minä olin, erityisesti joku vaihe ennen murrosikää oli sellainen, että saatoin vaan itsepintaisesti pitää oman pääni. Esimerkki tästä vaikkapa se, että otin ennemmin takapuolen helläksi kuin sanoin yhtä sanaa. Tapeltiin pikkusiskon kanssa ja vanhemmat oli sitä mieltä, että minun isosiskona pitää pyytää pikkusiskolta anteeksi. Omasta mielestäni vika oli pikkusiskossa, enkä suostunut tuota sanaa sanomaan, vaikka lopulta vaihtoehdoksi annettiin anteeksipyytäminen tai vyön hakeminen.
Miten nykyään tehtäisiin tilanteessa, jossa lapsi ei vaan kertakaikkiaan suostu tekemään jotain, esim. vaikka pyytämään anteeksi?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu. Myös lapsen kohdalla on itsemääräämisoikeus. Ei voi pakottaa sanomaan tiettyjä asioita ja ei niillä sanoilla ole mitään merkitystäkään, jos ne on sanottu pakotettuna ja pahoinpitelyn seurauksena. Kasvatusta, rajoja, lakia, normeja ja moraalia. Aikuisten oma esimerkki tärkeä.
Mutta kyllä lapsen on hyvä oppia, että elämässä välillä kannattaa antaa jossain asiassa periksi, koska näin se vaan usein menee, ihmissuhteissa erityisesti. Jos oppii jo pienenä, että mitään asiaa ei tarvitse tehdä, jos itse ei halua, niin ei sekään ihan hyvää kasvastusta ole.
Lapset on erilaisia, ja hyvin itsepäistä lasta ei ehkä kannata opettaa antamaan periksi pakottamalla ja uhkailemalla selkäsaunalla. Tuskin on yhtä ohjetta, joka pätisi kaikkiin lapsiin, joten sellaisia on hankala antaa. Tästä syystä myös me kaikki vanhemmat teemme joskus virheitä, ei niille mitään voi mutta voihan niistä oppia - jos yksi keino ei toimi, niin sitä on turha enää seuraavalla kerralla käyttää, vaan kannattaa jo etukäteen miettiä mitä voisi seuraavalla kerralla tehdä toisin (vaikkei seuraavaa kertaa ehkä koskaan edes tulisi).
Vierailija kirjoitti:
Sanoitetaan?
Sanoitus ei auta kun lapsi kokee ettei ole mitään epäselvää, jankkaa vaan sitä omaa mielipidettään, eikä luovu siitä.
Lähes aikuisen asperger teinin tänä aamuna puin ihan sukista alkaen ja laitoin kengätkin jalkaan. Sitten nostin hänet kainaloista ylös sängyltä ja vein ulos ovesta laittettuani pakkaamani repun selkään ja puettuani hänelle takin ja sanoin että ulko-ovi ei aukea ennen kuin koulussa on käyty. Hän on hyvin itsepintainen. Alakouluiässä jouduin myös pukemaan ja kantamaan jopa suihkuun, teininä pesin vielä hampaitakin kun kiukutteli hygienian suhteen. Olen raahannut kouluun kädestä pitäen monta kertaa. Onhan näitä. Se vain vaatii vanhemmalta sen että ei ole työelämässä ja on aikaa tällaiselle jatkuvalle tahtojen taistelulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea käsittää tätä menneisyyden kasvatuslogiikkaa. Toisaalta edellytetään lapselta, että ei saa tapella ja pitää osata pyytää anteeksi. Mutta itse kuitenkin kuritetaan lasta vyöllä.
Eikö tällainen kasvatus kaadu sisäiseen ristiriitaan?
Se vyöllä saatu selkäsauna on rangaistus eikä tappelu. Ei siinä ole mitään ristiriitaa.
Niin kuin ei siinäkään ole ristiriitaa, että jos lapsi ottaa luvatta jotain toiselta lapselta niin rangaistuksena lapsen puhelin tai pelikone takavarikoidaan.
Rangaistuksia ei myöskään pyydetä anteeksi paitsi silloin jos on vahingossa rangaistu syytöntä. Eiväthän tuomaritkaan pyydä rikollisilta anteeksi sitä, että rikollinen joutuu vankilaan.
Ristiriita on siinä että kovat rangaistukset pyrkivät pakottamaan lapsen tiettyyn käytökseen. Pakon edessä tehty käytöksen muutos ei ole aitoa eikä opeta muuta kuin toisen valtaan alistumista.
Todellinen käytöksen muutos tapahtuu vain niin että lapsi oikeasti ymmärtää tehneensä väärin ja että hänen toimintansa on aiheuttanut muille vahinkoa. Silloin opitaan tuntemaan empatiaa ja asettumaan muiden asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoitetaan?
Sanoitus ei auta kun lapsi kokee ettei ole mitään epäselvää, jankkaa vaan sitä omaa mielipidettään, eikä luovu siitä.
Jos tilanne menee jankkaukseksi niin sitä ei silloin kannata jatkaa vaan ottaa aikalisä ja palata asiaan myöhemmin. Ja silloin sanoittaa asiaa niin että lapsi näkee asian sen toisen osapuolen näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Aika paha kysymys. Esikoiseni oli aivan järjettömän itsepäinen. Nykyäänkin saan vielä näppylöitä, jos joku kehuskelee hihitellen olevansa jokin itsepäinen Pikku Myy. Ei se ole kiva ominaisuus, se on h*lvettiä koko lähipiirille. Lapsella on Aspergerin syndrooma, mikä ehkä selittää asiaa, ne aivot ei vaan jousta, mutta käytännössähän se elämä on elettävä, eikä se diagnoosi siinä mitään auta. Ihan täyspäinen aikuinen siitä on tullut ja meillä on hyvät välit. Nuorempi lapsi on aina ollut ihan toista maata. Tuittuilee ns. normaalin määrän, mutta osaa myös joustaa. Eli ei siinä aina nyt ole kysymys siitäkään, että vanhemmat vain ovat ihan p*skoja ja osaamattomia. Vaikka voin sanoa, että tasan siltä se vanhemmasta tuntuu siinä tilanteessa. Ihan turha kuvitella, että entisaikaankaan vanhemmat ovat ilokseen jaelleet rangaistuksia, kyllä he ovat tunteneet olonsa lähinnä avuttomiksi.
Kyllä ennen oli ja nykyäänkin on vanhempia, jotka jakelevat rangaistuksia ihan vain ilokseen. Niitä ihmisiä on yllättävän paljon.
En tiedä virallista ohjeistusta, mutta minä keskustelisin lapsen kanssa. Kysyisin, mikä siinä anteeksipyytämisessä on vaikeaa ja miksi lapsi kokee ettei hänen tarvitse pyytää anteeksi. Saisin selville lapsen näkökannan ja tarvittaessa muuttaisin omia vaatimuksiani (esim. kummankin sisaruksen pitäisikin pyytää anteeksi, eikä vain toisen). Tai selittäisin lapselle anteeksipyynnön merkityksen, jos hän olisi sellaisen velkaa. Näillä saa yleensä aika hyviä tuloksia aikaiseksi. Lapsi tulee kuulluksi eikä jyrätyksi. Sellainen lapsi myös tottelee paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Lähes aikuisen asperger teinin tänä aamuna puin ihan sukista alkaen ja laitoin kengätkin jalkaan. Sitten nostin hänet kainaloista ylös sängyltä ja vein ulos ovesta laittettuani pakkaamani repun selkään ja puettuani hänelle takin ja sanoin että ulko-ovi ei aukea ennen kuin koulussa on käyty. Hän on hyvin itsepintainen. Alakouluiässä jouduin myös pukemaan ja kantamaan jopa suihkuun, teininä pesin vielä hampaitakin kun kiukutteli hygienian suhteen. Olen raahannut kouluun kädestä pitäen monta kertaa. Onhan näitä. Se vain vaatii vanhemmalta sen että ei ole työelämässä ja on aikaa tällaiselle jatkuvalle tahtojen taistelulle.
Apua. Kuulostaa rankalta. Käykö lapsi missään terapiassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paha kysymys. Esikoiseni oli aivan järjettömän itsepäinen. Nykyäänkin saan vielä näppylöitä, jos joku kehuskelee hihitellen olevansa jokin itsepäinen Pikku Myy. Ei se ole kiva ominaisuus, se on h*lvettiä koko lähipiirille. Lapsella on Aspergerin syndrooma, mikä ehkä selittää asiaa, ne aivot ei vaan jousta, mutta käytännössähän se elämä on elettävä, eikä se diagnoosi siinä mitään auta. Ihan täyspäinen aikuinen siitä on tullut ja meillä on hyvät välit. Nuorempi lapsi on aina ollut ihan toista maata. Tuittuilee ns. normaalin määrän, mutta osaa myös joustaa. Eli ei siinä aina nyt ole kysymys siitäkään, että vanhemmat vain ovat ihan p*skoja ja osaamattomia. Vaikka voin sanoa, että tasan siltä se vanhemmasta tuntuu siinä tilanteessa. Ihan turha kuvitella, että entisaikaankaan vanhemmat ovat ilokseen jaelleet rangaistuksia, kyllä he ovat tunteneet olonsa lähinnä avuttomiksi.
Meillä kaksi vanhinta lasta on autismin kirjolla ja itsepäisyydessään hakevat vertaisiaan.
Vanhempi lapsista on jo aikuinen ja hänen kanssaan olen löytänyt sopivat tavat toimia. Oleellista on, että en jää jankkaamaan ja vääntämään nuoren kanssa, kun hän on jumittunut johonkin - hänen kanssaan toimii rauhallinen keskustelu jälkikäteen. Usein pystyy myöhemmin arvioimaan tilannetta uudelleen ja muuttamaan ajatusmalliaan. Sen sijaan jos itse tilanteessa yrittää saada lapsen taipumaan, tämä ei tule ikinä, milloinkaan onnistumaan.
Nuoremman autismin kirjolaisen kanssa en ole löytänyt mitään keinoa. Hän on vielä alaikäinen, joten voin päättää tiettyjä asioita hänen puolestaan ja vaatia päätösten mukaan toimimista joidenkin seurausten uhalla. Pitkällä tähtäimellä tämä ei kuitenkaan toimi: nuori ainoastaan kerää sisäänsä pyhää vihaa tilanteista, joissa on joutunut toimimaan vastoin tahtoaan. En ole löytänyt keinoja, jolla saisin hänet näkemään tilanteissa muitakin näkökulmia kuin omansa ja ehkä jopa muita tapoja toimia.
Ikävä kertoa, mutta joidenkin kohdalla se ei tule ikinä tapahtumaan. Ex-mieheni (assi) ei koskaan ymmärtänyt toisen osapuolen näkökulmaa, vaikka se olisi selitetty tuhannella eri tavalla rautalangasta vääntäen. Ikinä ei myöskään pyytänyt anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoitetaan?
Sanoitus ei auta kun lapsi kokee ettei ole mitään epäselvää, jankkaa vaan sitä omaa mielipidettään, eikä luovu siitä.
Jos tilanne menee jankkaukseksi niin sitä ei silloin kannata jatkaa vaan ottaa aikalisä ja palata asiaan myöhemmin. Ja silloin sanoittaa asiaa niin että lapsi näkee asian sen toisen osapuolen näkökulmasta.
Kaiken aikaa tulee uusia jankkaamisen kohteita eli joustamattomua mielipiteitä. Tällöin palattavia asioita kertyy päivän aikana kymmeniä. Töissäkin pitää käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu. Myös lapsen kohdalla on itsemääräämisoikeus. Ei voi pakottaa sanomaan tiettyjä asioita ja ei niillä sanoilla ole mitään merkitystäkään, jos ne on sanottu pakotettuna ja pahoinpitelyn seurauksena. Kasvatusta, rajoja, lakia, normeja ja moraalia. Aikuisten oma esimerkki tärkeä.
Mutta kyllä lapsen on hyvä oppia, että elämässä välillä kannattaa antaa jossain asiassa periksi, koska näin se vaan usein menee, ihmissuhteissa erityisesti. Jos oppii jo pienenä, että mitään asiaa ei tarvitse tehdä, jos itse ei halua, niin ei sekään ihan hyvää kasvastusta ole.
Pahoinpitelyllä tuota ei ainakaan opi. Siinä lapsi saa tavallaan henkisen niskalenkin vanhemmista, kasvattaa lapsen uhmaa ja typerääkin uppiniskaisuutta ja jääräpäisyyttä, kun lapsi kokee olevansa oikeassa ja vanhempiaan henkisesti ylempänä.
Näitä autistikirjolaisia sun muita assburgereita on nykyään joka paikassa. Ennen niitä sanottiin vain kuspäiksi. Nyt oppivat jo pienestä pitäen, ettei vanhempia tarvitse totella eikä ihmisten kanssa tulla toimeen, kun mulla on diagnoooooosi.
Nykyään lapset tekevät juuri niinkuin itse tahtovat eikä heitä ohjailla mitenkään
Vierailija kirjoitti:
Lähes aikuisen asperger teinin tänä aamuna puin ihan sukista alkaen ja laitoin kengätkin jalkaan. Sitten nostin hänet kainaloista ylös sängyltä ja vein ulos ovesta laittettuani pakkaamani repun selkään ja puettuani hänelle takin ja sanoin että ulko-ovi ei aukea ennen kuin koulussa on käyty. Hän on hyvin itsepintainen. Alakouluiässä jouduin myös pukemaan ja kantamaan jopa suihkuun, teininä pesin vielä hampaitakin kun kiukutteli hygienian suhteen. Olen raahannut kouluun kädestä pitäen monta kertaa. Onhan näitä. Se vain vaatii vanhemmalta sen että ei ole työelämässä ja on aikaa tällaiselle jatkuvalle tahtojen taistelulle.
Ihana kuulla että muillakin tätä samaa.
No minusta se lähtee siitä, että siihen lapseen on tatsi ihan pienestä pitäen. On asioita mistä lapsi voi päättää ja on asioita mistä aikuiset päättää. Sitä on turha ruveta enää teinille opettamaan, jos ei ole pienestä pitäen jo kasvatettu siihen. Meillä ei esim. ole koskaan itse päässyt päättämään yksikään lapsi, että kouluun ei esim huvita mennä. Monellakin tutulla tämä on ongelma ja sen lisäksi moni muu asia. Kyllä meillä on kaikki 3 jo aikuista lasta ymmärtäneet, että jotkut asiat menee niin kuin vastuussa oleva vanhempi niin sanoo. Kaikesta ei voi aina neuvotella.
Missä on terve järki. Opeta lapsille nämä asiat rehellisyys toisten kunnioittaminen säännöt tunteiden näyttäminen. Niin ja käytöstavat. Siinä tärkeimmät rehellisyys kertoa asiat niinkuin ne ovat. Toisten ihmisten kunnioitus tärkeä asia. Säännöt ilman niitä on jatkuvasti törmäys kurssi menossa. Tarhassa on säännöt koulussa työpaikoilla ja yhteiskunnassa. Jos niitä ei noudata on ongelmissa. Käytöstavat ne pitää olla hallussa. Miten tähän päästään on kasvatuksen tulos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea käsittää tätä menneisyyden kasvatuslogiikkaa. Toisaalta edellytetään lapselta, että ei saa tapella ja pitää osata pyytää anteeksi. Mutta itse kuitenkin kuritetaan lasta vyöllä.
Eikö tällainen kasvatus kaadu sisäiseen ristiriitaan?
Se vyöllä saatu selkäsauna on rangaistus eikä tappelu. Ei siinä ole mitään ristiriitaa.
Niin kuin ei siinäkään ole ristiriitaa, että jos lapsi ottaa luvatta jotain toiselta lapselta niin rangaistuksena lapsen puhelin tai pelikone takavarikoidaan.
Rangaistuksia ei myöskään pyydetä anteeksi paitsi silloin jos on vahingossa rangaistu syytöntä. Eiväthän tuomaritkaan pyydä rikollisilta anteeksi sitä, että rikollinen joutuu vankilaan.
Ristiriita on siinä että kovat rangaistukset pyrkivät pakottamaan lapsen tiettyyn käytökseen. Pakon edessä tehty käytöksen muutos ei ole aitoa eikä opeta muuta kuin toisen valtaan alistumista.
Todellinen käytöksen muutos tapahtuu vain niin että lapsi oikeasti ymmärtää tehneensä väärin ja että hänen toimintansa on aiheuttanut muille vahinkoa. Silloin opitaan tuntemaan empatiaa ja asettumaan muiden asemaan.
Hyvin moni haluaa uskoa tuohon, että pakkoa ei pidä olla koska "pakko ei opeta mitään". Tuollaisella ajattelulla ei kuitenkaan pärjätä tosielämässä. Maailma on täynnä pakkoja, pakottamista ja rangaistuksia, ja jos niitä ei olisi, niin yhteiskunta romahtaisi ja tilalle tulisi anarkia.
Mietipä jos vaikka Ukraina lopettaisi sotimisen koska "väkivalta ei ratkaise mitään" ja sen sijaan yrittäisi vain saada Putinin ymmärtämään, että hän tekee väärin yrittäessään vallata Ukrainan?
Perhe on pienoisyhteiskunta missä vanhempia tarvitaan mm. lainsäätäjän, poliisin, tuomarin, vanginvartijan ja sotilaan roolissa kaikkien muiden roolien ohella. Jos vanhempi irtisanoutuu yhdestäkin näistä rooleista, niin perhe ajautuu vakavaan kriisiin ja siellä tapahtuu vallankaappaus. Ihan niin kuin isossa yhteiskunnassakin tapahtuu vallankaappaus sellaisessa tilanteessa missä valtio ei enää kykene pakottamaan ihmisiä.
Usein lapsi ymmärtää vanhempien olevan tosissaan vasta sitten, kun saa rangaistuksen. Rangaistus on myös keino sovittaa tehty vääryys.
Myydään, varat lähetetään sodan uhreille ja ilmastolle tehdään aurinkotervehdys iltaveden aikaan. Säästyvä aika käytetään luonnoneläinten paijaamiseen. Niillä on tuskia ja harva oikeasti välittää.
No tietenkin annetaan lapsukaisen tehdä kuten itse haluaa. Mitään rajojahan ei saa asettaa🤭