Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Aivan käsittämätöntä!! Äitini oli mennyt lupaamaan tuttavaperheelle, että voivat tulla uutenavuotena luokseni ulkomaille!!

Vierailija
10.12.2022 |

Asun töiden takia Berliinissä, ja olen tottunut siihen että ajoittain semmoiset puolitutut toiveikkaina laittavat Facessa viestiä että voisikohan meillä majoittua kaupunkiloman ajan. No ei voi.

Nyt sain sitten tietää, että äitini on LUVANNUT perhetutuille, että minun asunnollani voi nukkua kolme yötä 30. joulukuuta ja 2. tammikuuta välisenä aikana. Kyseessä ei siis ole mikään ihan täysin tuntematon perhe, perheen äiti on kummitätini, mutta silti olen todella hiilenä

1) Asuntoni on pieni kaksio. Tänne ei niin vaan kolme henkeä lisää edes mahdu punkkaamaan. Minulla on vuodesohva olohuoneessa, jotta ystävät voivat tarvittaessa yöpyä, eikä muuta majoitussijaa. Äiti sanoi, että voinhan minä nukkua vaikka sohvalla ja perhe voi ahtautua minun sänkyyni (asun yksin mutta minulla on parisängyn levyinen sänky). En todellakaan aio antaa sänkyäni heille!

2) Minulla on jo suunnitelmia uudeksivuodeksi. Olen kaupungilla ystävien kanssa ja jään luultavasti yöksi yhden heistä luokse. Äiti sanoi, että eihän minun tarvitse mitään muuttaa, senkun annan vara-avaimen tuttavaperheelle ja tulen ja menen niinkuin huvittaa. Ei TODELLAKAAN houkuttele tulla uudenvuodenpäivänä kohmelossa kotiin ja löytää kolme ihmistä pörräämässä kotonani

3) Asuntoni ei ole millään turistipaikalla, asun kaukana keskustasta ja julkiset kulkevat täältä huonosti. Äiti sanoi, että VOINHAN LAINATA AUTOANI heille bensarahaa vastaan vierailun ajan. Tarvitsen sitä itse.

Olen aivan hiilenä koko jutusta. Minulta ei kysytty, minulle vain ilmoitettiin ja äitini ei näe että mikä tässä on ongelma kun "tuttu perhehän se on". Ei ole siitä kyse!! Miten itse hoitaisitte asian? Tekisi mieli vaan ilmoittaa tuttavaperheelle, että meille ei kyllä pääse ja linkata airbnb, vaikka eihän tämä heidän vikansa sinänsä ole koska äitini tämän koko kuvion sai aikaan

Neuvoja?

Kommentit (369)

Vierailija
301/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos asuisin ulkomailla, en todellakaan alkaisi ostaa kalliita patjoja, peittoja ja tyynyjä äitini luokseni kutsumien ihmisten varalta. Ehkä ap:n sohvalle mahtuisi yksi, mutta kaksi vierasta pitäisi majoittaa patjoja myöten.

Vierailija
302/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli asunto kuinka äidin hyvänsä, en ikinä käyttäisi valtaani tuolla tavalla. Minulla on sijoitusasunto, jossa lapseni asuu. Se on hänen KOTINSA, jonne en todellakaan kutsu vieraita! En kyykytä lastani alistumaan johonkin tällaiseen kuin joku rikas maanomistaja orjaansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
303/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En pidä tätä juttua ollenkaan epäuskottavana. Kyllä sellaisia hövelejä, usein iäkkäitä vanhempia on, jotka ihan luontevasti ja pelkkää hyvän hyvyyttään organiseeraavat toisten asioita. Oliko ap:n kummi itse tiedustellut majapaikkaa Berliinissä, vai oliko maksuttoman majoituksen järjestäminen täysin ap:n äidin ikioma idea?

Myös niitä etäisten sukulaisten luo maksuttomaan majoitukseen änkeäviä tyyppejä on.

Tätini asuu Lontoossa. Joskus 90-luvulla hänelle soitti serkku, joka halusi tulla yöpymään hänen kotiinsa muutamaksi päiväksi. Heillä ei ollut mitään yhteyttä 2030 vuoteen ennen kuin tuli tarve saada halpa majapaikka suurkaupungissa.

Tätini soitti hädissään äidilleni, sillä hän ei ollut ihan ymmärtänyt, mistä serkkupoika oli puhunut. 60-luvun puolivälistä asti ulkomailla asuneelle tädilleni oli esimerkiksi jäänyt epäselväksi, mitä serkku tarkoitti, kun tämä kertoi että hänellä on matti kukkarossa.

No, asiat järjestyi kyllä, kun äiti soitti serkulle ja laittoi tämän järjestykseen. Valitettavasti en tiedä, miten serkun matkan kävi, kun ilmaismajoitusta ei tätini kotoa saanut.

Vierailija
304/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse toteaisin, ettei meille mahdu, koska on jo tulossa kavereita uudenvuodenjuhlintaan sankoin joukoin ja tarkoitus ryypätä viimeisen päälle. Ja oikeen rohkee kun on niin vihjaa osan käyttävän koksuakin.

Vierailija
305/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi loppua äidin asunnossa asuminen aika äkkiä tuollaisten vihjailujen jälkeen.

Vierailija
306/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asunnossa asuu ap. Asunnossa asuja päättää sen, ketä hänen asunnossaan käy.

Ap päättää, ketä sietää asunnossaan.

En minäkään halua, että joku porukka tulee nukkumaan ja hikolemaan minun patjoille asuntooni.

En halua, että joku tulee käyttämään vessaani, suihkuani ja keittiötäni. Näpelöimään tavaroitani ja pahimmassa tapauksessa pöllimään tavaroitani. Sellaistakin on käynyt, että häviää tavaraa vieraan mukaan.

Mulla oli kesällä kylässä vanha tuttu joka oli ollut läheisessä sairaalassa. Tuli keppien kanssa jalka paketissa. Annoin avaimen jotta sai liikuttua päivisin kun olin töissä. Meni muutama päivä niin huomasin, että viikon aikana oli hävinnyt farkkutakki, uudet lenkkarit ja uusi huppari. Oli koko tyttökin sitten hävinnyt enkä saanut avainta takaisin. Vaihdatin lukot. Menetin rahassa joku päälle kolmesataa, mutta hänpä menetti sitten kaverin ja yöpaikan, palelkoot jossain rappukäytävässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
307/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitilläni oli tapana "organisoida" muiden asioita. Me sitten perattiin jäljet. Hän kuo9li jo 15 v sditten mutta äitini sisko taas on yhä voimissaan, ja muuttuu määräilevämmäksi ja tahdokkaammaksi mitä vanhemmaksi tulee. Olin pari vuotta sitten kesän väliaikaisessa asunnossa rempan takia, ja huoltomies soittaa. Joku oli vanha nainen ja keski-ikäinen mies olivat pyytäneet ovenavausta rappuun ja mun asuntoon. Mitä!! Äitin sisko yritti dumpata vaimonsa ulos heittämän poikansa mun yksiööni kaikkinen romuineen. Hulluinta oli se että huoltomies yritti suostutella mua ottamaan serkkuni luokseni (mitä se sille kuuluu!). Toinen oli se, että ovenavauksesta (mitä ei koskaan tehty) lähetettiin lasku minulle! 

Vierailija
308/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rajattoman äidin tyttärenä ei ole lainkaan vaikea uskoa tätä tarinaa.

Rajaton ja narsismiin taipuvainen ihminen on voinut valita esim yhden lapsistaan kohteekseen, jolla ei ole mitään omaa, jonka ainoa tehtävä tässä elämässä on täyttää vanhempansa kaikki tarpeet. Eli ns syntipukkilapsi.

Tähän todellisuuteen heräsin vasta nelikymppisenä, äitini viimeisimmän tempauksen jälkeen, juttu on pitkä ja mahdollisesti tunnistettava, joten sanon vain, että perheemme joutui muuttamaan ja avioliittoni lähes kariutui siinä pyörityksessä.

Ainoa keino saada äitini käytös loppumaan oli välien katkaiseminen, muuten olisin lopun ikääni käytettävissä, kynnysmattona, palvelijana, oma kotini ja oma perheeni, koko oma elämäni äitini temmellyskenttänä.

Kuulostaa uskomattomalta sellaisen korviin, joka ei ole kokenut tai läheltä nähnyt tälläistä.

Ymmärsinkin sitten lopulta äitini kohdalta, että eihän äitini käyttäydy näin kaikkia kohtaan. Suurimmalle osalle ihmisiä hän näyttäytyy fiksuna ihmisenä, jolla on käytöstavat hallussa, empatiakykyä ja ihan tavallinen elämä, jossa on kasvatettu lapset, käyty hyväpalkkaisessa työssä ja sitten jääty nauttimaan kivoista eläkepäivistä.

Pintaa vähän raaputtamalla löytyy sitten viitteitä muusta, sotkuisia sukulaisuussuhteita, ystävyyssuhteita, jotka loppuvat aina kuin seinään aivan yllättäen, hankauksia työyhteisössään ennen eläköitymistä. Ja nyt tietenkin tytär, joka on katkaissut välit.

En itsekään ymmärtänyt tilannetta, ennen kuin se rajattomuus ja narsistinen käytös kertakaikkiaan räjähti kasvoilleni. Sitä ennen olin kai niin tottunut ja turtunut äitini toimintaan. Sitähän koko elämäni oli ollut, nyt ajateltuna ihan hirveää.

Minulla ei ollut mitään yksityisyyttä, ei hetkeäkään omaa rauhaa lapsuudessani ja nuoruudessani. Olin äitini terapeutti, likasanko, kynnysmatto, stressilelu, aina saatavilla, aina käytettävissä.

Nyt ihmettelen reilusti yli nelikymppisenä itseäni, kuka oikein olenkaan, mitä oikeasti haluan elämältäni, kuinka kasata itseni uudestaan, kun koko elämäni olen ollut toisen ihmisen hajotettavana, toinen ihminen on vain surutta ottanut minusta mitä on halunnut.

Toivon, että Ap nauttii omasta elämästään Berliinissä, kertoo kummitädilleen, että ei käy ja viettää pyhänsä juuri kuten on suunnitellutkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
309/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ei liity kenenkään majoitukseen, mutta näitä asioista muiden puolesta päättäjistä. Anoppi kuuluu näihin jasaa soosailullaan paljon hämmennystä aikaan.

Muutama vuosi sitten miehen sisko oli menossa naimisiin. Mä tykkään leipoa. Anoppihan keksi, että MÄ leivon häihin kakut. Mulle anoppi alkoi väittää, että käly haluaa, että mä leivon kakun. Kälylle anoppi oli väittänyt, että mä välttämättä haluan leipoa kakun. Kumpikaan väite ei pitänyt paikkaansa.

Mä yritin selittää, että ei mulla ole mahdollisuutta tehdä kakkua, kun ei ole säilytystilaa, yksi kakkuvuoka, logistiset ongelmat jne, vieraitakin n. 100. Kyllä mä jonkun synttärikakun voin väsätä, mutta hääkakku on liikaa mun osaamiselle ja käytettävissä oleville resursseille.

Käly taas oli hyvissä ajoin tilannut kakun paikallisesta konditoriasta, juuri sellaisen, kun itse haluaa. Vaikka kovasti on tykännyt mun kakuista, hän halusi isoon päiväänsä juuri tietynlaisen.

Anoppi syötti pajunköyttä molemmille. Käly asuu kaukana, joten ei olla läheisiä. Lopulta kun näin kälyn ja otin aiheeksi kakun, hän pyöritteli silmiään ja kiroili. Hän sanoi että kakku on tilattu. Käly epäili, että äitinsä oli pakkomielteinen kakusta, kun käly ei ollut antanut äitinsä osallistua hääjärjestelyihin, kun tunnistaa äidistänsä taipumuksen "minä määrään" -asenteeseen.

Vierailija
310/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tälläisten joka tontille tunkevien hääräjien kanssa on kyse vallankäytöstä.

Ihan sama mikä se varsinainen asia on, olipa kyseessä asumisjärjestelyt, pyhien vietto, hääkakun tilaaminen, ihan mikä tahansa.

Kaikki tiivistyy vallankäyttöön, toisten kontrolloimiseen, siihen, että koko maailma saadaan siihen järjestykseen kuin sen pitäisi olla tämän häärääjään pään sisäisessä mallissa.

Oma äitini ja mummini olivat tälläisia, sitä säätämistä, sekoilua ja säheltämistä mitä nämä kaksi saivat aikaan yhdessä ja erikseen on mahdotonta edes kuvailla sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut.

Mummini on jo edesmennyt ja äitini oli hirvittävän loukkaantunut, järkyttynyt ja aidosti hämmästynyt, kun en tätä perhetraditiota halunnut hänen kanssaan jatkaa.

Omille lapsilleni olen parhaani mukaan yrittänyt opettaa rajojen kunnioittamista, itsekunnioitusta, empatiakykyä ja keskustelutaitoja.

Samalla olen opetellut itsekin, kun en lapsuuden kodissani näitä oppeja saanut eläessäni näiden kahden häärääjään valtataistelun keskellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
311/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla myös niin, että äiti on ollut hankalassa tilanteessa. Tuttavaperhe kysynyt ja kärttänyt, eikä Äiti ole saanut sanotuksi EI, jottei kummitäti hermostu.

Mutta tietenkään aloittajan ei tarvitse ottaa vieraita kotiinsa.

JYRKKÄ, päättäväinen mutta ystävällinen, valitettavasti ei onnistu. Ehdota jotain mukavaa hotellia nähtävyyksien / menopaikkojen lähellä.

Minulla asui hyvä ystävä vuosikausia töiden takia Lontoossa. Kun kävin vierailuilla, yövyin aina hotellissa. Molemmilla oma yörauha, niin ystävyyskin säilyy.

Vierailija
312/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yksi maailman tärkein asia on osata sanoa ei. Sen oppiminen on vaikeampaa jos oma äiti toimii noin, varmasti toiminut niin jo aiemmin elämässäsi, mutta nyt on sinun hetkesi oppia sanomaan ei.

Jos äiti toimii noin niin luulisi tuon ei:n sanomisen oppineen jo pienenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
313/369 |

Ei, vaan sitä on oppinut toimimaan niin kuin se äiti haluaa, koska muuten joutuu kestämään kammottavaa marttyyrikohtausta.

Lisäksi lapsena on täysin vanhempien vallan alla, ja kun vanhempana on marttyyrin viittaan kääriytyvä ja narsistisesti käyttäytyvä tunnekääpiö, voi irroittautumiseen mennä hyvin pitkä aika. Joskus koko elämä.

Siihen, että oppii sanomaan EI menee ihan sama aika.

Vierailija
314/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanot että on putkiremontti silloin

Miksi pitäisi alentua valehtelemaan kun voi sanoa reilusti totuudenkin? Toisen kotiin ei kenelläkään ole lupaa mennä, saati kutsua kysymättä ketään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
315/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin eilen illalla myöhään ketjua, enkä enää ehtinyt kommentoida palstan jo mentyä kiinni.

Haluan kiittää sitä kirjoittajaa, joka vinkkasi aiheesta 'enmeshed family relations'.

Herätti paljon ajatuksia, olen kasvanut tuollaisessa perheessä, jossa piti olla koko ajan toistemme taskuissa, kaikkien piti tietää kaikki kaikesta ja äitimme orkesteroi 'ihanaa ja läheistä perhettä' ( suora lainaus).

Lopputulema oli kuitenkin se, että nyt aikuiset, jo keski-ikäistyvät, sisarukset eivät pidä yhteyttä toisiinsa ja osa sisaruksista on katkonut välit myös vanhempiin.

Totuushan on se, ettei aikuisena enää vain jaksa sietää sitä, että äiti lupaa puolesta ties mitä, teet miten päin tahansa, aina menee jonkun mielestä väärin, yhteydenpito on sellaista rikkinäistä puhelinta, jossa samalla kilpailutetaan omat lapset ja saadaan aikaan maksimaalisesti hämminkiä.

Mielen rauhan ja ihan kirjaimellisesti kotirauhan saa vain välimatkalla ja opettelemalla tuntemaan itsensä ja harjoittelemalla omien rajojen pitämistä.

Vierailija
316/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mustakin tämä on ihan uskottava keissi, tuollaisia päällepäsmäreitä on varmaan lähes joka suvussa. 

Asuin aikoinaan Pariisissa ja mun vanhempien naapuri oli sanonut pojalleen että voivat hyvin majailla mun luona kun tulevat interailillaan Pariisiin, siis kolme mulla tuntematonta miestä, tai no naapurin pojan olin joskus ohimennen tavannut.

Asuin sellaisessa minikokoisessa piianhuoneessa. Naapurin rouva oli saanut mun äidiltä mun puhelinnumeron ja poika sitten soitti Gare du Nordilta että oltaisiin nyt tulossa. 

Oli sunnuntai ilta ja mulla oli uusi poikaystävä ekaa kertaa kylässä, oli pakko vaan sanoa etta sorry ei onnistu ja pojat ilmeisesti jatkoivat pettyneinä matkaa junalla jonnekin koska ilmaismajoitus ei onnistunutkaan.  Vaikka ei poikaystäväkään olisi ollut kuviossa ei sinne mun 15m2 kopperoon olisi kolmea vierasta edes mahtunut. 

Asun edelleen ulkomailla ja jostain syystä asuinpaikoiksi on aina osunut suosittuja matkakohteita, joten on ollut pakko opetella sanomaan tiukka ei kaikille kummin kaimoille jotka kutsuvat itsensä kylään. 

Vierailija
317/369 |

Ja mikseivät kolme poikaa menisi muutenkin mieluummin vaikka jonnekin hostellin dormitorioon kuin käytännössä tuntemattomalle yöksi? Niissä ei kai petipaikka yleensä paljon maksa, mitä muistelen.

Vierailija
318/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi maailman tärkein asia on osata sanoa ei. Sen oppiminen on vaikeampaa jos oma äiti toimii noin, varmasti toiminut niin jo aiemmin elämässäsi, mutta nyt on sinun hetkesi oppia sanomaan ei.

Jos äiti toimii noin niin luulisi tuon ei:n sanomisen oppineen jo pienenä.

Ei, vaan sitä on oppinut toimimaan niin kuin se äiti haluaa, koska muuten joutuu kestämään kammottavaa marttyyrikohtausta.

Lisäksi lapsena on täysin vanhempien vallan alla, ja kun vanhempana on marttyyrin viittaan kääriytyvä ja narsistisesti käyttäytyvä tunnekääpiö, voi irroittautumiseen mennä hyvin pitkä aika. Joskus koko elämä.

Siihen, että oppii sanomaan EI menee ihan sama aika.

Tunnekääpiö. Mahtava termi, otan käyttöön!

Mutta joo. Siitä äidin (tai isän) miellyttämsestä on aikuisena vaikea oppia pois. Kun äidin mielipaha on ollut koko lapsuuden Ukrainan sotaa pahempi asia, niin kyllä sitä on oppinut välttämään keinolla millä tahansa.

Vierailija
319/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mustakin tämä on ihan uskottava keissi, tuollaisia päällepäsmäreitä on varmaan lähes joka suvussa. 

Asuin aikoinaan Pariisissa ja mun vanhempien naapuri oli sanonut pojalleen että voivat hyvin majailla mun luona kun tulevat interailillaan Pariisiin, siis kolme mulla tuntematonta miestä, tai no naapurin pojan olin joskus ohimennen tavannut.

Asuin sellaisessa minikokoisessa piianhuoneessa. Naapurin rouva oli saanut mun äidiltä mun puhelinnumeron ja poika sitten soitti Gare du Nordilta että oltaisiin nyt tulossa. 

Oli sunnuntai ilta ja mulla oli uusi poikaystävä ekaa kertaa kylässä, oli pakko vaan sanoa etta sorry ei onnistu ja pojat ilmeisesti jatkoivat pettyneinä matkaa junalla jonnekin koska ilmaismajoitus ei onnistunutkaan.  Vaikka ei poikaystäväkään olisi ollut kuviossa ei sinne mun 15m2 kopperoon olisi kolmea vierasta edes mahtunut. 

Asun edelleen ulkomailla ja jostain syystä asuinpaikoiksi on aina osunut suosittuja matkakohteita, joten on ollut pakko opetella sanomaan tiukka ei kaikille kummin kaimoille jotka kutsuvat itsensä kylään. 

Ja mikseivät kolme poikaa menisi muutenkin mieluummin vaikka jonnekin hostellin dormitorioon kuin käytännössä tuntemattomalle yöksi? Niissä ei kai petipaikka yleensä paljon maksa, mitä muistelen.

En tiedä, ehkä ilmainen majapaikka hyvällä sijainnilla ja "suomalainen opas" houkuttelivat enemmän. 

Vierailija
320/369 |
12.12.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Loppupäätä lukeneena ihmettelen, mistä on tullut se, että asunto on äidin?

Eikös se ole APn asunto siellä Berliinissä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan yhdeksän