Lue keskustelun säännöt.
Isäpuolen julma kohtelu ja sen vaikutukset aikuisuudessa
09.12.2022 |
Isäpuoleni on ollut tunnekylmä minua kohtaan. Lapsena minulla ei ollut varaa näyttää pahaa mieltä tai heikkoutta, tämän vuoksi muutuin passiiviseksi, jotta hän olisi tyytyväinen. Pysyin mahdollisimman huomiota herättämättömänä. En saanut kiukutella, loukkaantua, pyytää mitään enkä olla vaivaksi. Hän oli myös passiivis-agressiivinen ja käytti sarkasmia ilkeilläkseen minulle. Onko jollakin vastaavia kokemuksia? Nykyään olen 27-vuotias ja tuntuu, että tämä on jättänyt minuun jonkinlaisia jälkiä ja kärsin masennuksesta ja turvattomuuden tunteesta. Tunnen vihaa ja katkeruutta edelleen isäpuoltani kohtaan.
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen terapiaa. Olet kokenut kovia ja kaikki kokemasi olisi hyvä läpikäydä ammattiauttajan kanssa. En välttämättä neuvoisi, että alat asiaa perkaamaan perheen kanssa läpi sillä he eivät välttämättä ymmärrä jutun vakavuutta tai osaa ottaa rakentavasti antamaasi palautetta vastaan. Hienoa kuitenkin, että tiedostat mistä olotilasi voisi kummuta.
Joka asiasta ei ole syytä terapiaan mennä. Se ei poista kuitenkaan sitä, että olisi ottanut asian puheeksi henkilöiden kanssa, jotka ovat asian aiheuttaneet. Ap:n äiti on avainasemassa. Miten ap:n ja äidin välit oli tuolloin ja entä nyt. Sulkiko äiti silmänsä vai oliko äidinkin kohtelu samanlaista.
Itse katkaisin välit kaveriin sen takia, että hänen lapsensa kertoivat isäpuolen haukkuvan ja käyneen käsiksi. Äiti ei usko lapsiaan. Vähättelee ja uskoo miehen selityksiä vahingosta. Lapset traumatisoutuneet ja sijoituksessa. Äiti on nyhverö.
Äitini ei lapsuudessani puuttunut tuohon millään tavalla, en osannut/halunnut kertoa hänelle, miten isäpuoli kohtelee minua. Vasta n. 17-vuotiaana avauduin äidille asiasta, ja silloinkaan hän ei ottanut asiaa puheeksi isäpuoleni kanssa. Tähän liittyy myös se, että isäpuoleni piti suosikkeinaan poikaansa ja siskoani, koska pärjäsivät paremmin koulussa, kuin minä.
No niin, sieltähän se tuli. Kukaan ei jaksa katsoa laiskottelua. Koulut pitää käydä hyvin. Nyt itseä niskasta kiinni ja toimeen nykyasioiden kanssa!
Minkälainen oma isäsi on? Jos hän on hyvä ihminen, ehkä voit parantaa isä haavaasi olemalla läheisempi hänen kanssaan? Perheen kanssa kannattaa ottaa asiat puheeksi , mutta jos he vaan vähättelevät niin sitten varmaan kannattaa vaan katkaista välit.
Oma isäni on ollut koko ikäni alkoholisti ja näyttää nykyään ihan spurgulta, ja se on haava joka varmaan vaikuttaa minuun aina. Koska en voi koskaan saada hyvää isää, kun hän on ainoa isä joka minulla on. Ja pelkään että hän kuolee pian, kun alkoholismin takia hänestä kokoajan katoaa enemmän kuka hän oli.
Ja olen 26v, mutta olen nykyään olen kuitenkin terveessä ja pitkäaikaisessa parisuhteessa ja yritämme vauvaa. Ja muukin elämä on minulla mallillaan. Uskon että isänikin on iloinen, kun hän ei pystynyt pilaamaan elämääni alkoholismillaan. Hän varmaan kokisi paljon häpeää itsestään, jos hänen lapsensa voisivat huonosti siksi kun hän oli huono isä.
Mutta se vaati kyllä itseltäni paljon työtä rakentaa positiivisempi kuva miehistä ja oppia olemaan terveessä parisuhteessa. Muita ihmisiä ei voi muuttaa, mutta itseään voi kun näkee tarpeeksi vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Harvemmin kukaan tulee isäpuolen kanssa toimeen. En voi itsekään sietää äitini miesystävää.
Riippuu isäpuolesta.
Vierailija kirjoitti:
Mä hakkasin oman ns isäpuoleni, kun kasvoin isoksi. Sanoin sille, että kai nyt tajuat, että osat muutttuu ja mätkin sen paskaksi. Iso mies uikutti, kun väänsin käden poikki. Mitäs hakkas mua lapsena
Naisille tämä terapian muoto on harvemmin toteutettavissa. Mutta uskon, että se on monen miehen oloa helpottanut. Lässyttivät muut sitten mitä vaan.
Miehen isä ja hänen setäänsä, pieksivät jokainen vuorotelleen juopon ja väkivaltaisen isänsä kotoaan lähtiessä. Kävivät vielä kertaalleen porukalla hänen luonaan kylässä, kun ukko ei osannut jättää eronnutta vaimoaan rauhaan. Sen jälkeen ei tarvinnut olla tekemisissä puolin tai toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen terapiaa. Olet kokenut kovia ja kaikki kokemasi olisi hyvä läpikäydä ammattiauttajan kanssa. En välttämättä neuvoisi, että alat asiaa perkaamaan perheen kanssa läpi sillä he eivät välttämättä ymmärrä jutun vakavuutta tai osaa ottaa rakentavasti antamaasi palautetta vastaan. Hienoa kuitenkin, että tiedostat mistä olotilasi voisi kummuta.
Joka asiasta ei ole syytä terapiaan mennä. Se ei poista kuitenkaan sitä, että olisi ottanut asian puheeksi henkilöiden kanssa, jotka ovat asian aiheuttaneet. Ap:n äiti on avainasemassa. Miten ap:n ja äidin välit oli tuolloin ja entä nyt. Sulkiko äiti silmänsä vai oliko äidinkin kohtelu samanlaista.
Itse katkaisin välit kaveriin sen takia, että hänen lapsensa kertoivat isäpuolen haukkuvan ja käyneen käsiksi. Äiti ei usko lapsiaan. Vähättelee ja uskoo miehen selityksiä vahingosta. Lapset traumatisoutuneet ja sijoituksessa. Äiti on nyhverö.
Äitini ei lapsuudessani puuttunut tuohon millään tavalla, en osannut/halunnut kertoa hänelle, miten isäpuoli kohtelee minua. Vasta n. 17-vuotiaana avauduin äidille asiasta, ja silloinkaan hän ei ottanut asiaa puheeksi isäpuoleni kanssa. Tähän liittyy myös se, että isäpuoleni piti suosikkeinaan poikaansa ja siskoani, koska pärjäsivät paremmin koulussa, kuin minä.
No niin, sieltähän se tuli. Kukaan ei jaksa katsoa laiskottelua. Koulut pitää käydä hyvin. Nyt itseä niskasta kiinni ja toimeen nykyasioiden kanssa!
Koulu on tärkeää, mutta kyllä vanhempien silti pitäisi rakastaa lastaan, vaikka se ei pärjäisikään koulussa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
!