Oletko "Ei minua vaan haittaa"-ihminen, eli sinua ei haittaa tai yllätä ikinä mikään. Mikä juttu siinä oikein on takana?

Joillakin ihmisillä on tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa mitkä voi ja viisautta erottaa nämä asiat toisistaan.

Minä olen tuo, jota ei haittaa. Siedän kaikenlaisia satunnaisia häiriötekijöitä, koska niitä nyt vaan tulee silloin tällöin, kun ihmisten kanssa eletään. Mutta sitä en jaksa, että joku läheinen ihminen, jonka kanssa vietän aikaa useammin kuin satunnaisesti, valittaa aina kaikesta. Naapuri sitä, junan vieruskaveri tätä - se jatkuva marina syö ihmistä. Sinua harmittaa ja haluat levittää tunnetta eteenpäin. Sori, en ota vastaan. Haluatko räyhäämistukea maailman pieniä kiusoja vastaan? En rupea.

Aika usein nämä ihmiset on jo lapsuudessa jotenkin "henkisesti hakattu hiljaisiksi". Eli heidän tarpeitaan ja tunteitaan on lapsuudessa mitätöity, joten aikuisina he kokevat, ettei niitä omia negatiivisiä tunteita kannata itsessään tunnistaa tai ainakaan tuoda ilmi. Samalla kun lapsuudessa on tullut hyväksytyksi vain kun käyttäytyy kiltisti eli on hiljaa ja tyytyväinen, niin silloin sitä sosiaalista hyväksyntää hakee aikuisenakin olemalla hiljaa ja tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Aika usein nämä ihmiset on jo lapsuudessa jotenkin "henkisesti hakattu hiljaisiksi". Eli heidän tarpeitaan ja tunteitaan on lapsuudessa mitätöity, joten aikuisina he kokevat, ettei niitä omia negatiivisiä tunteita kannata itsessään tunnistaa tai ainakaan tuoda ilmi. Samalla kun lapsuudessa on tullut hyväksytyksi vain kun käyttäytyy kiltisti eli on hiljaa ja tyytyväinen, niin silloin sitä sosiaalista hyväksyntää hakee aikuisenakin olemalla hiljaa ja tyytyväinen.

Sitähän nämä jyrääjät toivovat, että pysyt hiljaa ja otat iskut vastaan. Auta armias, jos joku näille vastaa samalla mitalla, niin pöyristytään ja loukkaannutaan vaikka juuri on itse tehty ilkeyttä toiselle.

Aika monessa vastauksessa oletetaan että ei-haittaa-tyypit on nujerrettuja, alistettuja lampaita, jotka pelkäävät yhteenottoja jne. Kummallista. Itse olen ei-haittaa tyyppiä hyvin, hyvin monessa asiassa, joilla ei minulle ole merkitystä: melussa, ruohon leikkauksessa, missä ravintolassa syödään ja mikä leffa katsotaan ja katsotaanko se tänään vai yllättävän esteen takia ensi viikolla. Työelämässä olen projektipäällikkö ja neuvottelen tiukasti työnantajani ja tiimini etujen puolesta mahdollisissa ristiriitatilanteissa eli en ole pelokas ja nuijittu. Munun kokemukseni mukaan ne jotka rähisevät ja häiriintyvät pikkuasioista, ovat yleensä hyvin hiljaisia isojen ristiriitojen edessä.

Vierailija kirjoitti:

Aika monessa vastauksessa oletetaan että ei-haittaa-tyypit on nujerrettuja, alistettuja lampaita, jotka pelkäävät yhteenottoja jne. Kummallista. Itse olen ei-haittaa tyyppiä hyvin, hyvin monessa asiassa, joilla ei minulle ole merkitystä: melussa, ruohon leikkauksessa, missä ravintolassa syödään ja mikä leffa katsotaan ja katsotaanko se tänään vai yllättävän esteen takia ensi viikolla. Työelämässä olen projektipäällikkö ja neuvottelen tiukasti työnantajani ja tiimini etujen puolesta mahdollisissa ristiriitatilanteissa eli en ole pelokas ja nuijittu. Munun kokemukseni mukaan ne jotka rähisevät ja häiriintyvät pikkuasioista, ovat yleensä hyvin hiljaisia isojen ristiriitojen edessä.

Sama juttu. Arjen pienet valinnat ja preferenssit tai häiriötekijät ovat mulle yleensä samantekeviä. Sen sijaan en voi sietää epäreilua kohtelua tai vääryyksiä vaan puutun niihin ulkopuolisenakin yleensä voimakkaasti.

En jaksa ärsyyntyä paljon mistään. On mullakin niitä ärsytyksen aiheita, mutta aika vähän. Elämässä on tosiaankin tapahtunut kaikenlaista niin ei vaan enää jaksa välittää pikkuasioista. Olen myös huomannut, että pääsen helpommalla itse kun en provosoidu ja ärsyynny kun moni asia ei ole minun käsissäni. En voi toisten ihmisten toiminnalle yhtään mitään ja tulee itselle vaan pahempi olo, jos ärsyyntyy asioista, joille ei voi mitään. Valitsen siis reagoida mieluummin chillisti kuin menettää hermoni.

Ärsyttäviä tyyppejä. En minäkään vauhkoa, raivoa, ärsyynny pikkujutuista, jne., mutta jos ei ole oikeutta edes ihmetellä asioita niin kyllä se on muiden ihmisten alentamista. Yksi tällainen tuntemani ns. rauhallinen itse mesoaa aivan naurettavista asioista mutta heti kun on kyse jonkun toisen ongelmista niin heti vähätellään ja manspleinataan hiljaiseksi.

Useimmat arjen ärsytykset nyt vaan ovat ihan tyhjänpäiväisiä ja ohimeneviä. Isommissa asioissa hermojen menetys auta mitään.

En ymmärrä miksi joku jaksaa harmistua ihan turhasta.

Olen oppinut hillitsemään itseni ainakin ulkoisesti, enkä ärsyynny provokaatiosta. Kun muutamakin asiakas lupasi odottaa kirveen kanssa portilla töistä lähtöäni, niin ehkä aloin vähän menettää  uskoani ihmiskunnan nykyiseen tasoon.

Nykyisin pystyn käyttäytymään täysin kiihtymättä kaikenlaisissa tilanteissa ja jaksan vaikka vastata dementoituneelle vanhukselle sen sata kertaa, että missä hän on ja miksi, vaikka hän heti kysyy saman asian uudestaan.

Tietenkin monet asiat ärsyttää, mutta niin kuin monet ovat sanoneet, niin jos ei niille mitään voi, niin ei ole mitään syytä omaa psyykeään rasittaa kiihtymällä ylen määrin.

Johan on keittiöpsygolointia ja pätemistä taas tämäkin ketju pullollaan.