HS: Tinder uuvuttaa nuoret naiset, kun kumppania ei löydy
Kommentit (2044)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan meistä naisista ei halua enää tuot yhteiskuntaa takaisin. Yhä edelleen meidän yhteiskunnassa naisia kontrolloidaan siten, että naisvaltaisten alojen palkat pidetään tahallaan pienempinä, kuin miesten. Suomessa mies tienaa 600€ enemmän. Yksi hyvä esimerkki on lääkärin ammatin palkkakehitys. Kun ala naisistuu, palkkakehitys huononi. Ja tarkoitan sitä perustyöstä saatavaa palkkaa, en sitä, mitä lääkärit tienaavat privaatissa.
Tätä valettako edelleen uskotaan vaikka on moneen kertaan todettu oikein asiantuntijoiden toimesta, että naiset tienaavat jopa liikaa tekemäänsä työmäärään nähden? Naisvaltaiset alat sattuvat olemaan julkisen puolen aloja, ja silloin palkkaa ei voida loputtomasti nostaa varsinkaan niin kauan kuin vientialalla ja yksityisellä puolella yleisesti työskentelevien miesten palkat eivät nouse. Miesten maksamista verovaroista nuo julkisen puolen palkat maksetaan. Mutta ei kai siinä, naisethan voivat vapaasti perustaa kannattavia julkisen puolen yrityksiä ja palkata vaikka pelkkiä naisia hommiin. Jos naiset tekisivät yhtä paljon voittoa firmalle kuin miehet, niin totta kai rahanahneet yritykset palkkaisivat pelkkiä naisia, kun ovat vielä kerran halvempiakin.
Mistä lähtien nuo julkisen alan töissä olevat eivät ole maksaneet veroja paikoistaan?
Julkkarin palkkalistoilla olevat SAA veroa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset tarinat sitten sieltä mieslandiasta. Jos nyt yhtään pääsin ajatuksenkulustasi kärryille, niin julkisella puolella työskenetelevät naiset tienaavat liikaa ja tekevät liian vähän ja on heidän syynsä, että miesten palkat yksityisellä eivät nouse? Mitähän vttua nyt? Suurin osa naisista julkisella puolella on työtehtävissä, joissa on valtava työvoimapula ja yksi työntekijä joutuu tekemään useamman ihmisen töitä kun vajaamiehitystä ei saada paikattua. Ja jos et tiennyt, niin verotus koskee myös naisia. Kaikesta tulosta menee vero, jopa tuista. Se että sinä et arvosta jonkun ihmisen työpanosta ei kyllä ole mikään syy laskea jonkun palkkaa.
Moi olen Valtteri Valtio. Maksan Sari sairaanhoitajalle rahaa 100€ ja saan siitä veroina 20€ takaisin. Menetinkö minä 80€ vai tienasin 20€ ?
Ei tuota kannata enää naisille selittää, kun ei näköjään mene jakeluun vaikka rautalangasta vääntäisi. Naisille tulee ihan uskomattomia ymmärrysvaikeuksia, kun aletaan vähänkin sivuamaan raha-asioita.
Hei sinä fiksu ihminen joka niin ah ymmärrät nämä asiat mitä me naiset ei ymmärretä. Selitä minulle nyt tämä:
Eli Valtteri Valtio maksaa Sari Sairaanhoitajalle 100e palkkaa ja saa sitten tästä 20e takaisin.
Kertokaa mulle millä tavalla Valtteri Valtio menettää 80e eikä suinkaan saa 20e takaisin?
Koska Sari Sairaanhoitaja on tehnyt töitä 100e edestä, mutta sitten joutuu maksamaan takaisin Valtteri Valtiolle 20e.
Ajatelkaa jos te joutuisitte maksamaan takaisin teidän työnantajalle 20% palkasta. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että teidän työnantaja menetti rahaa?

Verorahoista palkkansa saavat piikittää kansalaisiin miljardisakot maksaneen rikollisen lääkeyhtiön litkuja. Verorahat hyvässä käytössä.
https://amp.theguardian.com/business/2009/sep/02/pfizer-drugs-us-crimin…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset tarinat sitten sieltä mieslandiasta. Jos nyt yhtään pääsin ajatuksenkulustasi kärryille, niin julkisella puolella työskenetelevät naiset tienaavat liikaa ja tekevät liian vähän ja on heidän syynsä, että miesten palkat yksityisellä eivät nouse? Mitähän vttua nyt? Suurin osa naisista julkisella puolella on työtehtävissä, joissa on valtava työvoimapula ja yksi työntekijä joutuu tekemään useamman ihmisen töitä kun vajaamiehitystä ei saada paikattua. Ja jos et tiennyt, niin verotus koskee myös naisia. Kaikesta tulosta menee vero, jopa tuista. Se että sinä et arvosta jonkun ihmisen työpanosta ei kyllä ole mikään syy laskea jonkun palkkaa.
Moi olen Valtteri Valtio. Maksan Sari sairaanhoitajalle rahaa 100€ ja saan siitä veroina 20€ takaisin. Menetinkö minä 80€ vai tienasin 20€ ?
Ei tuota kannata enää naisille selittää, kun ei näköjään mene jakeluun vaikka rautalangasta vääntäisi. Naisille tulee ihan uskomattomia ymmärrysvaikeuksia, kun aletaan vähänkin sivuamaan raha-asioita.
Hei sinä fiksu ihminen joka niin ah ymmärrät nämä asiat mitä me naiset ei ymmärretä. Selitä minulle nyt tämä:
Eli Valtteri Valtio maksaa Sari Sairaanhoitajalle 100e palkkaa ja saa sitten tästä 20e takaisin.
Kertokaa mulle millä tavalla Valtteri Valtio menettää 80e eikä suinkaan saa 20e takaisin?
Koska Sari Sairaanhoitaja on tehnyt töitä 100e edestä, mutta sitten joutuu maksamaan takaisin Valtteri Valtiolle 20e.
Ajatelkaa jos te joutuisitte maksamaan takaisin teidän työnantajalle 20% palkasta. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että teidän työnantaja menetti rahaa?
Se olisi parempi, että verot olisivat alhaalla ja suomalaisilla olisi enemmän ostovoimaa ja ne voisivat ostaa palveluita yksityisellä puolella töissä olevalta Sari sairaanhoitajalta.

Et vastannut kysymykseen lainkaan.
Eli ei sielläkään puolella taida kovin fiksua porukkaa olla.
Jos et pidä suomen julkisesta terveydenhuollosta, niin voithan sinä muuttaa vaikka Amerikkaan?

No jos ei ymmärrä edes sitä konseptia, että yksityisen puolen maksamista verovaroista maksetusta palkasta perittävä vero ei ole oikeata tuloa, niin ei voi paljoa kehua. Lisäksi aina kun puhutaan julkisen puolen palkkauksesta, niin sitä työn arvoa on mahdotonta määritellä, koska se ei perustu mihinkään mitattavissa olevaan. Ei valtio saa sitä hoitajille maksettavaa rahaa keneltäkään muulta paitsi veronmaksajilta ja pienehköistä palvelumaksuista. Yksityisellä puolella taas yrityksen asiakas maksaa työstä tai tuotteesta jotain, ja tästä maksusta vähennetään työnantajamaksut + muut kulut ja katsotaan paljonko jää katetta. Tästä katteesta sitten maksetaan työntekijöille sen verran kuin pystytään. Mutta viivan alle pitää edelleen jotain jäädä, koska muuten yritys on kannattamaton ja menee konkurssiin. Julkisella taas mennään aina miinuksella. Tietyt julkisen puolen palvelut on tietysti pakko tuottaa, se nyt on selvää. Mutta siellä on liikaa löysää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset tarinat sitten sieltä mieslandiasta. Jos nyt yhtään pääsin ajatuksenkulustasi kärryille, niin julkisella puolella työskenetelevät naiset tienaavat liikaa ja tekevät liian vähän ja on heidän syynsä, että miesten palkat yksityisellä eivät nouse? Mitähän vttua nyt? Suurin osa naisista julkisella puolella on työtehtävissä, joissa on valtava työvoimapula ja yksi työntekijä joutuu tekemään useamman ihmisen töitä kun vajaamiehitystä ei saada paikattua. Ja jos et tiennyt, niin verotus koskee myös naisia. Kaikesta tulosta menee vero, jopa tuista. Se että sinä et arvosta jonkun ihmisen työpanosta ei kyllä ole mikään syy laskea jonkun palkkaa.
Moi olen Valtteri Valtio. Maksan Sari sairaanhoitajalle rahaa 100€ ja saan siitä veroina 20€ takaisin. Menetinkö minä 80€ vai tienasin 20€ ?
Ei tuota kannata enää naisille selittää, kun ei näköjään mene jakeluun vaikka rautalangasta vääntäisi. Naisille tulee ihan uskomattomia ymmärrysvaikeuksia, kun aletaan vähänkin sivuamaan raha-asioita.
Hei sinä fiksu ihminen joka niin ah ymmärrät nämä asiat mitä me naiset ei ymmärretä. Selitä minulle nyt tämä:
Eli Valtteri Valtio maksaa Sari Sairaanhoitajalle 100e palkkaa ja saa sitten tästä 20e takaisin.
Kertokaa mulle millä tavalla Valtteri Valtio menettää 80e eikä suinkaan saa 20e takaisin?
Koska Sari Sairaanhoitaja on tehnyt töitä 100e edestä, mutta sitten joutuu maksamaan takaisin Valtteri Valtiolle 20e.
Ajatelkaa jos te joutuisitte maksamaan takaisin teidän työnantajalle 20% palkasta. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että teidän työnantaja menetti rahaa?
Se olisi parempi, että verot olisivat alhaalla ja suomalaisilla olisi enemmän ostovoimaa ja ne voisivat ostaa palveluita yksityisellä puolella töissä olevalta Sari sairaanhoitajalta.
Et vastannut kysymykseen lainkaan.
Eli ei sielläkään puolella taida kovin fiksua porukkaa olla.
Jos et pidä suomen julkisesta terveydenhuollosta, niin voithan sinä muuttaa vaikka Amerikkaan?
Kuten sanoin, jos verot ja työllistämistä vaikeuttavat maksut tuotaisiin alas, ihmisillä olisi ostovoimaa paljon enemmän kuin nyt ja julkisen puolen t-huollolle ei ylipäätään olisi enää niin paljon tarvetta.
Ja nyt ne, jotka käyttää yksityisen puolen th-palveluita, joutuu maksamaan myös julkisen th:n ylläpidosta maksamalla suuria määriä veroja.
Sinä olet tyypillinen näkökulmaton ihminen, joka osaa ajatella asioita vain nykyisessä viitekehyksessä, jossa Suomessa on massiivinen julkinen sektori ja maaiman korkeimpia veroasteita. Asiat voisivat olla myös hyvin toisin.

Onko luetun ymmärtämisessä nyt ongelmia, kun et vieläkään vastaa kysymykseen?
Missä on se fiksu ihminen, jolta pyysin apua ymmärtämään tuon väitteen.
Kysymys oli, millä tavalla Valtteri Valtio menettää rahaa, jos maksaa Sari Sairaanhoitajalle palkkaa 100e edestä, mutta Sari Sairaanhoitaja maksaa siitä 100e palkastaan, jonka edestä teki töitä Valtteri Valtiolle 20e takaisin?
Julkisen puolen terveydenhuollolle on aina tarvetta, koska köyhiä ja sairaita ihmisiä on. Millä tavalla nämä henkilöt maksaisivat omasta terveydenhuollosta, jos eivät kykene töihin?
Katso Amerikan tilannetta. Siellä on kodittomia, sairaita ihmisiä kaduilla ja on tullut myös videoita, missä sairaita vanhuksia viedään ulos sairaalasta ja jätetään kadulle makaamaan.
Tälläinenkö toiminta pitäisi tulla Suomeen?
Ostovoima ei myöskään kohoa, vaikka veroja alennettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Päteekö tuo naisten palkan alennus teidän miesten mielestä myös yksityisellä sektorilla oleville naisille, joka tekevät samaa työtä kuin mies? Esim hitsari, insinöörit, yritysjohtaja yms. Haluatteko myös maksaa yksityisen hinnat kaikesta mahdollisesta (koulutus, terveydenhoito, lääkkeet ilman kelakorvausta yms jenkki tyyliin) ?
Naisten pitäisi olla kuin 50-luvulla, hoitaa koti ja lapset ja olla tekemättä työtä... Ai niin, mutta silloin naiset loisivat teidän rahoilla...
Naiset aina valittavat pienemmästä palkasta, mutta kun asiaa lähdetään tutkimaan tarkemmin, niin paljastuu että tuntipalkka on miehillä ja naisilla samasta työstä sama, mutta naiset tekevät vähemmän tunteja.
Siinä siis syy miksi naiset saavat vähemmän palkkaa.
Pitäisikö siis mielestäsi naisille maksaa korkeampaa tuntipalkkaa kuin miehille?
Kyllä meillä yksityisellä työnantajalla nainen tekee ihan saman verran tunteja ja työtä kuin mieskin.
Naiset aina valittavat pienemmästä palkasta, mutta kun asiaa lähdetään tutkimaan tarkemmin, niin paljastuu että tuntipalkka on miehillä ja naisilla samasta työstä sama, mutta naiset tekevät vähemmän tunteja.
Siinä siis syy miksi naiset saavat vähemmän palkkaa.
Pitäisikö siis mielestäsi naisille maksaa korkeampaa tuntipalkkaa kuin miehille?[/quote]
Mihin perustat väitteesi, että naiset tekevät vähemmän tunteja ja työtä kuin mies samassa työssä? Kyllä se menee välillä ihan päinvastoin. Puhun omasta kokemuksesta miesvaltaisella alalla.
T.lapseton nainen
Vierailija kirjoitti:
Naiset aina valittavat pienemmästä palkasta, mutta kun asiaa lähdetään tutkimaan tarkemmin, niin paljastuu että tuntipalkka on miehillä ja naisilla samasta työstä sama, mutta naiset tekevät vähemmän tunteja.
Siinä siis syy miksi naiset saavat vähemmän palkkaa.Pitäisikö siis mielestäsi naisille maksaa korkeampaa tuntipalkkaa kuin miehille?

Sitä on tutkittu, löytyy netistä. Mutta tietenkin SINUN KOKEMUKSESI kumoaa kaikki maailman tutkimukset, sillä olethan nainen.
Tuossa jotain pikagoogletuksella:
https://liberalismi.net/wiki/Sukupuolten_tasa-arvo_ty%C3%B6el%C3%A4m%C3…
Vierailija kirjoitti:
Nuoret uupuvat ja mielensäpahoittavat nykyään niin pienestä ettei mistään tule mitään.
Tutkimuksen mukaan woke ajattelua kannattavat on muita huomattavasti ahdistuneempia ja masentuneempia. Enkä ihmettele, YK listasi ihmisoikeudet jo 10. joulukuuta 1948 ja woke ajattelua kannattavat eivät sitoudu tähän periaatteeseen: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä" . Woke -ajattelun mukaan toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset eikä kaikilla ole edes puheoikeutta, lisäksi henkinen väkivalta, koolauttaminen, on kannatettavaa. Tämän opin Sannikan ohjelmasta, jossa eräs dj kävi avaamassa woke -ajattelun ydintä.

Ai tämä samainen dj, joka soitti Ylen linkkitornista vahvaa misogynistä viestiä sisältävää musiikkia?

Juurikin sama tyyppi.

Nainen misogynistinä on todellakin jotain kuvottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset aina valittavat pienemmästä palkasta, mutta kun asiaa lähdetään tutkimaan tarkemmin, niin paljastuu että tuntipalkka on miehillä ja naisilla samasta työstä sama, mutta naiset tekevät vähemmän tunteja.
Siinä siis syy miksi naiset saavat vähemmän palkkaa.Pitäisikö siis mielestäsi naisille maksaa korkeampaa tuntipalkkaa kuin miehille?
Mihin perustat väitteesi, että naiset tekevät vähemmän tunteja ja työtä kuin mies samassa työssä? Kyllä se menee välillä ihan päinvastoin. Puhun omasta kokemuksesta miesvaltaisella alalla.
T.lapseton nainen
Sitä on tutkittu, löytyy netistä. Mutta tietenkin SINUN KOKEMUKSESI kumoaa kaikki maailman tutkimukset, sillä olethan nainen.
Tuossa jotain pikagoogletuksella:
https://liberalismi.net/wiki/Sukupuolten_tasa-arvo_ty%C3%B6el%C3%A4m%C3…
Olisiko luotettavammalta lähteeltä tuota? Kuin vttu jostain liberalismi sivulta :DDD
Sitä on tutkittu, löytyy netistä. Mutta tietenkin SINUN KOKEMUKSESI kumoaa kaikki maailman tutkimukset, sillä olethan nainen.
Tuossa jotain pikagoogletuksella:
https://liberalismi.net/wiki/Sukupuolten_tasa-arvo_ty%C3%B6el%C3%A4m%C3… [/quote]
En ole kumonnut tutkimuksia, totesin vain ettei tuo päde kaikkiin naisiin. Toiset tekevät enemmän tunteja ja töitä kuin miehet. Rauhoitu =D
Ökyrikkaat Rockefellerit tukivat feminismiä, koska halusivat ajaa naiset työmarkkinoille polkemaan palkkoja. Ja samalla tuhottiin perheinstituutti ja sen tilalle tuli valtio, joka on nyt elättäjä (veronmaksajien rahoilla).
Ja Rockefellerit ja muu eliitti on valtion takapiruina. Nehän perusti esim. Bilderberg-kokouksen, jossa käy suomalaisiakin poliitikkoja ja johtajia joka vuosi.