Mielenterveysongelmainen, piilotteletko ongelmiasi?

Vierailija kirjoitti:

Mitä vapautuneemmin puhun mt ongelmistani sitä hullunpana mua pidetään. Hulluna on hauskaa.

Joo, saatanpa piilotellakin. Joskus harvoin sanon, että nyt menee huonosti, mutta jos toisen reaktio on, että "kyllä se siitä " niin vastaan, että joo, kyllä kaikki menee hyvin.

Kyllä piilotan.

Olen aiemmin näiden takia joutunut olemaan sairauslomalla ja nöyryyttävämpiä tilanteita oli ne saatanan työkykyarvioinnit joissa työnantajan edustaja ihan avoimesti ihmetteli miksi en vaan ota itseäni niskasta.

En halua tunnetta siitä, että häiritsen jotain tai joku ei ota todesta ongelmiani ja kokee minun valittavan turhaan. Siis suljen suuni ja yritän pysyä kasassa. Pysynkin, mutta siihen menee kaikki aika ja energia ja mikään muu minulla ei edisty.

Vierailija kirjoitti:

Piilottelen kaiken, olen 31v mies. Mulla on aina ollut jotenkin sellanen asenne, että yksin hoidan omat ongelmani.. Mä en kaipaa mitään feikki lohdutuksia tai että mun suhtaudutaan jotenkin eritavalla kuin ennen.. Mä en myöskään kaipaa mitään leimaa mikä useasti tulee jos alkaa puhumaan kaikesta "aidosta". 

Mulla on siis vakava ahdistuneisuushäiriö ollut todella monta vuotta. 

Ymmärrän, se on vähän niin minkä tahansa vaivan tai sairauden kanssa että kun elämästään sen kanssa avautuu jotkut ihmiset eivät enää näe kuin sen vaivan. Eikä edes saman diagnoosin omaavalle kannata välttämättä avautua kun elämät ja oireilut voi olla niin erilaiset kuitenkin.

Olen huomannut että jos jotain maininnut ihmiset ovat alkaneet ottaa etäisyyttä joten olen hiljaa niin että edes jonkinlaisia ihmiskontakteja on vaikka se kohtaaminen perustuisi valheeseen mutta pakko esittää normaalia jos haluaa ettei työnnetä syrjään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä piilotan.

Olen aiemmin näiden takia joutunut olemaan sairauslomalla ja nöyryyttävämpiä tilanteita oli ne saatanan työkykyarvioinnit joissa työnantajan edustaja ihan avoimesti ihmetteli miksi en vaan ota itseäni niskasta.

Huhhuh, kuullostaa ihan järkyttävältä. Oikein lyödään lyötyä kunnon mitätöinnillä ja vähättelyllä. Kaikkea hyvää ja tsemppiä sulle

Ei tarvi hävetä jos on kiusattu tai uhri ne jutut missä väitetään että vaikea lapsuus tai vanhemmissa vika on täysin väärää syytöstä syyttömiä kohtaan kuulkaa. Jos joku lyö sua koulussa tai työssä iskee huumepiikin tai raiskaa ei mitenkään kuulkaa johdu sun lapsuudesta tai vanhemmista !!! Ajan haaskausta moinen. On ihan eri asia jos sinua on lyöty syyttömästi tai kidutettu mutta toisten tekemät pahat teot on heidän syntejä ei sinun.

Juu kun ihminen ei käy enää ravintoloissa juo viinaa niin kyllä melkoisen yksin saa olla ellei ota koiraa ulkoiluun. Harvoin kukaan pyytää lenkille tai souteleen tai jumppaan useimmin baariin.

En puhu omista ongelmistani juuri kenellekään.

He eivät tiedä sairauteni syitä, ja lisäksi

heillä ei ole psykologin koulutusta käsitellä

ongelmiani. Paha sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö ja ocd itselläni.

Koulukiusaamista taustalla.

Pidän piilossa. Ihmiset usein pitää syömishäiriöstä kärsiviä ihmisiä jotenkin itsekköinä, hankalina ja pinnallisia. (anoreksia). En halua että muut alkaa tarkkailla mun ruokailua tai painon muutoksia.

Kerron monista asioista jos olen tutustumassa uuteen ihmiseen. Lähinnä koska en pysty piilottelemaan kaikkea ja ne tulisi esille nopeasti kuitenkin. Ehkä karkotan jotkut sillä, että puhun melko paljon ja avoimesti, mutta ihan sama. Olen ennen ollut vaan hiljaa vuosikausia, että nyt tuntuu etten pysty enää ja jonkinlainen romahduskin oli tuossa jokin aika sitten

Mitä on käynyt, jos olette kertoneet jollekin?

Vierailija kirjoitti:

Mitä on käynyt, jos olette kertoneet jollekin?

Ja pystyttekö pitään täyden kulissin?

Ja sen läpi ihmiset ei näe?

Kumpi on parempi, että pidetään muuten vaan outona vai pidetään ahdistuksesta tai masennuksesta kärsivänä?

Vierailija kirjoitti:

Mitä on käynyt, jos olette kertoneet jollekin?

Ensin tämä yksi oli melko normaalisti, mutta sitten hänellä aika pian meni kuppi nurin ja hän antoi tulla täyslaidallisen:

Hänen mielestään on väärin, että minun kaltaisellani ihmisellä on perhe. Hänen mielestään on väärin, että puolisoni on ymmärtävä ja mukava ja varakas! Hän teki omasta mielestään kaikki oikein elämässään, opiskeli aikuisena toista ammattia ja niin edelleen, ja silti minulla oli materiaalisesti paremmin asiat kuin hänellä.

Toinen taas kärsi itsekin samoista ongelmista. Hän ei uskonut minua, kun kerroin totuuden. Minä kun kuitenkin siivosin ja hoidin lapseni hyvin ja uskalsin matkustaa joskus, niin en voinut olla "hullu".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Salaan kaiken. Mielestäni mielenterveyspotilaita syrjitään. Kaikkein ylimielisimmät, julmimmat ja eniten mielenterveyspotilaita halveksuvat ennakkokäsitykset ovat mielestäni hoitohenkilökunnalla. Hoitohenkilökunta myös osaa osua sanoilla tarkasti maaliin tavalla, joka satuttaa, loukkaa ja rikkoo ihmistä kaikkein eniten. 

Joo. Tärkeintä on salata masennus koko terveydenhuollolta. Olen ihan tosissani. Masennuslääkkeet haen Virosta. Hoitohenkilöstö vihaa masentuneita, varsinkin julkisella puolella.

Jos menet puhumaan ongelmistasi terveydenhuoltoon saat tietoihisi f-merkinnän jota ei saa sieltä ikinä pois! Tämän kertoi sairaanhoitajakaverini.

No mun poikaystävät on tietäneet. Siinä vaiheessa kun joku alkaa osoittaa kiinnostusta niin olen katsonut tarpeelliseksi kertoa miten oireilen huonona kautena, saavat vielä punnita että jaksaako vai ottaako hatkat.

Sinänsä hassua kun lapsuuden perheeni eikä kukaan muu tiedä oikein mistään muusta kuin että "no joskus masentaa", vaikka mulla on rauhoittavat ja liuta diagnooseja.

Mulla on mm dissosiaatiota ja joskus poikaystävän kanssa jopa naureskellaan että "jahas, tänään sit haamuvarpaita tai kolmimetriset raajat".

Vaikka olen diagnoosini ja oireeni paukuttanut selväksi heti tutustumisen alussa, niin yllättäen jokainen kiinnostunut on edelleen ottanut riskin.

Ilmeisesti miehet ei piittaa jos akka on hullu, kunhan se on hoikka 😬 (siis mä en itse ikinä lähtisi suhteeseen itseni kanssa)

Sanomattakin lienee selvää tosin, että pidemmät suhteet on syntyneet myös itse mt-ongelmaisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Pidän piilossa. Vaikka yleisellä tasolla Suomessa mielenterveysongelmista puhutaan paljon, kansan tasolla on vielä paljon niitä joille tämä aihe on täysin punainen vaate ja läheisten, tuttujen tai sukulaisten joukostakaan ei yhtään tiedä kuka siellä kilahtaisi ja alkaisi sättimään hetkessä jos mainitsisi näistä ongelmista ja kun niin huonossa kunnossa niin ei kestäisi sitä arvostelua jota jo netissä saa liikaa niin suoraan joltain tutulta niin veisi kyllä jo toimet siihen että "joo parempi lähteä täältä kun saa vain haukut kun mainitsee sairauksistaan"

Ne, jotka sättivät ja arvostelevat mielenterveysongelmaisia ovat itse eniten hoidon tarpeessa. Eivät vain tunnista sitä itsessään ja jos tunnistavat, eivät myönnä. Yksikään tuntemani mielenterveysongelmien kieltäjä ja mt-ongelmaisista raivoava ei ole itse millään tapaa tasapainoisen oloinen ihminen. On tolkutonta alkoholinkäyttöä, työkavereiden ja perheen jatkuvaa haukkumista, itsensä säälimistä ja katkeruutta muita ihmisiä kohtaan, riidan haastamista ja pahimmillaan väkivaltaista käytöstä. Myös eniten itsemurhia arvostelevat ovat heitä, jotka eivät salli mitään heikkoutta toisissa ja joilta ei riitä vähääkään myötätuntoa muille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

No mun poikaystävät on tietäneet. Siinä vaiheessa kun joku alkaa osoittaa kiinnostusta niin olen katsonut tarpeelliseksi kertoa miten oireilen huonona kautena, saavat vielä punnita että jaksaako vai ottaako hatkat.

Sinänsä hassua kun lapsuuden perheeni eikä kukaan muu tiedä oikein mistään muusta kuin että "no joskus masentaa", vaikka mulla on rauhoittavat ja liuta diagnooseja.

Mulla on mm dissosiaatiota ja joskus poikaystävän kanssa jopa naureskellaan että "jahas, tänään sit haamuvarpaita tai kolmimetriset raajat".

Vaikka olen diagnoosini ja oireeni paukuttanut selväksi heti tutustumisen alussa, niin yllättäen jokainen kiinnostunut on edelleen ottanut riskin.

Ilmeisesti miehet ei piittaa jos akka on hullu, kunhan se on hoikka 😬 (siis mä en itse ikinä lähtisi suhteeseen itseni kanssa)

Sanomattakin lienee selvää tosin, että pidemmät suhteet on syntyneet myös itse mt-ongelmaisten kanssa.

Onko sun olo muuten normaali silloin ja tunnet vain "tuntoaistina" ja olona että sulla on esim. kolmimetriset pitkät jalat?