Lue keskustelun säännöt.
Miksi työpaikkojen vaihtamiseen suhtaudutaan toisin kuin tapailun tai seurustelu suhteen päättymiseen?
04.12.2022 |
Eihän kummassakaan tapauksessa voi etukäteen tietää miten hyvin näkemykset tulevat kohtaamaan ja vastaako todellisuus lainkaan etukäteen luvattua.
Miksi on ok päättää tapailu suhteellisen nopeasti, jos ei todellakaan natsaa? Mutta miksi taas ikävältä tuntuvassa työpaikassa pitäisi keikkua pitkään, vaikka työ olisikin i
jotain ihan muuta kuin mitä haastattelussa luvattiin?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No varmaan siksi että tapailusuhteille on ominaista että tavataan useaa samanaikaisesti. Harva ihminen tekee esim kolmea työtä.
Ehkä kevytkenkäisemmissä piireissä on tapana sarjadeittailla. Valitettavasti nuoret luulet, että tällainen loputon "vapaus" tekee onnelliseksi, väitän että lopulta tekee onnettomaksi. Sitoutuminen on monessa tutkimuksessa todettu merkittäväksi onnea lisääväksi tekijäksi, ja seksiäkin saa säännöllisemmin kuin kumppanin jatkuvat vaihtajat.
Eiköhän se riipu ihan ihmisen omasta persoonasta, että mikä tekee onnelliseksi. Ja avioliitossa seksiä saa varmasti säännöllisesti, jopa pari kertaa vuodessa jouluna ja juhannuksena, jos harvinaisen anteliaan eukon löytää. Seksin määrä lienee tärkeämpää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nykyään haluttua kamaa työmarkkinoilla, vaihdan vuoden välein ja siinäkin välissä tulee yhteydenottoja rekrytoijilta. Tunnustan että en jaksa sitoutua, koska olen taas pian vaihtamassa, ja koska kysyntää on, ruoho myös näyttää aina vihreämmältä toisaalla. Sen sijaan parisuhde markkinoilla en tosiaankaan ole ollut haluttu koskaan, vierestä seurannut missin näköisten ja oloisten parisuhteita- osalla on takana jo useita kihlauksia, avioliitto, yhdessä asumista 15 eri miehen kanssa. Jokainen suhde alkaa maailman ihanimpana, vaan päättyäkseen alta vuoden- ja uusi on samalla jo menossa. Nyt ymmärrän myös heitä, aiemmin ajattelin että miksi ei vaan tyytyä ja kehittää sitä yhtä suhdetta. En minäkään tyydy enää mihinkään työsuhteeseen :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
No aika paljon tunnutaan asiasta kyselevän, jos on tehnyt pätkätöitä tai vaihtanut toisinaan nopeasti työpaikasta toiseen.
Työpaikkaa on saatettu esimerkiksi markkinoida joustavilla käytännöillä, mutta käytännössä työn alussa huomaat ettei missään asioissa ole oikeastaan minkäänlaista joustoa.
Yrität hämmentävässä tilanteessa miettiä miten toimia ja pyrit osaltasi vaikuttamaan asioihin, yleensä tuloksetta. Ja jonakin päivänä vain sitten kristallinkirkkaasti tiedät sen: tämä ei ole se sinun paikkasi.
Prosessi ei oikeastaan mitenkään eroa siitä jos olet aikasi miettinyt pitäisikö jotain ihmissuhdetta hyvine ja huonoine puolineen jatkaa vai ei. Aikaa myöten vaaka kallistuu selkeästi jompaan kumpaan suuntaan.
Ainakaan minulle ihmissuhde ei ole tuollaista hyvien ja huonojen puolien listaamista ja niiden valossa jatkon harkitsemista. Minun kohdallani ihmissuhde jatkuu, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi siinä ihmissuhteessa, jos ihmissuhde antaa sitä, mitä siltä toivotaan, ja parisuhteen ollessa kyseessä, jos on molemminpuolista vetovoimaakin. Ihan eri juttu siis kuin työpaikan suhteen, jossa voidaan miettiä tiettyjä järkisyitä, kuten palkka, työaika, työehdot, lomat, työpaikan ilmapiiri. Työpaikka on myös teoriassa helppo vaihtaa toiseen - voi käydä listalta etsimässä sopivia ja hakea niihin, eikä työssä ole mitään tunteita kiinni.
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.
Tottakai alussa täytyy tutustua. Tietysti tutustuminenkin jatkuu, jos toisen kanssa on hyvä olla. En ihan saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että on "riittävän hyvä olla". En oikein osa hahmottaa, mikä olisi seurustelu- tai parisuhteessa sellainen olotila. Minusta se kuulostaa joltain tyytymiseltä sellaiseen, että ei ole oikeastaan ihan hyvä olla toisen kanssa, mutta tyydytään sitten johonkin välttävään olotilaan, koska se ei ole aivan huonokaan. Mikä voisi olla sellainen olotila, jota ei kuvaisi sanoin "toisen kanssa on hyvä olla", mutta käyttäisi sanoja "riittävän hyvä"? Ainakin itselleni "hyvä olla" on se, mikä riittää, ja kaikki tätä vähäisempi tarkoittaa, että toisen kanssa EI ole hyvä olla - eli jotain olennaista puuttuu tai jokin olennainen asia ei toimi. Sellainen ei voi itselleni koskaan olla riittävä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nykyään haluttua kamaa työmarkkinoilla, vaihdan vuoden välein ja siinäkin välissä tulee yhteydenottoja rekrytoijilta. Tunnustan että en jaksa sitoutua, koska olen taas pian vaihtamassa, ja koska kysyntää on, ruoho myös näyttää aina vihreämmältä toisaalla. Sen sijaan parisuhde markkinoilla en tosiaankaan ole ollut haluttu koskaan, vierestä seurannut missin näköisten ja oloisten parisuhteita- osalla on takana jo useita kihlauksia, avioliitto, yhdessä asumista 15 eri miehen kanssa. Jokainen suhde alkaa maailman ihanimpana, vaan päättyäkseen alta vuoden- ja uusi on samalla jo menossa. Nyt ymmärrän myös heitä, aiemmin ajattelin että miksi ei vaan tyytyä ja kehittää sitä yhtä suhdetta. En minäkään tyydy enää mihinkään työsuhteeseen :)
Itse olen löytänyt toimivan parisuhteen, mutta riittävän hyvin toimivaa työsuhdetta ei ole löytynyt. Jokaisesta työstä olen oppinut jotain, mutta vielä ei ole löytynyt sellaista, joka riittävästi vastaisi omiin toiveisiin ja tarpeisiin. Ehkä jonakin päivänä asiat ovat toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
No aika paljon tunnutaan asiasta kyselevän, jos on tehnyt pätkätöitä tai vaihtanut toisinaan nopeasti työpaikasta toiseen.
Työpaikkaa on saatettu esimerkiksi markkinoida joustavilla käytännöillä, mutta käytännössä työn alussa huomaat ettei missään asioissa ole oikeastaan minkäänlaista joustoa.
Yrität hämmentävässä tilanteessa miettiä miten toimia ja pyrit osaltasi vaikuttamaan asioihin, yleensä tuloksetta. Ja jonakin päivänä vain sitten kristallinkirkkaasti tiedät sen: tämä ei ole se sinun paikkasi.
Prosessi ei oikeastaan mitenkään eroa siitä jos olet aikasi miettinyt pitäisikö jotain ihmissuhdetta hyvine ja huonoine puolineen jatkaa vai ei. Aikaa myöten vaaka kallistuu selkeästi jompaan kumpaan suuntaan.
Ainakaan minulle ihmissuhde ei ole tuollaista hyvien ja huonojen puolien listaamista ja niiden valossa jatkon harkitsemista. Minun kohdallani ihmissuhde jatkuu, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi siinä ihmissuhteessa, jos ihmissuhde antaa sitä, mitä siltä toivotaan, ja parisuhteen ollessa kyseessä, jos on molemminpuolista vetovoimaakin. Ihan eri juttu siis kuin työpaikan suhteen, jossa voidaan miettiä tiettyjä järkisyitä, kuten palkka, työaika, työehdot, lomat, työpaikan ilmapiiri. Työpaikka on myös teoriassa helppo vaihtaa toiseen - voi käydä listalta etsimässä sopivia ja hakea niihin, eikä työssä ole mitään tunteita kiinni.
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.
Tottakai alussa täytyy tutustua. Tietysti tutustuminenkin jatkuu, jos toisen kanssa on hyvä olla. En ihan saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että on "riittävän hyvä olla". En oikein osa hahmottaa, mikä olisi seurustelu- tai parisuhteessa sellainen olotila. Minusta se kuulostaa joltain tyytymiseltä sellaiseen, että ei ole oikeastaan ihan hyvä olla toisen kanssa, mutta tyydytään sitten johonkin välttävään olotilaan, koska se ei ole aivan huonokaan. Mikä voisi olla sellainen olotila, jota ei kuvaisi sanoin "toisen kanssa on hyvä olla", mutta käyttäisi sanoja "riittävän hyvä"? Ainakin itselleni "hyvä olla" on se, mikä riittää, ja kaikki tätä vähäisempi tarkoittaa, että toisen kanssa EI ole hyvä olla - eli jotain olennaista puuttuu tai jokin olennainen asia ei toimi. Sellainen ei voi itselleni koskaan olla riittävä.
Mitä ajattelet suhteesta, jossa on hyvä olla, mutta jossa on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät hetkessä poistu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
No aika paljon tunnutaan asiasta kyselevän, jos on tehnyt pätkätöitä tai vaihtanut toisinaan nopeasti työpaikasta toiseen.
Työpaikkaa on saatettu esimerkiksi markkinoida joustavilla käytännöillä, mutta käytännössä työn alussa huomaat ettei missään asioissa ole oikeastaan minkäänlaista joustoa.
Yrität hämmentävässä tilanteessa miettiä miten toimia ja pyrit osaltasi vaikuttamaan asioihin, yleensä tuloksetta. Ja jonakin päivänä vain sitten kristallinkirkkaasti tiedät sen: tämä ei ole se sinun paikkasi.
Prosessi ei oikeastaan mitenkään eroa siitä jos olet aikasi miettinyt pitäisikö jotain ihmissuhdetta hyvine ja huonoine puolineen jatkaa vai ei. Aikaa myöten vaaka kallistuu selkeästi jompaan kumpaan suuntaan.
Ainakaan minulle ihmissuhde ei ole tuollaista hyvien ja huonojen puolien listaamista ja niiden valossa jatkon harkitsemista. Minun kohdallani ihmissuhde jatkuu, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi siinä ihmissuhteessa, jos ihmissuhde antaa sitä, mitä siltä toivotaan, ja parisuhteen ollessa kyseessä, jos on molemminpuolista vetovoimaakin. Ihan eri juttu siis kuin työpaikan suhteen, jossa voidaan miettiä tiettyjä järkisyitä, kuten palkka, työaika, työehdot, lomat, työpaikan ilmapiiri. Työpaikka on myös teoriassa helppo vaihtaa toiseen - voi käydä listalta etsimässä sopivia ja hakea niihin, eikä työssä ole mitään tunteita kiinni.
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.
Tottakai alussa täytyy tutustua. Tietysti tutustuminenkin jatkuu, jos toisen kanssa on hyvä olla. En ihan saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että on "riittävän hyvä olla". En oikein osa hahmottaa, mikä olisi seurustelu- tai parisuhteessa sellainen olotila. Minusta se kuulostaa joltain tyytymiseltä sellaiseen, että ei ole oikeastaan ihan hyvä olla toisen kanssa, mutta tyydytään sitten johonkin välttävään olotilaan, koska se ei ole aivan huonokaan. Mikä voisi olla sellainen olotila, jota ei kuvaisi sanoin "toisen kanssa on hyvä olla", mutta käyttäisi sanoja "riittävän hyvä"? Ainakin itselleni "hyvä olla" on se, mikä riittää, ja kaikki tätä vähäisempi tarkoittaa, että toisen kanssa EI ole hyvä olla - eli jotain olennaista puuttuu tai jokin olennainen asia ei toimi. Sellainen ei voi itselleni koskaan olla riittävä.
Mitä ajattelet suhteesta, jossa on hyvä olla, mutta jossa on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät hetkessä poistu?
Riippuu vähän ongelmista. Anna esimerkkejä. Mutta jos suhteessa on hyvä olla, en silloin näe että tuollaiset periaatteessa ratkaistavissa olevat ongelmat olisivat kovin suuri ongelma tai este suhteelle. Toki riippuu, millaisia tarkoitat. Pystyn ehkä vastaamaan tarkemmin, jos annat esimerkkejä. Mutta lähtökohtaisesti silloinhan ongelmat ovat ongelmia, jos ne haittaavat tai vaikeuttavat asioita. Jos eivät haittaa tai vaikeuta, miksi ne olisivat ongelmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
No aika paljon tunnutaan asiasta kyselevän, jos on tehnyt pätkätöitä tai vaihtanut toisinaan nopeasti työpaikasta toiseen.
Työpaikkaa on saatettu esimerkiksi markkinoida joustavilla käytännöillä, mutta käytännössä työn alussa huomaat ettei missään asioissa ole oikeastaan minkäänlaista joustoa.
Yrität hämmentävässä tilanteessa miettiä miten toimia ja pyrit osaltasi vaikuttamaan asioihin, yleensä tuloksetta. Ja jonakin päivänä vain sitten kristallinkirkkaasti tiedät sen: tämä ei ole se sinun paikkasi.
Prosessi ei oikeastaan mitenkään eroa siitä jos olet aikasi miettinyt pitäisikö jotain ihmissuhdetta hyvine ja huonoine puolineen jatkaa vai ei. Aikaa myöten vaaka kallistuu selkeästi jompaan kumpaan suuntaan.
Ainakaan minulle ihmissuhde ei ole tuollaista hyvien ja huonojen puolien listaamista ja niiden valossa jatkon harkitsemista. Minun kohdallani ihmissuhde jatkuu, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi siinä ihmissuhteessa, jos ihmissuhde antaa sitä, mitä siltä toivotaan, ja parisuhteen ollessa kyseessä, jos on molemminpuolista vetovoimaakin. Ihan eri juttu siis kuin työpaikan suhteen, jossa voidaan miettiä tiettyjä järkisyitä, kuten palkka, työaika, työehdot, lomat, työpaikan ilmapiiri. Työpaikka on myös teoriassa helppo vaihtaa toiseen - voi käydä listalta etsimässä sopivia ja hakea niihin, eikä työssä ole mitään tunteita kiinni.
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.
Tottakai alussa täytyy tutustua. Tietysti tutustuminenkin jatkuu, jos toisen kanssa on hyvä olla. En ihan saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että on "riittävän hyvä olla". En oikein osa hahmottaa, mikä olisi seurustelu- tai parisuhteessa sellainen olotila. Minusta se kuulostaa joltain tyytymiseltä sellaiseen, että ei ole oikeastaan ihan hyvä olla toisen kanssa, mutta tyydytään sitten johonkin välttävään olotilaan, koska se ei ole aivan huonokaan. Mikä voisi olla sellainen olotila, jota ei kuvaisi sanoin "toisen kanssa on hyvä olla", mutta käyttäisi sanoja "riittävän hyvä"? Ainakin itselleni "hyvä olla" on se, mikä riittää, ja kaikki tätä vähäisempi tarkoittaa, että toisen kanssa EI ole hyvä olla - eli jotain olennaista puuttuu tai jokin olennainen asia ei toimi. Sellainen ei voi itselleni koskaan olla riittävä.
Mitä ajattelet suhteesta, jossa on hyvä olla, mutta jossa on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät hetkessä poistu?
Riippuu vähän ongelmista. Anna esimerkkejä. Mutta jos suhteessa on hyvä olla, en silloin näe että tuollaiset periaatteessa ratkaistavissa olevat ongelmat olisivat kovin suuri ongelma tai este suhteelle. Toki riippuu, millaisia tarkoitat. Pystyn ehkä vastaamaan tarkemmin, jos annat esimerkkejä. Mutta lähtökohtaisesti silloinhan ongelmat ovat ongelmia, jos ne haittaavat tai vaikeuttavat asioita. Jos eivät haittaa tai vaikeuta, miksi ne olisivat ongelmia?
Jotkut ongelmat ovat sellaisia, että ne voivat vaikuttaa yhdessäoloon suhteen alusta loppuun asti. Niihin kyllä tottuu, mutta ei täydellisesti. Aina välillä niiden kanssa sitten kipuillaan, vaikka pitkään olisi välillä mennyt kohtalaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka käskee olemaan ikävässä työssä? Kyllä kaikkialla toitotetaan, että kannattaa vaihtaa, jos ei viihdy. Toki työpaikka eroaa parisuhteessa siinä, että on fiksumpaa etsiä uutta, ennen kuin lopettaa vanhan. Toki jos rahatilanne antaa periksi, niin ikävän työn voi lopettaa saman tien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
No aika paljon tunnutaan asiasta kyselevän, jos on tehnyt pätkätöitä tai vaihtanut toisinaan nopeasti työpaikasta toiseen.
Työpaikkaa on saatettu esimerkiksi markkinoida joustavilla käytännöillä, mutta käytännössä työn alussa huomaat ettei missään asioissa ole oikeastaan minkäänlaista joustoa.
Yrität hämmentävässä tilanteessa miettiä miten toimia ja pyrit osaltasi vaikuttamaan asioihin, yleensä tuloksetta. Ja jonakin päivänä vain sitten kristallinkirkkaasti tiedät sen: tämä ei ole se sinun paikkasi.
Prosessi ei oikeastaan mitenkään eroa siitä jos olet aikasi miettinyt pitäisikö jotain ihmissuhdetta hyvine ja huonoine puolineen jatkaa vai ei. Aikaa myöten vaaka kallistuu selkeästi jompaan kumpaan suuntaan.
Ainakaan minulle ihmissuhde ei ole tuollaista hyvien ja huonojen puolien listaamista ja niiden valossa jatkon harkitsemista. Minun kohdallani ihmissuhde jatkuu, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi siinä ihmissuhteessa, jos ihmissuhde antaa sitä, mitä siltä toivotaan, ja parisuhteen ollessa kyseessä, jos on molemminpuolista vetovoimaakin. Ihan eri juttu siis kuin työpaikan suhteen, jossa voidaan miettiä tiettyjä järkisyitä, kuten palkka, työaika, työehdot, lomat, työpaikan ilmapiiri. Työpaikka on myös teoriassa helppo vaihtaa toiseen - voi käydä listalta etsimässä sopivia ja hakea niihin, eikä työssä ole mitään tunteita kiinni.
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.
Tottakai alussa täytyy tutustua. Tietysti tutustuminenkin jatkuu, jos toisen kanssa on hyvä olla. En ihan saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että on "riittävän hyvä olla". En oikein osa hahmottaa, mikä olisi seurustelu- tai parisuhteessa sellainen olotila. Minusta se kuulostaa joltain tyytymiseltä sellaiseen, että ei ole oikeastaan ihan hyvä olla toisen kanssa, mutta tyydytään sitten johonkin välttävään olotilaan, koska se ei ole aivan huonokaan. Mikä voisi olla sellainen olotila, jota ei kuvaisi sanoin "toisen kanssa on hyvä olla", mutta käyttäisi sanoja "riittävän hyvä"? Ainakin itselleni "hyvä olla" on se, mikä riittää, ja kaikki tätä vähäisempi tarkoittaa, että toisen kanssa EI ole hyvä olla - eli jotain olennaista puuttuu tai jokin olennainen asia ei toimi. Sellainen ei voi itselleni koskaan olla riittävä.
Mitä ajattelet suhteesta, jossa on hyvä olla, mutta jossa on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät hetkessä poistu?
Riippuu vähän ongelmista. Anna esimerkkejä. Mutta jos suhteessa on hyvä olla, en silloin näe että tuollaiset periaatteessa ratkaistavissa olevat ongelmat olisivat kovin suuri ongelma tai este suhteelle. Toki riippuu, millaisia tarkoitat. Pystyn ehkä vastaamaan tarkemmin, jos annat esimerkkejä. Mutta lähtökohtaisesti silloinhan ongelmat ovat ongelmia, jos ne haittaavat tai vaikeuttavat asioita. Jos eivät haittaa tai vaikeuta, miksi ne olisivat ongelmia?
Jotkut ongelmat ovat sellaisia, että ne voivat vaikuttaa yhdessäoloon suhteen alusta loppuun asti. Niihin kyllä tottuu, mutta ei täydellisesti. Aina välillä niiden kanssa sitten kipuillaan, vaikka pitkään olisi välillä mennyt kohtalaisesti.
Minusta tuo ei kuulosta sellaiselta, missä itse kokisin, että toisen kanssa on hyvä olla. Minulle hyvä olo toisen kanssa ei tarkoita sitä, että menee pitkään kohtalaisesti ja sitten kipuillaan jotain. Tuo kuulostaa joltain mielenterveysongelmilta tai persoonallisuushäiriöltä, ja sellaiset nimenomaan luovat pahoinvointia myös sille kumppanille. Lähtökohtaisesti en jatkaisi suhdetta, jossa jokin perustavanlaatuinen ongelma vaikuttaisi koko ajan yhdessäoloon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka käskee olemaan ikävässä työssä? Kyllä kaikkialla toitotetaan, että kannattaa vaihtaa, jos ei viihdy. Toki työpaikka eroaa parisuhteessa siinä, että on fiksumpaa etsiä uutta, ennen kuin lopettaa vanhan. Toki jos rahatilanne antaa periksi, niin ikävän työn voi lopettaa saman tien.
Kokemusteni mukaan työhaastattelussa ei yleensä riitä, jos kertoo haluavansa jotain muuta nykyisen työn tilalle. Yleensä silloin yritetään huvin yksityiskohtaisesti urkkia miksi työpaikat ovat aiemmin vaihtuneet.
Nykyisin seurustelusuhteissa joutuu helposti ghostatuksi. Tuskin läheskään yhtä moni jättää vain tulematta työpaikalleen (tai jos etätöissä, avaamatta läppäriään ja häviämällä kokonaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
No aika paljon tunnutaan asiasta kyselevän, jos on tehnyt pätkätöitä tai vaihtanut toisinaan nopeasti työpaikasta toiseen.
Työpaikkaa on saatettu esimerkiksi markkinoida joustavilla käytännöillä, mutta käytännössä työn alussa huomaat ettei missään asioissa ole oikeastaan minkäänlaista joustoa.
Yrität hämmentävässä tilanteessa miettiä miten toimia ja pyrit osaltasi vaikuttamaan asioihin, yleensä tuloksetta. Ja jonakin päivänä vain sitten kristallinkirkkaasti tiedät sen: tämä ei ole se sinun paikkasi.
Prosessi ei oikeastaan mitenkään eroa siitä jos olet aikasi miettinyt pitäisikö jotain ihmissuhdetta hyvine ja huonoine puolineen jatkaa vai ei. Aikaa myöten vaaka kallistuu selkeästi jompaan kumpaan suuntaan.
Ainakaan minulle ihmissuhde ei ole tuollaista hyvien ja huonojen puolien listaamista ja niiden valossa jatkon harkitsemista. Minun kohdallani ihmissuhde jatkuu, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi siinä ihmissuhteessa, jos ihmissuhde antaa sitä, mitä siltä toivotaan, ja parisuhteen ollessa kyseessä, jos on molemminpuolista vetovoimaakin. Ihan eri juttu siis kuin työpaikan suhteen, jossa voidaan miettiä tiettyjä järkisyitä, kuten palkka, työaika, työehdot, lomat, työpaikan ilmapiiri. Työpaikka on myös teoriassa helppo vaihtaa toiseen - voi käydä listalta etsimässä sopivia ja hakea niihin, eikä työssä ole mitään tunteita kiinni.
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.
Tottakai alussa täytyy tutustua. Tietysti tutustuminenkin jatkuu, jos toisen kanssa on hyvä olla. En ihan saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että on "riittävän hyvä olla". En oikein osa hahmottaa, mikä olisi seurustelu- tai parisuhteessa sellainen olotila. Minusta se kuulostaa joltain tyytymiseltä sellaiseen, että ei ole oikeastaan ihan hyvä olla toisen kanssa, mutta tyydytään sitten johonkin välttävään olotilaan, koska se ei ole aivan huonokaan. Mikä voisi olla sellainen olotila, jota ei kuvaisi sanoin "toisen kanssa on hyvä olla", mutta käyttäisi sanoja "riittävän hyvä"? Ainakin itselleni "hyvä olla" on se, mikä riittää, ja kaikki tätä vähäisempi tarkoittaa, että toisen kanssa EI ole hyvä olla - eli jotain olennaista puuttuu tai jokin olennainen asia ei toimi. Sellainen ei voi itselleni koskaan olla riittävä.
Mitä ajattelet suhteesta, jossa on hyvä olla, mutta jossa on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät hetkessä poistu?
Riippuu vähän ongelmista. Anna esimerkkejä. Mutta jos suhteessa on hyvä olla, en silloin näe että tuollaiset periaatteessa ratkaistavissa olevat ongelmat olisivat kovin suuri ongelma tai este suhteelle. Toki riippuu, millaisia tarkoitat. Pystyn ehkä vastaamaan tarkemmin, jos annat esimerkkejä. Mutta lähtökohtaisesti silloinhan ongelmat ovat ongelmia, jos ne haittaavat tai vaikeuttavat asioita. Jos eivät haittaa tai vaikeuta, miksi ne olisivat ongelmia?
Jotkut ongelmat ovat sellaisia, että ne voivat vaikuttaa yhdessäoloon suhteen alusta loppuun asti. Niihin kyllä tottuu, mutta ei täydellisesti. Aina välillä niiden kanssa sitten kipuillaan, vaikka pitkään olisi välillä mennyt kohtalaisesti.
Minusta tuo ei kuulosta sellaiselta, missä itse kokisin, että toisen kanssa on hyvä olla. Minulle hyvä olo toisen kanssa ei tarkoita sitä, että menee pitkään kohtalaisesti ja sitten kipuillaan jotain. Tuo kuulostaa joltain mielenterveysongelmilta tai persoonallisuushäiriöltä, ja sellaiset nimenomaan luovat pahoinvointia myös sille kumppanille. Lähtökohtaisesti en jatkaisi suhdetta, jossa jokin perustavanlaatuinen ongelma vaikuttaisi koko ajan yhdessäoloon.
Eli jättäisit hyvän kumppanin, jos ongelmana olisi esimerkiksi lapsettomuus, jommankumman sairaus tms..
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin seurustelusuhteissa joutuu helposti ghostatuksi. Tuskin läheskään yhtä moni jättää vain tulematta työpaikalleen (tai jos etätöissä, avaamatta läppäriään ja häviämällä kokonaan).
Johtuu siitä, että työssä olemista säädellään lailla. Eikä PARIsuhteissa niinkään tulla ghostatuksi, vaan useimmiten tätä kaiketi tapahtuu tapailu- eli tutustumisvaiheessa. Harvempi ghostaa vaikka avopuolison tai edes seurustelukumppanin. Ja vaikka moni joutuukin ghostatuksi, niin vastaavasti monen kohdalla asiat hoidetaan fiksummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
Miksikö? Leikitkö tyhmää? Ihminen pystyy huomattavasti helpommin elämään ilman kumppania, mutta ei työstä saatua palkkaa. Jos ei löydy uutta paikkaa, on pakko sinnitellä huonossa työssä.
Ja pliis, ei nyt aloiteta kuitenkaan "töihin voi vaan mennä" tai "mitäs et kouluttautunut työllistävälle alalle" -vänkäyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
No aika paljon tunnutaan asiasta kyselevän, jos on tehnyt pätkätöitä tai vaihtanut toisinaan nopeasti työpaikasta toiseen.
Työpaikkaa on saatettu esimerkiksi markkinoida joustavilla käytännöillä, mutta käytännössä työn alussa huomaat ettei missään asioissa ole oikeastaan minkäänlaista joustoa.
Yrität hämmentävässä tilanteessa miettiä miten toimia ja pyrit osaltasi vaikuttamaan asioihin, yleensä tuloksetta. Ja jonakin päivänä vain sitten kristallinkirkkaasti tiedät sen: tämä ei ole se sinun paikkasi.
Prosessi ei oikeastaan mitenkään eroa siitä jos olet aikasi miettinyt pitäisikö jotain ihmissuhdetta hyvine ja huonoine puolineen jatkaa vai ei. Aikaa myöten vaaka kallistuu selkeästi jompaan kumpaan suuntaan.
Ainakaan minulle ihmissuhde ei ole tuollaista hyvien ja huonojen puolien listaamista ja niiden valossa jatkon harkitsemista. Minun kohdallani ihmissuhde jatkuu, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi siinä ihmissuhteessa, jos ihmissuhde antaa sitä, mitä siltä toivotaan, ja parisuhteen ollessa kyseessä, jos on molemminpuolista vetovoimaakin. Ihan eri juttu siis kuin työpaikan suhteen, jossa voidaan miettiä tiettyjä järkisyitä, kuten palkka, työaika, työehdot, lomat, työpaikan ilmapiiri. Työpaikka on myös teoriassa helppo vaihtaa toiseen - voi käydä listalta etsimässä sopivia ja hakea niihin, eikä työssä ole mitään tunteita kiinni.
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.
Tottakai alussa täytyy tutustua. Tietysti tutustuminenkin jatkuu, jos toisen kanssa on hyvä olla. En ihan saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että on "riittävän hyvä olla". En oikein osa hahmottaa, mikä olisi seurustelu- tai parisuhteessa sellainen olotila. Minusta se kuulostaa joltain tyytymiseltä sellaiseen, että ei ole oikeastaan ihan hyvä olla toisen kanssa, mutta tyydytään sitten johonkin välttävään olotilaan, koska se ei ole aivan huonokaan. Mikä voisi olla sellainen olotila, jota ei kuvaisi sanoin "toisen kanssa on hyvä olla", mutta käyttäisi sanoja "riittävän hyvä"? Ainakin itselleni "hyvä olla" on se, mikä riittää, ja kaikki tätä vähäisempi tarkoittaa, että toisen kanssa EI ole hyvä olla - eli jotain olennaista puuttuu tai jokin olennainen asia ei toimi. Sellainen ei voi itselleni koskaan olla riittävä.
Mitä ajattelet suhteesta, jossa on hyvä olla, mutta jossa on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät hetkessä poistu?
Riippuu vähän ongelmista. Anna esimerkkejä. Mutta jos suhteessa on hyvä olla, en silloin näe että tuollaiset periaatteessa ratkaistavissa olevat ongelmat olisivat kovin suuri ongelma tai este suhteelle. Toki riippuu, millaisia tarkoitat. Pystyn ehkä vastaamaan tarkemmin, jos annat esimerkkejä. Mutta lähtökohtaisesti silloinhan ongelmat ovat ongelmia, jos ne haittaavat tai vaikeuttavat asioita. Jos eivät haittaa tai vaikeuta, miksi ne olisivat ongelmia?
Jotkut ongelmat ovat sellaisia, että ne voivat vaikuttaa yhdessäoloon suhteen alusta loppuun asti. Niihin kyllä tottuu, mutta ei täydellisesti. Aina välillä niiden kanssa sitten kipuillaan, vaikka pitkään olisi välillä mennyt kohtalaisesti.
Minusta tuo ei kuulosta sellaiselta, missä itse kokisin, että toisen kanssa on hyvä olla. Minulle hyvä olo toisen kanssa ei tarkoita sitä, että menee pitkään kohtalaisesti ja sitten kipuillaan jotain. Tuo kuulostaa joltain mielenterveysongelmilta tai persoonallisuushäiriöltä, ja sellaiset nimenomaan luovat pahoinvointia myös sille kumppanille. Lähtökohtaisesti en jatkaisi suhdetta, jossa jokin perustavanlaatuinen ongelma vaikuttaisi koko ajan yhdessäoloon.
Eli jättäisit hyvän kumppanin, jos ongelmana olisi esimerkiksi lapsettomuus, jommankumman sairaus tms..
Kuten aiemmin sanoin, jos minulla olisi hyvä olla toisen kanssa, en kokisi noita ongelmia parisuhteen ongelmiksi. Kokisin ne olosuhteiksi, jotka kokisimme yhdessä. Olen itse asiassa kokenut sen, että kumppani sairastui vakavasti. Minulla oli edelleen ihan yhtä hyvä olla hänen kanssaan, koska itse suhteessa ei ollut ongelmia. Vaikka tilanne aiheutti pelkoa ja huolta, ei kyseessä kuitenkaan ollut suhteessa oleva ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
Miksikö? Leikitkö tyhmää? Ihminen pystyy huomattavasti helpommin elämään ilman kumppania, mutta ei työstä saatua palkkaa. Jos ei löydy uutta paikkaa, on pakko sinnitellä huonossa työssä.
Ja pliis, ei nyt aloiteta kuitenkaan "töihin voi vaan mennä" tai "mitäs et kouluttautunut työllistävälle alalle" -vänkäyksiä.
Työpaikan vaihtamista tiheästi ihmetellään yleensä silloinkin jos työpaikkoja on hyvin tarjolla.
Eikä oteta silloin työpaikkojen vaihtamista ihmetellessä oteta lainkaan huomioon sitä että ne aiemmat työpaikat ovat voineet olla pitkän matkan päässä, hankalilla työajoilla yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
Miksikö? Leikitkö tyhmää? Ihminen pystyy huomattavasti helpommin elämään ilman kumppania, mutta ei työstä saatua palkkaa. Jos ei löydy uutta paikkaa, on pakko sinnitellä huonossa työssä.
Ja pliis, ei nyt aloiteta kuitenkaan "töihin voi vaan mennä" tai "mitäs et kouluttautunut työllistävälle alalle" -vänkäyksiä.
Olet toisaalta oikeassa - toisaalta taas kumppanin puuttuminen aiheuttaa monelle enemmän surua kuin työttömyys tai sopivan työn löytymättömyys. Vähän epämieluisassa työssä pystyy helpommin kitkuttelemaan vaikkapa juuri palkan takia, mutta jos oikeasti toivoisi hyvää suhdetta, on sen puuttuminen ihmiselle isompi suru ja huoli. Ymmärsit tuon viestini ehkä vähän väärin - tarkoitin sillä vain sitä, että jos pystyy elämään ilman työtä tai löytyy uusi työ, on täysin sallittua irtisanoutua ihan koska haluaa, että se ei ole mitenkään paheksuttua, eikä kukaan ihannoi sitä, että jää roikkumaan ankeaan työhön, vaikka paremmankin saisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
No aika paljon tunnutaan asiasta kyselevän, jos on tehnyt pätkätöitä tai vaihtanut toisinaan nopeasti työpaikasta toiseen.
Työpaikkaa on saatettu esimerkiksi markkinoida joustavilla käytännöillä, mutta käytännössä työn alussa huomaat ettei missään asioissa ole oikeastaan minkäänlaista joustoa.
Yrität hämmentävässä tilanteessa miettiä miten toimia ja pyrit osaltasi vaikuttamaan asioihin, yleensä tuloksetta. Ja jonakin päivänä vain sitten kristallinkirkkaasti tiedät sen: tämä ei ole se sinun paikkasi.
Prosessi ei oikeastaan mitenkään eroa siitä jos olet aikasi miettinyt pitäisikö jotain ihmissuhdetta hyvine ja huonoine puolineen jatkaa vai ei. Aikaa myöten vaaka kallistuu selkeästi jompaan kumpaan suuntaan.
Ainakaan minulle ihmissuhde ei ole tuollaista hyvien ja huonojen puolien listaamista ja niiden valossa jatkon harkitsemista. Minun kohdallani ihmissuhde jatkuu, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi siinä ihmissuhteessa, jos ihmissuhde antaa sitä, mitä siltä toivotaan, ja parisuhteen ollessa kyseessä, jos on molemminpuolista vetovoimaakin. Ihan eri juttu siis kuin työpaikan suhteen, jossa voidaan miettiä tiettyjä järkisyitä, kuten palkka, työaika, työehdot, lomat, työpaikan ilmapiiri. Työpaikka on myös teoriassa helppo vaihtaa toiseen - voi käydä listalta etsimässä sopivia ja hakea niihin, eikä työssä ole mitään tunteita kiinni.
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.
Tottakai alussa täytyy tutustua. Tietysti tutustuminenkin jatkuu, jos toisen kanssa on hyvä olla. En ihan saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että on "riittävän hyvä olla". En oikein osa hahmottaa, mikä olisi seurustelu- tai parisuhteessa sellainen olotila. Minusta se kuulostaa joltain tyytymiseltä sellaiseen, että ei ole oikeastaan ihan hyvä olla toisen kanssa, mutta tyydytään sitten johonkin välttävään olotilaan, koska se ei ole aivan huonokaan. Mikä voisi olla sellainen olotila, jota ei kuvaisi sanoin "toisen kanssa on hyvä olla", mutta käyttäisi sanoja "riittävän hyvä"? Ainakin itselleni "hyvä olla" on se, mikä riittää, ja kaikki tätä vähäisempi tarkoittaa, että toisen kanssa EI ole hyvä olla - eli jotain olennaista puuttuu tai jokin olennainen asia ei toimi. Sellainen ei voi itselleni koskaan olla riittävä.
Mitä ajattelet suhteesta, jossa on hyvä olla, mutta jossa on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät hetkessä poistu?
Riippuu vähän ongelmista. Anna esimerkkejä. Mutta jos suhteessa on hyvä olla, en silloin näe että tuollaiset periaatteessa ratkaistavissa olevat ongelmat olisivat kovin suuri ongelma tai este suhteelle. Toki riippuu, millaisia tarkoitat. Pystyn ehkä vastaamaan tarkemmin, jos annat esimerkkejä. Mutta lähtökohtaisesti silloinhan ongelmat ovat ongelmia, jos ne haittaavat tai vaikeuttavat asioita. Jos eivät haittaa tai vaikeuta, miksi ne olisivat ongelmia?
Jotkut ongelmat ovat sellaisia, että ne voivat vaikuttaa yhdessäoloon suhteen alusta loppuun asti. Niihin kyllä tottuu, mutta ei täydellisesti. Aina välillä niiden kanssa sitten kipuillaan, vaikka pitkään olisi välillä mennyt kohtalaisesti.
Minusta tuo ei kuulosta sellaiselta, missä itse kokisin, että toisen kanssa on hyvä olla. Minulle hyvä olo toisen kanssa ei tarkoita sitä, että menee pitkään kohtalaisesti ja sitten kipuillaan jotain. Tuo kuulostaa joltain mielenterveysongelmilta tai persoonallisuushäiriöltä, ja sellaiset nimenomaan luovat pahoinvointia myös sille kumppanille. Lähtökohtaisesti en jatkaisi suhdetta, jossa jokin perustavanlaatuinen ongelma vaikuttaisi koko ajan yhdessäoloon.
Eli jättäisit hyvän kumppanin, jos ongelmana olisi esimerkiksi lapsettomuus, jommankumman sairaus tms..
Kuten aiemmin sanoin, jos minulla olisi hyvä olla toisen kanssa, en kokisi noita ongelmia parisuhteen ongelmiksi. Kokisin ne olosuhteiksi, jotka kokisimme yhdessä. Olen itse asiassa kokenut sen, että kumppani sairastui vakavasti. Minulla oli edelleen ihan yhtä hyvä olla hänen kanssaan, koska itse suhteessa ei ollut ongelmia. Vaikka tilanne aiheutti pelkoa ja huolta, ei kyseessä kuitenkaan ollut suhteessa oleva ongelma.
Onhan tuokin tapa ajatella. Moni kuitenkin mieltää suhteen ulkopuolisten haasteiden vaikuttavan myös parisuhteeseen jollain tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ikävässä työssä pitäisi keikkua pitkään? Kyllähän työpaikkaa on sallittua vaihtaa, ei sitä kukaan kiellä.
No aika paljon tunnutaan asiasta kyselevän, jos on tehnyt pätkätöitä tai vaihtanut toisinaan nopeasti työpaikasta toiseen.
Työpaikkaa on saatettu esimerkiksi markkinoida joustavilla käytännöillä, mutta käytännössä työn alussa huomaat ettei missään asioissa ole oikeastaan minkäänlaista joustoa.
Yrität hämmentävässä tilanteessa miettiä miten toimia ja pyrit osaltasi vaikuttamaan asioihin, yleensä tuloksetta. Ja jonakin päivänä vain sitten kristallinkirkkaasti tiedät sen: tämä ei ole se sinun paikkasi.
Prosessi ei oikeastaan mitenkään eroa siitä jos olet aikasi miettinyt pitäisikö jotain ihmissuhdetta hyvine ja huonoine puolineen jatkaa vai ei. Aikaa myöten vaaka kallistuu selkeästi jompaan kumpaan suuntaan.
Ainakaan minulle ihmissuhde ei ole tuollaista hyvien ja huonojen puolien listaamista ja niiden valossa jatkon harkitsemista. Minun kohdallani ihmissuhde jatkuu, jos kumpikin osapuoli tuntee olonsa hyväksi siinä ihmissuhteessa, jos ihmissuhde antaa sitä, mitä siltä toivotaan, ja parisuhteen ollessa kyseessä, jos on molemminpuolista vetovoimaakin. Ihan eri juttu siis kuin työpaikan suhteen, jossa voidaan miettiä tiettyjä järkisyitä, kuten palkka, työaika, työehdot, lomat, työpaikan ilmapiiri. Työpaikka on myös teoriassa helppo vaihtaa toiseen - voi käydä listalta etsimässä sopivia ja hakea niihin, eikä työssä ole mitään tunteita kiinni.
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.
Tottakai alussa täytyy tutustua. Tietysti tutustuminenkin jatkuu, jos toisen kanssa on hyvä olla. En ihan saa kiinni mitä tarkoitat sillä, että on "riittävän hyvä olla". En oikein osa hahmottaa, mikä olisi seurustelu- tai parisuhteessa sellainen olotila. Minusta se kuulostaa joltain tyytymiseltä sellaiseen, että ei ole oikeastaan ihan hyvä olla toisen kanssa, mutta tyydytään sitten johonkin välttävään olotilaan, koska se ei ole aivan huonokaan. Mikä voisi olla sellainen olotila, jota ei kuvaisi sanoin "toisen kanssa on hyvä olla", mutta käyttäisi sanoja "riittävän hyvä"? Ainakin itselleni "hyvä olla" on se, mikä riittää, ja kaikki tätä vähäisempi tarkoittaa, että toisen kanssa EI ole hyvä olla - eli jotain olennaista puuttuu tai jokin olennainen asia ei toimi. Sellainen ei voi itselleni koskaan olla riittävä.
Mitä ajattelet suhteesta, jossa on hyvä olla, mutta jossa on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät hetkessä poistu?
Riippuu vähän ongelmista. Anna esimerkkejä. Mutta jos suhteessa on hyvä olla, en silloin näe että tuollaiset periaatteessa ratkaistavissa olevat ongelmat olisivat kovin suuri ongelma tai este suhteelle. Toki riippuu, millaisia tarkoitat. Pystyn ehkä vastaamaan tarkemmin, jos annat esimerkkejä. Mutta lähtökohtaisesti silloinhan ongelmat ovat ongelmia, jos ne haittaavat tai vaikeuttavat asioita. Jos eivät haittaa tai vaikeuta, miksi ne olisivat ongelmia?
Jotkut ongelmat ovat sellaisia, että ne voivat vaikuttaa yhdessäoloon suhteen alusta loppuun asti. Niihin kyllä tottuu, mutta ei täydellisesti. Aina välillä niiden kanssa sitten kipuillaan, vaikka pitkään olisi välillä mennyt kohtalaisesti.
Minusta tuo ei kuulosta sellaiselta, missä itse kokisin, että toisen kanssa on hyvä olla. Minulle hyvä olo toisen kanssa ei tarkoita sitä, että menee pitkään kohtalaisesti ja sitten kipuillaan jotain. Tuo kuulostaa joltain mielenterveysongelmilta tai persoonallisuushäiriöltä, ja sellaiset nimenomaan luovat pahoinvointia myös sille kumppanille. Lähtökohtaisesti en jatkaisi suhdetta, jossa jokin perustavanlaatuinen ongelma vaikuttaisi koko ajan yhdessäoloon.
Eli jättäisit hyvän kumppanin, jos ongelmana olisi esimerkiksi lapsettomuus, jommankumman sairaus tms..
Ja syy siihen, ette kyennyt kertomaan tuota, vaikka esimerkkejä pyydettiin jo aiemmin?
No, ehkä sinulla on parisuhteessakin tapana puhua arvoituksin ja kierrellen, ja siksi joudut aina kipuilemaan.
(eri vastaaja)
Tuntee olonsa riittävän hyväksi, tarkoitat varmaan. Jokaisessa ihmissuhteessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Ainakin alussa pitää katsella vähän millainen ihminen on kyseessä.