Elämänhaluttomuus ja väsymys kaikkeen keski-iässä

Parempaan päin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen juu ihan poikki, mutta on tämä ikäkin vähän sellainen että alkaa porukka käymään vähiin. Isovanhemmat kuolleet, nyt kuoli omatkin vanhemmat, osa ystävistäkin kuollut. Lemmikkejä kuollut paljon. Tulee istuskeltua ja muisteltua niitä huolettomia nuoruusvuosia kun vielä kaikki olivat hengissä. Ja kun tajuaa, että itse alkaa olla siinä marssijärjestyksessä seuraavien lähtijöiden joukossa. Ei nyt ihan vielä lähivuosina kaiketi, mutta kuitenkin. Hirveän paljon surua, haikeutta ja yksinäisyyttä nykyään elämässä. Toki ne kaikki kuuluvat asiaan, mutta se vaan kun ei silloin nuorena ymmärtänyt kuinka onnellista elämää sai viettää. Silloin sitä vaan ahdistui maailman ongelmista, kun nyt ahdistaa lähinnä se, että kuka kuolee seuraavana.

Minusta on luonnollista, että omat vanhemmat ja pikkuhiljaa myös osa ystävistä kuolee. Ei tuo minusta ole yhtään sen suurempi ongelma ole kuin mitä oli nuorena opiskeluiden ja taloudellisen pärjäämisen kanssa.

Mutta oletko siinä vaiheessa jo? Kyllähän minäkin sen aina tiesin että näin sen kuuluukin mennä. Mutta elämä on niin täysin erilaista kuin nuorena, kun läheiset elää enää vain muistoissa. Ei ole oikein ketään kenelle soittaa ja kenen luokse mennä koska tahansa. Se on vaan niin outo tunne. Pidin itseäni nuorena yksinäisenä koska mulla ei ikinä ollut paljon kavereita, mutta nyt minä OLEN yksin. Olisipa edes äitini elänyt vähän iäkkäämmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jokapäiväinen syöminen ja paskominenkin alkaa jo tympiä.

Tämä just. Kaikki ihan perusasiat alkaa tympiä. Tuntuu että elämä on nähty jo. Mikään ei enää yllätä. Ei kai ihmistä ole tarkoitettu elämään kovin vanhaksi. Mitä se vanhuus on muuta kuin lisää vaivoja ja tylsyyttä? Kaikki kuolee ympäriltä pois. Onpas kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Ylös, ulos ja lenkille tai vesijuoksemaan. Tällä palstalla myös roikkuminen tuottaa monelle mielipahaa.

vesijuoksu on mummojen laji

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 49 v mies.

Elämä on kyllä harmaampaa ja tylsempää.

Oikein mikään ei sytytä.

Maailman ja suomen tilanne on vakava,

Sota, koronapelleily, inflaatio, energiakriisi yms tosiaan painaa ja masentaa.

Oikein mitään iloa ei tarjoa poliitikot, vain raippaveroa ja huonoja uutisia.

Suurlama on tulossa talvella. Iso köyhyys kansalle.

Energiatasot on tippuneet todella paljon.

Mua taas masentaa m a t u t. Se että Suomi ei ole enää suomi vaan se on annettu mokomalle p askasakille temmellyskentäksi.

Aivottomat vihervassarit masentaa enemmän. Ne sentään mahdollistavat tuon kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Minulla oli isot muutokset kolmekymppisenä, muutin koko elämän. Elin henkistä etsikkoaikaa ja pyrin eteenpäin, liityin moniin yhteisöihin. Opiskelin, vaihdoin alaa. Sitten ex-miehelle tuli oma kriisi kolmevitosena ja erottiin, mulla oli kai silloin semmoinen villi vaihe mikä monella on 40 ja 50 välillä.

Nyt vakiintunut uusi suhde, henkinen etsintä on jäänyt ja jätin kaikki yhteisöt taakseni. Samalla on jääneet kaikki kaverit, kun tajusin niiden turhuuden ja tietynlaisen hyväksikäytön. Uusia kavereita ei ole tullut kun kiinnostukseni ovat yksinäisiä: lukeminen, luonto, taide, yksilöliikuntalajit. En kaipaa sosiaalista hyväksyntää. Joku sen sanoikin osuvasti "Kupla, joka ei olekaan enää viihtyisä tai edes uskottava, vaan ahdistava, teennäinen ja kuvottava."

Mitään uutta ei ole tullut noiden ennen elämäni täyttäneiden asioiden tilalle. En aktiivisesti etsi, se vimma on palanut loppuun. Tuntuu, että monien kokema 40- tai 50-villitys on ollut jo 35 jälkeen, jos nyt eroaisin niin ei siellä tinderissä olisi mitään mitä olisi jäänyt houkuttelemaan, alkaisin erakoksi kokonaan.

Kuolemia on ollut lähipiirissä viime aikoina ja se tuo tietyn perspektiivin ennen muka niin tärkeisiin asioihin, esim. noiden "henkisten" yhteisöjen kotkotukset.

Eli mitä tästä opimme, aletaan ryyppämään, joku ne juo kuitenkin aikanaan :D

Tiedän tunteen. Ikää 46 vuotta. Kaikki, mistä joskus haaveili, on saavutettu. Osin tuntuu nyt myöhemmin, että eipä niissäkään asioissa kovin järkeä ollut. Olisi sama ollut laittaa nekin rahat säästöön. Mitäkö aion loppuelämällä tehdä. Lapset asuu vielä muutaman vuoden kotona niin siihen saakka on kiirettä perusasioissa. Sen jälkeen on kyllä koko elämä iso kysymysmerkki. Ehkä säästän vaan rahaa lapsia varten. Eli elän itse mahdollisimman niukasti. He tarvitsee enemmän niitä harrastuksia ja elämyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Parempaa kohti kirjoitti:

Minusta tuo ei johdu iästä vaan elämäntilanteesta. Oma elämäntilanteeni on nyt viisikymppisenä parempi kuin ikinä. Asuntolainat on maksettu ja mahdollisuus totetuuttaa haaveitaan parempi kuin ikinä aiemmin. Terveyskin on vielä oikein hyvä.

Itse asiassa eilen kaupungilla kävellessäni huomasin, ettei ole edes mitään ostettavaa, kun kaikki tarpeellinen on jo hankittu. Itsenäisyyspäivän takia on enemmän vapaapäiviä, joulu lähestyy ja joulun jälkeinen etelänmatka.

Kannattaa alkaa säästää asunnon remontteihin... Aika usein, kun se laina on maksettu niin viimeistään 10 vuoden päässä ekat remontit, ja siinä alkaa sitten jo eläkeikäkin pikkuhiljaa kolkutella, eikä niitä remontteja eläkkeillä niin helposti maksellakaan.

Kyllä, olen ilonpilaaja.

Omaisuutta on kertynyt jo sen verran, ettei remontit elämää juuri hetkauta. Eläkkeellä voin vaikka muuttaa etelään putkiremontin ajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen. Ikää 46 vuotta. Kaikki, mistä joskus haaveili, on saavutettu. Osin tuntuu nyt myöhemmin, että eipä niissäkään asioissa kovin järkeä ollut. Olisi sama ollut laittaa nekin rahat säästöön. Mitäkö aion loppuelämällä tehdä. Lapset asuu vielä muutaman vuoden kotona niin siihen saakka on kiirettä perusasioissa. Sen jälkeen on kyllä koko elämä iso kysymysmerkki. Ehkä säästän vaan rahaa lapsia varten. Eli elän itse mahdollisimman niukasti. He tarvitsee enemmän niitä harrastuksia ja elämyksiä.

Onko siinä järkeä, että säästää lapsille rahaa? Jos ei siis itselle enää tarvitse mitään.

Mä luulen, että ihminen on pohjimmiltaan parhaimmillaan, kun elämä ei ole liian tasaista ja varmaa. Pieni epävarmuus pitää varpaillaan, eikä elämän tylsyyttä huomaa.

Jos kaikki on suht hyvin, ja "kaikki" on saavutettu, iskee tylsyys. Moni jopa masentuu sen vuoksi, vaikka kaikki on hyvin.

Haastakaa itseänne, heittäytykää uuteen, tavalla tai toisella. Joku myy kaiken ja muuttaa ulkomaille, toinen lähtee opiskelemaan uutta alaa, kolmas vaihtaa puolisoa jne. Jos arki on liian tasaista, tehkää muutoksia.

Mulla ei käy elämä tylsäksi, kun vastoinkäymisiä on ollut koko ajan. Asiat ei mene kuin Strömsössä, enkä pääse tuudittautumaan turvalliseen, vakaaseen arkeen. Ei ole vakityötä, ei varallisuutta, ei kumppania, ja viimeisenä niittinä iski vakava sairaus, josta ei enää ole paluuta normaaliin. Joskus ärsyttää, kun ihmiset valittavat, vaikka kaikki on kaikilla elämänalueilla hyvin. Toisilla ei ole mahdollisuutta muuttaa elämänsä suuntaa.

Onneksi on ihania ystäviä, siitä kiitän Taivaan Isää.

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että ihminen on pohjimmiltaan parhaimmillaan, kun elämä ei ole liian tasaista ja varmaa. Pieni epävarmuus pitää varpaillaan, eikä elämän tylsyyttä huomaa.

Jos kaikki on suht hyvin, ja "kaikki" on saavutettu, iskee tylsyys. Moni jopa masentuu sen vuoksi, vaikka kaikki on hyvin.

Haastakaa itseänne, heittäytykää uuteen, tavalla tai toisella. Joku myy kaiken ja muuttaa ulkomaille, toinen lähtee opiskelemaan uutta alaa, kolmas vaihtaa puolisoa jne. Jos arki on liian tasaista, tehkää muutoksia.

Mulla ei käy elämä tylsäksi, kun vastoinkäymisiä on ollut koko ajan. Asiat ei mene kuin Strömsössä, enkä pääse tuudittautumaan turvalliseen, vakaaseen arkeen. Ei ole vakityötä, ei varallisuutta, ei kumppania, ja viimeisenä niittinä iski vakava sairaus, josta ei enää ole paluuta normaaliin. Joskus ärsyttää, kun ihmiset valittavat, vaikka kaikki on kaikilla elämänalueilla hyvin. Toisilla ei ole mahdollisuutta muuttaa elämänsä suuntaa.

Onneksi on ihania ystäviä, siitä kiitän Taivaan Isää.

Ei ole mulla kaikki liian hyvin. Ennemminkin on sattunut asioita, joita ei olisi voinut kuvitella vastaan tulevan. Osa nuoruuden haaveista kadonnut savuna ilmaan. Joskus arvelen, että tämän hetken tunne siitä, että ei enää haaveile mistään on osin perua isoista pettymyksistä. Tuntuu, että aina kuitenkin sattuu jotain pahaa. Ei jaksa enää pettyä. Tyytyy vain mahdollisimman vähään.

Vierailija kirjoitti:

Parempaan päin kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen juu ihan poikki, mutta on tämä ikäkin vähän sellainen että alkaa porukka käymään vähiin. Isovanhemmat kuolleet, nyt kuoli omatkin vanhemmat, osa ystävistäkin kuollut. Lemmikkejä kuollut paljon. Tulee istuskeltua ja muisteltua niitä huolettomia nuoruusvuosia kun vielä kaikki olivat hengissä. Ja kun tajuaa, että itse alkaa olla siinä marssijärjestyksessä seuraavien lähtijöiden joukossa. Ei nyt ihan vielä lähivuosina kaiketi, mutta kuitenkin. Hirveän paljon surua, haikeutta ja yksinäisyyttä nykyään elämässä. Toki ne kaikki kuuluvat asiaan, mutta se vaan kun ei silloin nuorena ymmärtänyt kuinka onnellista elämää sai viettää. Silloin sitä vaan ahdistui maailman ongelmista, kun nyt ahdistaa lähinnä se, että kuka kuolee seuraavana.

Minusta on luonnollista, että omat vanhemmat ja pikkuhiljaa myös osa ystävistä kuolee. Ei tuo minusta ole yhtään sen suurempi ongelma ole kuin mitä oli nuorena opiskeluiden ja taloudellisen pärjäämisen kanssa.

Mutta oletko siinä vaiheessa jo? Kyllähän minäkin sen aina tiesin että näin sen kuuluukin mennä. Mutta elämä on niin täysin erilaista kuin nuorena, kun läheiset elää enää vain muistoissa. Ei ole oikein ketään kenelle soittaa ja kenen luokse mennä koska tahansa. Se on vaan niin outo tunne. Pidin itseäni nuorena yksinäisenä koska mulla ei ikinä ollut paljon kavereita, mutta nyt minä OLEN yksin. Olisipa edes äitini elänyt vähän iäkkäämmäksi.

Olen aina ollut ihan hyvissä väleissä vanhempieni kanssa. En silti aikuisena heidän kanssaan kovin usein nähnyt, ehkä muutaman kerran vuodessa ja kerran kuussa puhuttiin puhelimessa. 

Edellisen johdosta en ole esimerkiksi isäni kuoleman vuoksi kokenut yksinäisyyttä. Onhan minulla vaimo, muita sukulaisia ja paljon ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 49 v mies.

Elämä on kyllä harmaampaa ja tylsempää.

Oikein mikään ei sytytä.

Maailman ja suomen tilanne on vakava,

Sota, koronapelleily, inflaatio, energiakriisi yms tosiaan painaa ja masentaa.

Oikein mitään iloa ei tarjoa poliitikot, vain raippaveroa ja huonoja uutisia.

Suurlama on tulossa talvella. Iso köyhyys kansalle.

Energiatasot on tippuneet todella paljon.

En murehdi noita asioita. Yksi ihminen ei pysty muuta kuin miettimään, mitä tekee omalle kohdalle sattuville onnettomuuksille.

Varautua toki voi ja pitääkin. Maailman painon alle ei pidä jäädä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että ihminen on pohjimmiltaan parhaimmillaan, kun elämä ei ole liian tasaista ja varmaa. Pieni epävarmuus pitää varpaillaan, eikä elämän tylsyyttä huomaa.

Jos kaikki on suht hyvin, ja "kaikki" on saavutettu, iskee tylsyys. Moni jopa masentuu sen vuoksi, vaikka kaikki on hyvin.

Haastakaa itseänne, heittäytykää uuteen, tavalla tai toisella. Joku myy kaiken ja muuttaa ulkomaille, toinen lähtee opiskelemaan uutta alaa, kolmas vaihtaa puolisoa jne. Jos arki on liian tasaista, tehkää muutoksia.

Mulla ei käy elämä tylsäksi, kun vastoinkäymisiä on ollut koko ajan. Asiat ei mene kuin Strömsössä, enkä pääse tuudittautumaan turvalliseen, vakaaseen arkeen. Ei ole vakityötä, ei varallisuutta, ei kumppania, ja viimeisenä niittinä iski vakava sairaus, josta ei enää ole paluuta normaaliin. Joskus ärsyttää, kun ihmiset valittavat, vaikka kaikki on kaikilla elämänalueilla hyvin. Toisilla ei ole mahdollisuutta muuttaa elämänsä suuntaa.

Onneksi on ihania ystäviä, siitä kiitän Taivaan Isää.

Ei ole mulla kaikki liian hyvin. Ennemminkin on sattunut asioita, joita ei olisi voinut kuvitella vastaan tulevan. Osa nuoruuden haaveista kadonnut savuna ilmaan. Joskus arvelen, että tämän hetken tunne siitä, että ei enää haaveile mistään on osin perua isoista pettymyksistä. Tuntuu, että aina kuitenkin sattuu jotain pahaa. Ei jaksa enää pettyä. Tyytyy vain mahdollisimman vähään.

Haaveiden kuuluukin haihtua ja vaihtua, kun ne ovat tehneet tehtävänsä.

Ne ovat polttoainetta, taipumusten ja mielenkiinnon kohteiden ilmentymiä.

Kaikkea ei pidäkään saada. Jotain tulee tilalle, ja se on ehkä parempaa ja tarpeellisempaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jokapäiväinen syöminen ja paskominenkin alkaa jo tympiä.

Tämä just. Kaikki ihan perusasiat alkaa tympiä. Tuntuu että elämä on nähty jo. Mikään ei enää yllätä. Ei kai ihmistä ole tarkoitettu elämään kovin vanhaksi. Mitä se vanhuus on muuta kuin lisää vaivoja ja tylsyyttä? Kaikki kuolee ympäriltä pois. Onpas kivaa.

Etsi jotain itsellesi uutta.

Olen itse kolunnut kirppiksiä ja kierrätyskeskuksia. Muutin äsken, ja kehittelen nyt uusvanhaa sisustusta ja varantoa. Pyrex -astioiden keräily on kuulemma trendi Amerikassa, niitä löytyy täältäkin. Halvalla saa.

Rakastan kävellä itselleni tuntemattomilla asuinalueilla. Kartoitin tänään nykyistä lähimaastoa ja bongailin ties montako kiintoisaa talovanhusta. Eikä maksanut mitään.

Ilo irti pienestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen, että ihminen on pohjimmiltaan parhaimmillaan, kun elämä ei ole liian tasaista ja varmaa. Pieni epävarmuus pitää varpaillaan, eikä elämän tylsyyttä huomaa.

Jos kaikki on suht hyvin, ja "kaikki" on saavutettu, iskee tylsyys. Moni jopa masentuu sen vuoksi, vaikka kaikki on hyvin.

Haastakaa itseänne, heittäytykää uuteen, tavalla tai toisella. Joku myy kaiken ja muuttaa ulkomaille, toinen lähtee opiskelemaan uutta alaa, kolmas vaihtaa puolisoa jne. Jos arki on liian tasaista, tehkää muutoksia.

Mulla ei käy elämä tylsäksi, kun vastoinkäymisiä on ollut koko ajan. Asiat ei mene kuin Strömsössä, enkä pääse tuudittautumaan turvalliseen, vakaaseen arkeen. Ei ole vakityötä, ei varallisuutta, ei kumppania, ja viimeisenä niittinä iski vakava sairaus, josta ei enää ole paluuta normaaliin. Joskus ärsyttää, kun ihmiset valittavat, vaikka kaikki on kaikilla elämänalueilla hyvin. Toisilla ei ole mahdollisuutta muuttaa elämänsä suuntaa.

Onneksi on ihania ystäviä, siitä kiitän Taivaan Isää.

Ei ole mulla kaikki liian hyvin. Ennemminkin on sattunut asioita, joita ei olisi voinut kuvitella vastaan tulevan. Osa nuoruuden haaveista kadonnut savuna ilmaan. Joskus arvelen, että tämän hetken tunne siitä, että ei enää haaveile mistään on osin perua isoista pettymyksistä. Tuntuu, että aina kuitenkin sattuu jotain pahaa. Ei jaksa enää pettyä. Tyytyy vain mahdollisimman vähään.

Haaveiden kuuluukin haihtua ja vaihtua, kun ne ovat tehneet tehtävänsä.

Ne ovat polttoainetta, taipumusten ja mielenkiinnon kohteiden ilmentymiä.

Kaikkea ei pidäkään saada. Jotain tulee tilalle, ja se on ehkä parempaa ja tarpeellisempaakin.

Jonkin haaveen voi myös varastoida odottamaan aikaa parempaa. Toteuttaa sen sitten, kun hetki on oikea.

Olen 5-kymppinen, mutta ilman uraa ja rahaa. Ei ole kiinnostanut eteneminen uralla, eikä mulla ole ollut mitään suunnitelmaa. Nyt vähän harmittaa, ettei säästöjä ole. Lapset lähdössä kotoota ja olisi ideoita, muttei rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen 5-kymppinen, mutta ilman uraa ja rahaa. Ei ole kiinnostanut eteneminen uralla, eikä mulla ole ollut mitään suunnitelmaa. Nyt vähän harmittaa, ettei säästöjä ole. Lapset lähdössä kotoota ja olisi ideoita, muttei rahaa.

Aloita säästäminen nyt. Mieti tarvittava summa ja sen keräämisen aikataulu.

Ota selvää, mitä ideasi toteuttaminen vaatii.

Itsellä kyse siitä,, että nuorena yritti seurata muiden käsikirjoitusta (avioliitto, työ, asunto jne.), Mutta mikään noista ei tuonut aitoa tyydytystä. Ohjeet vain loppuvat siihen, ei ole suunnannäyttäjää.

Vierailija kirjoitti:

Parempaa kohti kirjoitti:

Minusta tuo ei johdu iästä vaan elämäntilanteesta. Oma elämäntilanteeni on nyt viisikymppisenä parempi kuin ikinä. Asuntolainat on maksettu ja mahdollisuus totetuuttaa haaveitaan parempi kuin ikinä aiemmin. Terveyskin on vielä oikein hyvä.

Itse asiassa eilen kaupungilla kävellessäni huomasin, ettei ole edes mitään ostettavaa, kun kaikki tarpeellinen on jo hankittu. Itsenäisyyspäivän takia on enemmän vapaapäiviä, joulu lähestyy ja joulun jälkeinen etelänmatka.

Kannattaa alkaa säästää asunnon remontteihin... Aika usein, kun se laina on maksettu niin viimeistään 10 vuoden päässä ekat remontit, ja siinä alkaa sitten jo eläkeikäkin pikkuhiljaa kolkutella, eikä niitä remontteja eläkkeillä niin helposti maksellakaan.

Kyllä, olen ilonpilaaja.

Et, vaan järkevä ja rakentavasti ajatteleva.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä kyse siitä,, että nuorena yritti seurata muiden käsikirjoitusta (avioliitto, työ, asunto jne.), Mutta mikään noista ei tuonut aitoa tyydytystä. Ohjeet vain loppuvat siihen, ei ole suunnannäyttäjää.

Työ ja asunto ovat hyvinvoinnin kannalta pakollisia asioita.

Jossain kohdassa pitää miettiä, mitä kannattaa realisoida ja mitä vaihtaa tai jättää jäljelle. Kun velvollisuudet on täytetty, maailma ei kaadu kun ottaa loppuelämänsä omaan käyttöön.