Elämänhaluttomuus ja väsymys kaikkeen keski-iässä

Vaihdevuodet.

Kokeilepa tarkistaa veriarvot. En tunnista musta elämiseen väsymistä. Mutta kai se tarkoittaa, ettei enää pelkää kuolemaa, mikä tuo levollisuutta.

Todellakin! Tulispa kuolema ja korjais. Ikuinen tiedottomuus ja unohdus!

Tuo voi olla masennusta eikä mitään ikään liittyvää. Itsellä on intoa tehdä vaikka mitä ja meiningissä on erilainen kiireellisyys kuin nuorena,kun tietää, että aika kuluu nopeaan ja tilaisuuksia ei ole tarjolla loputtomiin. Ainoa este tekemiselle on, kun väsyttää enemmän ja velvollisuuksia on enemmän kuin nuorena aikuisena.

Ylös, ulos ja lenkille tai vesijuoksemaan. Tällä palstalla myös roikkuminen tuottaa monelle mielipahaa.

Minusta tuo ei johdu iästä vaan elämäntilanteesta. Oma elämäntilanteeni on nyt viisikymppisenä parempi kuin ikinä. Asuntolainat on maksettu ja mahdollisuus totetuuttaa haaveitaan parempi kuin ikinä aiemmin. Terveyskin on vielä oikein hyvä.

Itse asiassa eilen kaupungilla kävellessäni huomasin, ettei ole edes mitään ostettavaa, kun kaikki tarpeellinen on jo hankittu. Itsenäisyyspäivän takia on enemmän vapaapäiviä, joulu lähestyy ja joulun jälkeinen etelänmatka.

Kyllä tavallaan. Perusvire elämässä on tällä hetkellä hieman ankea. Vähän sellainen, että voisi näyttää keskaa koko maailmalle. Tympäisee ja kaikki pitää tehdä vähän vastentahtoisesti.

Olen lähtökohtaisesti aika positiivinen ihminen. En siksi oikein pidä itsestäni tässä mielentilassa. Osin yhdistän tämän vuodenaikaan ja myös koettelemuksiin. Puolisi kuoli yllättäen 1.5 v sitten. Uskon kyllä, että kun kevät koittaa, elämänhalu virtaa taas minuun.

Tyhjäpäät vaipuvat masennukseen kun muut eivät ole keksimässä hauskaa.

Jep, alkoi joskus muutama vuosi sitten. Heräsin siihen, että en tee mitään kerrytetyllä omaisuudella, joutavuuksia höpöttävällä tuttavapiirillä tai lomilla/matkoilla/elämyksillä. Kaikkea on ja se kaikki on turhaakin turhempaa. Lähdin tutustumaan hengellisyyteen, mutta angnostikkona on ollut vaikea löytää mitään uskottavaa tai herättelevää. Tällainen keskiluokkainen nolife ei kuitenkaan enää onnistu.

Ei tämmöisessä maailmassa ole alkujaankaan olleet onnellisia kuin sairaat ihmiset. Lähde metsään tai vuorille.

Vierailija kirjoitti:

Jep, alkoi joskus muutama vuosi sitten. Heräsin siihen, että en tee mitään kerrytetyllä omaisuudella, joutavuuksia höpöttävällä tuttavapiirillä tai lomilla/matkoilla/elämyksillä. Kaikkea on ja se kaikki on turhaakin turhempaa. Lähdin tutustumaan hengellisyyteen, mutta angnostikkona on ollut vaikea löytää mitään uskottavaa tai herättelevää. Tällainen keskiluokkainen nolife ei kuitenkaan enää onnistu.

Tällaisen vuosikymmeniä kehittyneen pystyynkuolleisuuden tunnistan minäkin. Kupla, joka ei olekaan enää viihtyisä tai edes uskottava, vaan ahdistava, teennäinen ja kuvottava.

Olispa omaisuutta ja ura. Työ on, mutta kuinka kauan. Olispa terveys ja liikuntakyky ennallaan.

Vierailija kirjoitti:

Ylös, ulos ja lenkille tai vesijuoksemaan. Tällä palstalla myös roikkuminen tuottaa monelle mielipahaa.

Jos ihminen on masentunut, niin siinä ei auta tuo kliseinen hokema, että lähde lenkille jne. Kun ei ole kiinnostusta/ jaksamista niin sitä ei silloin ole. 

Tavallaan joo. Mä en edes ole siellä keskiluokkakuplassa, vaan täällä marginaalissa, vakaumuskin löytyy. Silti tämä alkutalvi on ollut tosi hankala, olen aivan valtavan väsynyt, sekä fyysisesti että henkisesti. Luontainen optimismini tuntuu olevan kateissa. Ainoa suuri muutos, mikä on tapahtunut, on ollut työpaikan vaihdos soten sisällä julkiselta puolelta privaattiin. Ottaa jotenkin yllättävän koville se, että on vaan teeskenneltävä asiakkaalle sen sijaan, että iloisesti myöntäisi kaiken olevan kaaosta. Tottumisjuttuja, kyllä se tästä taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, alkoi joskus muutama vuosi sitten. Heräsin siihen, että en tee mitään kerrytetyllä omaisuudella, joutavuuksia höpöttävällä tuttavapiirillä tai lomilla/matkoilla/elämyksillä. Kaikkea on ja se kaikki on turhaakin turhempaa. Lähdin tutustumaan hengellisyyteen, mutta angnostikkona on ollut vaikea löytää mitään uskottavaa tai herättelevää. Tällainen keskiluokkainen nolife ei kuitenkaan enää onnistu.

Tällaisen vuosikymmeniä kehittyneen pystyynkuolleisuuden tunnistan minäkin. Kupla, joka ei olekaan enää viihtyisä tai edes uskottava, vaan ahdistava, teennäinen ja kuvottava.

Te ette vain osaa arvostaa sitä mikä teillä on elämässänne hyvin, ennen kuin menettäisitte sen. Terveyttään, talouttaan ja muuta itsestäänselvää moni alkaa arvostamaan vasta kun sen on syystä tai toisesta menettänyt.

Minä vielä muistan 90-luvun laman, köyhyyden, yksinäisyyden ja näköalattomuuden. Siksi osaan olla kiitollinen tästä kaikesta, mitä minulla nyt on.

Ihmisen pitää itse lähteä etsimään sisältöä elämäänsä. Sitä ei joulupukki tuo, eikä ostamalla saa.

Se ei välttämättä ole helppoa, kun aikaisempi elämänsisältö (perhehösseli monilla)katoaa. Mitäs sitä sitten tekisi kaikella vapaa-ajalla. Sama itsellä, ratkaisua en vielä tiedä, mutta tiedän, että itse olen vastuussa sen löytämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, alkoi joskus muutama vuosi sitten. Heräsin siihen, että en tee mitään kerrytetyllä omaisuudella, joutavuuksia höpöttävällä tuttavapiirillä tai lomilla/matkoilla/elämyksillä. Kaikkea on ja se kaikki on turhaakin turhempaa. Lähdin tutustumaan hengellisyyteen, mutta angnostikkona on ollut vaikea löytää mitään uskottavaa tai herättelevää. Tällainen keskiluokkainen nolife ei kuitenkaan enää onnistu.

Tällaisen vuosikymmeniä kehittyneen pystyynkuolleisuuden tunnistan minäkin. Kupla, joka ei olekaan enää viihtyisä tai edes uskottava, vaan ahdistava, teennäinen ja kuvottava.

Noin käy, jos ei uudistu ja uudista elämäänsä ajoissa ( ja vähitellen koko ajan). Menee vain siihen suuntaan mihin on kerran lähtenyt, kasaa uutta vanhan jatkoksi.

Elämäntapa pitäisi tarkistaa ja kyseenalaistaa tietyin väliajoin.

Itselläni käynnistyi neljänkympin kieppeillä ajattelun ja elämään suhtautumisen myllerrys, joka on vieläkin kesken. Olen aikalailla saavuttanut ne asiat, joita halusin parikymppisenä elämältäni, enkä vielä tiedä mitä haluan ja tavoittelen tästä eteenpäin. Tuo tietämättömyys ja päämäärättömyys on ehkä osaltaan vähentänyt mielenkiintoa ja innostusta elämään, mutta koen sen olevan tilapäistä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen pitää itse lähteä etsimään sisältöä elämäänsä. Sitä ei joulupukki tuo, eikä ostamalla saa.

Se ei välttämättä ole helppoa, kun aikaisempi elämänsisältö (perhehösseli monilla)katoaa. Mitäs sitä sitten tekisi kaikella vapaa-ajalla. Sama itsellä, ratkaisua en vielä tiedä, mutta tiedän, että itse olen vastuussa sen löytämisestä.

Tätäkin olisi hyvä ajatella ennen kuin perhe kasvaa kotoa ulos. Ihan niin kuin eläkettä, kun on vielä työssä.

Kaikkea pitää valmistella nyt, eikä sitten kun hetki on käsillä.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan joo. Mä en edes ole siellä keskiluokkakuplassa, vaan täällä marginaalissa, vakaumuskin löytyy. Silti tämä alkutalvi on ollut tosi hankala, olen aivan valtavan väsynyt, sekä fyysisesti että henkisesti. Luontainen optimismini tuntuu olevan kateissa. Ainoa suuri muutos, mikä on tapahtunut, on ollut työpaikan vaihdos soten sisällä julkiselta puolelta privaattiin. Ottaa jotenkin yllättävän koville se, että on vaan teeskenneltävä asiakkaalle sen sijaan, että iloisesti myöntäisi kaiken olevan kaaosta. Tottumisjuttuja, kyllä se tästä taas.

Minulle sote on vain viimeinen kierros mankelin telojen välissä. Kaikesta on sentään selvitty näinä parina viime vuotena.