Voi miten toivon että se kadonnut poika

löytyisi. Toivon niin kovasti että se kadonnut Rasmus löytyisi elossa ja hyvässä kunnossa. Mutta pahalta näyttää. Pystyn jotenkin eläytyä vanhempien hätään ehkä liiankin paljon, vaikkei omia lapsia olekaan. Samoiten ajatukset menee synkiksi, kun muistaa että huomenna tulee kaksi vuotta Koskelan m u rhasta. En ole unohtanut sitä, enkä ikinä unohda. Se oli järkyttävintä mitä olen ikinä kuullut. :( pitää huomenna sytyttää kynttilä hänen muistoksi, vaikka sekään ei mitenkään riitä kertomaan miten pahoillani olen. Kyllä on turvatonta ja haurasta tämä maanpäällinen elämä. Lämpöä teille tähän iltaan palstalaiset.