Onko opettaja älykkäiden ihmisten ammatti?

Olen opettajana yliopiston harjoittelukoulussa ja kyllä, työyhteisössä on todella älykkäitä. Väitöskirjaa jos pidetään jonkinlaisena älyn tai sitkeyden merkkinä, niin sitä väsääviä tai jo tehneitä on meillä parikymmentä opettajaa (oma väikkäri kesken).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän pojan Vilma-viestejä kun katsoo, niin ainakin parin open älykkyys on kovin kyseenalaista.

Opetuksen taso ja opettajien taso laskee koko ajan. Ne hyvät, jotka pystyvät, lähtevät muihin hommiin, ja tilalle haalitaan se, mitä saadaan. Opettajanhommat eivät houkuttele nuoria enää alalle. Ruotsin tiellä ollaan.

Opettajissa on nykyään liikaa 'kympin tyttöjä' joilta puuttuu pelisilmä ja auktoriteetti varsinkin murrosikäisten poikien kanssa toimimisessa. Opettajiksi pitäisi saada enemmän miehiä, opettajan oma koulumenestys nuorena ei välttämättä korreloi hänen omien opetuskykyjensä kanssa.

Hyväistä opettajista on tulossa pula ihan sukupuoleen katsomatta. Paska palkka ja raskas ja kuluttava työ eivät houkuttele.

Kohta kouluissa tapahtuu sama kuin terveydenhuollossa: suomea huonosti osaavia kehitysmaalaisia huippuosaajia ilmaantuu kouluihin opettajiksi. Palkkoja voidaan huonontaa entisestään, eikä pätevyysvaatimuksista puhuta enää mitään.

Ne opettajat joihin olen aikuisena tutustunut ovat olleet hieman hölmöjä. 

Opettajat on yleensä keskiluokkaista, turvallisuushakuista porukkaa. Joukkoon saattaa eksyä muutama älykäskin.

Vierailija kirjoitti:

-Kasvatustieteitä haetaan opiskelemaan huonommilla arvosanoilla kuin useimpia yo-aloja

-Monilla teknisesti fiksuilla ihmisillä meinaa tulla savu korvista, kun kasvatustieteet ovat kuulemma niin liibalaabaa ja osa onkin sitten vaihtanut esim.psykologiaan. On sanottu, että kasvatustieteissä helpot asiat sanotaan pitkästi ja oikeissa tieteissä vaikeat asiat lyhyesti

-Vaikka aineenopettajan pätevyyden omaavalla olisi maisterin tutkinto ja pääaineena ollut opetettava aine, varsinaisessa työssä asioita voidaan kuitenkin käsitellä hyvin pintapuolisesti ja koulunkäynninohjaaja voisi monesti kertoa samat asiat

-Luokanopettajaksi opiskellessa ei tarvitse ottaa haltuun täysin uusia aineita ja asioita, vaan siellä kerrataan peruskoulusta ja lukiosta tuttuja aineita (vrt. esim.insinööritieteet, arabian kieli tai oikeustiede). Voi huokaista helpotuksesta, kun tietää ettei tarvitse ottaa kokonaan uusia asioita haltuun

-Alakoulun ja varsinkin varhaiskasvatuksen opettajat ovat jatkuvasti tekemisissä lasten kanssa, joista ei ole aikuiselle vastusta fyysisesti tai henkisesti; tuossa ympäristössä on helppo tuntea itsensä älykkääksi, kun vuorovaikutussuhteessa vastapuolen kapasiteetti on niin vähäinen

-Monissa pääaineissa vahvimmat perustaidot on saavutettu jo lukiossa ja yliopisto-opiskelu opetusta varten ei vaadi paljon muuta kuin uusien faktojen ulkoa muistelua; esim.lukiossa on jo opittu englannin kieli täydellisesti, mutta yliopistossa pitää vielä lisäksi kritisoida valkoisuutta tai opetella tietoa siitä, miten kieli poikkesi viikinkiaikana tai miten Afrikassa joku sana lausutaan hassusti. Raskas työ on tehty jo lukiossa ja perusopetuksessa

-koulunkäynninohjaaja voi hyvin sijaistaa jopa erityisopettajaa, mutta esim.sairaanhoitaja ei voi sijaistaa lääkäriä saati kirurgia

-Tutkimukset jo 80-luvulta asti ovat osoittaneet, että opettajien toiminta kouluissa perustuu aika paljon intuitioon ja vaistomaiseen toimintaan eikä teoriaan, mitä tulee oppilaiden kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Ulkoa opeteltujen oppainesisältöjen lisäksi tämä kasvattava ja työn psykologinen osuus jää käytännön työssä vanhojen tutkimusten mukaan aika laihaksi ja tapa opettaa muodostuu paljolti kokemusperäisesti ja alan sisäisten käytäntöjen mukaan. Ollaan kuitenkin siirrytty internet-aikaan ja nykyään opettajien pitäisi pystyä erottumaan juurikin psykologisilla taidoilla, koska kuka tahansa voi mennä nettiin ja saada tiedon nopeasti. Ei tarvitse soittaa lankapuhelimella Saksassa asuvalle sukulaiselle ja pyytää häntä lähettämään homekirjaa Würzbürgin yliopiston arkistosta. Nykypäivän älykäs opettaja ei siis voi olla vain luennoitsija eikä varsinkaan käyttäytyä kuin asioiden kertominen oppilaille olisi hirveän stressaavaa tai alistaa oppilaita. Itseäni ainakin alistettiin paljon vielä 90-luvulla koulussa; opettaja saattoi pilkata vastauksia, vaikka tällaiset taidot kuuluisi lapsillakin olla hallussa. 

Joku on sanonut, että opettajaksi haetaan kovilla arvosanoilla ja tämmöistä ja tämä voi pitää paikkansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että opettaminen olisi vaativaa, vaan että on paljon ihmisiä, jotka haluavat päästä keskiluokkaan ja suht hyvin maksavaan ja helppoon työhön. 

Ero opettajan ja samat ainesisällöt omaavan ihmisen välillä on mielestäni siinä, että opettajan pitäisi ainakin teoriassa osata välittää tietoa ja taitoa kiinnostavalla ja kannustavalla tavalla sekä lasten ja nuorten tapauksessa myös kasvattaa. Perusfiksuista ihmisistä iso osa voisi kävellä alakouluun ensi viikolla ja alkaa opettamaan useita eri aineita siltä pohjalta, että he muistavat nuo sisällöt omilta kouluajoilta.  Lukiolaiset voisivat mennä opettamaan yläkoululaisia. Mutta onko heillä sitä tietoa ihmismielestä ja oppimisesta, mitä muodollisesti pätevillä opettajilla kuuluisi olla? 

Kylläpä olet pitkästi jaksanut pohtia ja kirjoittaa aiheesta, josta et mitään näköjään ymmärrä.

Ei opettaminen työnä ole sitä, että menet luokan eteen sanomaan, että virke alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyy pisteeseen. Aineenopettajan työ on massojen hallintaa, itsensä johtamista ja jatkuvaa ongelmanratkaisua hektisissä tilanteissa.

Ops kertoo itse asiassa varsin lyhyesti tavoitteet. Niiden muutamien virkkeiden pohjalta opettaja suunnittelee itsenäisesti koko lukuvuoden. Kuinka monta tuntia käytetään mihinkin, miten kukin asia arvioidaan, mitä tehtäviä tehdään. Tällaisessa työssä vaaditaan kykyä hallita kokonaisuuksia.

Suurin haaste ei todellakaan ole siinä, osaako opettaja itse opsin sisällöt.

Mutta se on kyllä ihan selvä, että esimerkiksi matemaattisten aineiden maisteriksi ei joka jannulla rahkeet todellakaan riitä.

Koulunkäynninohjaaja voi tosiaan sijaistaa opettajaa joitakin päiviä. Tuolloin hän saa opettajalta sijaisohjeet, koska opettaja vastaa lukuvuoden kokonaisuudesta. Ohjaaja ei voi opettajan puolesta esimerkiksi suunnitella oppilaiden arviointia.

Opettajan ei tarvitse olla nero. On kuitenkin ihan selvää, että älykkyyden pitää olla jonkin verran keskitasoa parempi, jotta selviää yliopisto-opinnoista ja itsenäisestä työstä, jossa ei voi olla muilta neuvoa kyselemässä.

Aineenopettaja olen itsekin, joten työtoverini edustavat tätä ammattikuntaa. Sanoisin, että ihan tyhmimmät saappaat porukasta puuttuvat, koska koulutus on kuitenkin ylempää korkeakoulutasoa, eikä yliopistoon kuitenkaan kuka tahansa pääse, vaikka haluaisikin.

Älykkyys lienee siis kansan keskiarvoa ja myös mediaania korkeammalla tasolla, mutta hyvin monenlaisia persooniahan porukkaan silti mahtuu. Motivaatiossa sekä sosiaalisissa taidoissa ja opetustaidossa on suuria eroja. Kaikki eivät ole hyviä opettajia, vaikka ihan älykkäitä ihmisiä olisivatkin.

Olen reilusti yli 5-kymppinen aineenopettaja. Minun ikäisissäni opettajissa on paljon niitä jotka ovat aikanaan olleet ikäluokkansa parhaita jos yo-todistusten perusteella tulkitsee. Tämä tulee kuitenkin muuttumaan ja on jo alkanut jo muuttua. Omillekin lapsille olen sanonut etten missään nimessä suosittele. Tämän ikäisenä on aika vaikeaa lähteä tai päästä enää muihin töihin mutta olen kyllä ajatellut että olisi niillä monen laudaturin papereilla aikanaan ehkä kannattanut jotakin muuta lähteä opiskelemaan.

kirjoitti:

-Kasvatustieteitä haetaan opiskelemaan huonommilla arvosanoilla kuin useimpia yo-aloja



Kommentoin:

Voisiko johtua siitä, että kasvatustieteisiin mennään pääasiallisesti ei-todistusvalinnalla? Eli suomeksi: pääsykokeella tapahtuu valinta.

Ei siis ole mitään syytä pingottaa lukiossa, kuten jos esim hakee psykaan tai lääkikseen.

Opettajanhommia en suosittele kenellekään.

Nimimerkki yli 20 vuotta opena

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-Kasvatustieteitä haetaan opiskelemaan huonommilla arvosanoilla kuin useimpia yo-aloja

-Monilla teknisesti fiksuilla ihmisillä meinaa tulla savu korvista, kun kasvatustieteet ovat kuulemma niin liibalaabaa ja osa onkin sitten vaihtanut esim.psykologiaan. On sanottu, että kasvatustieteissä helpot asiat sanotaan pitkästi ja oikeissa tieteissä vaikeat asiat lyhyesti

-Vaikka aineenopettajan pätevyyden omaavalla olisi maisterin tutkinto ja pääaineena ollut opetettava aine, varsinaisessa työssä asioita voidaan kuitenkin käsitellä hyvin pintapuolisesti ja koulunkäynninohjaaja voisi monesti kertoa samat asiat

-Luokanopettajaksi opiskellessa ei tarvitse ottaa haltuun täysin uusia aineita ja asioita, vaan siellä kerrataan peruskoulusta ja lukiosta tuttuja aineita (vrt. esim.insinööritieteet, arabian kieli tai oikeustiede). Voi huokaista helpotuksesta, kun tietää ettei tarvitse ottaa kokonaan uusia asioita haltuun

-Alakoulun ja varsinkin varhaiskasvatuksen opettajat ovat jatkuvasti tekemisissä lasten kanssa, joista ei ole aikuiselle vastusta fyysisesti tai henkisesti; tuossa ympäristössä on helppo tuntea itsensä älykkääksi, kun vuorovaikutussuhteessa vastapuolen kapasiteetti on niin vähäinen

-Monissa pääaineissa vahvimmat perustaidot on saavutettu jo lukiossa ja yliopisto-opiskelu opetusta varten ei vaadi paljon muuta kuin uusien faktojen ulkoa muistelua; esim.lukiossa on jo opittu englannin kieli täydellisesti, mutta yliopistossa pitää vielä lisäksi kritisoida valkoisuutta tai opetella tietoa siitä, miten kieli poikkesi viikinkiaikana tai miten Afrikassa joku sana lausutaan hassusti. Raskas työ on tehty jo lukiossa ja perusopetuksessa

-koulunkäynninohjaaja voi hyvin sijaistaa jopa erityisopettajaa, mutta esim.sairaanhoitaja ei voi sijaistaa lääkäriä saati kirurgia

-Tutkimukset jo 80-luvulta asti ovat osoittaneet, että opettajien toiminta kouluissa perustuu aika paljon intuitioon ja vaistomaiseen toimintaan eikä teoriaan, mitä tulee oppilaiden kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Ulkoa opeteltujen oppainesisältöjen lisäksi tämä kasvattava ja työn psykologinen osuus jää käytännön työssä vanhojen tutkimusten mukaan aika laihaksi ja tapa opettaa muodostuu paljolti kokemusperäisesti ja alan sisäisten käytäntöjen mukaan. Ollaan kuitenkin siirrytty internet-aikaan ja nykyään opettajien pitäisi pystyä erottumaan juurikin psykologisilla taidoilla, koska kuka tahansa voi mennä nettiin ja saada tiedon nopeasti. Ei tarvitse soittaa lankapuhelimella Saksassa asuvalle sukulaiselle ja pyytää häntä lähettämään homekirjaa Würzbürgin yliopiston arkistosta. Nykypäivän älykäs opettaja ei siis voi olla vain luennoitsija eikä varsinkaan käyttäytyä kuin asioiden kertominen oppilaille olisi hirveän stressaavaa tai alistaa oppilaita. Itseäni ainakin alistettiin paljon vielä 90-luvulla koulussa; opettaja saattoi pilkata vastauksia, vaikka tällaiset taidot kuuluisi lapsillakin olla hallussa. 

Joku on sanonut, että opettajaksi haetaan kovilla arvosanoilla ja tämmöistä ja tämä voi pitää paikkansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että opettaminen olisi vaativaa, vaan että on paljon ihmisiä, jotka haluavat päästä keskiluokkaan ja suht hyvin maksavaan ja helppoon työhön. 

Ero opettajan ja samat ainesisällöt omaavan ihmisen välillä on mielestäni siinä, että opettajan pitäisi ainakin teoriassa osata välittää tietoa ja taitoa kiinnostavalla ja kannustavalla tavalla sekä lasten ja nuorten tapauksessa myös kasvattaa. Perusfiksuista ihmisistä iso osa voisi kävellä alakouluun ensi viikolla ja alkaa opettamaan useita eri aineita siltä pohjalta, että he muistavat nuo sisällöt omilta kouluajoilta.  Lukiolaiset voisivat mennä opettamaan yläkoululaisia. Mutta onko heillä sitä tietoa ihmismielestä ja oppimisesta, mitä muodollisesti pätevillä opettajilla kuuluisi olla? 

Kylläpä olet pitkästi jaksanut pohtia ja kirjoittaa aiheesta, josta et mitään näköjään ymmärrä.

Ei opettaminen työnä ole sitä, että menet luokan eteen sanomaan, että virke alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyy pisteeseen. Aineenopettajan työ on massojen hallintaa, itsensä johtamista ja jatkuvaa ongelmanratkaisua hektisissä tilanteissa.

Ops kertoo itse asiassa varsin lyhyesti tavoitteet. Niiden muutamien virkkeiden pohjalta opettaja suunnittelee itsenäisesti koko lukuvuoden. Kuinka monta tuntia käytetään mihinkin, miten kukin asia arvioidaan, mitä tehtäviä tehdään. Tällaisessa työssä vaaditaan kykyä hallita kokonaisuuksia.

Suurin haaste ei todellakaan ole siinä, osaako opettaja itse opsin sisällöt.

Mutta se on kyllä ihan selvä, että esimerkiksi matemaattisten aineiden maisteriksi ei joka jannulla rahkeet todellakaan riitä.

Koulunkäynninohjaaja voi tosiaan sijaistaa opettajaa joitakin päiviä. Tuolloin hän saa opettajalta sijaisohjeet, koska opettaja vastaa lukuvuoden kokonaisuudesta. Ohjaaja ei voi opettajan puolesta esimerkiksi suunnitella oppilaiden arviointia.

Opettajan ei tarvitse olla nero. On kuitenkin ihan selvää, että älykkyyden pitää olla jonkin verran keskitasoa parempi, jotta selviää yliopisto-opinnoista ja itsenäisestä työstä, jossa ei voi olla muilta neuvoa kyselemässä.

Tämä herättää paljon kysymyksiä:

-Jos opettaja päättää itse, miten asiat arvioidaan jne. niin mihin yliopisto-opintoja tarvitaan? Miksei kuka tahansa muu voi päättää itse, että miten opetus järjestetään? Montako kurssia yliopistossa käsittelee tätä metatyötä?

Ihminen voi kyllä stressata asioita, vouhottaa ja puhua siitä, että miten kiire hänellä on, mutta kyse on subjektiivisesta tunteesta eikä oikeasta tulosvastuusta. 

On mahdollista, että olet täysin oikeassa siinä, että kokonaisuuksien hallinta, itsensä johtaminen ja suunnittelu on tärkeintä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että minä olisin väärässä yhdessäkään sanomassani asiassa. Voidaan harkita minun väärässä olemista sen jälkeen, kun kasvatustieteiden ja opettajan työn yhteys katkaistaan. 

Jos olisin kritisoinut vaikka lääketiedettä tai lääkärin ammattia samaan tapaan, tuskin olisit paasaamassa, että miten lääkärin työssä on kyse suunnittelusta, itsensä johtamisesta ja massojen hallinnasta, vaikka siellä lääkiksessä opetellaan anatomiaa, fysiologiaa, tautioppia, diagnostiikkaa ja erilaisia hoitotoimenpiteitä. Lääketieteen ja lääkärin työn yhteys on siis ilmeinen. Jos opettajan työ on massojen hallintaa ja suunnittelua, mihin kasvatustieteitä tarvitaan? Pitäisikö perusfiksujen psykologien ja terapeuttien korvata opettajien varsinainen opetustyö?

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

-Kasvatustieteitä haetaan opiskelemaan huonommilla arvosanoilla kuin useimpia yo-aloja

Kommentoin:

Voisiko johtua siitä, että kasvatustieteisiin mennään pääasiallisesti ei-todistusvalinnalla? Eli suomeksi: pääsykokeella tapahtuu valinta.

Ei siis ole mitään syytä pingottaa lukiossa, kuten jos esim hakee psykaan tai lääkikseen.

Normaaliälyinen ihminen ymmärtää kaiken, jos lukee jotain kasvatustieteen väitöskirjaa. Teksti on paljon osastoa "Huomasimme, että lapsen kaltoinkohtelu huonontaa oppimistuloksia" ja muuta maalaisjärkistä juttua, kuten sosiaalityössä ja vastaavissa. Tärkeää tutkimusta varmaan ja auttaa hiomaan alakohtaista tietoa, mutta itse asiat eivät ole vaikeita. 

Normaaliälyinen ihminen ei voi sen sijaan pelkällä yleissivistyksellä ymmärtää luonnontieteiden yms. alojen väitöskirjoja tai edes kandin töitä. 

Normaalilla järjellä pärjää joillakin yliopiston aloilla ja toisilla pitää ottaa kokonaan uusia asioita haltuun eikä pysty esittämään asiantuntijaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen reilusti yli 5-kymppinen aineenopettaja. Minun ikäisissäni opettajissa on paljon niitä jotka ovat aikanaan olleet ikäluokkansa parhaita jos yo-todistusten perusteella tulkitsee. Tämä tulee kuitenkin muuttumaan ja on jo alkanut jo muuttua. Omillekin lapsille olen sanonut etten missään nimessä suosittele. Tämän ikäisenä on aika vaikeaa lähteä tai päästä enää muihin töihin mutta olen kyllä ajatellut että olisi niillä monen laudaturin papereilla aikanaan ehkä kannattanut jotakin muuta lähteä opiskelemaan.

Minäkin yläkoulun ja lukion aineenopettajana allekirjoitan tämän. Lapseni ovat riittävästi nähneet, mitä tämä työ on, joten eivät ole edes harkinneet alaa. Hyvä niin, en todellakaan tätä suosittele.

Ehkä hieman keskiarvoa älykkäämpiä. Mutta joka luokalla oli aina monta oppilasta, jotka olivat älykkäämpiä ja lahjakkaampia kuin ope, ja kaikki opettajat eivät osanneet käsitellä sitä.

Osaa vakuuttavasti esittää älykästä. Kaikki opettajat ei tosin osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-Kasvatustieteitä haetaan opiskelemaan huonommilla arvosanoilla kuin useimpia yo-aloja

-Monilla teknisesti fiksuilla ihmisillä meinaa tulla savu korvista, kun kasvatustieteet ovat kuulemma niin liibalaabaa ja osa onkin sitten vaihtanut esim.psykologiaan. On sanottu, että kasvatustieteissä helpot asiat sanotaan pitkästi ja oikeissa tieteissä vaikeat asiat lyhyesti

-Vaikka aineenopettajan pätevyyden omaavalla olisi maisterin tutkinto ja pääaineena ollut opetettava aine, varsinaisessa työssä asioita voidaan kuitenkin käsitellä hyvin pintapuolisesti ja koulunkäynninohjaaja voisi monesti kertoa samat asiat

-Luokanopettajaksi opiskellessa ei tarvitse ottaa haltuun täysin uusia aineita ja asioita, vaan siellä kerrataan peruskoulusta ja lukiosta tuttuja aineita (vrt. esim.insinööritieteet, arabian kieli tai oikeustiede). Voi huokaista helpotuksesta, kun tietää ettei tarvitse ottaa kokonaan uusia asioita haltuun

-Alakoulun ja varsinkin varhaiskasvatuksen opettajat ovat jatkuvasti tekemisissä lasten kanssa, joista ei ole aikuiselle vastusta fyysisesti tai henkisesti; tuossa ympäristössä on helppo tuntea itsensä älykkääksi, kun vuorovaikutussuhteessa vastapuolen kapasiteetti on niin vähäinen

-Monissa pääaineissa vahvimmat perustaidot on saavutettu jo lukiossa ja yliopisto-opiskelu opetusta varten ei vaadi paljon muuta kuin uusien faktojen ulkoa muistelua; esim.lukiossa on jo opittu englannin kieli täydellisesti, mutta yliopistossa pitää vielä lisäksi kritisoida valkoisuutta tai opetella tietoa siitä, miten kieli poikkesi viikinkiaikana tai miten Afrikassa joku sana lausutaan hassusti. Raskas työ on tehty jo lukiossa ja perusopetuksessa

-koulunkäynninohjaaja voi hyvin sijaistaa jopa erityisopettajaa, mutta esim.sairaanhoitaja ei voi sijaistaa lääkäriä saati kirurgia

-Tutkimukset jo 80-luvulta asti ovat osoittaneet, että opettajien toiminta kouluissa perustuu aika paljon intuitioon ja vaistomaiseen toimintaan eikä teoriaan, mitä tulee oppilaiden kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Ulkoa opeteltujen oppainesisältöjen lisäksi tämä kasvattava ja työn psykologinen osuus jää käytännön työssä vanhojen tutkimusten mukaan aika laihaksi ja tapa opettaa muodostuu paljolti kokemusperäisesti ja alan sisäisten käytäntöjen mukaan. Ollaan kuitenkin siirrytty internet-aikaan ja nykyään opettajien pitäisi pystyä erottumaan juurikin psykologisilla taidoilla, koska kuka tahansa voi mennä nettiin ja saada tiedon nopeasti. Ei tarvitse soittaa lankapuhelimella Saksassa asuvalle sukulaiselle ja pyytää häntä lähettämään homekirjaa Würzbürgin yliopiston arkistosta. Nykypäivän älykäs opettaja ei siis voi olla vain luennoitsija eikä varsinkaan käyttäytyä kuin asioiden kertominen oppilaille olisi hirveän stressaavaa tai alistaa oppilaita. Itseäni ainakin alistettiin paljon vielä 90-luvulla koulussa; opettaja saattoi pilkata vastauksia, vaikka tällaiset taidot kuuluisi lapsillakin olla hallussa. 

Joku on sanonut, että opettajaksi haetaan kovilla arvosanoilla ja tämmöistä ja tämä voi pitää paikkansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että opettaminen olisi vaativaa, vaan että on paljon ihmisiä, jotka haluavat päästä keskiluokkaan ja suht hyvin maksavaan ja helppoon työhön. 

Ero opettajan ja samat ainesisällöt omaavan ihmisen välillä on mielestäni siinä, että opettajan pitäisi ainakin teoriassa osata välittää tietoa ja taitoa kiinnostavalla ja kannustavalla tavalla sekä lasten ja nuorten tapauksessa myös kasvattaa. Perusfiksuista ihmisistä iso osa voisi kävellä alakouluun ensi viikolla ja alkaa opettamaan useita eri aineita siltä pohjalta, että he muistavat nuo sisällöt omilta kouluajoilta.  Lukiolaiset voisivat mennä opettamaan yläkoululaisia. Mutta onko heillä sitä tietoa ihmismielestä ja oppimisesta, mitä muodollisesti pätevillä opettajilla kuuluisi olla? 

Kylläpä olet pitkästi jaksanut pohtia ja kirjoittaa aiheesta, josta et mitään näköjään ymmärrä.

Ei opettaminen työnä ole sitä, että menet luokan eteen sanomaan, että virke alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyy pisteeseen. Aineenopettajan työ on massojen hallintaa, itsensä johtamista ja jatkuvaa ongelmanratkaisua hektisissä tilanteissa.

Ops kertoo itse asiassa varsin lyhyesti tavoitteet. Niiden muutamien virkkeiden pohjalta opettaja suunnittelee itsenäisesti koko lukuvuoden. Kuinka monta tuntia käytetään mihinkin, miten kukin asia arvioidaan, mitä tehtäviä tehdään. Tällaisessa työssä vaaditaan kykyä hallita kokonaisuuksia.

Suurin haaste ei todellakaan ole siinä, osaako opettaja itse opsin sisällöt.

Mutta se on kyllä ihan selvä, että esimerkiksi matemaattisten aineiden maisteriksi ei joka jannulla rahkeet todellakaan riitä.

Koulunkäynninohjaaja voi tosiaan sijaistaa opettajaa joitakin päiviä. Tuolloin hän saa opettajalta sijaisohjeet, koska opettaja vastaa lukuvuoden kokonaisuudesta. Ohjaaja ei voi opettajan puolesta esimerkiksi suunnitella oppilaiden arviointia.

Opettajan ei tarvitse olla nero. On kuitenkin ihan selvää, että älykkyyden pitää olla jonkin verran keskitasoa parempi, jotta selviää yliopisto-opinnoista ja itsenäisestä työstä, jossa ei voi olla muilta neuvoa kyselemässä.

Tämä herättää paljon kysymyksiä:

-Jos opettaja päättää itse, miten asiat arvioidaan jne. niin mihin yliopisto-opintoja tarvitaan? Miksei kuka tahansa muu voi päättää itse, että miten opetus järjestetään? Montako kurssia yliopistossa käsittelee tätä metatyötä?

Ihminen voi kyllä stressata asioita, vouhottaa ja puhua siitä, että miten kiire hänellä on, mutta kyse on subjektiivisesta tunteesta eikä oikeasta tulosvastuusta. 

On mahdollista, että olet täysin oikeassa siinä, että kokonaisuuksien hallinta, itsensä johtaminen ja suunnittelu on tärkeintä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että minä olisin väärässä yhdessäkään sanomassani asiassa. Voidaan harkita minun väärässä olemista sen jälkeen, kun kasvatustieteiden ja opettajan työn yhteys katkaistaan. 

Jos olisin kritisoinut vaikka lääketiedettä tai lääkärin ammattia samaan tapaan, tuskin olisit paasaamassa, että miten lääkärin työssä on kyse suunnittelusta, itsensä johtamisesta ja massojen hallinnasta, vaikka siellä lääkiksessä opetellaan anatomiaa, fysiologiaa, tautioppia, diagnostiikkaa ja erilaisia hoitotoimenpiteitä. Lääketieteen ja lääkärin työn yhteys on siis ilmeinen. Jos opettajan työ on massojen hallintaa ja suunnittelua, mihin kasvatustieteitä tarvitaan? Pitäisikö perusfiksujen psykologien ja terapeuttien korvata opettajien varsinainen opetustyö?

Ei tähän oikein voi muuta sanoa kuin että sulta on hukassa koko asiantuntijatyön idea ja luonne. Yliopisto ei ole ammattikoulu, jossa pilkun tarkasti opetetaan esimerkiksi arviointiin liittyviä käytännön seikkoja. Maisteriksi valmistuneen ihmisen oletetaan olevan niin älykäs, että hän voi sen ja tietojensa pohjalta lähteä suunnittelemaan työnsä sisältöjä ihan itse.

Miksi muuten jankutat tuosta kasvatustieteestä? Kasviksen opinnot edustavat murto-osaa aineenopettajan opinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hieman keskiarvoa älykkäämpiä. Mutta joka luokalla oli aina monta oppilasta, jotka olivat älykkäämpiä ja lahjakkaampia kuin ope, ja kaikki opettajat eivät osanneet käsitellä sitä.

Tämä on ihan p skaa. Mikään ei ole hienompaa kuin opettaa älykkäitä nuoria. Ne älykkäimmät ovat muuten aina innokkaita oppimaan ja nöyriä tiedon äärellä. Opettajalla on heille joka tapauksessa annettavaa koulutuksensa ja kokemuksensa pohjalta ja fiksut oppilaat tietävät sen. Jokainen kollegani tietää, että älykkäimmät oppilaat ovat opettajia älykkäämpiä, ja kaikki kokevat olevansa onnekkaita, kun saavat ohjata näitä tähtiä eteenpäin.

Mikään ei ole hienompaa kuin opettaa Varissuolla peruskoulussa hyvätapaisia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole hienompaa kuin opettaa Varissuolla peruskoulussa hyvätapaisia lapsia.

Kontulan koulussa on yhtä hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-Kasvatustieteitä haetaan opiskelemaan huonommilla arvosanoilla kuin useimpia yo-aloja

-Monilla teknisesti fiksuilla ihmisillä meinaa tulla savu korvista, kun kasvatustieteet ovat kuulemma niin liibalaabaa ja osa onkin sitten vaihtanut esim.psykologiaan. On sanottu, että kasvatustieteissä helpot asiat sanotaan pitkästi ja oikeissa tieteissä vaikeat asiat lyhyesti

-Vaikka aineenopettajan pätevyyden omaavalla olisi maisterin tutkinto ja pääaineena ollut opetettava aine, varsinaisessa työssä asioita voidaan kuitenkin käsitellä hyvin pintapuolisesti ja koulunkäynninohjaaja voisi monesti kertoa samat asiat

-Luokanopettajaksi opiskellessa ei tarvitse ottaa haltuun täysin uusia aineita ja asioita, vaan siellä kerrataan peruskoulusta ja lukiosta tuttuja aineita (vrt. esim.insinööritieteet, arabian kieli tai oikeustiede). Voi huokaista helpotuksesta, kun tietää ettei tarvitse ottaa kokonaan uusia asioita haltuun

-Alakoulun ja varsinkin varhaiskasvatuksen opettajat ovat jatkuvasti tekemisissä lasten kanssa, joista ei ole aikuiselle vastusta fyysisesti tai henkisesti; tuossa ympäristössä on helppo tuntea itsensä älykkääksi, kun vuorovaikutussuhteessa vastapuolen kapasiteetti on niin vähäinen

-Monissa pääaineissa vahvimmat perustaidot on saavutettu jo lukiossa ja yliopisto-opiskelu opetusta varten ei vaadi paljon muuta kuin uusien faktojen ulkoa muistelua; esim.lukiossa on jo opittu englannin kieli täydellisesti, mutta yliopistossa pitää vielä lisäksi kritisoida valkoisuutta tai opetella tietoa siitä, miten kieli poikkesi viikinkiaikana tai miten Afrikassa joku sana lausutaan hassusti. Raskas työ on tehty jo lukiossa ja perusopetuksessa

-koulunkäynninohjaaja voi hyvin sijaistaa jopa erityisopettajaa, mutta esim.sairaanhoitaja ei voi sijaistaa lääkäriä saati kirurgia

-Tutkimukset jo 80-luvulta asti ovat osoittaneet, että opettajien toiminta kouluissa perustuu aika paljon intuitioon ja vaistomaiseen toimintaan eikä teoriaan, mitä tulee oppilaiden kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Ulkoa opeteltujen oppainesisältöjen lisäksi tämä kasvattava ja työn psykologinen osuus jää käytännön työssä vanhojen tutkimusten mukaan aika laihaksi ja tapa opettaa muodostuu paljolti kokemusperäisesti ja alan sisäisten käytäntöjen mukaan. Ollaan kuitenkin siirrytty internet-aikaan ja nykyään opettajien pitäisi pystyä erottumaan juurikin psykologisilla taidoilla, koska kuka tahansa voi mennä nettiin ja saada tiedon nopeasti. Ei tarvitse soittaa lankapuhelimella Saksassa asuvalle sukulaiselle ja pyytää häntä lähettämään homekirjaa Würzbürgin yliopiston arkistosta. Nykypäivän älykäs opettaja ei siis voi olla vain luennoitsija eikä varsinkaan käyttäytyä kuin asioiden kertominen oppilaille olisi hirveän stressaavaa tai alistaa oppilaita. Itseäni ainakin alistettiin paljon vielä 90-luvulla koulussa; opettaja saattoi pilkata vastauksia, vaikka tällaiset taidot kuuluisi lapsillakin olla hallussa. 

Joku on sanonut, että opettajaksi haetaan kovilla arvosanoilla ja tämmöistä ja tämä voi pitää paikkansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että opettaminen olisi vaativaa, vaan että on paljon ihmisiä, jotka haluavat päästä keskiluokkaan ja suht hyvin maksavaan ja helppoon työhön. 

Ero opettajan ja samat ainesisällöt omaavan ihmisen välillä on mielestäni siinä, että opettajan pitäisi ainakin teoriassa osata välittää tietoa ja taitoa kiinnostavalla ja kannustavalla tavalla sekä lasten ja nuorten tapauksessa myös kasvattaa. Perusfiksuista ihmisistä iso osa voisi kävellä alakouluun ensi viikolla ja alkaa opettamaan useita eri aineita siltä pohjalta, että he muistavat nuo sisällöt omilta kouluajoilta.  Lukiolaiset voisivat mennä opettamaan yläkoululaisia. Mutta onko heillä sitä tietoa ihmismielestä ja oppimisesta, mitä muodollisesti pätevillä opettajilla kuuluisi olla? 

Kylläpä olet pitkästi jaksanut pohtia ja kirjoittaa aiheesta, josta et mitään näköjään ymmärrä.

Ei opettaminen työnä ole sitä, että menet luokan eteen sanomaan, että virke alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyy pisteeseen. Aineenopettajan työ on massojen hallintaa, itsensä johtamista ja jatkuvaa ongelmanratkaisua hektisissä tilanteissa.

Ops kertoo itse asiassa varsin lyhyesti tavoitteet. Niiden muutamien virkkeiden pohjalta opettaja suunnittelee itsenäisesti koko lukuvuoden. Kuinka monta tuntia käytetään mihinkin, miten kukin asia arvioidaan, mitä tehtäviä tehdään. Tällaisessa työssä vaaditaan kykyä hallita kokonaisuuksia.

Suurin haaste ei todellakaan ole siinä, osaako opettaja itse opsin sisällöt.

Mutta se on kyllä ihan selvä, että esimerkiksi matemaattisten aineiden maisteriksi ei joka jannulla rahkeet todellakaan riitä.

Koulunkäynninohjaaja voi tosiaan sijaistaa opettajaa joitakin päiviä. Tuolloin hän saa opettajalta sijaisohjeet, koska opettaja vastaa lukuvuoden kokonaisuudesta. Ohjaaja ei voi opettajan puolesta esimerkiksi suunnitella oppilaiden arviointia.

Opettajan ei tarvitse olla nero. On kuitenkin ihan selvää, että älykkyyden pitää olla jonkin verran keskitasoa parempi, jotta selviää yliopisto-opinnoista ja itsenäisestä työstä, jossa ei voi olla muilta neuvoa kyselemässä.

Tämä herättää paljon kysymyksiä:

-Jos opettaja päättää itse, miten asiat arvioidaan jne. niin mihin yliopisto-opintoja tarvitaan? Miksei kuka tahansa muu voi päättää itse, että miten opetus järjestetään? Montako kurssia yliopistossa käsittelee tätä metatyötä?

Ihminen voi kyllä stressata asioita, vouhottaa ja puhua siitä, että miten kiire hänellä on, mutta kyse on subjektiivisesta tunteesta eikä oikeasta tulosvastuusta. 

On mahdollista, että olet täysin oikeassa siinä, että kokonaisuuksien hallinta, itsensä johtaminen ja suunnittelu on tärkeintä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että minä olisin väärässä yhdessäkään sanomassani asiassa. Voidaan harkita minun väärässä olemista sen jälkeen, kun kasvatustieteiden ja opettajan työn yhteys katkaistaan. 

Jos olisin kritisoinut vaikka lääketiedettä tai lääkärin ammattia samaan tapaan, tuskin olisit paasaamassa, että miten lääkärin työssä on kyse suunnittelusta, itsensä johtamisesta ja massojen hallinnasta, vaikka siellä lääkiksessä opetellaan anatomiaa, fysiologiaa, tautioppia, diagnostiikkaa ja erilaisia hoitotoimenpiteitä. Lääketieteen ja lääkärin työn yhteys on siis ilmeinen. Jos opettajan työ on massojen hallintaa ja suunnittelua, mihin kasvatustieteitä tarvitaan? Pitäisikö perusfiksujen psykologien ja terapeuttien korvata opettajien varsinainen opetustyö?

Ei tähän oikein voi muuta sanoa kuin että sulta on hukassa koko asiantuntijatyön idea ja luonne. Yliopisto ei ole ammattikoulu, jossa pilkun tarkasti opetetaan esimerkiksi arviointiin liittyviä käytännön seikkoja. Maisteriksi valmistuneen ihmisen oletetaan olevan niin älykäs, että hän voi sen ja tietojensa pohjalta lähteä suunnittelemaan työnsä sisältöjä ihan itse.

Miksi muuten jankutat tuosta kasvatustieteestä? Kasviksen opinnot edustavat murto-osaa aineenopettajan opinnoista.

Siis maisteriksi valmistunut voi itse suunnitella työnsä sisältöjä, koska hän on älykäs, mutta koulutus itsessään ei käsittele tuota suunnittelua? Tällainen kuva tulee. Lukemani perusteella Amerikasta kiellettiin aikoinaan älykkyystestit rekrytoinnissa ja sen jälkeen normaali äly on pitänyt osoittaa välillisesti erilaisilla tutkinnoilla. Jos älykäs ihminen kuitenkin osaa suunnitella työnsä ilman, että sitä on opiskeltu yliopistossa, mihin yliopisto-opintoja siis tarvitaan? Ympäripyöreät viittaukset abstraktiin yms. vaatisivat jotain todisteita. 

Ja aineenopettajajuttuun; jos ne edustavat murto-osaa aineenopettajan opinnoista, niin mikä erottaa aineenopettajan jostain muusta ihmisestä, joka on opiskellut ihan samoja aineita pääaineena tai sivuaineena ja saanut luvan opettaa niitä aineita? Jos kasvatuksesta ei ymmärretä oikein mitään, koska sitä ei ole käsitelty (ei ole ehkä edes psykologian perusjutut hallussa), niin eikö jako aineenopettajan ja jonkun muun samaa ainetta opiskelleen välillä ole kosmeettinen tai paremminkin työnkuvaan kuin koulutukseen perustuva? 

Kouluissahan on sitten myös ainakin kuraattoreita ja psykologeja, joilla on oma työnsä ja ainakin teoriassa heidän pitäisi tehdä koulutuksen mukaisia juttuja. Psykologi on terveysalan ammattilainen, jonka todellista ydinosaamista on erilaisten arviointien tekeminen. Kuraattorin työnkuvaan kuuluu ehkäisevä lastensuojelu. Koululääkäri soveltaa lääketieteellistä tietoa. 

Samalla tavalla voi ajatella, että esim.musiikinopettaja ymmärtää perusasiat musiikista, mutta myös osaa opettaa musiikkia. Hänen erikoisosaamistaan ei voi nimen perusteella olla suunnitteleminen ja massojen hallinta, vaan musiikillisten taitojen opettaminen. Oppilaita ei paljon kiinnosta musiikinopettajan itsensä johtamisen taidot, vaan miten hän osaa opettaa oppilaita soittamaan, laulamaan ja tulkitsemaan musiikin teoriaa. Tavallista pubimuusikkoa ei kuitenkaan oteta yleensä opettajaksi, koska hänellä ei ole kasvatustieteellistä eli opettamiseen kuuluvaa tietoa tai näennäistietoa. Mielestäni musiikinopettaja ei voi suuttua, turhautua ja haistatella oppilaille, kun hän on opettaja vain työnkuvansa eikä tietojensa puolesta. Opettajalla ei pitäisi olla mahdollisuutta paeta hubbabubba-jargonin taakse, jos hän oikeasti on opettaja eikä vain puhuva pää, joka osaa kertoa Mozartin vaiheista. 

"Hei sä et osaa opettaa!"

"Olen aineenopettaja!"

"Niin miksi sä et osaa opettaa?"

"Olen maisteri, joka johtaa itseään, hallitsee massoja ja suunnittelee opetusta. Lisäksi kerron Mozartin vaiheista"

"Niin eikö sun pitäisi ensin osata opettaa ennen kuin suunnittelet sitä opetusta tai palkata koululle joku suunnittelukoordinaattori sitä varten? Olisko rehtori mitään?"

"Olen maisteri ja aineenopettaja!"

Vierailija kirjoitti:

-Kasvatustieteitä haetaan opiskelemaan huonommilla arvosanoilla kuin useimpia yo-aloja

-Monilla teknisesti fiksuilla ihmisillä meinaa tulla savu korvista, kun kasvatustieteet ovat kuulemma niin liibalaabaa ja osa onkin sitten vaihtanut esim.psykologiaan. On sanottu, että kasvatustieteissä helpot asiat sanotaan pitkästi ja oikeissa tieteissä vaikeat asiat lyhyesti

-Vaikka aineenopettajan pätevyyden omaavalla olisi maisterin tutkinto ja pääaineena ollut opetettava aine, varsinaisessa työssä asioita voidaan kuitenkin käsitellä hyvin pintapuolisesti ja koulunkäynninohjaaja voisi monesti kertoa samat asiat

-Luokanopettajaksi opiskellessa ei tarvitse ottaa haltuun täysin uusia aineita ja asioita, vaan siellä kerrataan peruskoulusta ja lukiosta tuttuja aineita (vrt. esim.insinööritieteet, arabian kieli tai oikeustiede). Voi huokaista helpotuksesta, kun tietää ettei tarvitse ottaa kokonaan uusia asioita haltuun

-Alakoulun ja varsinkin varhaiskasvatuksen opettajat ovat jatkuvasti tekemisissä lasten kanssa, joista ei ole aikuiselle vastusta fyysisesti tai henkisesti; tuossa ympäristössä on helppo tuntea itsensä älykkääksi, kun vuorovaikutussuhteessa vastapuolen kapasiteetti on niin vähäinen

-Monissa pääaineissa vahvimmat perustaidot on saavutettu jo lukiossa ja yliopisto-opiskelu opetusta varten ei vaadi paljon muuta kuin uusien faktojen ulkoa muistelua; esim.lukiossa on jo opittu englannin kieli täydellisesti, mutta yliopistossa pitää vielä lisäksi kritisoida valkoisuutta tai opetella tietoa siitä, miten kieli poikkesi viikinkiaikana tai miten Afrikassa joku sana lausutaan hassusti. Raskas työ on tehty jo lukiossa ja perusopetuksessa

-koulunkäynninohjaaja voi hyvin sijaistaa jopa erityisopettajaa, mutta esim.sairaanhoitaja ei voi sijaistaa lääkäriä saati kirurgia

-Tutkimukset jo 80-luvulta asti ovat osoittaneet, että opettajien toiminta kouluissa perustuu aika paljon intuitioon ja vaistomaiseen toimintaan eikä teoriaan, mitä tulee oppilaiden kohtaamiseen ja ohjaamiseen. Ulkoa opeteltujen oppainesisältöjen lisäksi tämä kasvattava ja työn psykologinen osuus jää käytännön työssä vanhojen tutkimusten mukaan aika laihaksi ja tapa opettaa muodostuu paljolti kokemusperäisesti ja alan sisäisten käytäntöjen mukaan. Ollaan kuitenkin siirrytty internet-aikaan ja nykyään opettajien pitäisi pystyä erottumaan juurikin psykologisilla taidoilla, koska kuka tahansa voi mennä nettiin ja saada tiedon nopeasti. Ei tarvitse soittaa lankapuhelimella Saksassa asuvalle sukulaiselle ja pyytää häntä lähettämään homekirjaa Würzbürgin yliopiston arkistosta. Nykypäivän älykäs opettaja ei siis voi olla vain luennoitsija eikä varsinkaan käyttäytyä kuin asioiden kertominen oppilaille olisi hirveän stressaavaa tai alistaa oppilaita. Itseäni ainakin alistettiin paljon vielä 90-luvulla koulussa; opettaja saattoi pilkata vastauksia, vaikka tällaiset taidot kuuluisi lapsillakin olla hallussa. 

Joku on sanonut, että opettajaksi haetaan kovilla arvosanoilla ja tämmöistä ja tämä voi pitää paikkansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että opettaminen olisi vaativaa, vaan että on paljon ihmisiä, jotka haluavat päästä keskiluokkaan ja suht hyvin maksavaan ja helppoon työhön. 

Ero opettajan ja samat ainesisällöt omaavan ihmisen välillä on mielestäni siinä, että opettajan pitäisi ainakin teoriassa osata välittää tietoa ja taitoa kiinnostavalla ja kannustavalla tavalla sekä lasten ja nuorten tapauksessa myös kasvattaa. Perusfiksuista ihmisistä iso osa voisi kävellä alakouluun ensi viikolla ja alkaa opettamaan useita eri aineita siltä pohjalta, että he muistavat nuo sisällöt omilta kouluajoilta.  Lukiolaiset voisivat mennä opettamaan yläkoululaisia. Mutta onko heillä sitä tietoa ihmismielestä ja oppimisesta, mitä muodollisesti pätevillä opettajilla kuuluisi olla? 

1. Aineenopettajat lukevat kasvatustieteitä noin viidenneksen opinnoistaan, jos opetusharjoittelu lasketaan kasvatustieteiden opiskeluksi. Teoriaopintoja ei ole kauhean montaa kurssia.

2. Suurta osaa yliopisto-opinnoissa olevista aiheista ei tarvitse työssä juuri missään ammatissa. Aika harva DI tarvitsee työssään differentiaaliyhtälöiden käsittelyä, vaikka ilman tätä osaamista ei tutkintoa saa suoritettua.

3. Lukiossa opetettava matematiikka ja fysiikka ovat vain pintaraapaisu siitä mitä aiheesta puhutaan yliopistossa. Raskain työ tehdään nimenomaan yliopistossa ja moni jää matkan varrelle.

4. Sairaanhoitaja ei voi sijaistaa lääkäriä juridisista syistä. Kaikki muistamme varmasti valelääkärikeissin vähän yli 10 vuoden takaa. Tyyppi kuitenkin suoriutui työstään ongelmitta.

5. Asiantuntijan intuitio on ihan yleinen juttu akateemisissa ammateissa eikä opetustyön erityispiirre.