Meri-Kukka Meidän perhe-lehdessä
Kyllä alkoi taas sapettaa noi Meidän perhe-lehden syvähaastattelut noista uraäideistä. Kun niitä on JOKA lehdessä! Ihan kun se olisi nyt ainoa oikea ja paras tapa hoitaa asiat tänä päivänä. Ja jotenkin ihailemisen arvoinen.
Siis että 2v lapsi on kaiket päivät hoitajan kanssa. Äiti tulee iltaisin kotiin nukuttamaan lapsen. Joka toinen viikonloppu on isänsä (Hjalliksen!!) kanssa ja äidistä on ihanaa saada levätä.
Siis ei helvetissä. Minkälaisen suhteen lapsi luo äitiinsä, jota näkee noin vähän. Taas saadaan roppakaupalla lisää häiriintyneitä terapiapotilaita parinkymmenen vuoden päästä, jos suuntaus on todella tämä. Ei se pieni lapsi tajua, että äiti on hoitamassa tärkeitä kansanedustajan tehtäviään, ainoastaan sen, että äiti on POISSA. Ihan sama lapselle, vaikka äiti istuisi baarissa kaikki päivät.
Ja sitten lässytetään tekopyhästi lapsen parhaasta ja ollaan niin yksinhuoltajamarttyyreitä. Saisi Meri-Kukka tulla meille viikoksi seuraamaan, mitä on KOTIÄITIYS. SE on niin kaukana tosta urahömpötyksestä kun olla ja pääsee. Ja hyvä duunipaikka on itsellänikin odottamassa, mutta se saa tosiaan odottaa!
Kommentit (5)
Sorry ap, mutta kateutesi ja katkeruutesi paistaa tänne asti.
Sitä paremmalla syyllä vois olla enemmän lapsensa kanssa koska on olevinaan äiti ja isä.
Yh:n pitää katsoa elämäänsä pidemmällä tähtäimellä kuin raskaudesta toiseen.
Tilasin pari kk sitten lehden puhelinmyyjältä, ja hän sanoi, että marraskuun numero on ensimmäinen tilausnumero. Eipä vaan ole näkynyt.. pitäis aina ottaa näköjään puhelinmyyjän yhteystiedot ylös tälläistä varten :)
lasten kasvatuksen, elannon hankkimisen pöytään, kodinhoidon ja vielä oman hyvinvointiakin pitäisi siinä sivussa ajatella.
Yh joutuu siis korvaamaan sen isin paikan JA olemaan äiti joten jos et viitsisi verrata tilannetta tavallisiin vaimoihin joilla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet jäädä kotiin.