Miten pystytte asumaan saman katon alla kenenkään kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut 6 kertaa yksin. Onhan se ankeempaa, olet nimenomaan yksin ja maksat kaikesta yksin. Sinkkuus on säälittävää.

Sinulle ei siis selvästi sinkkuus sovi, mutta ei se kaikille ole tuollaista. Itse nautin siitä vielä viisikymppisenäkin. Rahasta ei ole koskaan ollut pulaa, olen hyväpalkkaisella alalla, joten siitä ei mitään ongelmaa että kaikesta pitää maksaa yksin. Ja viihdyn muutenkin itsekseni.

Vierailija kirjoitti:

ehkä kannattaisi keskustella tästä lääkärin kanssa? Tykkään kyllä nykyään asua yksin hankalan suhteen jälkeen, mutta en kokisi saman katon alla asumista stalkkaamisena. Onko sulla joku trauma tästä taustalla?

Kodin ahdas ilmapiiri on pilannut minun elämän 

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut 6 kertaa yksin. Onhan se ankeempaa, olet nimenomaan yksin ja maksat kaikesta yksin. Sinkkuus on säälittävää.

Ikävää että se oli SINUSTA ankeaa. Ikävää ettet kestä omaa seuraasi.

Ikävää että SINUN sinkkuutesi oli säälittävää.

Taidat kärsiä läheisriippuvuudesta. Siihen saa kyllä apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä että osalle yksinasuminen sopii varmasti paremmin eikä siinä välttämättä tarvitse olla traumaakaan taustalla. Mutta en ymmärrä miksi ihmeessä siinä tuntisi olonsa stalkatuksi, jos on omien läheisten ihmisten seurassa.

Mä tavallaan ymmärrän tämän, vaikka asunkin miehen kanssa. Nimittäin, kun mies lähtee vaikka työmatkalle, niin kyllä minä koen itseni jotenkin paljon vapaammaksi. Saatan hillua alasti pitkin päivää, juoksennella ja pomppia kuin innostunut lapsi, höpötellä ja lauleskella ääneen itsekseni, laittaa vaikka kylvyn keskellä päivää lounastauolla tms. Asioita joita en tekisi toisen nähden koska ne olisi hänen mielestä vähän outoja. 

No minä teen vastaavia miehenkin ollessa kotona. Ollaan välillä mietitty ollaanko ihan höpsähtäneitä vai onko muut parisuhteessa olevat samalla lailla täysin estottomia keskenään. Ehkä siksi ei ahdista, kun ei keksi oikein mitään mitä en voisi toisen ollessa kotonakin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut 6 kertaa yksin. Onhan se ankeempaa, olet nimenomaan yksin ja maksat kaikesta yksin. Sinkkuus on säälittävää.

Itse en kyllä näkisi houkuttelevana kumppanina ihmistä, joka on yksin, jos ei ole parisuhteessa. Hanki elämä. Siinä neuvoni. Ahdistaisi tuollainen parisuhteeseen ripustautuva ihminen, joka haluaa sisältönsä elämään parisuhteesta. Erittäin tylsää seuraa olisi tällainen ihminen. No, olet varmaan pariutunut kaltaistesi kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut 6 kertaa yksin. Onhan se ankeempaa, olet nimenomaan yksin ja maksat kaikesta yksin. Sinkkuus on säälittävää.

Itse en kyllä näkisi houkuttelevana kumppanina ihmistä, joka on yksin, jos ei ole parisuhteessa. Hanki elämä. Siinä neuvoni. Ahdistaisi tuollainen parisuhteeseen ripustautuva ihminen, joka haluaa sisältönsä elämään parisuhteesta. Erittäin tylsää seuraa olisi tällainen ihminen. No, olet varmaan pariutunut kaltaistesi kanssa. 

Vähän lapsellista ja kapeakatseisuutta molemmilta lähteä haukkumaan toisten elämäntyylejä. Sinkkuna olo saati yksin asuminen ei ole säälittävää, mutta ei ole sen enempää säälittävää, jos ihmisen tärkein suhde on parisuhde varsinkaan jos se on tasa-arvoinen ja hyvä. Tärkeintä, että kaikilla olisi edes joitain läheisiä joihin tukeutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut 6 kertaa yksin. Onhan se ankeempaa, olet nimenomaan yksin ja maksat kaikesta yksin. Sinkkuus on säälittävää.

Itse en kyllä näkisi houkuttelevana kumppanina ihmistä, joka on yksin, jos ei ole parisuhteessa. Hanki elämä. Siinä neuvoni. Ahdistaisi tuollainen parisuhteeseen ripustautuva ihminen, joka haluaa sisältönsä elämään parisuhteesta. Erittäin tylsää seuraa olisi tällainen ihminen. No, olet varmaan pariutunut kaltaistesi kanssa. 

Vähän lapsellista ja kapeakatseisuutta molemmilta lähteä haukkumaan toisten elämäntyylejä. Sinkkuna olo saati yksin asuminen ei ole säälittävää, mutta ei ole sen enempää säälittävää, jos ihmisen tärkein suhde on parisuhde varsinkaan jos se on tasa-arvoinen ja hyvä. Tärkeintä, että kaikilla olisi edes joitain läheisiä joihin tukeutua.

Olen eri, mutta sulla näytti menevän tuo kommentoijan pointti ohi.

Ei ole säälittävää haluta parisuhdetta tai asua yhdessä, mutta on säälittävää jos ei keksi elämälleen muuta sisältöö kuin parisuhteen ja on säälittävää ajatella, että yksin eläminen tai asuminen olisi jotenkin säälittävää. Ei ole kypsää eikä järkevää hakea validaatiota omalle olemiselleen parisuhteen ja suhdenormien kautta.

Ymmärrätkö nyt eron?

Lisäys: kaikki tarvitsevat läheisiä joihin tukeutua. Muistakaa ettei parisuhde ole eikä sen pidäkään olla ainoa väylä tähän.

Hyvät ystävyyssuhteet on kultaakin kalliimpia. Vaalikaa niitä.

Aikoinaan kun muutin opiskelemaan, oli tosi outoa ja vähän pelottavaakin asua yksin. Nyt vuosien jälkeen tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi, tuntuu etten voisi enää asua kenenkään kanssa yhdessä. Olen niin tottunut omaan rauhaan, että toisten jatkuva läsnäolo vaivaa. Jos muuttaisin asumaan jonkun kanssa, pitäisi opetella asumaan yhdessä, ihan kuin aikoinaan piti opetella itsenäiseen elämään ja asumaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut 6 kertaa yksin. Onhan se ankeempaa, olet nimenomaan yksin ja maksat kaikesta yksin. Sinkkuus on säälittävää.

Itse en kyllä näkisi houkuttelevana kumppanina ihmistä, joka on yksin, jos ei ole parisuhteessa. Hanki elämä. Siinä neuvoni. Ahdistaisi tuollainen parisuhteeseen ripustautuva ihminen, joka haluaa sisältönsä elämään parisuhteesta. Erittäin tylsää seuraa olisi tällainen ihminen. No, olet varmaan pariutunut kaltaistesi kanssa. 

Vähän lapsellista ja kapeakatseisuutta molemmilta lähteä haukkumaan toisten elämäntyylejä. Sinkkuna olo saati yksin asuminen ei ole säälittävää, mutta ei ole sen enempää säälittävää, jos ihmisen tärkein suhde on parisuhde varsinkaan jos se on tasa-arvoinen ja hyvä. Tärkeintä, että kaikilla olisi edes joitain läheisiä joihin tukeutua.

Olen eri, mutta sulla näytti menevän tuo kommentoijan pointti ohi.

Ei ole säälittävää haluta parisuhdetta tai asua yhdessä, mutta on säälittävää jos ei keksi elämälleen muuta sisältöö kuin parisuhteen ja on säälittävää ajatella, että yksin eläminen tai asuminen olisi jotenkin säälittävää. Ei ole kypsää eikä järkevää hakea validaatiota omalle olemiselleen parisuhteen ja suhdenormien kautta.

Ymmärrätkö nyt eron?

Ymmärrän eron, mutta meitä enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti vähän ystäviä ja läheisiä omaavia on myös olemassa. Itsellä on hyvä parisuhde, mutta vähän muita läheisiä varsinkin arjessa asuinpaikkakunnallani. Silloin se parisuhteen tuoma turva voi olla tärkeimpiä asioita elämässä, vaikka työtä ja harrastuksia olisikin. Ja kyllä, olen toisinaan hieman kateellinen ihmisille, jotka ovat hyvin itsenäisiä, mutta tuntuvat löytävän jatkuvasti uusia ihmisiä ja tekemistä arkeensa.

18v. mietin miten osaan asua yksin? Kun takana iso perhe,lastenkoti,taas iso perhe ja vihdoin yksin asuminen.Oma perhe- Vuodet vierii ja jälleen asun yksin.Tätä olo tilaa en vaihtaisi pois.Tietysti taloudelisesti olisi helpompaa jos olisi mies, miehen rahat tässä.Mutta raha ei korvaa itsenäisyttä ja sen tuomaa vapautta.

jos olisit 30v asunut suurperheessä, sua ei ahdistaisi moiset. Et ihan itseaiheutettu ongelmahan tuo on...

Joo ei naisten kanssa kestäisi asua päivääkään kaksin. Naiset on valittaisi koko ajan jostain asiasta.

Mietin samaa kolmekymppiseksi. Oli lyhyitä suhteita eri ihmisten kanssa, joskus vakavampikin. Mulla oli aina ollut koti sellainen pyhä paikka, ja ajattelin, että en ikinä halua seurustella kenenkään kanssa, enkä varsinkaan asua. Ajattelin, että olen niin erakko, etten pysty ja muutenkin niin tylsä ja yksin viihtyvä, ettei mun kanssa olisi kellään kivaa. Kotini oli linnani, missä sain pitää asiat järjestyksessä, syödä mitä halusin ja nukkua hyvin yksin. Tehdä asioita mitä ikinä huvittaa ja olla vapaa ja tilivelvollinen vain itselleni. Ihmettelin, miten kukaan ihminen jaksaa olla parisuhteessa, eikö ne kaipaa yksinoloa. 

Tapasin sitten 30 vuotta täytettyäni ihmisen. Maailman kilteimmän ja rehdeimmän, jonka kanssa joka päivä oli hauskaa. Seurusteltiin 1,5 vuotta ja ajattelin, että en ikinä halua muuttaa yhteen. 

Mieheni sitten oikeastaan halusi yhteenmuuttoa ja minä koko ajan hannasin, ettei musta siihen ole, ei koskaan. 

No, vähän jopa "pakotettuna" mies sanoi, että kokeillaan nyt edes ja niin me sitten muutettiin yhteen. Ja elämä on nyt kyllä ihanaa! 

Yhteinen arki oli heti tosi helppoa yhdessä, molemmat siihen panostaa. On ihanaa jakaa arkea yhdessä ja haaveilla lomista. Parasta on se arki, herääminen yhdessä, saunominen yhdessä ja ruuan laitto ja sarjojen/elokuvien katselu. Ihan vaan se oleilu. Ja kuinka rakas toinen on, vaikka alkuhuumat on ohi jo, niin silti toinen aina kehuu, vaikka olo tuntuis rumalta. Ja aina on kivaa yhdessä. 

Toki yksin tehdään paljon asioita myös omien puuhienkin parissa. Iso koti mahdollistaa tämän ja kun molemmilla omat ns. harrastehuoneet ja yhteinen makuuhuone myös. 

Vaikka yksin asuminen oli helpompaa ja toki onnellista myös niin, niin yhdessä asuminen teki minut vielä onnellisemmaksi, eri tavalla, mutta kuitenkin.