Miksi suurin osa ei enää usko nykypäivinä Jumalaan?
Minusta on ainakin ihan itsestäänselvyys että Jumala on todellinen enkä tarvitse siihen mitään uskontoja (en edusta mitään lahkoa tai uskontoa.) Se vain tuntuu yhtä todelta kuin hengittäminen tai oma olemassaolo.
Kommentit (720)
Yllättävän moni korkeasti koulutettu kuuluu kirkkoon/on uskovainen. Tämä liittynee hysteeriseen persoonaan, pelottaa erota perinteistä ja yhteisöstä.
Jokainen peruskoulun käynyt ja loogiseen ajatteluun kykenevä osaa summata historian, uskonnon, maantieteen, yhteiskuntaopin ja käyttäytymisen opit ja päätellä miksi meillä Suomessa on luterilainen kirkko. Globaalisti ihmisillä on ollut tarve hengellisyyteen erityisesti aikaa ennen koulutusta, kun on haluttu keksiä selityksiä luonnonilmiöille, sairauksille ja tunteille. Yhteisöllisyys on ollut myös tärkeää, pitää erottaa että meidän väki pitää sinistä sulkaa vasemman korvan takana ja viholliset punaista kiveä kaulassa.
Joka uskoo Jumalaan ja uskoo Jeesuksen henkilökohtaisena vapahtajanaan ja uskoo että Raamattu on Jumalan sanaa, löytää vastauksen Raamatusta tähän kysymykseen. Raamattu kertoo että laittomuus lisääntyy.
Ateistit ja ne jotka eivät usko Jeesukseen näkevät asian tietysti taas päinvastoin. Että ihmisen viisaus jotenkin lisääntyy ja nykyihmiset eivät enää ole niin tyhmiä että uskovat satuihin.
Ihmiset eivät saa enää koko lapsuuden kestävää uskonnollista kasvatusta.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos paholainen vie voiton?
No kyllä Paholainen voi viedä voiton hyvinkin ihmisistä. Paholainen kyllä voittaa ihmisiä kuolemaan, paljonkin. Jeesus on voittanut Paholaisen, Saatanalla ei ole avaimia eikä pääsyä Taivaaseen. Jumalalla on kaikki valta Taivaassa ja maan päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskova haluaa tuntea itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Onhan se kamalaa, jos olet vaan satunnainen kasa atomeja, jollain pallolla äärettömyydessä, joka kuollessaan lakkaa olemasta.
Se olisi kyllä kamalaa, eihän elämällä olisi silloin mitään tarkoitusta. Onneksi moinen hömpötys ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan kaikella on tarkoituksensa, kuten Raamatusta voi lukea. Ja hyvä niin.
Mikä se tarkoitus sitten on?
Jumalan tahdon mukainen elämä maan päällä ja sen jälkeen iankaikkinen elämä taivaassa. Näin lyhyesti sanottuna.
Miksi jumala sitten rankaisee niitäkin, jotka elävät hänen tahtonsa mukaisesti? Taatusti niiden 6 miljoonan 2. maailmansodassa tapetun juutalaisen joukossa oli hurskaitakin. Karmeampaa loppua on vaikea kuvitella.
Ei Jumala rankaise ketään?
Jumala kuitenkin SALLI juutalaisten annihilaation. Eli jos jumala on kaikkivaltias, niin ei hän armollinen ainakaan ole.
Ihmiset sen SALLIVAT. Ne, jotka eivät kunnioittaneet itseään. Ihminen, joka kunnioittaa itseään, kunnioittaa myös Jumalaa.
Jos jumala on aina kaikkialla ja näkee kaiken, niin tottakai hän on vastuussa tämän planeetan touhuista, kun on sen kerran luonutkin. Syytätkö auton moottoria siitä, jos se hajoaa jo 5 tuhannen kilometrin ajon jälkeen? Ei, kyllä sinä auton valmistajaa syytät.
Ei auta syyttää valmistajaa, jos ei ole noudattanut käyttöohjeita.
.
Kaikkivaltias kaikkitietävä valmistaja pystyisi tekemään moottorin, joka ei mene rikki minkäänlaisessa käsittelyssä. Miksi ei tehnyt? Koska ei halunnut!
Eivät ihmiset välttämättä Jumalaa hylkää.
He hylkäävät ainoastaan rappioituneen luopiokirkon ja sen iljettävät ja rahanhimoiset palkkapaimenet.
Mikä onkin viisain teko, jonka uudestisyntynyt kristitty voi tehdä. Katkaista orjankahleensa ja valita vapaus Jumalan lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vääryydet, pahuus ja huono-osaisuus senkun leviää, missä viipyy -väitetysti- oikeudenmukaisen jumalan teot, joka korjaisi kaiken tämän paskan? Eipä ole näkynyt!
Syntiinlankeemus. Jumala kirosi luomakunnan ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeen.
Eikö kaikkitietävä jumala nähnyt etukäteen syntiinlankeemuksen tulevan kun loi maailman? Ja loi silti. Reilu kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät saa enää koko lapsuuden kestävää uskonnollista kasvatusta.
Niin, ja se on positiivista, että aivopesun määrä on vähentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Jumala on henki, sen takia eivät ihmiset usko. Nyt eletään materialismin aikaa.
Juuri näin. Moni ihminen uskoo että materia selittää itse itsensä mutta on edelleen uskonnollinen eikä tieteellinen uskomus. Todellisuus osoittaa tietoisuuden ja henkisyyden kautta että materismi ei ole vastaus. Elämä itsessään ja tietoisuus todistavat meidän olevan sidottuja eläväksi tekevään Jumalan henkeen joka ylläpitää koko luomakuntaa. Ihmistieteet eivät saa eloon mitään materiaa kuten edes bakteeria.
Sama varmuuden kaipuu on vain siirtynyt tieteeseen, siksi. Tekniikka on siis uusi jumalamme.
Vierailija kirjoitti:
Sama varmuuden kaipuu on vain siirtynyt tieteeseen, siksi. Tekniikka on siis uusi jumalamme.
Tieteen tekniikat eivät selitä elämää, elämän syntyä eikä tietoisuutta. Tiede ei pysty tekemään mitään elollista materiasta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät saa enää koko lapsuuden kestävää uskonnollista kasvatusta.
Siis aivopesua.
Kehitys on tervettä ap, näet mitään jumalaahan ei ole olemassakaan!
Nykyihmisten kohdalla on käynyt kuten raamattu ennustaa: "luullessaan viisaita olevansa, ovat he tyhmiksi tulleet...'
Vierailija kirjoitti:
Onko elämässäsi mukana muitakin mielikuvitusystäviä?
Sun lisäkses ei muita.
Vierailija kirjoitti:
Kehitys on tervettä ap, näet mitään jumalaahan ei ole olemassakaan!
Jokainen tulkoon autuaaksi uskollaan tai sen puutteella. Miksi pitöisi olla kiinnostunut muitten näkemyksistä?
Raamattu kertoo, että luopumus lisääntyy loppua kohden ja lopulta vain harvat pelastuvat, joten siinä se selitys, miksi ei uskota enää niin paljon Jumalaan.
Nykyihmiset ovat menneet harhaan ja "kumartavat tiedettä" eli laittavat kaiken uskonsa ja toivonsa tieteen väittämiin ja keinoihin. Se vastaa ihan täysin menneen ajan epäjumalanpalvontaa, jossa kumarrettiin jotain muuta kuin Jumalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eivät saa enää koko lapsuuden kestävää uskonnollista kasvatusta.
Siis aivopesua.
Kyllä aivopesua riittää muutenkin: woketus, tasa-arvo, ras ismi, ihmisarvo, kan san vaihto jne. Paras kun ei usko mihinkään, vaan muodostaa itse näkemyksensä aivopesujengeistä riippumatta.
Ajat muuttuvat. Ennen uskottiin metsän henkiin Ukko Ylijumalaan yms. ja sitten tuli kristinusko. Muutaman vuosisadan päästä on taas uusi jumala. Ehkä tekoälyyn liittyvä?
Kristinuskon jumala ei puhuttele kaltaistani itsenäistä naista, joka ei vaikene eikä alistu miehelle.
Vaihtoehtoisesti voisi koittaa tuottaa edes vähäisen määrän objektiivista näyttöä sen uskonnon totuuden puolesta niin siihen olisi vähän helpompi uskoa.