Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
BMW kirjoitti:
Sitä se elämä on jonkin aikaa
Kyllä totut ja helpottuu ajan myötä
Tää on ihan väärä asenne. Miksi äitien ajaminen piippuun kuitataan "sitä se nyt elämä on" ja "kyllä totut"? Ei näin ole ennen ollut, kun elettiin yhteisöissä ja lähellä oli aina muitakin aikuisia osallistumassa sekä lasten että kodin (lypsykarja, lampaat ym) hoitoon. Naisilla ei ollut yksin hoidettavana kahta työtä. Näin on ollut vasta siitä asti, kun päivähoito on tullut jokaisen perheen ulottuville eli 1970-luvulla meillä. Monissa osin länsimaita ei vieläkään ole näin, vaan lapset hoidetaan pitkälti kotona tai sukulaisten voimin
Ei sen tarvitsisi olla noin. Miettikää jos jompikumpi vanhemmista voisi jäädä lapsen kanssa pidemmäksi aikaa kotiin. Omat rajat ja jaksaminen on hyvä tunnistaa. Ulkopuolelta vaan tupataan tätä eetosta, että myös pienten lasten vanhempien on tehtävä työtä kodin ulkopuolella. (vastaan näin, vaikka aloitus on jo vuoden takaa.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin 2 tai useampi lasta kuin yķsi. Kannattaa ajatella jo useamman vuosikymmenen päähän - eikä pelkästään tätä hetkeä - kun vanhenet ja sinua ei enää ole. Sisaruksilla on sentään joku tukea toisistaan vanhempien hoidossa, hautajaisjärjestelyissä ym. mitä nyt vastaan vuosien vieriessä väistämättä tulee.
Lapsilla on varmaan puolisot ja perheet itselläänkin, useimmilla on. Aika typerää tehdä sisaruksia sillä ajatuksella että heistä olisi apua toisilleen - hyvin usein käy niin ettei olekaan mitään apua, voi tulla sisarukselle muutto toiselle puolelle maata tai maailmaa. Omat puolisot on niitä ainuita joihin voivat tukeutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin 2 tai useampi lasta kuin yķsi. Kannattaa ajatella jo useamman vuosikymmenen päähän - eikä pelkästään tätä hetkeä - kun vanhenet ja sinua ei enää ole. Sisaruksilla on sentään joku tukea toisistaan vanhempien hoidossa, hautajaisjärjestelyissä ym. mitä nyt vastaan vuosien vieriessä väistämättä tulee.
Ei missään nimessä kannata hankkia lisää lapsia sen vuoksi, että toiselle lapselle olisi seuraa. Tällöin vaarannetaan parisuhde. Todella monet vanhempi eroaa kun paineet ovat vain liian kovat.
Ei kannata verrata johonkin lastenhoitoaikaan 90-luvulla. Eletään eri aikoja.
Jäin miettimään tuota 90-luvulla aikaa. Eiköhän se lapsen hoitaminen ja rakastaminen ole ihmisellä kuten eläimellä luonnollista, luonto hoitaa. Merikotka toki tiputtaa osan poikasist
Ihmisillä ja apinoilla se ei ole ainoastaan vaistonvaraista, vaan myös opittua. Se on apinoilla tutkittu, jos ei apinavauvaa ole pienenä hoivattu, se ei osaa isompana itsekään hoivata poikastaan. Sama ihmisillä; jos on kasvatettu välttelevällä kiintymyssuhteella, niin samaa sitä toistaa omille vauvoilleen, ihan tiedostamatta ja selkärangasta tulee se "torjunta" vauvaa ja lasta kohtaan.
Se on tutkittu, ja tunnistan valitettavasti itsestäni. Se mikä minulla tulee selkärangasta, ei ole hellyys, vaan torjunta ja pois kääntyminen. On pitänyt tietoisesti opetella pala kerrallaan, miten KUULUU tehdä.
Pelkästään luonnon varassa ei hoideta, vaan koko ajan äitejä opastetaan ja neuvotaan ulkopuolelta, joskus oikein, joskus myös tosi väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin 2 tai useampi lasta kuin yķsi. Kannattaa ajatella jo useamman vuosikymmenen päähän - eikä pelkästään tätä hetkeä - kun vanhenet ja sinua ei enää ole. Sisaruksilla on sentään joku tukea toisistaan vanhempien hoidossa, hautajaisjärjestelyissä ym. mitä nyt vastaan vuosien vieriessä väistämättä tulee.
Lapsilla on varmaan puolisot ja perheet itselläänkin, useimmilla on. Aika typerää tehdä sisaruksia sillä ajatuksella että heistä olisi apua toisilleen - hyvin usein käy niin ettei olekaan mitään apua, voi tulla sisarukselle muutto toiselle puolelle maata tai maailmaa. Omat puolisot on niitä ainuita joihin voivat tukeutua.
Minulla on yksi täyssisarus ja kolme sisaruspuolta vanhempani aiemmasta liitosta.
Kun vanhempani terveys petti, ei kukaan sisaruksista "kerennyt", ja asioiden järjestely nakattiin minun harteilleni, ja pakko oli minun yksin hoitaa, jottei vanhempi terveysongelmineen jäänyt heitteille.
Että se siitä, ettei tarvitsisi näitä yksin hoitaa jos on sisaruksia.
Meillä on molemmat töissä ja lapsi ollut päiväkodissa 4 kuukautta. Sitä ennen äiti kotona. Tällä hetkellä joka viikko on ainakin pari yötä, jolloin lapsella on kauhukohtausta tai pissavahinkoa tai muuten vaan hereillä oloa keskellä yötä, mikä katkaisee meidän molempien unen, eikä useinkaan saada nukahdettua uudelleen. Toki useinkin sairastamista niin kuin varmaan kaikilla, jolloin varsinkin nukkuu huonosti. Siinä sitä sitten mennään jollain 4 tunnin unilla aamulla moottoritielle ajamaan satasta ja töihin tekemään päätöksiä. Esimieheltä ja kollegoilta nuivaa asennetta väsymykseen, kommentointia on ollut, että työntekijän velvollisuus on varmistaa riittävä lepo, jotta on työssä virkeä. Työpäivän ja -matkojen jälkeen on sen kolmisen tuntia aikaa lapsen kanssa ja siinä ajassa hoidetaan mm. ruokailut ja iltatoimet sekä ainakin kerran viikossa kaupassa käynnit. Ei unohdetaa aamutoimirumbaa, jossa nyt vaan menee siinäkin sen 45 minuuttia vaikka kuinka yrittäisi juosta ja tehdä asioita valmiiksi ennakkoon. Yhdessä leikkimistä ja tekemistä tunti tai pari? Lapsen mentyä nukkumaan muut kotityöt sekä rästityöt, kun ei ehdi koko 8h työaikaa hoitamaan yhdellä kerralla päivällä.
Arkisin: Aito yhteinen parisuhdeaika 0 (aitoa yhteistä aikaa ei ole se, että molemmat tekee kotitöitä yhtä aikaa tai että molemmat makaa puolinukuksissa sohvalla). Harrastuksia 0. Kuntoliikuntaa 0. Muuta sosiaalista elämää 0. Kaikki pitkäaikaiset kaverit etääntyneet, jatkavat kylläkin keskenään ilman minua, koska minulla ei ole aikaa ja olen muutenkin tylsä ja turha ihminen heidän näkökulmastaan. Viikonloppuisin mahdollisuus joihinkin näistä, paitsi että silloin aika menee isoksi osaksi lepäämiseen kun kerrankin ei ole varttiaikataulua.
Jos toinen jäisi taas pois töistä, niin omaa asuntoa ei pysty ostamaan ja maksamaan. Mahdolliset työnsaantiongelmat myöhemmin elämässä, onhan se nyt aivan mahdottoman kamalaa työntantajan näkökulmasta jos on aukkoja työhistoriassa.
En enää ihmettele, miksei lasten saanti kiinnosta nuoria aikuisia. Ei suoraan sanoen kiinnosta minuakaan tehdä toista lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä se on. Mulla on kaksi lasta ja olen yksin. Nuorempi menee ensi syksynä jo kouluun. Ihan suoraan sanottuna en muista ensimmäisistä n. 3-4 vuodesta oikein mitään kuopuksen syntymän jälkeen. Siinä oli paljon kaikkea muutakin kuin vain lapset. Onneksi voi katsella valokuvia.
Olen myös ollut yksin kahden kanssa (1 ja 2 -vuotiaat tuolloin), lapset minulla koko ajan, isää kiinnosti vain juominen, joten en olisi edes uskaltanut antaa lapsia hänelle, jos häntä olisi edes kiinnostanut. Ajan myötä toki helpottaa, mutta kyllähän ne ensimmäiset vuodet on aika rankkoja. Välillä itkin iltaisin kun olin niin väsynyt ja mietin miten selviän. Äitini onneksi auttoi, vaikka asui toisella paikkakunnalla. Muutin muutaman vuoden päästä samalle paikkakunnalle äidin kanssa. Ap:lle voin sanoa, että kyllä se toinen menee siinä myös ja heistä on seuraa toisilleen niin sinun ei tarvitse olla koko ajan yhtä lasta viihdyttämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin 2 tai useampi lasta kuin yķsi. Kannattaa ajatella jo useamman vuosikymmenen päähän - eikä pelkästään tätä hetkeä - kun vanhenet ja sinua ei enää ole. Sisaruksilla on sentään joku tukea toisistaan vanhempien hoidossa, hautajaisjärjestelyissä ym. mitä nyt vastaan vuosien vieriessä väistämättä tulee.
Ei missään nimessä kannata hankkia lisää lapsia sen vuoksi, että toiselle lapselle olisi seuraa. Tällöin vaarannetaan parisuhde. Todella monet vanhempi eroaa kun paineet ovat vain liian kovat.
Ei kannata verrata johonkin lastenhoitoaikaan 90-luvulla. Eletään eri aikoja.
Kyllä nimenomaan toiselle lapselle seuraksi sisarus. Kyllä se yksikin lapsi rikkoo parisuhteen jos on rikkoakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tämä on se syy miksi en itse lapsia tee. Aivan hullua tehdä lapsi toisten kasvatettavaksi ja laitostumaan. En näe siinä mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin 2 tai useampi lasta kuin yķsi. Kannattaa ajatella jo useamman vuosikymmenen päähän - eikä pelkästään tätä hetkeä - kun vanhenet ja sinua ei enää ole. Sisaruksilla on sentään joku tukea toisistaan vanhempien hoidossa, hautajaisjärjestelyissä ym. mitä nyt vastaan vuosien vieriessä väistämättä tulee.
Ei missään nimessä kannata hankkia lisää lapsia sen vuoksi, että toiselle lapselle olisi seuraa. Tällöin vaarannetaan parisuhde. Todella monet vanhempi eroaa kun paineet ovat vain liian kovat.
Ei kannata verrata johonkin lastenhoitoaikaan 90-luvulla. Eletään eri aikoja.
Kyllä nimenomaan toiselle lapselle seuraksi sisarus. Kyllä se yksikin lapsi rikkoo parisuhteen jos on rikkoakseen.
Tuo on ihan älytön ajatus, että lapsi tarvii sisaruksen ja sen takia pitäisi tehdä enemmän lapsia kuin mieli tekee. Lapsuus on vain lyhyt aika ihmisen elämästä ja ne vuodet, kun jotain leikkikaveria kaipaa, on laskettavissa yhden käden sormin. Oman ikäiset kaverit löytyy leikkipuistosta, päiväkodista ja koulusta.
Ei sisaruksista kovinkaan usein mitään läheisiä tule. Saati että pitäisivät aikuisina toisiinsa säännöllisesti yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin kuulostaa, että suurin ongelma on se, ettet saa nukuttua kunnolla. Käy siitä juttelemassa työterveydessä. Kaikki näyttää paljon valoisammalta, jos ei ole koko ajan väsynyt. Muutenhan teillä on kaikki tosi hyvin, hyvä parisuhde, ihana koti, ihana lapsi jolla kiva hoitopaikka lähellä kotia ja molemmilla vanhemmilla töitä ja arjen askareet hyvin hallussa.
Me hommattiin kyllä ammattiapua kun suorittaminen kävi jo mielenterveydelle. Erokin tuli mutta edelleen sotelta saadaan perhetyöapua ja toista lasta välillä kerhoon. On esikoisella välillä peli ja saunailtaa.
Välillä myös lapset mummolle ja papalle hoitoon.
Vähän ihmettelen että ajanmyötä siihen tottuu. Ihmiskunta on kehittyny sitten 50-luvulta mutta unohtanut olennaisen eli rentoutumisen taidon. Myös harrastuksia ei tarvi olla liikaa. Yksi riittää ruuhkavuosina. Uimahallissa koko perhe rentoutuu.
t: burn outin kokenut perheenisä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sovin lyhennettynä työajan siten, että viikossa on yksi ylimääräinen vapaapäivä ja muuten normaalit työpäivät. Vaikka lapsella hoitopäivät pitenevät, minulla on aina pidennetty viikonloppu lapsen kanssa. Työt on suunniteltu siten, että välillä on maanantai ja välillä perjantai vapaa. Toisinaan jos on muita vp-toiveita työkavereille, saattaa vapaa olla keskellä viikkoakin mutta näitä tosi harvoin. Aluksi tein kylläkin vain 50% kun nuorin oli 2v, nyt kun hän on 5v teen jo 80% työaikaa
Jos sun ajatusesi olisi pystyä levähtämään kotona äityislomalla sen toisen kanssa niin ei hyödytä. Ei ole hyvä syy hankkia toista lasta.
Sulla olis samat kuviot odottamassa kun se toinen kasvais. Lisänä vielä että ensimmäistä saisit kiikuttaa kouluun ennenku veisit pienimmän hoitoon. Ehkäpä eri puolelle kaupunkia.
Mikä kannattais koko perheelle?
Muuttaa lähemmä töitä ja hoitopaikkaa jos mahdollista?
Voisko toinen vanhemmista toinen viedä hoitoon ja toinen hakea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toinen vie ja toinen hakee. Näin se lapsen päivä pysyy lyhyenä.
Kauppareissu kerran viikossa. Viikonloppuna tehdään pakkaseen ruokaa. Sunnuntaina alkuviikon päivälliset. Keskiviikkona loppuviikon. Perjantaina tai lauantaina noutoruokaa.
Kaikki ylimääräinen tavara pois. Tavarat aina heti paikalleen. Koti väljästi sisustettu ja kaikessa toiminnallisuus edellä. Ja kaunista pitää olla, jotta jaksaa.
Vaatteet yksinkertaisiksi. Itse kuljin kymmenen vuotta musta/valko/harmaa-vaatteissa. Ei koskaan tarvinnut miettiä asukokonaisuuksia, kun kaikki sopi kaiken kanssa.
Kestovärjäys ripsiin, kestopigmentointi yläluomeen ja kampaus, joka kuivuu työmatkalla autossa.
Lapsille tarpeeksi vaatetta könttinä. Näin vaatteita ei tarvitse hankkia kuin kaksi kertaa vuodessa. Ylimääräiset myyntiin.
Tarvittaessa lastenhoitaja avuksi.
Vararuokavarasto yms. sairastelukierteiden varalle.
Ja KAIKKI myrkylliset ihmiset pois
Aika stressaavalta silti kuulostaa.
Vanha aloittajan kysymys mutta pisti silmään neuvo että toinen vie ja toinen hakee lapsen hoidosta.
Mutta jos kummallakin, isällä ja äidillä, on yhtä pitkät päivät ja työmatka niin miten sen lapsen hoitopäivä lyhenee?
Ja kun lapset tulee teini-ikään saa olla kokoajan täyttämässä kaappeja ruoasta ja jopa suihkugeeleistä ja meikeistä, vaatteista jne. Nyt ei enää tarvitse kuskata lapsia mihinkään, mutta kyllä ihmettelen miten paljon tuota ruokaa saa tuoda kotiin, että kaappi ei olisi heti tyhjä. Tämän takia siirryinkin vain tilaamaan kauppatilauksen avulla ruokaa kotiin, kun en enää jaksa kärrätä ja kantaa ruokaa kotiin. Kokoajan joku on lopussa, vaikka juuri täytin kaapit. Nykyään ostan kaikkea kaksi ketsupista ja öljyistä lähtien, niin ei ehkä heti lopu kesken.
Nyt kun lapset on teini-iässä välillä kaipaa sitä pikkulapsiaikaa.. Mietin tässä juuri yksi päivä, että lapsien tekeminen on osaltaan aika itsekästä puuhaa ja osaltaan sinun pitää olla täydellisen epäitsekäs ja sinun pitää oltava valmis oikeasti uhraamaan koko elämäsi lapsillesi.
Olen onnellinen, että omat lapset on jo tehtynä, vaikka olen vasta 34. Nyt jos pitäisi aloittaa kaikki alusta, en tiedä miten siitä selviäisin. 20-vuotiaana kaikki oli niin ihanaa, kutkuttavaa ja sitä tunsi olevansa maailman energisin ihminen ja oma tapa kasvattaa ja elää elämää oli se parhain. Nyt kun on tullut järkeä päähän, haluan vaan elää hitaasti ja välttää turhaa suorittamista. Toisaalta olo on kuin eläkeläisellä 😂Jopa äitiys on nykyään joillekin kilpailu, jota some ruokkii. Ja tämä maailmantilanne, mahdollinen sota jne lasten kanssa huolettaa myös.
T. 2 lapsen äiti.
Arki on suorittamista ihan meilläkin, joilla 0 lasta tai lemmikkiä taloudessa. Teen lisäksi etätyötä poislukien muutamat päivän tai kaksi vievät työreissut kuukaudessa eli ei pitäisi kaiken järjen mukaan mennä aikaa hukkaan. Silti päivät on sitä, että töissä ollaan viiteen asti, sitten ruuan valmistus tai ehkä myös ruokakaupassa käynti. Asutaan keskustassa, joten ruokakauppaan ei ole edes pitkä matka. Sitten syödään pikapikaa ehkä 15 min, minkä jälkeen keittiön siivous eli astiat tiskikoneeseen ja korkeintaan lieden puhdistus. Tässä kohtaa kello on monesti jo 18 tai 19. Päivästä riippuen saattaa olla että pitää pestä pyykkiä tai vähintään korjata kuivumasta edellinen satsi takaisin kaappeihin, pitää ehkä imuroida kun pölypallot kerääntyy meillä jo parissa päivässä huoneen nurkkiin. Kello vierii eteenpäin, ollaan jo oikeasti illan puolella eli kasilta viimeistään pitää mennä suihkuun, jos haluaa että hiukset ehtivät kuivua kymppiin mennessä, jolloin nukkumaanmenoaika. Aamulla taas töiden aloitus klo 8. En ehdi harrastamaan yleensä mitään, en edes kirjan lukemista. Klo 21-22 välillä olen jo niin uupunut tähän arjen suorittamiseen, että jaksaa korkeintaan katsoa jakson tai kaksi jotain TV sarjaa. Jos oikein hyvin käy eli ei tarvitse siivota ruuan jälkeen mitään, voi ehkä harrastaa kotona jotain kirjan lukemista tms. Oma suoritus tulee toki jos on työreissu viikolla, jolloin sitä varten pitää pakata edellisiltana ja reissun jälkeen ainakin pestä pyykit. Mies ei aina osaa automaattisesti edes tiskejä korjata koneeseen/koneesta pois, kun olen poissa. Ei todellakaan lapsia tai koiria tähän talouteen tai sitten mun pitäisi lopettaa työnteko ihan kokonaan.
Siis ehdottomasti päivärutiinit uusiksi!!! Mies vie ja sinä haet, tai toisinpäin. Jos mies vie lapsen 7 niin on klo 8 töissä, ja sinä lähdet töihin jo klo 6 jolloin olet 7 töissä, niin pääset lähtemään kotiin jo klo 15 vaikka tekisit täyttä päivää. Jos nukkuu huonosti niin kahvi pois klo 10 jälkeen ja herätys aamulla klo 5, nukkumaan riittävän ajoissa, klo 21-22.
Kahden arkirutiinit menee siinä missä yhden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin 2 tai useampi lasta kuin yķsi. Kannattaa ajatella jo useamman vuosikymmenen päähän - eikä pelkästään tätä hetkeä - kun vanhenet ja sinua ei enää ole. Sisaruksilla on sentään joku tukea toisistaan vanhempien hoidossa, hautajaisjärjestelyissä ym. mitä nyt vastaan vuosien vieriessä väistämättä tulee.
Ei missään nimessä kannata hankkia lisää lapsia sen vuoksi, että toiselle lapselle olisi seuraa. Tällöin vaarannetaan parisuhde. Todella monet vanhempi eroaa kun paineet ovat vain liian kovat.
Ei kannata verrata johonkin lastenhoitoaikaan 90-luvulla. Eletään eri aikoja.
Kyllä nimenomaan toiselle lapselle seuraksi sisarus. Kyllä se yksikin lapsi rikkoo parisuhteen jos on rikkoakseen.
Tu
Joilla ei ole tietoa kuvitteuevat, että yhdellä lapsella ei ole leikkiseuraa eikä mitään muutakaan. Oikeastaan se on jopa päinvastoin, koska yhden lapsen kanssa hakeudutaan kodin ulkopuolelle herkemmin ja lapsi oppii itsekin aktiivisesti ylläpitämään ystävyyssuhteita. Sisaren kanssa on kuvitelma, että voidaan olla kotona ja syntyykin vähemmän kokemusta ja siten ymmärrystä ja taitoa todellisesta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta erilaisten ihmisten kanssa.
Hetki jolloin sisaria kaipaa on silloin, kun vanhemmat sairastavat ja kuolevat. Silloin on yksin. Vielä enemmän yksin kuin ne, jotka sisarusparvesta joutuvat yksin vanhemmista vastuun kantamaan. Turha kadehtia mitään ykdennlapsen perintöä siinä kohtaa.
Kuulostaa siltä että työ stressaa nyt vähän liikaa tässä.