Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Tosin olen yksin ilman puolisoa, lapsia on kaksi ja molemmat erityislapsia, joten arki on pelkkää tulipalojen sammuttelua :D Hyvät hetket lasketaan viikossa yhden käden sormilla.
Ostan puolivalmiit ruuat, nukun riittävästi enkä odotakaan että mitään elämästä nauttimista tapahtuisi. Työ on minulle tärkein juttu ja siitä nautin, urani kukoistaa kun se on se mihin laitan kaiken energiani lasten lisäksi.
Esikoinen on lähes 12v mutta hankala ADHD + jatkuvaa hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus. Sanoisin että perushoidollisesti ja ohjattavuudeltaan vastaa noin neljävuotiasta. Toinen kuusi ja ADHD epäily, voimakkaan piirteinen. Normaalista lapsiperhe-elämästä en tiedä mitään.
En vaan ymmärrä näitä jotka hankkii erityislapsen jälkeen vielä toisen erityislapsen.
Mitä siinä on kummallista? Eipä siinä kohtaa kun esikoinen oli 4v ja toista mietittiin ollut tietoa sairauksista tai nepsy-haasteista. Kas ne piirteet tulevat vasta esiin ehkä vähän myöhemmin ja sairaudet puhkeaa ihan milloin sattuu. Yksi päivä sinulla on ihan normilapsi ja seuraavana olet vakavasti sairaan lapsen äiti.
Itse olen kuitenkin aina pärjännyt tosi hyvin lasten kanssa. Ja itsekin olen "erityislapsi", akateemisesti menestynyt kumminkin joten en ole yhtään omista lapsista huolissani!
Esikoisesi on ollyt yli viisi kun kuopus pantiin alulle ja takuulla on ollut jo adhd näkyvissä
Adhd on varmasti ollut näkyvissä, mutta vanhemmille uskotellaan tuossa iässä ihan kaikkea muuta. Ja harva vanhempi osaa kyseenalaistaa ammattilaisia, ajatellaan, että ehkä ne tietää.
Ne ammattilaiset ja maallikotkin hokevat ympärillä että "ikään kuuluvaa, kyllä se rauhoittuu, antakaa juosta, kyllä se joskus rauhoittuu, oletteko kokeilleet sitä taikka tätä, laittakaa ruudut pois / syöttäkää omegaa / ettekö osaa laittaa rajoja " (ym vanhemmuuden syyttämistä!) mutta missään vaiheessa ei kukaan sano ympäriltä, että lapsellanne vaikuttaa olevan jokin nepsy-häiriö.
Jos vanhempi itse sitä epäilee niin hyssytellään maton alle ja annetaan lisää oppaita. Ei kukaan usko vanhempien yrittäneen jo aika lailla kaikkea.
Ympärillä ei uskota lapsessa olevan syy kun lapsi on impulsiivinen ja räjähtävä ja vilkas - - nyt tuli mieleen, se on kuin gaslightingia, jatkuvasti vanhempien kykyjä epäillään, sanotaan jopa että "ei hän tässä minun kanssani koskaan niin ole käyttäytynyt" (yhden aikuisen kanssa 45 min toimintaterapia-sessiot, joissa tehdään vain lapselle mieluisia asioita, .... ja vain 45min! Kokeilepa koko päivä aamusta iltaan, arvon terapeutti! Kokeile rajata, kokeile siirtymätilanteita, kokeile miten aistiherkkä inhoaa pukemista tai veden kosketusta, kokeile tehdä muutakin kuin kivoja leikkejä!)
.... kun sain postissa paperilla lapsen diagnoosin, itkin helpotuksesta, että vihdoin ne lapsen haasteet nähtiin, ja minussa ei ollutkaan vika. Psykiatrinen tiimi oli onneksi fiksumpi kuin yksittäinen toimintaterapeutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Minä tein saman lasagnen sinkkuna kuin perheellisenä, sama vuokakin, mutta sinkkuna siitä jäi monelle päivälle, nyt on vain yhden illan ruoka. Siivoamista en edes vertaisi. Lapsiperhe sotkee ihan eri tavalla kuin yksi aikuinen. Vai sotkitko sinkkuna tosiaan neljän ihmisen edestä. Leikitkö leluilla kuten lapset. Menit sisälle ja ulos monta kertaa päivässä, nyt talven tullen märkiä vaatteita kuivumassa joka puolella. Muina vuodenaikoina eteisessä hiekkaa niin että imuroitavaa joka päivälle.
Pelkästään astioiden ja pyykin määrä on suoraan verrannollinen henkilömäärään, muu siivoaminen myös.
Eihän tuossa ollut mitään totuuden hiventäkään. Kaikkea on enemmän. Roskat viedään useammin, vessaa on pestävä useammin, kaikessa se näkyy. Meillä ei riitä perusviikkosiivous, vaan pitkin viikkoa siivotaan. Wc:t kahdesti viikossa, imurointi 2-3 kertaa, pyykkiä 5-6 kertaa viikossa. Siinä ei ole mukana lakanoiden pesu, ne vie kaksi koneellista. Joskus pitää pestä petauspatja ja täkki. En muista sinkkuna koskaan sairastaneeni niin kuin lapset joskus, koko sänky on pestävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Minä tein saman lasagnen sinkkuna kuin perheellisenä, sama vuokakin, mutta sinkkuna siitä jäi monelle päivälle, nyt on vain yhden illan ruoka. Siivoamista en edes vertaisi. Lapsiperhe sotkee ihan eri tavalla kuin yksi aikuinen. Vai sotkitko sinkkuna tosiaan neljän ihmisen edestä. Leikitkö leluilla kuten lapset. Menit sisälle ja ulos monta kertaa päivässä, nyt talven tullen märkiä vaatteita kuivumassa joka puolella. Muina vuodenaikoina eteisessä hiekkaa niin että imuroitavaa joka päivälle.
Pelkästään astioiden ja pyykin määrä on suoraan verrannollinen henkilömäärään, muu siivoaminen myös.
Eihän tuossa ollut mitään totuuden hiventäkään. Kaikkea on enemmän. Roskat viedään useammin, vessaa on pestävä useammin, kaikessa se näkyy. Meillä ei riitä perusviikkosiivous, vaan pitkin viikkoa siivotaan. Wc:t kahdesti viikossa, imurointi 2-3 kertaa, pyykkiä 5-6 kertaa viikossa. Siinä ei ole mukana lakanoiden pesu, ne vie kaksi koneellista. Joskus pitää pestä petauspatja ja täkki. En muista sinkkuna koskaan sairastaneeni niin kuin lapset joskus, koko sänky on pestävä.
Ja kotona juoksi kavereita jotka kurasi, murusti, suttasi ja sotki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Minä tein saman lasagnen sinkkuna kuin perheellisenä, sama vuokakin, mutta sinkkuna siitä jäi monelle päivälle, nyt on vain yhden illan ruoka. Siivoamista en edes vertaisi. Lapsiperhe sotkee ihan eri tavalla kuin yksi aikuinen. Vai sotkitko sinkkuna tosiaan neljän ihmisen edestä. Leikitkö leluilla kuten lapset. Menit sisälle ja ulos monta kertaa päivässä, nyt talven tullen märkiä vaatteita kuivumassa joka puolella. Muina vuodenaikoina eteisessä hiekkaa niin että imuroitavaa joka päivälle.
Pelkästään astioiden ja pyykin määrä on suoraan verrannollinen henkilömäärään, muu siivoaminen myös.
Eihän tuossa ollut mitään totuuden hiventäkään. Kaikkea on enemmän. Roskat viedään useammin, vessaa on pestävä useammin, kaikessa se näkyy. Meillä ei riitä perusviikkosiivous, vaan pitkin viikkoa siivotaan. Wc:t kahdesti viikossa, imurointi 2-3 kertaa, pyykkiä 5-6 kertaa viikossa. Siinä ei ole mukana lakanoiden pesu, ne vie kaksi koneellista. Joskus pitää pestä petauspatja ja täkki. En muista sinkkuna koskaan sairastaneeni niin kuin lapset joskus, koko sänky on pestävä.
Vessojen lisäksi pestään pottia, suihkun lisäksi lasten ammetta.
En minä sinkkuna kokannut iltaisin edes ruokaa. Tai pakannut eväitä.
Koti oli kaunis ja puhdas aina kun tulin kotiin.
Vaatteeni oli värikoodattuina kaapissa.
Kylpyamme puhdas ja kosmetiikka järjestyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Minä tein saman lasagnen sinkkuna kuin perheellisenä, sama vuokakin, mutta sinkkuna siitä jäi monelle päivälle, nyt on vain yhden illan ruoka. Siivoamista en edes vertaisi. Lapsiperhe sotkee ihan eri tavalla kuin yksi aikuinen. Vai sotkitko sinkkuna tosiaan neljän ihmisen edestä. Leikitkö leluilla kuten lapset. Menit sisälle ja ulos monta kertaa päivässä, nyt talven tullen märkiä vaatteita kuivumassa joka puolella. Muina vuodenaikoina eteisessä hiekkaa niin että imuroitavaa joka päivälle.
Pelkästään astioiden ja pyykin määrä on suoraan verrannollinen henkilömäärään, muu siivoaminen myös.
Eihän tuossa ollut mitään totuuden hiventäkään. Kaikkea on enemmän. Roskat viedään useammin, vessaa on pestävä useammin, kaikessa se näkyy. Meillä ei riitä perusviikkosiivous, vaan pitkin viikkoa siivotaan. Wc:t kahdesti viikossa, imurointi 2-3 kertaa, pyykkiä 5-6 kertaa viikossa. Siinä ei ole mukana lakanoiden pesu, ne vie kaksi koneellista. Joskus pitää pestä petauspatja ja täkki. En muista sinkkuna koskaan sairastaneeni niin kuin lapset joskus, koko sänky on pestävä.
Vessojen lisäksi pestään pottia, suihkun lisäksi lasten ammetta.
Saatko menemään minuutin potan tai ammeen pesuun? Tuskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Minä tein saman lasagnen sinkkuna kuin perheellisenä, sama vuokakin, mutta sinkkuna siitä jäi monelle päivälle, nyt on vain yhden illan ruoka. Siivoamista en edes vertaisi. Lapsiperhe sotkee ihan eri tavalla kuin yksi aikuinen. Vai sotkitko sinkkuna tosiaan neljän ihmisen edestä. Leikitkö leluilla kuten lapset. Menit sisälle ja ulos monta kertaa päivässä, nyt talven tullen märkiä vaatteita kuivumassa joka puolella. Muina vuodenaikoina eteisessä hiekkaa niin että imuroitavaa joka päivälle.
Pelkästään astioiden ja pyykin määrä on suoraan verrannollinen henkilömäärään, muu siivoaminen myös.
Eihän tuossa ollut mitään totuuden hiventäkään. Kaikkea on enemmän. Roskat viedään useammin, vessaa on pestävä useammin, kaikessa se näkyy. Meillä ei riitä perusviikkosiivous, vaan pitkin viikkoa siivotaan. Wc:t kahdesti viikossa, imurointi 2-3 kertaa, pyykkiä 5-6 kertaa viikossa. Siinä ei ole mukana lakanoiden pesu, ne vie kaksi koneellista. Joskus pitää pestä petauspatja ja täkki. En muista sinkkuna koskaan sairastaneeni niin kuin lapset joskus, koko sänky on pestävä.
Vessojen lisäksi pestään pottia, suihkun lisäksi lasten ammetta.
Saatko menemään minuutin potan tai ammeen pesuun? Tuskin.
Vähän pesuainetta. Pyöräytys harjalla, mikrokuituliinalla tmv. ja huuhtautus suihkulla. Tuskin menee puoltakaan minuuttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Minä tein saman lasagnen sinkkuna kuin perheellisenä, sama vuokakin, mutta sinkkuna siitä jäi monelle päivälle, nyt on vain yhden illan ruoka. Siivoamista en edes vertaisi. Lapsiperhe sotkee ihan eri tavalla kuin yksi aikuinen. Vai sotkitko sinkkuna tosiaan neljän ihmisen edestä. Leikitkö leluilla kuten lapset. Menit sisälle ja ulos monta kertaa päivässä, nyt talven tullen märkiä vaatteita kuivumassa joka puolella. Muina vuodenaikoina eteisessä hiekkaa niin että imuroitavaa joka päivälle.
Pelkästään astioiden ja pyykin määrä on suoraan verrannollinen henkilömäärään, muu siivoaminen myös.
Eihän tuossa ollut mitään totuuden hiventäkään. Kaikkea on enemmän. Roskat viedään useammin, vessaa on pestävä useammin, kaikessa se näkyy. Meillä ei riitä perusviikkosiivous, vaan pitkin viikkoa siivotaan. Wc:t kahdesti viikossa, imurointi 2-3 kertaa, pyykkiä 5-6 kertaa viikossa. Siinä ei ole mukana lakanoiden pesu, ne vie kaksi koneellista. Joskus pitää pestä petauspatja ja täkki. En muista sinkkuna koskaan sairastaneeni niin kuin lapset joskus, koko sänky on pestävä.
Vessojen lisäksi pestään pottia, suihkun lisäksi lasten ammetta.
Saatko menemään minuutin potan tai ammeen pesuun? Tuskin.
Minuuttimieskö se siellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Minä tein saman lasagnen sinkkuna kuin perheellisenä, sama vuokakin, mutta sinkkuna siitä jäi monelle päivälle, nyt on vain yhden illan ruoka. Siivoamista en edes vertaisi. Lapsiperhe sotkee ihan eri tavalla kuin yksi aikuinen. Vai sotkitko sinkkuna tosiaan neljän ihmisen edestä. Leikitkö leluilla kuten lapset. Menit sisälle ja ulos monta kertaa päivässä, nyt talven tullen märkiä vaatteita kuivumassa joka puolella. Muina vuodenaikoina eteisessä hiekkaa niin että imuroitavaa joka päivälle.
Pelkästään astioiden ja pyykin määrä on suoraan verrannollinen henkilömäärään, muu siivoaminen myös.
Eihän tuossa ollut mitään totuuden hiventäkään. Kaikkea on enemmän. Roskat viedään useammin, vessaa on pestävä useammin, kaikessa se näkyy. Meillä ei riitä perusviikkosiivous, vaan pitkin viikkoa siivotaan. Wc:t kahdesti viikossa, imurointi 2-3 kertaa, pyykkiä 5-6 kertaa viikossa. Siinä ei ole mukana lakanoiden pesu, ne vie kaksi koneellista. Joskus pitää pestä petauspatja ja täkki. En muista sinkkuna koskaan sairastaneeni niin kuin lapset joskus, koko sänky on pestävä.
Vessojen lisäksi pestään pottia, suihkun lisäksi lasten ammetta.
Saatko menemään minuutin potan tai ammeen pesuun? Tuskin.
Vähän pesuainetta. Pyöräytys harjalla, mikrokuituliinalla tmv. ja huuhtautus suihkulla. Tuskin menee puoltakaan minuuttia.
Mitä kieltä on huuhtautus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ruoan tekemistä ennakkoon. Sen tekeminen on pieni vaiva. Kun perunat kiehuu 15-25min tekee kevyesti salaatin, soossin, lisäkkeet ja kattaa pöydän.
Lapset kulkee mukana ihan helposti. Kohta menee kouluun ja mopon saatuaan et aina edes tiedä, missä menevät. Turha stressata. Ruokaa ja puhtaita vaatteita pitää löytyä, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Kiireinen äiti tietenkin rupeaa kattamaan pöytää, vasta kun ruoka on jo valmista 🤣. Kun ei ole logistisia lahjoja, on syytä hävetä hiljaa, eikä valittaa kaaottista arkea.
Lapset eivät ole kaaoksen syy, vaan oma osaamattomuutesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Olen sen verran viettänyt lapsivapaita viikonloppuja miehen kanssa kahdestaan, että tiedän kyllä, mitä tarkoittaa kodin siistinä pitäminen lasten kanssa ja ilman lapsia.eron lasten ja ilman lapsia. Jälkimmäinen hoituu huomattavan helposti. Jos lapset ovat kotona, sotkun määrä on kymmenkertainen. Kotitöitä riittää silloin jo ihan siitä syystä, etten tekisi ruokaa ilman lapsia, pyykkiä ja tiskiä tulisi vähemmän, hiekkaa ja muruja olisi lattialla paljon vähemmän, ei hammastahnaa kylppärin matossa, kuskaamisia ei olisi, ei synttäreitä, ei harrustus- tai vaatehankintoja lapsille jne.
Itse koen lapsiperheen arjen pyörittämisen tosi raskaana. Se on jatkuvaa sellaista ylimääräistä työtä, mitä en lapsettomana tekisi. Todellisuudessa nautin hyvin hitaasta elämisestä ja tarvitsen paljon aikaa palautuakseni töistä. Kaipaan ihan vain olemista, en ole yhtään sellainen touhuaja, joka koko ajan haluaa tehdä jotakin.
Pidän toki lapsista, mutta en olisi uskonut, että väsyn arjen pyörittämiseen näin totaalisesti. Ajattelin, että minusta tulee jaksava ja energinen äiti. Oikeasti olen ihan loppu ja ponnisteluja tuottaa jo sekin, että pitää yrittää pinnistellä viettääkseen kivaa aikaa lasten kanssa esim lautapelejä pelaten. Oikeasti työpäivän jälkeen haluan vain olla rauhassa ja yksin. Olen tosi väsynyt töiden ja oman perhe-elämän yhdistämiseen.
Samaistun vahvasti tähän viestiin. Olen myös hidas eläjä, joka ei nauti touhuamisesta. Oman tilan tarve on suuri ja häiriinnyn ylimääräisestä melusta helposti. Kuin myös jatkuvasta tarpeiden täyttäjänä olemisesta. Eli en ole ollenkaan äiti-tyyppi.
Tämän asian tietysti tajusin vasta kahden lapsen jälkeen. He ovat jo kaksikymppisiä ja välit onneksi suht läheiset ja rennot. Vajaa kolmekymppisenä, kun lapsien saamista mietti, ei vielä tuntenut itseään kovin hyvin tai ainakaan tunnustanut itselleen olevansa tuollainen, kuin juuri kirjoitin. Silloin vielä yritti olla samnalainen kuin muut ja halusi samat systeemit elämässä kuin kaikki muutkin.
Muistan, että minulla oli myös koira, joka oli tärkeä ennen lapsia. Sitten kun lapset syntyivät, olin aivan poikki myös koiraan, joka jatkuvasti kiehnäsi vieressä ja lapset vaativat samalla paljon. Se oman rauhan ja tilan tarve on vain meikäläisellä turhan suuri.
No kaikesta on selvitty ja olen jo viisikymppinen. Nykyään en halua edes lemmikkiä, kun tiedän etten jaksa senkään vaativuutta.
Jos ap:lla on yhtään tämänlaiset ajatukset, niin en tekisi toista lasta. Minäkin luulin, että lapsista on seuraa toisilleen, mutta ei se niin mennyt. Eivät ole koskaan viihtyneet toistensa kanssa, vaikka ovat poikia pienellä ikäerolla. Kauhea tunnustaa, mutta yksi syy minulla oli tehdä toinen lapsi, jotta heistä olisi seuraa toisilleen, kun en itse jaksanut olla lapselle koko ajan läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ruoan tekemistä ennakkoon. Sen tekeminen on pieni vaiva. Kun perunat kiehuu 15-25min tekee kevyesti salaatin, soossin, lisäkkeet ja kattaa pöydän.
Lapset kulkee mukana ihan helposti. Kohta menee kouluun ja mopon saatuaan et aina edes tiedä, missä menevät. Turha stressata. Ruokaa ja puhtaita vaatteita pitää löytyä, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Ruoanlaitto kannattaa ehdottomasti muutenkin ajoittaa viikolle. Kun teet ruokaa, voit käskeä miestä katsomaan lapsia sen aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ruoan tekemistä ennakkoon. Sen tekeminen on pieni vaiva. Kun perunat kiehuu 15-25min tekee kevyesti salaatin, soossin, lisäkkeet ja kattaa pöydän.
Lapset kulkee mukana ihan helposti. Kohta menee kouluun ja mopon saatuaan et aina edes tiedä, missä menevät. Turha stressata. Ruokaa ja puhtaita vaatteita pitää löytyä, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Ruoanlaitto kannattaa ehdottomasti muutenkin ajoittaa viikolle. Kun teet ruokaa, voit käskeä miestä katsomaan lapsia sen aikaa.
Ihan kuin kaikilla olisi samat työajat😂
Minun tuntemani kaikki lapsiperheet nimenomaan limittää työpäiviään jotta hoitopäivä olisi lyhyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ruoan tekemistä ennakkoon. Sen tekeminen on pieni vaiva. Kun perunat kiehuu 15-25min tekee kevyesti salaatin, soossin, lisäkkeet ja kattaa pöydän.
Lapset kulkee mukana ihan helposti. Kohta menee kouluun ja mopon saatuaan et aina edes tiedä, missä menevät. Turha stressata. Ruokaa ja puhtaita vaatteita pitää löytyä, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Ruoanlaitto kannattaa ehdottomasti muutenkin ajoittaa viikolle. Kun teet ruokaa, voit käskeä miestä katsomaan lapsia sen aikaa.
Meillä mies menee aikaisin töihin ja hakee lapset aikaisin. Minä taas menen myöhään ja tulen myöhemmin.
En ole koskaan vielä viideltä kotona, kun lapset syö päivällistään.
Suurin osa tutuistani tekee tätä samaa. Näin ne hoitoajat on lyhyitä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällä hetkellä karsea sotku, keittelen tässä kevyeksi lounaaksi riisipuuroa. Äsken kävin kaupassa koiran kanssa pienimuotoisesti että on jotain suuhunpantavaa tälle ja huomiselle. Kohta aktivoin lapset X2, kaitsen kiukut (niitä tulee koska nepsyille on hullun vaikeaa lopettaa asioita ja siirtyä mihinkään) ja siirrytään joko pulkkamäkeen tai luistelemaan. Jossain väleissä komennan nuo puuhaamaan itsekseen, soittelen itse pianoa ja vastailen siinä lomassa sataan kysymykseen ja käyn keskeyttämässä riidan. Jossain kohtaa teen taas ruokaa ja otan siihen toisen lapsen mukaan etteivät riitele. Käytellään taas koiraa ulkona koko poppoolla. Pötkötellään. Tälleen ne päivät kuluu ihan mukavasti. Jossain kohtaa saatan heittää pyykki- ja tiskikoneen päälle. Pyykit Voikkaan ehkä viikon päästä ja siihen saakka ohjaan ottamaan kasasta, joskus kaivetaan likapyykkikorista joku lempipaita. Huomenna kuskaan lapsen hoitoon ja kotiin ja menen töihin.
En mä tiedä mikä tässä oli se hankala osio. Korkeintaan noi riidat käy hermoon...
Jännästi ne trendinepsyt lapset kasaantuu tuollaisille turhautuneille evvvk -äideille, joille lapset on pelkkä turhautumisen kestoaihe ja ikuinen työmaa. Ainakin sellainen henki on viestissäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällä hetkellä karsea sotku, keittelen tässä kevyeksi lounaaksi riisipuuroa. Äsken kävin kaupassa koiran kanssa pienimuotoisesti että on jotain suuhunpantavaa tälle ja huomiselle. Kohta aktivoin lapset X2, kaitsen kiukut (niitä tulee koska nepsyille on hullun vaikeaa lopettaa asioita ja siirtyä mihinkään) ja siirrytään joko pulkkamäkeen tai luistelemaan. Jossain väleissä komennan nuo puuhaamaan itsekseen, soittelen itse pianoa ja vastailen siinä lomassa sataan kysymykseen ja käyn keskeyttämässä riidan. Jossain kohtaa teen taas ruokaa ja otan siihen toisen lapsen mukaan etteivät riitele. Käytellään taas koiraa ulkona koko poppoolla. Pötkötellään. Tälleen ne päivät kuluu ihan mukavasti. Jossain kohtaa saatan heittää pyykki- ja tiskikoneen päälle. Pyykit Voikkaan ehkä viikon päästä ja siihen saakka ohjaan ottamaan kasasta, joskus kaivetaan likapyykkikorista joku lempipaita. Huomenna kuskaan lapsen hoitoon ja kotiin ja menen töihin.
En mä tiedä mikä tässä oli se hankala osio. Korkeintaan noi riidat käy hermoon...
Jännästi ne trendinepsyt lapset kasaantuu tuollaisille turhautuneille evvvk -äideille, joille lapset on pelkkä turhautumisen kestoaihe ja ikuinen työmaa. Ainakin sellainen henki on viestissäsi.
Evvvk-äiti joka käy pulkkamäessä lasten kanssa, tekee ruuat ja pesee pyykit..? Mitä..?
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Mitä luulit lapsiperhe-elämän olevan, hattaraa, pelkkää pyyteetöntä rakkautta ja sateenkaaria vai? (Okei, näinhän sitä naisille usein markkinoidaan.)
Olen neljän äiti ja todellakin olen saanut sen tilaamani. Paljon pyyteetöntä rakkautta, seikkailua, iloista nuorekkuutta, uusia näkökulmia jne. Toki ongelmien ratkaisukykyä lisää, joustavuutta, organisaatiotaitoa. Olen nelikymppinen, jos olisin lapseton, tuijottaisinko vanhenevaa napaani päivät pitkät? Nyt saan oikein luvan kanssa tehdä lumienkeleitä, lasketella pulkkamäessä, peuhata koko köörin kanssa punkassa, lallatella. Minulle äitiys on kuin tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Olen sen verran viettänyt lapsivapaita viikonloppuja miehen kanssa kahdestaan, että tiedän kyllä, mitä tarkoittaa kodin siistinä pitäminen lasten kanssa ja ilman lapsia.eron lasten ja ilman lapsia. Jälkimmäinen hoituu huomattavan helposti. Jos lapset ovat kotona, sotkun määrä on kymmenkertainen. Kotitöitä riittää silloin jo ihan siitä syystä, etten tekisi ruokaa ilman lapsia, pyykkiä ja tiskiä tulisi vähemmän, hiekkaa ja muruja olisi lattialla paljon vähemmän, ei hammastahnaa kylppärin matossa, kuskaamisia ei olisi, ei synttäreitä, ei harrustus- tai vaatehankintoja lapsille jne.
Itse koen lapsiperheen arjen pyörittämisen tosi raskaana. Se on jatkuvaa sellaista ylimääräistä työtä, mitä en lapsettomana tekisi. Todellisuudessa nautin hyvin hitaasta elämisestä ja tarvitsen paljon aikaa palautuakseni töistä. Kaipaan ihan vain olemista, en ole yhtään sellainen touhuaja, joka koko ajan haluaa tehdä jotakin.
Pidän toki lapsista, mutta en olisi uskonut, että väsyn arjen pyörittämiseen näin totaalisesti. Ajattelin, että minusta tulee jaksava ja energinen äiti. Oikeasti olen ihan loppu ja ponnisteluja tuottaa jo sekin, että pitää yrittää pinnistellä viettääkseen kivaa aikaa lasten kanssa esim lautapelejä pelaten. Oikeasti työpäivän jälkeen haluan vain olla rauhassa ja yksin. Olen tosi väsynyt töiden ja oman perhe-elämän yhdistämiseen.
Samaistun vahvasti tähän viestiin. Olen myös hidas eläjä, joka ei nauti touhuamisesta. Oman tilan tarve on suuri ja häiriinnyn ylimääräisestä melusta helposti. Kuin myös jatkuvasta tarpeiden täyttäjänä olemisesta. Eli en ole ollenkaan äiti-tyyppi.
Tämän asian tietysti tajusin vasta kahden lapsen jälkeen. He ovat jo kaksikymppisiä ja välit onneksi suht läheiset ja rennot. Vajaa kolmekymppisenä, kun lapsien saamista mietti, ei vielä tuntenut itseään kovin hyvin tai ainakaan tunnustanut itselleen olevansa tuollainen, kuin juuri kirjoitin. Silloin vielä yritti olla samnalainen kuin muut ja halusi samat systeemit elämässä kuin kaikki muutkin.
Muistan, että minulla oli myös koira, joka oli tärkeä ennen lapsia. Sitten kun lapset syntyivät, olin aivan poikki myös koiraan, joka jatkuvasti kiehnäsi vieressä ja lapset vaativat samalla paljon. Se oman rauhan ja tilan tarve on vain meikäläisellä turhan suuri.
No kaikesta on selvitty ja olen jo viisikymppinen. Nykyään en halua edes lemmikkiä, kun tiedän etten jaksa senkään vaativuutta.
Jos ap:lla on yhtään tämänlaiset ajatukset, niin en tekisi toista lasta. Minäkin luulin, että lapsista on seuraa toisilleen, mutta ei se niin mennyt. Eivät ole koskaan viihtyneet toistensa kanssa, vaikka ovat poikia pienellä ikäerolla. Kauhea tunnustaa, mutta yksi syy minulla oli tehdä toinen lapsi, jotta heistä olisi seuraa toisilleen, kun en itse jaksanut olla lapselle koko ajan läsnä.
Hoh hoijaa. Kuulostat kroonisesti masentuneelta ja/ tai mukavuudenhakuiselta laiskajaakolta. Ehkä jopa voisi sanoa muodikkaasti narsistiksi ja egoonsa hukkuneeksi. Itsekin olen ihminen joka nauttii yksinolosta, ja ammennan siitä itselleni energiaa. En siis joidenkin muiden tavoin juuri energisoidu muiden ihmisten seurasta. En silti todellakaan yhdistä tuota temperamenttityyppiä kykyyn ja jaksamiseen olla äiti useammallekin lapselle. Ja niitä löytyy. Tuolle kykenemättömyydelle on jotain ihan muita termejä kuin hakemasi tarve hitaaseen eloon. Sitä elämää voi elää hitaasti myös lasten kanssa. Surkeaa jos sinun oli pakko viedä lapset joka viikonpäivä harrastuksiin ja et perfektionismissasi antanut itsellesi yhtään joustoa asioihin ja koko elämäsi oli ja on kilpajuoksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Mitä luulit lapsiperhe-elämän olevan, hattaraa, pelkkää pyyteetöntä rakkautta ja sateenkaaria vai? (Okei, näinhän sitä naisille usein markkinoidaan.)
Olen neljän äiti ja todellakin olen saanut sen tilaamani. Paljon pyyteetöntä rakkautta, seikkailua, iloista nuorekkuutta, uusia näkökulmia jne. Toki ongelmien ratkaisukykyä lisää, joustavuutta, organisaatiotaitoa. Olen nelikymppinen, jos olisin lapseton, tuijottaisinko vanhenevaa napaani päivät pitkät? Nyt saan oikein luvan kanssa tehdä lumienkeleitä, lasketella pulkkamäessä, peuhata koko köörin kanssa punkassa, lallatella. Minulle äitiys on kuin tehty.
Ihanan piristävää, että löytyy muitakin vanhemmuudesta iloitsevia tämän ruikuttajavuoren reunoilla! Kaikkea hyvää teidän talveen ja joulunaikaan.
Tämä oli hyvin kiteytetty! Rakastan lapsiperhearjessa juuri sitä, miten saan soveltaa ongelmanratkaisutaitoja alati vaihtuviin tilanteisiin. Olen luovalla alalla töissä. :-) Mies stressaantuu todella paljon nopeammin eikä kykene organisoimaan lasten asioita kovinkaan helposti. Hänen vahvuutensa ovat muissa asioissa, jotka taas itse mielelläni delegoinkin jollekin muulle.