Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMW kirjoitti:
Sitä se elämä on jonkin aikaa
Kyllä totut ja helpottuu ajan myötä
EI todellakaan muutu. Lapset kasva ja murheet kasvaa niitten mukana potenssiin tuhat.
terveisin 17-vuotiaan äiti
Tai murheet muuttuvat erilaisiksi.
Alussa sitä on huolissaan siitä, kehittyykö ja kasvaako lapsi normaalisti. Sitten on huolissaan lapsen sairastelujen takia. Yleensä melkein kaikilla pikkulapsilla on sairastelukierre, on tulehduksia, vatsatauteja, kuumeilua yms. Sitten on huolissaan, onko hänellä kavereita ja pärjääkö hän koulussa. Ollaan huolissaan terveydestä, voi tulla hampaiden oikomista ja silmälasien hankkimista. Lapsen aikuistuessa on huolta siitä, löytääkö hän paikkansa aikuisten maailmassa ja pärjääkö siinä. Nämä siis huolia ihan tavallisesta lapsesta.
Tietysti osalla kaikki sujuu hyvin ja vanhemmat voivat olla rauhallisella mielellä. Mutta usein tapahtuu ikäviä yllätyksiä. Vaikka sitä koettaa kasvattaa lapsen parhaan kykynsä mukaan, niin voi tapahtua asioita, joihin ei ole varautunut ja joita ei toivo. Sellaista se vaan on.
Joo ja sitten pääseekö opiskelemaan, saako töitä, saattaa olla lapsettomuutta, isosti asuntovelkaa, muuta murhetta, avioeroa, talon myyntiä... kyllä äiti aina elää mukana, niin iloissa kun murheissa. T. 30-40 vuotiaiden äiti.
Koko termi olla huolissaan pitäisi tunkea johonkin syvimpään onkaloon. Elämä pitää elää eikä huolestua läpikotaisin kaikesta. Usein se menee niin, että mitä enemmän huolestut niin sitä varmemmin metsään menee. Huolenpito ja huolestuminen on eri asioita. Opetelkaa niiden ero, elämästä tulee kivempaa kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, hellitä ainakin tuosta ruokahuollosta!
Kyllä nykyään löytyy terveellisiä puolivalmisteita ja pakasteruokaa, ei
kaikkea kannata alusta lähtien itse tehdä.
Lapsi on jo aika iso joten elämä helpottuu kaiken aikaa.
Mieti jaksatko uutta vauvaa- yövalvomiset ym alkaisi alusta taas.
Koita mennä hetki rennommalla otteella.
Minimoi ruoan laitto, siivous ym.
Vie päiväkotiin varavaatetta ylimäärin, osta kirppikseltä ulkovaatetta, kenkiä ym niin ettei tarvi miettiä missä mikäkin sattuu olemaan.
Itsellå 3 lasta. Nyt jo 2 teiniä ja yks alakoulussa. Ikäerot on ekan ja tokan välillä vajaa 3 vuotta. Ja pienemmän ja keskimmäisen välillä melkeen 6 vuotta. Oikein sopivat ikäerot. Ja kolmannen kanssa teineistä on ollut apua monessa asiassa.
Meillä on molemmat käyneet kokopäivätyössä hoitovapaan jälkeen eli ihan vauvana ei hoitoon viety. Yhdellä autolla on selvitty pk-seudulla Kaikki ovat harrastaneet paljon.
Sanoisin et yhden kanssa on vapaa-aikaa aika paljon kahden vanhemman taloudessa. Kolmen kanssa ei kaksi vanhempaa riitä joka hommaan. Mutta harrastuksiin voi perustaa kyytirinkejä jne eli verkostoidu. Ja kun lapset kasvaa, saat omaa aikaa kun ovat harrastuksissa.
Älä välitä muiden odotuksista, vaan elä niinkuin teille on hyvä. Mm kalapuikot ja muusi on paljon parempi kokonaisuudelle kuin stressaantunut äiti.
Vierailija kirjoitti:
Itse aloittaisin katsomalla joko töitä tai asuntoa lähempää.
Ehkä kannattaisi vähän löysätä ja viettää viikonloppu vapaalla. Ei siihen kuole, jos joskus syö jotain puolivalmista viikolla. Tyyliin perunamuusi ja kalapuikot. Jos vaikka tekee vain muutaman ruuan valmiiksi ja muuten jotain helppoa ja nopeaa.
Just tää. Ton ruoan osalta. Toi on kuin jostain
Jenkkimutsin päiväkirjasta, että sunnuntaina tehdään koko viikon ruoat. Olisko vaan helpompaa levätä sunnuntai ja tehdä maanantaina niin paljon makaronilaatikkoa että sitä syö tiistainakin. Ja keskiviikkona iso kattilallinen keittoa, jota syödään torstainakin. Perjantaina haetaan pizzaa ja viikonloppuna voi sit halutessaan tehdä jotain fiinimpää ruokaa tai syödä eineksiä, miten kukin perhe haluaa.
Tuohon lähemmäs muuttamiseen sanon, että täällä pk-seudulla on aika vaikea päästä alle puoleen tuntiin työmatkoissa. Oma työpaikka oli alun perin kävelymatkan päässä kotoa. Sit yksilöitä yhdistettiin ja mä jouduin 12 kilometrin päähän. Maalla kasvaneena tiedän, että tuon mittaisen työmatkan hurauttaisi äkkiä mut täällä menee aikaa ruuhkiin ja kenties parkkipaikan etsintään jos työpaikalla ei ole omaa hallia tai muuta aluetta. Ja julkisilla liikkuessa tuohon matkaan voi mennä helposti tuntikin kävelyineen.
Vierailija kirjoitti:
Silti lapsettomilta pareilta aina pitää kysyä, että koskas te ja eikös olisi jo aika. Ihan kuin lapsiperheet haluaisivat levittää sitä pahaa oloa tahallaan.
Minulle ei tulisi mieleenikään kysellä lapsettomilta, että milloinkas te... Olen neljän alle 18 vuotiaan äiti, käyn töissä, samoin mieheni. Elämä on nyt toki erilaista kuin lapsettomana, vaan ei meillä ole lainkaan pahaa oloa. Päinvastoin, perheemme elämä on värikästä ja mielenkiintoista. Elämänmakuista menoa! On meillä kaksi koiraakin remmissä. Elämämme on tässä ja nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMW kirjoitti:
Sitä se elämä on jonkin aikaa
Kyllä totut ja helpottuu ajan myötä
EI todellakaan muutu. Lapset kasva ja murheet kasvaa niitten mukana potenssiin tuhat.
terveisin 17-vuotiaan äiti
Tai murheet muuttuvat erilaisiksi.
Alussa sitä on huolissaan siitä, kehittyykö ja kasvaako lapsi normaalisti. Sitten on huolissaan lapsen sairastelujen takia. Yleensä melkein kaikilla pikkulapsilla on sairastelukierre, on tulehduksia, vatsatauteja, kuumeilua yms. Sitten on huolissaan, onko hänellä kavereita ja pärjääkö hän koulussa. Ollaan huolissaan terveydestä, voi tulla hampaiden oikomista ja silmälasien hankkimista. Lapsen aikuistuessa on huolta siitä, löytääkö hän paikkansa aikuisten maailmassa ja pärjääkö siinä. Nämä siis huolia ihan tavallisesta lapsesta.
Tietysti osalla kaikki sujuu hyvin ja vanhemmat voivat olla rauhallisella mielellä. Mutta usein tapahtuu ikäviä yllätyksiä. Vaikka sitä koettaa kasvattaa lapsen parhaan kykynsä mukaan, niin voi tapahtua asioita, joihin ei ole varautunut ja joita ei toivo. Sellaista se vaan on.
Joo ja sitten pääseekö opiskelemaan, saako töitä, saattaa olla lapsettomuutta, isosti asuntovelkaa, muuta murhetta, avioeroa, talon myyntiä... kyllä äiti aina elää mukana, niin iloissa kun murheissa. T. 30-40 vuotiaiden äiti.
Koko termi olla huolissaan pitäisi tunkea johonkin syvimpään onkaloon. Elämä pitää elää eikä huolestua läpikotaisin kaikesta. Usein se menee niin, että mitä enemmän huolestut niin sitä varmemmin metsään menee. Huolenpito ja huolestuminen on eri asioita. Opetelkaa niiden ero, elämästä tulee kivempaa kaikille.
Älä ota niin kirjaimellisesti, tulee elämästä kivempaa sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aloittaisin katsomalla joko töitä tai asuntoa lähempää.
Ehkä kannattaisi vähän löysätä ja viettää viikonloppu vapaalla. Ei siihen kuole, jos joskus syö jotain puolivalmista viikolla. Tyyliin perunamuusi ja kalapuikot. Jos vaikka tekee vain muutaman ruuan valmiiksi ja muuten jotain helppoa ja nopeaa.Just tää. Ton ruoan osalta. Toi on kuin jostain
Jenkkimutsin päiväkirjasta, että sunnuntaina tehdään koko viikon ruoat. Olisko vaan helpompaa levätä sunnuntai ja tehdä maanantaina niin paljon makaronilaatikkoa että sitä syö tiistainakin. Ja keskiviikkona iso kattilallinen keittoa, jota syödään torstainakin. Perjantaina haetaan pizzaa ja viikonloppuna voi sit halutessaan tehdä jotain fiinimpää ruokaa tai syödä eineksiä, miten kukin perhe haluaa.Tuohon lähemmäs muuttamiseen sanon, että täällä pk-seudulla on aika vaikea päästä alle puoleen tuntiin työmatkoissa. Oma työpaikka oli alun perin kävelymatkan päässä kotoa. Sit yksilöitä yhdistettiin ja mä jouduin 12 kilometrin päähän. Maalla kasvaneena tiedän, että tuon mittaisen työmatkan hurauttaisi äkkiä mut täällä menee aikaa ruuhkiin ja kenties parkkipaikan etsintään jos työpaikalla ei ole omaa hallia tai muuta aluetta. Ja julkisilla liikkuessa tuohon matkaan voi mennä helposti tuntikin kävelyineen.
Fiksumpaa se on sunnuntaina tehdä useamman päivän ruuat kuin maanantaina alkaa vääntää jotain mAkaronilaatikkoa pitkän päicän päälle nälkäiswn lapsen kanssa.
Sitäpaitsi ruoanlaitto on mukavampaa kun ei ole kiire ja väsy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä suoritatte perhe-elämää?
Kysyn ihan samaa: perhe-elämää ei "suoriteta", sitä eletään. Ennen lapsia suoritin tutkintoja, suoritin tarkkaa siivousta, suoritin lisää tutkintoja...nyt lasten kanssa suorituspaineet jäivät. Elämään on tullut ex-tempore meininkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aloittaisin katsomalla joko töitä tai asuntoa lähempää.
Ehkä kannattaisi vähän löysätä ja viettää viikonloppu vapaalla. Ei siihen kuole, jos joskus syö jotain puolivalmista viikolla. Tyyliin perunamuusi ja kalapuikot. Jos vaikka tekee vain muutaman ruuan valmiiksi ja muuten jotain helppoa ja nopeaa.Just tää. Ton ruoan osalta. Toi on kuin jostain
Jenkkimutsin päiväkirjasta, että sunnuntaina tehdään koko viikon ruoat. Olisko vaan helpompaa levätä sunnuntai ja tehdä maanantaina niin paljon makaronilaatikkoa että sitä syö tiistainakin. Ja keskiviikkona iso kattilallinen keittoa, jota syödään torstainakin. Perjantaina haetaan pizzaa ja viikonloppuna voi sit halutessaan tehdä jotain fiinimpää ruokaa tai syödä eineksiä, miten kukin perhe haluaa.Tuohon lähemmäs muuttamiseen sanon, että täällä pk-seudulla on aika vaikea päästä alle puoleen tuntiin työmatkoissa. Oma työpaikka oli alun perin kävelymatkan päässä kotoa. Sit yksilöitä yhdistettiin ja mä jouduin 12 kilometrin päähän. Maalla kasvaneena tiedän, että tuon mittaisen työmatkan hurauttaisi äkkiä mut täällä menee aikaa ruuhkiin ja kenties parkkipaikan etsintään jos työpaikalla ei ole omaa hallia tai muuta aluetta. Ja julkisilla liikkuessa tuohon matkaan voi mennä helposti tuntikin kävelyineen.
Fiksumpaa se on sunnuntaina tehdä useamman päivän ruuat kuin maanantaina alkaa vääntää jotain mAkaronilaatikkoa pitkän päicän päälle nälkäiswn lapsen kanssa.
Sitäpaitsi ruoanlaitto on mukavampaa kun ei ole kiire ja väsy.
Eiks tää aloittaja tee lyhennettyä päivää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aloittaisin katsomalla joko töitä tai asuntoa lähempää.
Ehkä kannattaisi vähän löysätä ja viettää viikonloppu vapaalla. Ei siihen kuole, jos joskus syö jotain puolivalmista viikolla. Tyyliin perunamuusi ja kalapuikot. Jos vaikka tekee vain muutaman ruuan valmiiksi ja muuten jotain helppoa ja nopeaa.Just tää. Ton ruoan osalta. Toi on kuin jostain
Jenkkimutsin päiväkirjasta, että sunnuntaina tehdään koko viikon ruoat. Olisko vaan helpompaa levätä sunnuntai ja tehdä maanantaina niin paljon makaronilaatikkoa että sitä syö tiistainakin. Ja keskiviikkona iso kattilallinen keittoa, jota syödään torstainakin. Perjantaina haetaan pizzaa ja viikonloppuna voi sit halutessaan tehdä jotain fiinimpää ruokaa tai syödä eineksiä, miten kukin perhe haluaa.Tuohon lähemmäs muuttamiseen sanon, että täällä pk-seudulla on aika vaikea päästä alle puoleen tuntiin työmatkoissa. Oma työpaikka oli alun perin kävelymatkan päässä kotoa. Sit yksilöitä yhdistettiin ja mä jouduin 12 kilometrin päähän. Maalla kasvaneena tiedän, että tuon mittaisen työmatkan hurauttaisi äkkiä mut täällä menee aikaa ruuhkiin ja kenties parkkipaikan etsintään jos työpaikalla ei ole omaa hallia tai muuta aluetta. Ja julkisilla liikkuessa tuohon matkaan voi mennä helposti tuntikin kävelyineen.
Fiksumpaa se on sunnuntaina tehdä useamman päivän ruuat kuin maanantaina alkaa vääntää jotain mAkaronilaatikkoa pitkän päicän päälle nälkäiswn lapsen kanssa.
Sitäpaitsi ruoanlaitto on mukavampaa kun ei ole kiire ja väsy.
Eiks tää aloittaja tee lyhennettyä päivää?
Miten muka jos on juuri aloittanut uudessa työssä?
Vierailija kirjoitti:
Omat lapset jo parikymppisiä. Pikkulapsiajasta jo vierähtänyt tovi, mutta muistan hyvin unettomuuden ja muut hankaluudet. Itsekin suoritin ensimmäisen kohdalla kun en muusta tiennyt. Toisen lapsen kohdalla oli jo helpompaa, kun tiesi, mitä odottaa. Useasti toivoin kuitenkin, että lapsi syntyisi ns "ohjekirja" kainalossa
Ei lapsen/lasten kanssa eläminen mitään ohjekirjaa tarvitse. Ihan tavallinen, terve "maalaisjärjki" riittää kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat lapset jo parikymppisiä. Pikkulapsiajasta jo vierähtänyt tovi, mutta muistan hyvin unettomuuden ja muut hankaluudet. Itsekin suoritin ensimmäisen kohdalla kun en muusta tiennyt. Toisen lapsen kohdalla oli jo helpompaa, kun tiesi, mitä odottaa. Useasti toivoin kuitenkin, että lapsi syntyisi ns "ohjekirja" kainalossa
Ei lapsen/lasten kanssa eläminen mitään ohjekirjaa tarvitse. Ihan tavallinen, terve "maalaisjärjki" riittää kyllä.
No en minä esimerkiksi tiedä mitä vitamiineja pitää antaa tai kehitysvaiheita tarkalleen tai miten ärrävika poistetaan. En rokotusohjelmaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tuollainen kuva minulla on perhe-elämästä; yhtä kivaa kuin se, että hyppäisi pää edellä vapaaehtoisesti lietealtaaseen.
Joo, se koulii ja kasvattaa ihmistä. Työpaikallakin huomaa heti viisikymppisistäkin työkavereista, kenellä on lapsia ja kenellä ei. Ihmettelee jonkun käytöstä niin työkaveri vinkkaa, että sillä ei ole lapsia - ok, no se selittää.
Tämä on just se harhaluulo! Ettäkö perheen perustaminen jotenkin jalostaisi ihmistä! Ja p***t!
Maailmankuva kutistuu aivan käsittämättömän suppeaksi, kun koko elämä pyörii pentujen ympärillä eikä osata puhua mistään muusta! Tämäkin keskustelu kertoo juuri siitä! Elämä todellakin on hyvin simppeliä, tylsää ja väsynyttä!Työyhteisössäkin sen huomaa, lapsettomat joustaa ja heidän oletetaan joustavan. Lapselliset taas vinkuu kuinka rankkaa elämä on (oma valinta..) ja kuinka tarttee aina parhaimmat lomat!
Saattaa tulla yllätyksenä, mutta meillä lapsettomillakin on elämä, perhe ja ystävät. Ei ketään voi suosia tai syrjiä elämäntapavalinnan perusteella.Ei kai kukaan halua lähteä viemään keskustelua lapsia vai ei -väännöksi? Sille voi perustaa oman ketjunsa. Lomista sen verran, että työpaikoissa pitää taata yhtäläiset mahdollisuudet kaikille toivoa lomaa tiettyyn ajankohtaan. Joka kerta ei voi olettaa, että oma toive voidaan toteuttaa. Lapsellisena itse en mielellään ainakaan esim. matkusta isommin vaikkapa koulujen syys- tai talviloma-aikaan, koska hinnat ovat luonnollisesti silloin pilvissä. Toistaiseksi olen kuitenkin saanut melko hyvin toiveeni läpi ja sijoittanut yhden kesälomasta säästetyn viikon esim. syyslomaviikolle. Sillä lomalla tehdään toki jotain, mutta ei lähdetä ylihinnoitelluille turistireissuille.
Teidän lapsellisten NIMENOMAAN KUULUU MATKUSTELLA KOULUJEN LOMA-AIKOIHIN!!!! Hitto, sitä vartenhan ne on, että pysytte poissa kohteista muulloin, että normaalit ihmiset saavat olla rauhassa kiljumiselta ja härinnältä ja hintojen nousulta!!!! KAIKKEA EI VOI SAADA! Tuosta just paistaa läpi se loputon itsekkyys, että koko maailman pitäis pyöriä pentujen ympärillä!!!!
Oho. meidän kuusihenkinen perhe matkustaa silloin, kun kaikille sopii, lyhyestä lomasta voi neuvotella open kanssa. Onko NORMAALI ihminen ainoastaan lapseton??? Kirjoituksesi paljastaa todella itsekkään lapsettoman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Upeaa lukea näitä ja taas kerran tajuta, kuinka älykäs ja viisas olen ollut, kun en ole hankkinut yhtä ainutta kakarankuvotusta elämääni pilaamaan!
Mikä on kakarankuvatus?
Moderni perhe-elämä on yks iso kusetus. Jos lasketaan palkkatyö, työmatkat, kotityöt, lastenhoito ja muut pakolliset askareet yhteen, ei vanhempien yhteenlaskettu työmäärä ole koskaan ollut niin suuri kuin se on tänä päivänä, poislukien ehkä teollisen vallankumouksen alkuaika. Individualistinen, atomisoitunut kulttuuri, jossa molemmat vanhemmat tekee 40h+ viikkoa, eikä saa lasten kasvatukseen kunnollista yhteisön tukea (koska yhteisöjä ei enää ole), on aivan umpisurkea paikka perhe-elämälle ja lasten kasvatukselle. Ja sitten ihmetellään, miksi syntyvyys on niin alhaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMW kirjoitti:
Sitä se elämä on jonkin aikaa
Kyllä totut ja helpottuu ajan myötä
EI todellakaan muutu. Lapset kasva ja murheet kasvaa niitten mukana potenssiin tuhat.
terveisin 17-vuotiaan äiti
Tai murheet muuttuvat erilaisiksi.
Alussa sitä on huolissaan siitä, kehittyykö ja kasvaako lapsi normaalisti. Sitten on huolissaan lapsen sairastelujen takia. Yleensä melkein kaikilla pikkulapsilla on sairastelukierre, on tulehduksia, vatsatauteja, kuumeilua yms. Sitten on huolissaan, onko hänellä kavereita ja pärjääkö hän koulussa. Ollaan huolissaan terveydestä, voi tulla hampaiden oikomista ja silmälasien hankkimista. Lapsen aikuistuessa on huolta siitä, löytääkö hän paikkansa aikuisten maailmassa ja pärjääkö siinä. Nämä siis huolia ihan tavallisesta lapsesta.
Tietysti osalla kaikki sujuu hyvin ja vanhemmat voivat olla rauhallisella mielellä. Mutta usein tapahtuu ikäviä yllätyksiä. Vaikka sitä koettaa kasvattaa lapsen parhaan kykynsä mukaan, niin voi tapahtua asioita, joihin ei ole varautunut ja joita ei toivo. Sellaista se vaan on.
Joo ja sitten pääseekö opiskelemaan, saako töitä, saattaa olla lapsettomuutta, isosti asuntovelkaa, muuta murhetta, avioeroa, talon myyntiä... kyllä äiti aina elää mukana, niin iloissa kun murheissa. T. 30-40 vuotiaiden äiti.
Koko termi olla huolissaan pitäisi tunkea johonkin syvimpään onkaloon. Elämä pitää elää eikä huolestua läpikotaisin kaikesta. Usein se menee niin, että mitä enemmän huolestut niin sitä varmemmin metsään menee. Huolenpito ja huolestuminen on eri asioita. Opetelkaa niiden ero, elämästä tulee kivempaa kaikille.
Älä ota niin kirjaimellisesti, tulee elämästä kivempaa sinulle.
Lässynlää, näsäviisas. Lopeta se kynsien järsiminen. Hiton oksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Upeaa lukea näitä ja taas kerran tajuta, kuinka älykäs ja viisas olen ollut, kun en ole hankkinut yhtä ainutta kakarankuvotusta elämääni pilaamaan!
Mikä on kakarankuvatus?
Average av:lle kommentoiva palstailija, nokkela aikamiespoika tai vanhapiika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minulla ei ole yhtään lasta ja olen aivan poikki. Uupunut. Tähän työhön. En jaksa vaan nykyajan työelämää. En vaan jaksa vaikka haluaisin. Elämäni on ihan kamalaa suorittamista. En jaksa atöiden jälkeen tehdä yhtään mitään tai nähdä yhtään ketään ;(
Vaikkei kuulu Ap:n kysymykseen niin olen aivan samaa mieltä. Olen aivan uupunut työpäivien jälkeen. Pitää käydä kaupassa ja kokata, siivota astiat ja kattilat, pestä pyykkiä, viedä roskat. Eivät nämä mihinkään poistu vaikkei ole lapsia.
Lapseton on uupunut, kun töiden jälkeen on suotavaa kotihommia tehdä. Silloin lapsettomalla jokin mättää. Normaali lapseton kyllä kykenee sentään oman elämänsä hoitelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat lapset jo parikymppisiä. Pikkulapsiajasta jo vierähtänyt tovi, mutta muistan hyvin unettomuuden ja muut hankaluudet. Itsekin suoritin ensimmäisen kohdalla kun en muusta tiennyt. Toisen lapsen kohdalla oli jo helpompaa, kun tiesi, mitä odottaa. Useasti toivoin kuitenkin, että lapsi syntyisi ns "ohjekirja" kainalossa
Ei lapsen/lasten kanssa eläminen mitään ohjekirjaa tarvitse. Ihan tavallinen, terve "maalaisjärjki" riittää kyllä.
No en minä esimerkiksi tiedä mitä vitamiineja pitää antaa tai kehitysvaiheita tarkalleen tai miten ärrävika poistetaan. En rokotusohjelmaa jne.
Neuvola on sitä varten.
Tästä olisi mielenkiintoista kuulla lisää.