Ammattiavun ylikorostaminen nykyisin esim. terapiaa suositellaan kaikille

Kuules ihan ok että ne saa apua ketkä hakee ja haluaa ja ne todellakin jätetään rauhaan, ketkä ei hae apua, eikä halua. Joskus menee toisinpäin nuo jutut.

mistä ihmiset traumatisoituu? mitä niin kamalaa on tapahtunut, että pitää terapioida ja popsia kaiken maailman mömmöjä, että pää pysyy kasassa? siskon likka kertoi, että yliopistolla +20v opiskelijat traumatisoituu, kun joutuvat lukemaan shakespearea. siis mikä helv.... nykyihmisiä vaivaa? somen kasvattamat ei siedä oikeaa elämää näköjään. muuta en keksi selitykseksi.

Vierailija kirjoitti:

mistä ihmiset traumatisoituu? mitä niin kamalaa on tapahtunut, että pitää terapioida ja popsia kaiken maailman mömmöjä, että pää pysyy kasassa? siskon likka kertoi, että yliopistolla +20v opiskelijat traumatisoituu, kun joutuvat lukemaan shakespearea. siis mikä helv.... nykyihmisiä vaivaa? somen kasvattamat ei siedä oikeaa elämää näköjään. muuta en keksi selitykseksi.

Trauma-sanasta on tullut niin yleinen, että ehkä se on kokenut inflaation. Tuskin kukaan rinnastaisi esimerkiksi lapsena kokemaa hyväksikäytön tuomaa traumaa johonkin shakespearen lukemiseen tuomaan "traumaan".

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Aika usein ne, joilla on itsellään aikaa ja voimia auttaa juuri tuolla tavalla, ei ole itsellään sellaisia ongelmia, joissa toinen voisi puolestaan auttaa. Eli auttaminen ei ole vastavuoroista. Jos ihmissuhteessa toisella on tarvitsijan rooli ja toisella  antajan rooli, se pidemmän päälle vääristää ihmissuhdetta. Tai sitten käy kuten kommentoija 6 kirjoitti. 

Monesti elämässä tulee ylä- ja alamäkiä. Jos toinen auttaa toista alamäessä niin yleensähän hyvässä ystävyyssuhteessa se toinen pyrkii auttamaan vuorostaan toista kun hänellä menee huonosti. Ja joskus se apua on erilaista, toiselle vaikka konkreettista ja toinen voi osata tarjota toisenlaista apua. Ei se aina ole joko tai, että toinen aina ottaa ja toinen vain antaa ja toinen ääripää olisi sitten ettei auteta kumpikaan toista koskaan. Kyllä se joskus onnistuu myös vuoroin auttaminen :)

Ei läheskään kaikilla mene niin huonosti, että tarvitsisi ystävän apua. Jotkut ihmiset pärjäävät ihan hyvin ilman ystäviensä apua. Ja apu, jota ehkä tarvitsevatkin välillä, ei ole sellaista, jota ystävä voisi antaa, vaan se on hankittava joka tapauksessa ammattilaiselta. 

Toki näinkin saa elää. Etkö koskaan ole itse tarvinnut tai halunnut saada apua läheisiltä ihmisiltä? 

En ystäviltäni. Jos olen tarvinnut koiran ulkoiluttajaa, niin mulla on aikuiset lapset, jotka käyvät viemässä koirani ulos. En tarvitse kauppareissuihin apua, koska asun pääkaupunkiseudulla ja täällä toimii erinomaisesti päivittäistavaroiden kotiinkuljetuspalvelut. Ja jos tarvitsen tunnin sisällä kaupasta jotain, niin Wolt toimittaa muutamasta K-Marketista. Paikallinen apteekkikin toimittaa kotiinkuljetuksella samana päivänä. Kun remontoin keittiöni toissakeväänä, päätin hoidattaa kalusteet ammattilaisella ja samoin sähköasennukset sekä lvi-asennukset ammattilaisella. Eikä kenelläkään mun ystävistäni eikä edes läheisistäni ole sen paremmin sähköasentajan kuin lvi-asentajankaan pätevyyttä. Itse maalasin seinät ja katon. 

Kai joskus olet kertonut läheisille jotain ja ovat antaneet neuvoja tai toimineet edes kuuntelevana korvana? Tai saanut jonkun vinkin jostain vaikka siihen seinän maalaamiseen. En usko, että koko elämä olisi mennyt ettei olisi koskaan apua tullut otettua ystäviltä vastaan :D 

No enpä oikeastaan. Ei mun ystäväni ole sen enempää maalaustaitoisia kuin minäkään. Enkä mä tarvitse kuuntelevaa korvaa. Olen aika ratkaisukeskeinen ihminen ja mietin asiani itse tarvitsematta muiden mielipiteitä tai ratkaisuehdotuksia mun omiin mahdollisiin ongelmiini. Keksin hyvin ratkaisut itse ja jos en keksi eikä etistäkään löydy mitään vinkkiä, kysyn ammattilaiselta. 

Jos sulla olisi rahat loppu niin voisitko ottaa apua vastaan läheisiltä? Kaikkea kun ei voi rahallakaan ostaa. Ei aina sitä apuakaan.

Mulla ei ole toistaiseksi ollut sellaista tilannetta, että mulla olisi rahat loppu. Olen pitänyt 18-vuotiaasta lähtien eli yli 40 vuotta  vuosibudjettia. Siitä pystyn hyvin seuraamaan rahatilannettani ja ennakoimaan tulevia menoja. Ja myös säästämään ja sijoittamaan. Tilanne voisi olla toinen, jos olisin esimerkiksi nuorena joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle, silloin olisi varmaan pitänyt joko pyytää taloudellista apua vanhemmiltani tai - mikäli en olisi pystynyt maksamaan asuntolainaani - pistää asunto myyntiin ja muuttaa vuokralle. Mutta joo, sellaisessa tilanteessa ehkä olisin joutunut joskus pyytämään siskoltani tai vanhemmiltani apua kaupassa käyntiin, jos itse en olisi pystynyt. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Aika usein ne, joilla on itsellään aikaa ja voimia auttaa juuri tuolla tavalla, ei ole itsellään sellaisia ongelmia, joissa toinen voisi puolestaan auttaa. Eli auttaminen ei ole vastavuoroista. Jos ihmissuhteessa toisella on tarvitsijan rooli ja toisella  antajan rooli, se pidemmän päälle vääristää ihmissuhdetta. Tai sitten käy kuten kommentoija 6 kirjoitti. 

Monesti elämässä tulee ylä- ja alamäkiä. Jos toinen auttaa toista alamäessä niin yleensähän hyvässä ystävyyssuhteessa se toinen pyrkii auttamaan vuorostaan toista kun hänellä menee huonosti. Ja joskus se apua on erilaista, toiselle vaikka konkreettista ja toinen voi osata tarjota toisenlaista apua. Ei se aina ole joko tai, että toinen aina ottaa ja toinen vain antaa ja toinen ääripää olisi sitten ettei auteta kumpikaan toista koskaan. Kyllä se joskus onnistuu myös vuoroin auttaminen :)

Ei läheskään kaikilla mene niin huonosti, että tarvitsisi ystävän apua. Jotkut ihmiset pärjäävät ihan hyvin ilman ystäviensä apua. Ja apu, jota ehkä tarvitsevatkin välillä, ei ole sellaista, jota ystävä voisi antaa, vaan se on hankittava joka tapauksessa ammattilaiselta. 

Toki näinkin saa elää. Etkö koskaan ole itse tarvinnut tai halunnut saada apua läheisiltä ihmisiltä? 

En ystäviltäni. Jos olen tarvinnut koiran ulkoiluttajaa, niin mulla on aikuiset lapset, jotka käyvät viemässä koirani ulos. En tarvitse kauppareissuihin apua, koska asun pääkaupunkiseudulla ja täällä toimii erinomaisesti päivittäistavaroiden kotiinkuljetuspalvelut. Ja jos tarvitsen tunnin sisällä kaupasta jotain, niin Wolt toimittaa muutamasta K-Marketista. Paikallinen apteekkikin toimittaa kotiinkuljetuksella samana päivänä. Kun remontoin keittiöni toissakeväänä, päätin hoidattaa kalusteet ammattilaisella ja samoin sähköasennukset sekä lvi-asennukset ammattilaisella. Eikä kenelläkään mun ystävistäni eikä edes läheisistäni ole sen paremmin sähköasentajan kuin lvi-asentajankaan pätevyyttä. Itse maalasin seinät ja katon. 

Kai joskus olet kertonut läheisille jotain ja ovat antaneet neuvoja tai toimineet edes kuuntelevana korvana? Tai saanut jonkun vinkin jostain vaikka siihen seinän maalaamiseen. En usko, että koko elämä olisi mennyt ettei olisi koskaan apua tullut otettua ystäviltä vastaan :D 

No enpä oikeastaan. Ei mun ystäväni ole sen enempää maalaustaitoisia kuin minäkään. Enkä mä tarvitse kuuntelevaa korvaa. Olen aika ratkaisukeskeinen ihminen ja mietin asiani itse tarvitsematta muiden mielipiteitä tai ratkaisuehdotuksia mun omiin mahdollisiin ongelmiini. Keksin hyvin ratkaisut itse ja jos en keksi eikä etistäkään löydy mitään vinkkiä, kysyn ammattilaiselta. 

Jos sulla olisi rahat loppu niin voisitko ottaa apua vastaan läheisiltä? Kaikkea kun ei voi rahallakaan ostaa. Ei aina sitä apuakaan.

Mulla ei ole toistaiseksi ollut sellaista tilannetta, että mulla olisi rahat loppu. Olen pitänyt 18-vuotiaasta lähtien eli yli 40 vuotta  vuosibudjettia. Siitä pystyn hyvin seuraamaan rahatilannettani ja ennakoimaan tulevia menoja. Ja myös säästämään ja sijoittamaan. Tilanne voisi olla toinen, jos olisin esimerkiksi nuorena joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle, silloin olisi varmaan pitänyt joko pyytää taloudellista apua vanhemmiltani tai - mikäli en olisi pystynyt maksamaan asuntolainaani - pistää asunto myyntiin ja muuttaa vuokralle. Mutta joo, sellaisessa tilanteessa ehkä olisin joutunut joskus pyytämään siskoltani tai vanhemmiltani apua kaupassa käyntiin, jos itse en olisi pystynyt. 

Reipas ja tunnollinen lammaskin voi opetella ottamaan apua, jos vaikka ei joskus jaksaisi tai haluaisi jeesiä, muttei pakko, mutta mahdollisuus on aina olemassa :3

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Aika usein ne, joilla on itsellään aikaa ja voimia auttaa juuri tuolla tavalla, ei ole itsellään sellaisia ongelmia, joissa toinen voisi puolestaan auttaa. Eli auttaminen ei ole vastavuoroista. Jos ihmissuhteessa toisella on tarvitsijan rooli ja toisella  antajan rooli, se pidemmän päälle vääristää ihmissuhdetta. Tai sitten käy kuten kommentoija 6 kirjoitti. 

Monesti elämässä tulee ylä- ja alamäkiä. Jos toinen auttaa toista alamäessä niin yleensähän hyvässä ystävyyssuhteessa se toinen pyrkii auttamaan vuorostaan toista kun hänellä menee huonosti. Ja joskus se apua on erilaista, toiselle vaikka konkreettista ja toinen voi osata tarjota toisenlaista apua. Ei se aina ole joko tai, että toinen aina ottaa ja toinen vain antaa ja toinen ääripää olisi sitten ettei auteta kumpikaan toista koskaan. Kyllä se joskus onnistuu myös vuoroin auttaminen :)

Ei läheskään kaikilla mene niin huonosti, että tarvitsisi ystävän apua. Jotkut ihmiset pärjäävät ihan hyvin ilman ystäviensä apua. Ja apu, jota ehkä tarvitsevatkin välillä, ei ole sellaista, jota ystävä voisi antaa, vaan se on hankittava joka tapauksessa ammattilaiselta. 

Toki näinkin saa elää. Etkö koskaan ole itse tarvinnut tai halunnut saada apua läheisiltä ihmisiltä? 

En ystäviltäni. Jos olen tarvinnut koiran ulkoiluttajaa, niin mulla on aikuiset lapset, jotka käyvät viemässä koirani ulos. En tarvitse kauppareissuihin apua, koska asun pääkaupunkiseudulla ja täällä toimii erinomaisesti päivittäistavaroiden kotiinkuljetuspalvelut. Ja jos tarvitsen tunnin sisällä kaupasta jotain, niin Wolt toimittaa muutamasta K-Marketista. Paikallinen apteekkikin toimittaa kotiinkuljetuksella samana päivänä. Kun remontoin keittiöni toissakeväänä, päätin hoidattaa kalusteet ammattilaisella ja samoin sähköasennukset sekä lvi-asennukset ammattilaisella. Eikä kenelläkään mun ystävistäni eikä edes läheisistäni ole sen paremmin sähköasentajan kuin lvi-asentajankaan pätevyyttä. Itse maalasin seinät ja katon. 

Kai joskus olet kertonut läheisille jotain ja ovat antaneet neuvoja tai toimineet edes kuuntelevana korvana? Tai saanut jonkun vinkin jostain vaikka siihen seinän maalaamiseen. En usko, että koko elämä olisi mennyt ettei olisi koskaan apua tullut otettua ystäviltä vastaan :D 

No enpä oikeastaan. Ei mun ystäväni ole sen enempää maalaustaitoisia kuin minäkään. Enkä mä tarvitse kuuntelevaa korvaa. Olen aika ratkaisukeskeinen ihminen ja mietin asiani itse tarvitsematta muiden mielipiteitä tai ratkaisuehdotuksia mun omiin mahdollisiin ongelmiini. Keksin hyvin ratkaisut itse ja jos en keksi eikä etistäkään löydy mitään vinkkiä, kysyn ammattilaiselta. 

Jos sulla olisi rahat loppu niin voisitko ottaa apua vastaan läheisiltä? Kaikkea kun ei voi rahallakaan ostaa. Ei aina sitä apuakaan.

Mulla ei ole toistaiseksi ollut sellaista tilannetta, että mulla olisi rahat loppu. Olen pitänyt 18-vuotiaasta lähtien eli yli 40 vuotta  vuosibudjettia. Siitä pystyn hyvin seuraamaan rahatilannettani ja ennakoimaan tulevia menoja. Ja myös säästämään ja sijoittamaan. Tilanne voisi olla toinen, jos olisin esimerkiksi nuorena joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle, silloin olisi varmaan pitänyt joko pyytää taloudellista apua vanhemmiltani tai - mikäli en olisi pystynyt maksamaan asuntolainaani - pistää asunto myyntiin ja muuttaa vuokralle. Mutta joo, sellaisessa tilanteessa ehkä olisin joutunut joskus pyytämään siskoltani tai vanhemmiltani apua kaupassa käyntiin, jos itse en olisi pystynyt. 

Reipas ja tunnollinen lammaskin voi opetella ottamaan apua, jos vaikka ei joskus jaksaisi tai haluaisi jeesiä, muttei pakko, mutta mahdollisuus on aina olemassa :3

Mä koen itselleni helpompana käyttää kotiinkuljetuspalveluita sekä ammattilaisia tekemään erilaisia asioita kuin että ystäväni kävisivät mulle kaupassa tai tulisivat tekemään tänne remonttia. Ja kuten sanoin, mä saan koiran ulkoiluttajaksi kyllä aikuisen lapseni, joka asuu kävelymatkan päässä eikä tarvitse vaivata kauempana asuvia ystäviäni tulemaan tänne koiraa ulkoiluttamaan. Vastavuoroisesti mä sitten ulkoilutan lapseni koiraa tai otan koiran mun luokse hoitoon. Läheinenhän mun lapsenikin on eli sinällään otan apua vastaan läheiseltäni, mutta kuten aiemmin kirjoitin, en tarvitse apua ystäviltäni. 

Mielestäni lääkärit kirjoittavat liian vähän lähetteitä Terveyskylän nettiterapiaan, joka voisi olla nopea apu. Johtuu ilmeisesti siitä, ettei asiakas osaa pyytää ja lääkäri ei osaa lähettää potilaita sinne. Nettiterapiassa ei ole sidottu omaan asuinpaikkakuntaansa ja sen hyöty/hinta-suhde on erinomainen.

Aasiassa uskotaan, että kaikkien pitäisi käydä säännöllisesti hieronnassa. Ihan samalla lailla olen sitä mieltä, että ihan kaikki hyötyisivät terapiasta.

Vierailija kirjoitti:

Aasiassa uskotaan, että kaikkien pitäisi käydä säännöllisesti hieronnassa. Ihan samalla lailla olen sitä mieltä, että ihan kaikki hyötyisivät terapiasta.

Huonon hieronnan ja huonot terapian haitat on hieman eri luokkaa. 

Vierailija kirjoitti:

mistä ihmiset traumatisoituu? mitä niin kamalaa on tapahtunut, että pitää terapioida ja popsia kaiken maailman mömmöjä, että pää pysyy kasassa? siskon likka kertoi, että yliopistolla +20v opiskelijat traumatisoituu, kun joutuvat lukemaan shakespearea. siis mikä helv.... nykyihmisiä vaivaa? somen kasvattamat ei siedä oikeaa elämää näköjään. muuta en keksi selitykseksi.

Yleensä ihmiset traumatisoituvat traumoista. sitä voi aiheuttaa vaikka koulukiusaaminen tai huono vanhemmuussuhde. Sinulla on niin pahasti kieltäminen päällä, että taidat itsekin olla traumatisoitunut.

Ei ole ketään auttamassa. On mulla perhettä, mutta sellaisista asioista ei mulle puhuta, joten käyn psykiatrilla masennuksen, itsetuhoisuuden ja lukuisten muitten mielenterveys ongelmieni takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aasiassa uskotaan, että kaikkien pitäisi käydä säännöllisesti hieronnassa. Ihan samalla lailla olen sitä mieltä, että ihan kaikki hyötyisivät terapiasta.

Huonon hieronnan ja huonot terapian haitat on hieman eri luokkaa. 

Miksi kummankaan pitäisi olla huonoa?

Vierailija kirjoitti:

Joskus apu myös menee ammattilaisen kanssa jutusteltaessa "liian pitkälle". Jos esim on paska kumppani joka vähättelee niin paras ratkaisu olisi vain erota kun joskus annetaan vain ensiapua miten kestää paskassa tilanteessa, opettele hengitysharjoituksia tai vähennä stressiä tms. Ei asiat ole aina niin monimutkaisia miltä ne tuntuu, joskus se kumppanikin vaan on esim. paska eikä sitä tarvitse yrittää ymmärtää tai mennä parisuhteterapiaan asiaa puimaan.

Joo. Muistan kun joskus näin kirjakaupassa kirjan jonka nimi oli jotain tyyliä "Älä säädä päätäsi, vika on ulkomaailmassa". En ostanut sitä enkä perehtynyt enempää, mutta otsikko oli osuva. Joskus on vaan paras poistua paskoista olosuhteista, sen sijaan että yrittää jollain henkisillä harjoituksilla, terapialla tms. taivuttaa itsensä vaan kestämään niitä stoalaisen tyynesti.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko se vika edes joskus omassa itsessä. Siitä voi sitten jotenkin aloittaa eikä syyttää aina muita.

Keneen "muihin" viittaat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko se vika edes joskus omassa itsessä. Siitä voi sitten jotenkin aloittaa eikä syyttää aina muita.

Keneen "muihin" viittaat?

Varmaan niihin, joiden pitäisi käydä toisen puolesta kaupassa ja siivoamassa toisen huushollia.

Olen kyllä vähän samaa mieltä.

Tuntuu, että nykyään ei oikein enää kestetä mitään. Tai että ei "saisi" yrittää kestää mitään. Läheisten kuolemaa ei saisi surra muutamaa viikkoa pidempään, erosta pitäisi samaten ponnahtaa pystyyn voimaantuneena ihmisenä. Pitäisi jaksaa olla kiitollinen ja onnellinen, vaikka paskaa pyörisi tuulettimessa viidettä vuotta.

Jos joltakin kuolee esim. useampikin rakas ihminen vuoden tai kahden kuluessa, miksi menetyksiä ei saisi rauhassa surra?

Ei kukaan voi olla koko ajan onnellisella mielellä, jos vaikkapa terveys reistaa ja rahat on aina loppu.

Eli olisi jokaisen ihan hyvä myöntää ja oppia, että elämään kuuluu myös uskomattoman paljon kaikkea paskaa, alamäkeä ja huonoja aikoja. Niistä selviää, usemmiten ilman lääkkeitä. Ja seuraava alamäki ei enää pelota niin paljoa, kun tietää että tasaistakin ja jopa sitä ilon liitoa on vielä edessä.

resilienssistä puhutaan paljon, mutta harvalla sitä on.

Vierailija kirjoitti:

Aasiassa uskotaan, että kaikkien pitäisi käydä säännöllisesti hieronnassa. Ihan samalla lailla olen sitä mieltä, että ihan kaikki hyötyisivät terapiasta.

Sama. Ja ihan kuin liikunnalla hoidetaan kehoa, olisi hyvä hoitaa ja kehittää mieltä. Jos ei ole mitään erityistä, se hoituu myös vaikkapa self help -kirjallisuutta lukemalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko se vika edes joskus omassa itsessä. Siitä voi sitten jotenkin aloittaa eikä syyttää aina muita.

Keneen "muihin" viittaat?

Varmaan niihin, joiden pitäisi käydä toisen puolesta kaupassa ja siivoamassa toisen huushollia.

En ihan seuraa tuota logiikkaa, mutta olenkin itse saanut apua terapiasta. Ja minusta on hassua, että kaikki kyllä ymmärtävät, että jos nilkka menee poikki, se tarvitsee fysioterapiaa, mutta eivät sitä, että rikkimennyt mieli tarvitsee psykoterapiaa

Pahinta on, että nykyään ei saa nauraa ihmisten ongelmille, vaikka ne olisivat aivan naurettavia. Itse tehtyjä ongelmia, joihin sitten haetaan joltain terapeutilta apua, vaikka ongelman syy ja ratkaisu löytyy omasta peilistä.

Joo, mä olin vähän tämän uhri... Jokaisella ihmisellähän on toki myös ns. kielteisiä tunteita, ja minä jotenkin menin sellaiseen kulttuuriin jossa tämä nähtiin ongelmana. Luin sekä new age -tyyppistä henkisyyttä, jenkkiiläistä self-helppiä kuin psykologiaa sivuavia kirjoja tunnelukoista, virtahevoista olohuoneessa jne. Ja vakuutuin, että tarvitsen terapiaa.

No tulihan sitä käytyä vuosi siellä joka viikko, 120 e per kerta lihotettua terapeutin kukkaroa. Mutta varmaankin koska mulla ei ollut ihan oikeita ongelmia vaan lähinnä hyvinvoivan keskiluokkaisen keski-ikäisen "korvasyyhyä", terapia tuntui lässytykseltä. Tunnistetaan tunteita ja nimetään niitä, mietitään mikä tunne on jonkun toisen tunteen alla, esim. olisiko vihan alla sittenkin surua tms. Tulihan sitä omaa tunne-elämää tarkkailtua. Ajattelumalleja myös. Ei siitä varmaan haittaakaan ollut paitsi rahanmeno. Mutta mun lopputulos oli, että totesin että en minä tarvi tätä terapiaa, että mun täytyy vaan hyväksyä että ihmisyyteen kuuluu se, että välillä mielessä pyörii myös ahdistusta tai surua tai vihaa tai jännitystä tms. Että tarvisin terapiaa, jos joku näistä olisi hyvin hallitseva lähes koko ajan, tai haittaisi pärjäämistäni elämässä, mutta niinhän ei ollut. Minä olin vaan jostain saanut käsityksen, että pitäisi olla joku super zen-mestarin tyyneys koko ajan tai tarvii terapiaa. Terapeutti jopa oli itse samaa mieltä, kun sanoin vuoden terapian jälkeen, että minusta tuntuu etten enää tarvitse tätä.