Menettekö jouluksi valmiiseen pöytään, siis jouluaattona?
Kommentit (33)
Menen tällä kertaa. Kaksi viimeistä joulua vietetty meillä ja nyt vaihtelua.
Minä teen kotona jouluaterian ja syömme sen täällä. Anoppi tietää sen, mutta silti siellä on aina pidetty tuntikausia ruuat lämpimänä odottamassa meitä. En syö toista isoa ateriaa ja vielä illalla.
En.
Melkein kaiken laitan itse 4 hengelle. Mies savustaa lohen ja poika tekee joulutortut, muuten teen minä kaiken. Jollei nyt tytär jotain vähän auttele.
Mikä vegaaninen kinkku tai laatikko_eläkeläiselle?
En, vaan teen valmiin pöydän muille.
Menen, tyttäreni ja vävyni ovat minut kutsuneet jo varmaan 10 vuotta aatoksi heille, siitä alkaen kun heidän talonsa valmistui. Vietämme päivän yhdessä, iltayöstä tulen kotiin, asumme lähekkäin.
Anoppilaan mennään, kuten melkein aina. Jouluruuat on valmistettu yhteistyössä, osa tehdään täällä kotona etukäteen, esim. sillit. Anoppi hoitaa kaikki leipomiset. Päivä tai pari ennen joulua ajellaan anoppilaan ja tehdään siellä sitten loput. Kinkun paisto on miehen vastuulla aaton vastaisena yönä, siinä sitten valvotaan "nuorten" kamarissa vähän glögiäkin välillä maistellen (mun ei ole pakko valvoa, mutta usein haluan olla mukana). Jouluvalmistelut ei ikinä stressaa, kun hommat on jaettu.
Vierailija kirjoitti:
En, vaan teen valmiin pöydän muille.
Sama. Jouluruokailijoita pöydässämme on 15-22. Joskus olisi kiva mennä "valmiiseen pöytään", mutta hotellijoulua en missään nimessä halua. Mieluummin näin vaikka ruokien tekoon menee useampi päivä.
Aattoiltana kun jäämme mieheni kanssa kahdestaan niin käymme saunassa, otamme glögiä laseihin ja menemme terassille katselemaan tähtiä huopiin kääriytyneinä. Ihanaa!
Vierailija kirjoitti:
Mikä vegaaninen kinkku tai laatikko_eläkeläiselle?
Mikä ongelma on laatikoissa? Peruna-, porkkana-, bataatti- ja lanttulaatikko ovat ihan riittäviä joulupöytään eikä mihinkään tarvita (välttämättä) maitotuotteita tai kananmunaakaan.
Kyllä. Koottiin se jo heti osto päivänä.
En ole aikuisiässä koskaan mennyt valmiisiin pöytiin. Mitä iloa sellaisesta on jos ei saa itse tehdä joulua. Saa just sitä mitä haluaa. Meillä kuuskymppisillä nykyään ostetaan puolet valmiina kun nuorempana tein suurimman osan itse ja vältetään ruokahävikkiä ettei juuri mitään menisi kompostiin. Tapanina herkutellaan nouto ruualla, lempi pizzalla tai kebabilla.
En. Menen kyllä vieraisille koska tapanani on viettää joka joulu muutama päivä vanhempieni luona(heidän kutsustaan), mutta autan ruanlaitossa, kuusen koristelussa jne.
Menen, omaan pöytääni. Ruuat haen pitopalvelusta. Ei tarvitse kun kattaa nätisti ja lämmittää. Ihanan stressitöntä.
Äidin luo. Itse töissä vielä aatonaaton.
En ole koskaan mennyt. Sen sijaan kyllä tarjonnut monet kerrat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Koottiin se jo heti osto päivänä.
Ostopäivä on yhdyssana, luulisi jokaisen kirjoitustaitoisen tietävän. Miksi sinä et?
Vierailija kirjoitti:
En ole aikuisiässä koskaan mennyt valmiisiin pöytiin. Mitä iloa sellaisesta on jos ei saa itse tehdä joulua. Saa just sitä mitä haluaa. Meillä kuuskymppisillä nykyään ostetaan puolet valmiina kun nuorempana tein suurimman osan itse ja vältetään ruokahävikkiä ettei juuri mitään menisi kompostiin. Tapanina herkutellaan nouto ruualla, lempi pizzalla tai kebabilla.
Oikein nouto ruualla? Hienoa!
Olisiko kuitenkin noutoruokaa?
En mene. Puoliso menee.