Iäkäs vanhempi syyllistää jatkuvasti
Tilanne on siis se, että meitä on kolme sisarusta ja kohtalaisen iäkäs vanhempamme jaksaa aina muistuttaa, että kukaan ei varmasti tule auttamaan häntä sitten kun hän on niin vanha ettei pärjää itse. En käsitä mistä hän on sen saanut päähänsä, koska tottakai auttaisimme häntä jos hän apua tarvitsisi. Hän syyllistää siis meitä täysin turhaan jo ennakkoon. Ovatko muiden vanhemmat tällaisia?
Kommentit (5)
Noo, hän vain todella pelkää ikääntymistä.
On omassa mielessään kauhuissaan, miten pärjää sitten, kun itse ei jaksa enää niin paljon kuin nyt.
Tuo on varsin tavallista ikääntyvillä.
Toiset sanoo ja puhuu sen suoraan.
Toiset eivät hätäänsä ja huoliaan muille kerro.
Riippuu kokonaan persoonasta, luonteesta.
Kaikkihan me olemme useissa asioissa yksilöllisiä.
Kysy, että sitäkö toivoo ettei kukaan auta vai miksi hokee aina samaa.
Anna höpöttää. Se purkaa vain pelkoansa. Kannattaa tottua siihen, että vanhusten kanssa kärsivällisyyttä koetellaan monta vuotta. Ole iloinen jos pelkästään tuo on vaivana.
Ei ole onneksi tuollaista vanhempaa. Tuo on henkistä väkivaltaa. En sietäisi tuollaista käytöstä.