kannattaako viiskymppisen enää erota? Onko edessä yksinäinen vanhuus?

Vierailija kirjoitti:

50-70-vuotiaana eli seniori-iässä eroaminen ei ole järkevää. Etenkään taloudellisesti. Ainoa hyväksytty syy: väkivalta. Mutta saa siihenkin saa apua nykyään.

Ei kai näitä tämän tyylisiä kommentteja ole kirjoitettu tosissaan? Senioriko jo viisikymppinen on? Olen itse 45 vuotias ja kun täytän 50, on minulla edessä vielä lähes 20 vuotta työelämää. 

Olen naisvaltaisessa suuressa työpaikassa ja meidän noin 50-65 vuotiaita naisia ei voi sanoa miksikään senioreiksi! Nämä naiset ovat aktiivisia, harrastavat paljon, löytyy maratonin juoksijoita, luonnossa liikkuvia, vaeltajia jne. Yksi käy kuudella tanssitunnilla viikoittain, toinen ryhmäliikunnassa 3-5 kertaa viikossa, kolmas remontoi mökkiä omin voimin, neljäs hiihti tämä talvena tuhat kilometriä jne.

Voin kyllä rehellisesti sanoa, että moni näistä on fyysisesti ja henkisestikin aktiivisempi ja paremmassa kuin moni työpaikan kolmikymppinen. 

Näkyykö tässä sukupolvien ero. Onko älylaitteiden kanssa kasvanut ja elänyt enää yhtä aktiivinen tuossa iässä?

Kavereita on kyllä aikuisena hankala löytää. Ainakin jos on vähänkään introvertimpi ja ns. valikoivampi. 

50 vuotiaana on hyvä aika erota. Voi aloittaa 5- kympin villityksen ihan poikamiehenä. Itsekin tein sen, eikä voi muuta kuin suositella.

M52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä asun kuin kämppiskaveri mieheni kanssa ja olen tosi tyytyväinen. Emme näe vaivaa toistemme eteen, mutta on meistä  arkista seuraa toisillemme. Teen edelleen paljon kotitaloustöitä yksin, mutta osaan olla kiitollinen miehen osuudesta talotekniikan ja raskaimpien hommien tekemisestä ja erityisesti taloudellisesta turvallisuudesta ja mahdollisuudesta tähän asumismuotoon. Emme syö yhdessä, joten en ole sidottu aikatauluihin, näen ystäviä, liikun, harrastan ja touhuan sen kummemmin niistä tilittämättä. Tilini on oma. Ihan yksin en haluaisi olla, mutta mistään hinnasta en haluaisi aloittaa minkäänlaista parisuhdetta uuden miehen kanssa. 

Surullista.

Mikä kohta? 

Ihan kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Minä erosin. Mulla on myös ystäviä ja harrastuskavereita. Jossain vaiheessa eläkeläisryhmiin ja vanhuusiällä sitten jonnekin hoitokotiin, josta löytyy seuraa. 

Hoitokotiin, joopa.

Palveluasumisen paikat vähenee kaiken aikaa, ja vanhukset ovat kotona entistä pidempään, entistä huonokuntoisempina. Palveluasuminen on myös törkeän kallista, harvalla siihen varaakaan.

Kiireinen kotihoito käy pari kertaa päivässä lyhyesti vanhusten ollessa suurimman osan ajasta yksin. Surulliseen suuntaan on menty tässä asiassa. 

Vierailija kirjoitti:

Et sä toisista ihmisistä onnea löydä. Sun onnen puuttuminen ei mitenkään välttämättä ole miehesi vika ja kukaan uusi mies ei toimita onnea. Ennen eroa kattosin peiliin ihan tosi tosi huolella. Ero pitkästä liitosta on jotain sellaista jota ei voi etukäteen kuvitella. Jos mitään sen kummempia ongelmia ei ole, on vain tylsää, niin voin luvata että aivan takuu varmasti kaduttaa ero myöhemmin.

Tässä järkipuhetta! Jos puolison on väkivaltainen tai muuten alati henkisesti väkivaltainen, niin ero kannattaa ottaa mutta, jos puoliso ei vaan muutoin ole "oikein kiva" , niin miettisin vielä muutaman sata kertaa. Olen huomannut, ettei varsinkaan naisille, mies vain ole mukamas kiva, kun se ei kokoajan maksamassa "hynttyitä" ja ihan samalla ajatuksilla varustettu kuin hän. Syy jättää siis sama, kuin "hyttysen se" siellä Saharassa. Mies yleensä ajattelee asian järjellä. Nainen tunteella. Käytäntö ei naisen päätä pakota. Eilenkin haettiin hamekangasta 100km. Päästä mutta ehdotukseni käydä 30km. Päässä kaupassa hakemassa reilusti alennuksessa oleva satasen tavara puoleen hintaan mitä tarvitsisin ja olen halunnut koko talven kesällä käytettäväksi ei kelvannut hänelle = mökötys ja rähinää! Samalla olisi saatu viikon ruokaostoksetkin n. 30% alennuksella verraten käyttämäämme lähikauppaan.

Jokainen itse tietää, milloin erota pitää. Erosin pitkästä suhteesta. Pääsyy: kommunikointiongelmat, joihin toinen ei halunnut hakea apua ja pakeni vastuuta. Läheisyys oli kuollut aivan kokonaan. Vikaa minussakin? Kyllä, en ole pyhimys. Kuulemma olin itsekäs, kun lähdin, koska eihän puoliso ollut väkivaltainen, kuulin monesta suusta. Näen parisuhteen vapaaehtoisena asiana, en vankilana. Yritin kaikkeni, en jaksanut enää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sä toisista ihmisistä onnea löydä. Sun onnen puuttuminen ei mitenkään välttämättä ole miehesi vika ja kukaan uusi mies ei toimita onnea. Ennen eroa kattosin peiliin ihan tosi tosi huolella. Ero pitkästä liitosta on jotain sellaista jota ei voi etukäteen kuvitella. Jos mitään sen kummempia ongelmia ei ole, on vain tylsää, niin voin luvata että aivan takuu varmasti kaduttaa ero myöhemmin.

Tässä järkipuhetta! Jos puolison on väkivaltainen tai muuten alati henkisesti väkivaltainen, niin ero kannattaa ottaa mutta, jos puoliso ei vaan muutoin ole "oikein kiva" , niin miettisin vielä muutaman sata kertaa. Olen huomannut, ettei varsinkaan naisille, mies vain ole mukamas kiva, kun se ei kokoajan maksamassa "hynttyitä" ja ihan samalla ajatuksilla varustettu kuin hän. Syy jättää siis sama, kuin "hyttysen se" siellä Saharassa. Mies yleensä ajattelee asian järjellä. Nainen tunteella.

Jos mies on toisinaan kontrolloiva/käyttää henkistä väkivaltaa, se ei ole niin paha juttu? 

Ei varmaankaan. Turhaan erotaan.

Vierailija kirjoitti:

Kavereita on kyllä aikuisena hankala löytää. Ainakin jos on vähänkään introvertimpi ja ns. valikoivampi.

 

Parempi pysyä liitossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sä toisista ihmisistä onnea löydä. Sun onnen puuttuminen ei mitenkään välttämättä ole miehesi vika ja kukaan uusi mies ei toimita onnea. Ennen eroa kattosin peiliin ihan tosi tosi huolella. Ero pitkästä liitosta on jotain sellaista jota ei voi etukäteen kuvitella. Jos mitään sen kummempia ongelmia ei ole, on vain tylsää, niin voin luvata että aivan takuu varmasti kaduttaa ero myöhemmin.

Tässä järkipuhetta! Jos puolison on väkivaltainen tai muuten alati henkisesti väkivaltainen, niin ero kannattaa ottaa mutta, jos puoliso ei vaan muutoin ole "oikein kiva" , niin miettisin vielä muutaman sata kertaa. Olen huomannut, ettei varsinkaan naisille, mies vain ole mukamas kiva, kun se ei kokoajan maksamassa "hynttyitä" ja ihan samalla ajatuksilla varustettu kuin hän. Syy jättää siis sama, kuin "hyttysen se" siellä Saharassa. Mies yleensä ajattelee asian järjellä. Nainen tunteella.

Kuka haluaa viettää ainutlaatuisen elämänsä ihmisen kanssa, joka ei ole oikein kiva? Parempi on elää yksin.

Kannattiko? Paraniko elämä? (Uhka)Rohkeaa aloittaa uusi elämä tuossa vaiheessa.

Miksi lähdit?

Ero kannatti, mutta en usko, että kelpaan kenellekään tulevaisuudessa. Ei haittaa. Ikää on. 

Ei enää kannata tuossa iässä. Miten elämä muka kohentuisi siitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sä toisista ihmisistä onnea löydä. Sun onnen puuttuminen ei mitenkään välttämättä ole miehesi vika ja kukaan uusi mies ei toimita onnea. Ennen eroa kattosin peiliin ihan tosi tosi huolella. Ero pitkästä liitosta on jotain sellaista jota ei voi etukäteen kuvitella. Jos mitään sen kummempia ongelmia ei ole, on vain tylsää, niin voin luvata että aivan takuu varmasti kaduttaa ero myöhemmin.

Tässä järkipuhetta! Jos puolison on väkivaltainen tai muuten alati henkisesti väkivaltainen, niin ero kannattaa ottaa mutta, jos puoliso ei vaan muutoin ole "oikein kiva" , niin miettisin vielä muutaman sata kertaa. Olen huomannut, ettei varsinkaan naisille, mies vain ole mukamas kiva, kun se ei kokoajan maksamassa "hynttyitä" ja ihan samalla ajatuksilla varustettu kuin hän. Syy jättää siis sama, kuin "hyttysen se" siellä Saharassa. Mies yl

Ei kukaan aina jaksa kiva olla.

Olen 51v ja löysin vuotta vanhemman mieskaverin. Kivaa on.

Vierailija kirjoitti:

Olen 51v ja löysin vuotta vanhemman mieskaverin. Kivaa on.

Ystävä varoitteli, ettei kannata erota, koska olen kuulemma tavallisen näköinen ja "iäkäs". En löydä enää koskaan ketään, sitä kai hän tarkoitti. Realistinen ystävä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 51v ja löysin vuotta vanhemman mieskaverin. Kivaa on.

Ystävä varoitteli, ettei kannata erota, koska olen kuulemma tavallisen näköinen ja "iäkäs". En löydä enää koskaan ketään, sitä kai hän tarkoitti. Realistinen ystävä? 

Ystävän tehtävä tuskin on määritellä "markkina-arvoa". Kyllä kai parisuhteessa on vähemmän viehättäviäkin. Ei kai parisuhde muutenkaan ole hyvän ihmisen mitta?  

Ystävä on täysin oikeassa. Ei tavallisennäköisellä viisikymppisellä ole mahdollisuuksia uuteen parisuhteeseen, vaikka aika moni mieskin on tavallinen.  Maailmameno on vaan mennyt tällaiseksi. Varmasti teit oikean ratkaisun. Ei parisuhde takaa onnea.