TUSKA seurustelun päättymisestä, neuvoja?? OV

se on täysin totta,kokemusta on.. Vielä tulee se päivä,että löydän jonkun,jonka kanssa perustat perheen jne,sitten muistelet tätä miestä ymmärrät tilanteen paremmin.

Nyt ihana mies ja 4kk tyttö...ex on vain kaunis muisto,mutta en koskaan vaihtaisi..

Saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta on totta. Itselleni on käynyt kaksi kertaa juuri noin. Molemmat olivat kaukosuhteita, intohimoa, rakkautta, suuria tunteita, riitoja, loukkauksia jne. Kaikkea mahdollista mahtui noihin suhteisiin, kunnes minut lopulta jätettiin. Varsinkin jälkimmäinen suhde ja mies jätti minuun tietynlaisen ikuisen kaipauksen. Olen toki toipunut näistä jo ajat sitten, mutta täydellisesti en unohda koskaan.



Parhaaksi keinoksi huomasin sen, että tein täydellisen välirikon - ei enää ainuttakaan yhteydenottoa! Muuten et pääse irti! Kehotan sinua tekemään samoin, vaikka se ei helppoa olekaan.



Sydämeni murskaaja olisi halunnut pitää minuun yhteyttä, ystävyyttä kuulemma, en suostunut kovista väännöistä huolimatta ja hyvä niin. Nyt olen aloittanut puhtaalta pöydältä, olen kihloissa, meillä on lapsi, odotan toista ja menemme piakkoin naimisiin. Tuleva mieheni tietää menneistäni ja siitä että arvet ovat aina olemassa, mutta emme juuri puhu aikaisemmista. Hänelläkin on tietysti ollut omansa - olemme jo pitkälti yli kolmikymppisiä.

Löydänkö enää ketään muuta, jota voin rakastaa yhtä paljon? Löytyykö enää ihmistä, jonka kanssa natsaa yhtä hyvin kaikin puolin? Iältäni olen 22v.. -ap

että mies ei halua sitoutua ja etsii jotain parempaa jos ei kolmen vuoden seurustelun kuluessa halua sitoutua jotenkin kuten muuttaa yhteen tai mennä kihloihin.

Lupaan sulle, ettei tuo ollut elämäsi viimeinen mahdollisuus.



Suret aikasi ja lopulta tulee taas eteen jotain, joka antaa elämälle uuden ja paremmankin suunnan. Oikeasti. Kaikki me ollaan tuollaista eletty läpi ja se on kamalaa, mutta menee ohi.



Tärkeää on nyt se, että uskot meiltä ihan tän, että ON MAHDOLLISTA, JA JOPA HYVIN TODENNÄKÖISTÄ, että elämääsi tulee vielä hirveästi ihanaa rakkautta ja parisuhdetta. Kun tossa vaiheessa et vielä pysty kuvittelemaan ketään muuta siihen tilalle, niin kuvittele toi mahdollisuus. Jos et usko siihen mahdollisuuteen, niin masennut pahasti, joten uskot siihen mahdollisuuteen ja se kantaa sua surun läpi.



Sitten yritä olla itsellesi sillä lailla "kova", että pakotat itsesi pikkuhiljaa piristymään. Siihen auttaa yllättävät asiat, yksi parhaista on liikunta (kunhan et tee siitä jotain liiallista hulluutta), liikuntahan oikeasti tepsii tunnelmiin, nostaa jotain hormónitasoja (en muista nimiäa, mutta yleistä infoa) niin, että sun on vain helpompi olla ja samalla kunto ja ulkonäkökin kohoavat.



Sitten yksi ihan hölmön kuuloinen neuvo, mutta kummallisen tehokas: aina kun ahdistaa, PAKOTTAUDU kelaamaan asioita, joista olet elämässäsi kiitollinen, ihan järjettömiäkin: frendit, perheesi, lemmikkisi, uusi vaatteesi, keittiön seinän väri, se, että juomavesi on ilmaista, että siskosi sai kivan duunin, että oikeastaan diggaat nenästäsi, että sulla on kivanvärinen matto, miten löysitkin niin kivan jne jne jne. Pahimmassakin surussa löytää hirveästi tuollaisia asioita kun oikein väkisin yrittää. Tätä tee siksi, että silloin sun mielessä säilyy ja kehittyy myönteistä ajattelua, joka on todella tärkeä keino päästä asioista yli. En tarkoita, että keksi tekohauskaa soopaa ja teeskentele, vaan että poghdi asiaa, älä pakene sitä, mutta ÄLÄ omista surullesi vuosia elämästäsi, koska niinkin käy.



masennus ja suruj on oikeita asioita eikä ne ole omaa syytä, mutta itse monta eroa läpikäyneenä (olen nyt 38) tiedän, että moni suru olisi lyhentynyt, jos en olisikaan jäänyt vellomaan. Surujen jälkeen on tullut uusia onnenaiheita ja rakkauksia, vaikka esim sinun iässäsi olin ihan romuna erottuani. Aloin liiaksi "harrastaaa" sitä suruani, lyhempikin aika olisi riittänyt, mutta annoin kaikille tunteilleni, myös itsesäälille, liikaa valtaa. Vanhempana opin tuon tavan, joka aluksi vaikuttaa aivan ääliöltä ja se auttaa käytännön tasolla, vaikkei luulisi.



Paljon auttaa myös sinnikäs työskentely ja/tai opiskelu. Täytä päiväsi sillä, niin saat muuta ajateltavaa ja samalla sitä rhaaakin tulee. Älä jää sängyn pohjalle, ethän.



Selviät. Ja elämääsi tulee entistä ehompaa rakkautta! Lupaan sen sulle.

Olet suloinen. Toivon, että ap on selvinnyt jaloilleen. Haluaisin todella kuulla, mitä hänelle kuuluu.



t. viestin nostanut 12

Ehkä on ihan hyvä, ettei ap ole just nyt netissä. (Mutta laita ap tosiaan meille viestiä, miten voit, vai mitä?)



Ja vielä yksi ihme vinkki, jonka olisin itse toivonut tietäväni nuorempana: asian spekuloiminen, sen jauhaminen ja avautuminen ei ehkä olekaan tie ulos kriisistä. Joo, tiettyyn rajaan asti sitä kyllä tarvitsee ja se auttaa. Mutta siinä on sudenkuopan vaara: joudut ikääm kuin "raportointi-luuppiin" ystävillesi jokaisesta uudesta käänteestäsi tässä asiassa. Ja ennen kuin huomaatkaan, et ehdi elää ja ajatella uusia, myönteisempiä ajatuksia. Tulet vetäneeksi puoleesi kummallisesti lisää ja lisää masentavaa, kun mieli asettuu ikään kuin sellaiselle taajuudelle, että niitä ajatuksia on helpoin läåhteä seuraamaan.



Yksi itseäni kantanut ajatus on ollut se, että joku mies ei ollutkaan se, mihin olin rakastunut. Olin käsittänyt hänet väärin ja/tai hän oli oleellisissa kohdissa vähän valehdellut persoonastaan ja elämästään. Joten rakastin mielikuvaani. Joten mikään selvittelysessio todellisen jepen kanssa ei oikein enää auta. On otettava fakta vastaan, vaikka se sattuu ja olisi helpompaa vielä jossitella ja yritellä ja itkeä. On pakko pistää stoppi suhteelle, kun on enemmän paha kuin hyvä olo ja sen pahan olon oikeaqsti itse tietää ja silloin hirveän usein alkaa perustella ja huijata itselleen kaikenlaista.



En tarkoita että pitää erota ekasta pahasta fiiliksestä, mutta, no kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. (Ja en tarkoita, ettäö masennus on omaa ajattelun laiskuutta ja ratkaistavissa kivoilla knopeilla, ei tosiaan. Mutta alkuvaiheen masennukseen ja eroahdistuikseen nää temput voi myös tepsiä, joten kannattaa yrittää.)



Tsemppiä ja haleja!!!



t: 13.