Kuinka usein koululaisillanne yökyläkavereita?
Meillä viikoittain kyselevät saisko se tai se tulla..Välillä että 2 kaveria. Millaisia sääntöjä teillä asiassa?
Kommentit (25)
Meillä kaikki lasten kaverit asuvat parin kilometrin säteellä ja he saavat mennä yöksi koteihinsa. Muutaman kerran on joku ollut yötä, mutta asiasta on sovittu silloin hyvissä ajoin ja kyseessä on ollut silloinkin esimerkiksi kaverin vanhempien reissu tms.
En muutenkaan halua, että meille tulee lasten kavereita sisälle edes joka päivä, mutta ulkona voivat minun puolestani leikkiä. Omat lapseni ja heidän ystävänsä ovat kuitenkin onneksi kotona ja perheittensä kanssa viihtyviä lapsia ja kotonamme on sopivan rauhallista.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen introvertti mutta tämä on myös lapsen koti ja hän saa kutsua tänne itselleen tärkeitä ihmisiä. Ei tulisi mieleenkään kieltää oman mukavuuteni takia.
Jaahas, vai niin. No tietenkin jos sinäkin tuot sinne vähän väliä yövieraita, niin silloin se on varmasti ok lapsillekin. Meidän kotimme ei ole mikään kestikievari.
Muutaman kerran vuodessa. Voisi olla useamminkin, mutta koska omaa lastani ei pahemmin kutsuta vastavuoroisesti muille yökylään, niin enpä viitsi olla aina yksipuolisesti se majoittaja! Yökyläily on lapsista hauskaa, harmi kun tuo vastavuoroisuus ei vain tahdo toteutua. Ei sen nyt tarvisi täysin tasan edes mennä, mutta kun kaveri on meillä kolmesti putkeen ja heille ei koskaan pääse, niin vähän alkaa ärsyttää. Kyllä mullekin joskus se lapsivapaa kelpaisi, ja muutenkin.

Meillä sama juttu,että meille olisi jatkuvaan lasten kavereita tulossa yökylään mutta sitten eivät ikinä kutsu heille yöksi. En tiedä miksi näin. Ja en itse kehtaisi näin toimia. Muutaman kuukauden välein olen antanut yöksi kaverin ottaa. Päiväseltään kyllä käy useammin. Onneksi mummoloihin omat lapset yöksi pääsevät silloin tällöin.
No mun on kyllä pakko kieltää, jotta pysyy oma pää kasassa... Mukavampi lapselle, ettei äiti joudu lataamoon. Ohis.