Insinööri ja humanisti - voiko parisuhde toimia?
Olen ihastunut insinöörimieheen, joka on hyvin rationaalinen numeroihminen. Itse olen humanisti, taiteesta ja kulttuurista kiinnostunut pedagogi. Jossain kohtaa nuorempana olin täydellisen varma, etten tosiaankaan tulisi haksahtamaan insinöörimiehiin, mutta näin ne tunteet vie. Onko tällä palstalla pariskuntia, joista toinen osapuoli on humanisti ja toinen insinööri? Kuinka suhteenne toimii, ja millaisiin arjen pattitilanteisiin olette suhteessanne törmänneet?
Kommentit (60)
Nuorena ei, jos kumpikin on kovin ehdoton. Vanhetessa se sitten usein tasoittuu.
Humanisti, joka näkee ihmiset stereotypioiden kautta?
Vierailija kirjoitti:
Humanisti, joka näkee ihmiset stereotypioiden kautta?
Tokihan ihmiset on erilaisia, se on selvää. Puhun nyt yleistetysti stereotypioiden kautta, koska molemmat persoonina vastataan melko hyvin näitä stereotypioita. Ei tietenkään sataprosenttisesti, mutta se ei ole nyt tämän jutun juju. Ap
Minä olen humanisti ja nuorena minulla oli hieno ystävyyssuhde insinöörimiehen kanssa. Mutta se oli vain ystävyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen humanisti ja nuorena minulla oli hieno ystävyyssuhde insinöörimiehen kanssa. Mutta se oli vain ystävyyttä.
Et antanut pillua eikä se uskaltanut pyytää?
Jos olette molemmat avarakatseisia, niin miksei toimisi. Ei se ammatti pelkästään ihmistä määritä.
Mun mies ei ole insinööri, vaan matematiikan tohtori ja mä olen historian maisteri. Mies on tosi looginen ja rauhallinen ja mä perus adhd-hörhö, jonka kiinnostuksen kohteet vaihtuu viikoittain. Meillä menee hyvin ja tavallaan tasapainotetaan toisiamme. Mä tuon piristystä miehen tylsään elämään ja se tuo pysyvyyttä mun menevälle luonteelle. Ollaan tosin oltu yhdessä lukiosta saakka, joten ollaan kasvettu yhteen.
Eihän sitä tiedä miten teillä menee ennen kuin kokeilette.
Ei humanistius sulje pois rationaalisuutta tai insinööriys hihhulointia. Vaikka päällepäin insinööri voi näyttää rationaaliselta, ei hän sitä välttämättä ole muussa kuin insinöörin työssä. Mutta stereotypiat tietty toimii esimerkkeinä.
Suhde, kuten mikä tahansa muukin suhde, jos osapuolet eivät ole tosi ehdottomia aatteidensa yms suhteen. Pitää hyväksyä erilaisuus ja erilaiset mielipiteet. Pitää pystyä keskustelemaan asioista.
Olen myös ns. humanisti ja tapaillut insinöörejä. Yleensä kaatunut siihen, että yhteiskuntatieteilijänä osaan katsoa asioita monelta eri kantilta. Tapaamani insinöörit taas ovat olleet sitä mieltä, että matemaattinen rationaalisuus pätee myös ihmisten elämään vaikkei elämä ole ollenkaan suoraviivaista. Näin kärjistetysti.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies ei ole insinööri, vaan matematiikan tohtori ja mä olen historian maisteri. Mies on tosi looginen ja rauhallinen ja mä perus adhd-hörhö, jonka kiinnostuksen kohteet vaihtuu viikoittain. Meillä menee hyvin ja tavallaan tasapainotetaan toisiamme. Mä tuon piristystä miehen tylsään elämään ja se tuo pysyvyyttä mun menevälle luonteelle. Ollaan tosin oltu yhdessä lukiosta saakka, joten ollaan kasvettu yhteen.
Eihän sitä tiedä miten teillä menee ennen kuin kokeilette.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Todella hieno kuulla, että te vastakohtina täydennätte toisianne. Herkästi sitä ajattelee, että vastakohdat ajautuisivat nopeammin erilleen, mutta ei tulisi yleistää tässäkään kohtaa. Aika näyttää, lähteekö tämä oma juttuni kehittymään ja mihin suuntaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei humanistius sulje pois rationaalisuutta tai insinööriys hihhulointia. Vaikka päällepäin insinööri voi näyttää rationaaliselta, ei hän sitä välttämättä ole muussa kuin insinöörin työssä. Mutta stereotypiat tietty toimii esimerkkeinä.
Suhde, kuten mikä tahansa muukin suhde, jos osapuolet eivät ole tosi ehdottomia aatteidensa yms suhteen. Pitää hyväksyä erilaisuus ja erilaiset mielipiteet. Pitää pystyä keskustelemaan asioista.
Olen myös ns. humanisti ja tapaillut insinöörejä. Yleensä kaatunut siihen, että yhteiskuntatieteilijänä osaan katsoa asioita monelta eri kantilta. Tapaamani insinöörit taas ovat olleet sitä mieltä, että matemaattinen rationaalisuus pätee myös ihmisten elämään vaikkei elämä ole ollenkaan suoraviivaista. Näin kärjistetysti.
Myös tämän tyyppinen rationaalisuus on ollut oma kokemukseni insinöörimiehistä tähän saakka. Tunnepuolen ymmärrys on jäänyt herkästi uupumaan, kun asiat pyritään ajattelemaan mahdollisimman loogisesti. Koen tunnepuolen yhteyden suhteessa kuitenkin todella tärkeänä ja olennaisena, joten pelko on, ettei tunnetasolla kohdattaisi riittävästi. Mutta avoin keskustelu, nimenomaan. Sillä jo pääsee hyvin perille, kuinka arvot ja ajatukset kohtaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies ei ole insinööri, vaan matematiikan tohtori ja mä olen historian maisteri. Mies on tosi looginen ja rauhallinen ja mä perus adhd-hörhö, jonka kiinnostuksen kohteet vaihtuu viikoittain. Meillä menee hyvin ja tavallaan tasapainotetaan toisiamme. Mä tuon piristystä miehen tylsään elämään ja se tuo pysyvyyttä mun menevälle luonteelle. Ollaan tosin oltu yhdessä lukiosta saakka, joten ollaan kasvettu yhteen.
Eihän sitä tiedä miten teillä menee ennen kuin kokeilette.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Todella hieno kuulla, että te vastakohtina täydennätte toisianne. Herkästi sitä ajattelee, että vastakohdat ajautuisivat nopeammin erilleen, mutta ei tulisi yleistää tässäkään kohtaa. Aika näyttää, lähteekö tämä oma juttuni kehittymään ja mihin suuntaan. Ap
Tosin ei sekään toimi, jos teillä ei muuta olekaan kuin vastakohtia. Meidän hullut huumorintajut natsaa ihan täydellisesti ja viihdytään molemmat hyvin kotona.
Enpä tajunnut, että tällainen suhde olisi jotenkin erikoinen :) Pikemminkin luulin, että tavallinen kombo. No, täällä on yksi insinööri-humanisti -pari. Ollaan oltu yhdessä jo yli 20 vuotta. Minäkin luulen, että mieheni mieltyi minuun juuri näiden humanistihaihatusteni vuoksi (en kuitenkaan ole vasemmistolainen) ja minua tietenkin miellytti miehessäni hänen älykkyytensä ja tekninen osaamisensa sekä tietenkin se järkevyys. Hyvin toimii.
Näitä parinvalinta-asioitahan voi teoreettisesti pohtia kovastikin, mutta sitten se todellinen syy siihen kumppanin valintaan on kuitenkin se puolison haju tai jotain :)
Luulin ensin satiiriksi, mutta en enää osaa sanoa. Ala ei tässä tapauksessa määritä oikein mitään. Voisitte vaikka molemmat olla humanisteja, eikä parisuhde välttämättä tulisi toimimaan lainkaan. Ja eikö sitä sanota, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa?
Vierailija kirjoitti:
Humanisti, joka näkee ihmiset stereotypioiden kautta?
Tottakai myös humanisteilla on ja saa olla ennakkoluuloja. Minulla ainakin on, ja pyrin näitä parhaani mukaan prosessoimaan. Ei tässä mitään yli-ihmisiä sädekehinemme olla. :B
Mulle ei stereotypiainsinööri sopisi, tultaisiin molemmat hulluiksi. Kahden avioliiton kokemuksella, arvomaailmojen yhteensopivuus on kuitenkin se juttu, joka joko pitää yhdessä tai erottaa. Toista on arvostettava, muuten ei tule mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös ns. humanisti ja tapaillut insinöörejä. Yleensä kaatunut siihen, että yhteiskuntatieteilijänä osaan katsoa asioita monelta eri kantilta. Tapaamani insinöörit taas ovat olleet sitä mieltä, että matemaattinen rationaalisuus pätee myös ihmisten elämään vaikkei elämä ole ollenkaan suoraviivaista. Näin kärjistetysti.
Täällä myös humanisti joka on huomannut saman insinööreistä ja muista matemaattisesti suuntautuneista. Pahimmillaan ajattelevat että toinen ihminen toimii jonkinlaisen kaavan mukaan, mutta näinhän asia ei todellakaan ole.
Kommunikointi tuollaisen ihmisen kanssa on TODELLA haastavaa, ja välillä tuntuu kuin puhuttaisiin ihan eri kieliä. Olen todennut, etteivät nämä miehet ole minua varten.
Ei kai tähän yleispätevää juttua voi olla
T. Lihava insinööri 177cm
Vierailija kirjoitti:
Minä olen humanisti ja nuorena minulla oli hieno ystävyyssuhde insinöörimiehen kanssa. Mutta se oli vain ystävyyttä.
Et sitten antanut ja teistä molemmista tuli yksinasujia.
Kuinka suhteenne toimii, ja millaisiin arjen pattitilanteisiin olette suhteessanne törmänneet?
Humanisti sontii matolle