Kokko, Suomalainen lohikäärme - Kokko the Finnish Dragon

How Väinämöinen encountered a dragon from Kalevala:

"Lenti lintunen Lapista, kokkolintu koillisesta.
Ei ole kokko suuren suuri eikä kokko pienen pieni:
yksi siipi vettä viisti, toinen taivasta lakaisi,
pursto merta pyyhätteli, nokka luotoja lotaisi.
Lenteleikse, liiteleikse, katseleikse, käänteleikse.
Näki vanhan Väinämöisen selällä meren sinisen:
"Mit' olet meressä, miesi, uros, aaltojen seassa?"
Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Sit' olen meressä miesi, uros aaltojen varassa:
läksin neittä Pohjolasta, impeä Pimentolasta.
"Ajoa karautimme suloa meryttä myöten.
Niin päivänä muutamana, huomenna moniahana
tulin Luotolan lahelle, Joukolan jokivesille:
hepo alta ammuttihin, itseäni mielittihin.
"Siitä vierähin vetehen, sorruin sormin lainehesen
tuulen tuuiteltavaksi, aaltojen ajeltavaksi.
"Tulipa tuuli luotehesta, iästä iso vihuri;
se mun kauas kannatteli, uitteli ulomma maasta.
Mont' olen päiveä pälynnyt, monta yötä uiksennellut
näitä väljiä vesiä, ulapoita auke'ita;
enk' on tuota tunnekana, arvoa, älyäkänä,
kumpi kuoloksi tulevi, kumpi ennen ennättävi:
nälkähänkö nääntyminen, vai vetehen vaipuminen."
Sanoi kokko, ilman lintu: "Ellös olko milläskänä!
Seisotaite selkähäni, nouse kynkkäluun nenille!
Mie sinun merestä kannan, minne mielesi tekevi.
Vielä muistan muunki päivän, arvoan ajan paremman,
kun ajoit Kalevan kasken, Osmolan salon sivallit:
heitit koivun kasvamahan, puun sorean seisomahan
linnuille lepeämiksi, itselleni istumiksi."
Siitä vanha Väinämöinen kohottavi kokkoansa;
mies on nousevi merestä, uros aallosta ajaikse,
siiville sijoitteleikse, kokon kynkkäluun nenille.
Tuop' on kokko, ilman lintu, kantoi vanhan Väinämöisen,
viepi tuulen tietä myöten, ahavan ratoa myöten
Pohjan pitkähän perähän, summahan Sariolahan."