Ootko koskaan jäänyt miettimään, jotain nuoruuden ihastusta tai rakkautta

Vierailija kirjoitti:

On se jännä, että silloin aikoinaan kyllästyin panemaan samoja muijia ja jätin ne, mutta nyt kun on aikaa kulunut tarpeeksi, voisin taas sutaista niitä muutaman kerran. Ah, sellaista se rakkaus kai on...

:D Jatkahan sitä tumputtamista vaan.

Mietin ensirakkauttani usein. Siitä on jo 30 vuotta aikaa. Voisin ottaa yhteyttä, mutta siinä ei olisi mitään järkeä eikä meistä tulisi mitään useista eri syistä. Joskus stalkkaan somea. Kauniit muistot jäi.

Todellakin olen. Kaikkia hyviä panoja ja minkälaiset pillut kenelläkin oli.

Olen uskovainen ja nuorena jätin miehen, jonka kanssa minulla oli ainutlaatuisen hieno henkinen ja fyysinen yhteys, mutta joka ei ollut uskossa. Olin tuon ihmisen kanssa niin onnellinen ja vapautunut. Hän sai minusta esiin kaiken hyvän. Emme olleet kumpikaan koskaan kokeneet niin hyvää yhteisymmärrystä kenenkään kanssa.

Halusin tehdä oikein ja jätin tämän miehen. Aloin lopulta suhteeseen kanssani saman arvomaailman jakavan ihmisen kanssa, joka osoittauikin henkisesti sairaaksi ja pahaksi. Hyvä että selvisin hengissä ja järjissäni ja pääsin hänestä eroon. Sen jälkeen olin pitkään aivan rauniona. Kävin tapaamassa kerran sitä ensimmäistä rakkauttani, mutta en kertonut hänelle mitä olin kokenut siinä välissä olleessa suhteessa. En pystynyt. Hän olisi halunnut pitää yhteyttä ja antoi puhelinnumeronsa. En koskaan soittanut hänelle. Keskityin vain oman elämäni rakentamiseen, opiskeluun, työpaikan saamiseen, henkiseen toipumiseen jne. En halunnut enkä pystynyt ajattelemaan mitään seurustelua moneen vuoteen.

Haluaisin tavata joskus vielä kerran ensirakkauteni ja kertoa miten elämäni on mennyt sen jälkeen kun erosin hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu, siinä mielessä että se loppui niin jotenkin tönkösti omalta osaltani.. Kyseessä oli siis ensirakkauteni, meillä meni poikki minun hölmöilyn takia ja kun olin itsekäs... Olen miettinyt monesti, että haluiaisin sanoa hänelle kuinka paljon oikeasti häntä arvostin ja tajuan nyt 10 vuoden jälkeen kuinka itsekäs olin... Sitä on vaan vähän hankala mennä enää sanomaan kun ei olla juteltu ollenkaan koko tän aikana. 

Miksi kuvittelet, että tuota henkilöä edes kiinnostaisi tuo mitä haluaisit hänelle sanoa? Olet edelleen itsekäs, haet vain synninpäästöä

Olen kyllä aivan eri mieltä. Omassa tilanteessa aikaa on kulunut paljon enemmän, mutta se ihminen on aina vain mielessä. Todellakin haluaisin kuulla, jos hän olisi jäänyt miettimään tai katumaan jotain, tai jos hän haluaisi selittää.

Jos joku itselle turha ihminen haluaisi selittää, niin mitä sitten? Ei siitäkään haittaa olisi.

Sivusta

Ihmeen moni kertoo jollain lailla "paenneensa" suurta rakkautta. Miksi? Mikä siinä oli niin pelottavaa?

Vierailija kirjoitti:

Olen jäänyt miettimään, mutta en mitenkään hyvällä. Lyhyt juttu mutta traumatisoiva, joten vielä vuosien jälkeen pyörii mielessä. Jos jostain olen tyytyväinen niin siitä, että hän jätti minut, mutta olisi voinut tehdä senkin toisella tavalla.

Toivon etten enää koskaan näe häntä.

Kuulostaa lyhkäisyydessään minun tarinaltani. Sekin oli lyhyt mutta traumatisoiva, hän jätti minut, ja hirveän monta asiaa jäi avoimeksi, ja siitä syystä tyyppi pyöri mielessä jopa vuosikymmeniä. Ei toki koko ajan, ja elin oikein hyvää elämää, mutta kun erinäisistä syistä vuosien jälkeen päädyin häntä muistelemaan, niin koin ne kaikki tunteet uudelleen ihan kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Mutta, nyt mulla oli elämänkokemusta ja tietoa, ja prosessoituani kaiken tapahtuneen päädyin siihen, että olin ollut tekemisissä aidon narsistin kanssa. Koko kuvio loksahti paikoilleen kuin oppikirjassa. Tämän jälkeen ei ole asia enää vaivannut. Olin saanut selityksen ja tiesin, ettei vika ollut minussa. Nyt hän luultavasti kiusaa jotakuta toista, tai kolmatta, tai ties kuinka monetta. Tai toivottavasti joku kypsä ihminen on onnistunut lyömään luun kurkkuun hänellekin. Hänen kohtalonsa ei minua sen enempää kiinnosta, mutta toki toivon, ettei kukaan enää joudu kärsimään hänen takiaan.

Kyllä, mutta onneksi siltä kannalta, että luojalle kiitos, etten päätynyt kenenkään niistä kanssa yhteen. Mulla oli ihan ihme maku nuorena, ja mitähän olisi seurannut, jos olisin alkanut seurustelemaan tai vaikka saanut lapsia kenenkään nuoruuden ihastuksen kanssa.

Jälkikäteen ajateltuna yritin ihan liian nuorena löytää sopivaa miestä eli sitä oikeaa rakkautta itselleni. Oli vielä koulut käymättä ja ammatti hankkimatta, asuin vielä kotona jne.

Kahdesta miehestä on hyvät muistot. Toinen oli pitkäaikainen ystävä ja toinen suuri rakkaus. Näiden kanssa en ollut varsinaisessa suhteessa. Kolmas, jonka kanssa aloin suhteeseen, oli erittäin vahingollinen tapaus. Häneen minun ei olisi koskaan pitänyt tutustua. Kukaan heistä ei ollut minulle se oikea. Palasin miesasiaan vasta kun olin valmistunut opinnoista, saanut vakityöpaikan ja oman kodin. Sitten kun tuli sopiva ihminen kohdalle, tein aikalailla järkiratkaisun alkaessani suhteeseen. Mieheni on ollut hyvä ja luotettava ihminen, jonka kanssa meillä on hyvä keskusteluyhteys ja yhteistä huumoria.

Mitä niihin nuoruuden rakkauksiin tulee, niin olen kyllä ajatellut heitä paljon vuosien varrella. Siitä vahingollista suhteesta sain pahat traumat. Toivottavasti toivoin joskus täysin. Sen yhden suuren rakkauden voisin joskus vielä tavata ja kertoa mitä hän minulle merkitsi.

Mietin joskus, emme ehtineet edes tutustua kunnolla kun oli vuoden vanhempi ja lähti toiseen kouluun ja eri alueelle. Lopulta paljon myöhemmin sain selville opiskelukaverien profiilien kautta että hänellä nyt perhe jne. Kerran tuli myös sattumalta vastaan, 14 vuoden jälkeen. Ehkä jos hän eroaisi saattaisin ottaa yhteyttä, muuten en. 

Mietin vuonna 2012 kyllä yhtä miestä pitkään jonka kanssa asuimme lastenkodissa nuorena. Mies oli sellainen ujo ja kiltti mies jolla kyllä oli tyttöystävä niihin aikoihin. Siitä on 32 vuotta aikaa. Tapasimme terassilla sattumalla silloin 2012 ja tulimme juttuun taas kuten  teininä jolloin olimme parhaat kaverit mutta ei meillä ollut mitään sutinaa. Mietin pari viikkoa että otanko yhtettä koska tunsin ihastusta monien ongelma miesten jälkeen. Uskallano vai antaako mies pakit heti se oli vaikeaa. Lopulta uskalsin ja olemme yhä yhdessä.

Yhtäkään eksää en ottaisi takaisin, mutta joskus ajattelen yhtä nuoruuden heilaa kaivaten lähinnä itseäni nuorena, mielikuvaani hänestä ja sitä pöhkön ihanaa molemminpuolista ihastusta.

Kaksi nuoruuden ihastusta nousee aika ajoin mieleen. Toinen oli mopon tankkauksen ajoilta kyläpuodin bensamyyjätyttö (mm.)ja toinen opiskeluajoilta tanssituttavuus+.  Nykyään kun stalkkaus on tavattoman helppoa, on selvinnyt että kumpikin on poistunut joukostamme aikoja sitten suunnilleen nuorina keski-ikäisinä.

Kun asian sai tietoonsa, oli se pysäyttävää...  Samalla on hiljaa oppinut arvostamaan suuresti jokaista päivää, jotka on onnistunut pysymään loitolla suurista ja korkeista sairaaloista...

Aika hurjaa, että näin moni kaipaa vanhoja rakkauksia. Miksei ihmiset saa suutaan auki?

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä, rakastumisesta jää varmaan joku jälki aivoihin tai oonko sitten ainoa, jolla käy  aiemmat rakastumiset mielessä?`kaksi poikaa/nuorta miestä (nykyään toki kolmenkympin kieppeillä) mielessä lähes päivittäin. Ihan pikaisesti nykyään, sillä tavalla muutaman sekunnin ajan kunnes ohjaan ajatukset muualle, mutta toinen tulee vielä uniinkin. Jos joku kysyy myös rakastumisesta tai se on jotenkin aiheena niin salamaa nopeammin ovat nämä ihmiset mielessä ja jää mieleen leijumaan. Siitä sen varmaan tietää jos on joskus oikeasti rakastunut, että vaikka ei ole mitään tekemistä ollut toisen kanssa 10 v eikä toiseen muutamaan vuoteen niin niin vahva valinta tähän aiheeseen on jotenkin itselle. Että ei tule edes mietittyä vastausta, sen vaan tietää salamana vaikka koittaisi ajatella vastaankin.

Hyvin sanottu. Kyllä rakastumisesta jää jokin "arpi sydämeen". Itselle tulee näitä entisiä rakkauden kohteita päivittäin mieleen. Joitain kohtaan tunnen kaihoisaa kaipausta, hymyilen . Joitain kohtaan tunnen ihhoa ja katumusta. En kylläkään halua oikeasti tavata heistä ketään. Tänään näin erään kaupungilla, vaihdoin suuntaa, että emme kohtaisi.

Vierailija kirjoitti:

Kolme miestä on jättänyt minuun positiivisen vaikutuksen ja heidän kohtaamisensa on ollut suuressa osassa siitä että olen tänä päivänä se kuka olen, mietin heitä aina aika ajoin hymyillen ja pohdin, mitähän heille kuuluu. Kaikille heille toivotan aina mielessäni kaikkea hyvää ja onnea elämäänsä. 

1) Ensimmäinen oikea poikaystäväni. Hänen kanssaan harjoiteltiin kumpikin parisuhteessa olemista. Olimme nuoria ja viattomia. Olen niin iloinen, että koin juuri hänen kanssaan monta asiaa ensimmäistä kertaa. 

2) Ex-aviomieheni. Suhde kesti kaikkiaan 12 vuotta. Hänen kanssaan kasvoin aikuiseksi. Kasvoimme ikävä kyllä myös erilleen ja halusimme niin eri asioita elämän suurissa kysymyksissä (lasten hankkiminen, ura, asuinpaikkakunta...) että yhdessä pysyminen olisi väjäämättä johtanut siihen että jompikumpi olisi joutunut luopumaan unelmistaan. Hän silti oli hyvä mies ja ansaitsee elämäänsä rakkauden jonka kanssa voi jakaa omat unelmansa. 

3) Eräs tapailumies jota tapailin muutaman kuukauden kun eron jälkeen arasti palasin deittimarkkinoille. Meidän tunteemme ei kohdanneet, mutta hänen rehtiytensä ja suoraselkäisyytensä teki vaikutuksen. Olin hirvittävän ihastunut ja tuntuu absurdilta sanoa näin, mutta huolimatta siitä että sain häneltä ns. pakit, silti hän teki sen niin minua ja tunteitani kunnioittaen että jälkeen jäi hyvät muistot joille voi hymyillä. Toivon todella, että hän vielä löytää elämänsä rakkauden. Siinä oli ihminen joka ei pelannut eikä leikkinyt tunteilla, osasi ilmaista itseään selvästi ja lempeästi.  

Nämä kolme kokemusta asettivat riman parisuhteelle hyvin korkealle ja se kannatti. Nyt olen unelmieni parisuhteessa. 

Voi kuinka kauniisti kirjoitat näistä kolmesta miehestä. Olet varmasti itsekin unelmien kumppani parisuhteessa. Toivotan sinulle kaikkea hyvää elämässäsi.

Tuo on totta, että positiivinen kokemus miehestä - oli sitten kyse lyhyt- tai pitkäkestoisesta suhteesta - jättää jäljen, joka kantaa elämässä vielä vuosia suhteen loppumisen jälkeenkin. 

Muille täällä menneitä haikaileville sanoisin: jos todella, todella, todella haluatte sanoa vielä jotain sille vuosien takaiselle sydänkäpysellenne, pyytää anteeksi taikka selittää/selvittää asioita, ottakaa heihin yhteys. Siis sikäli mikäli te pystytte heidät löytämään ja tiedätte, että ette sotke kenenkään nykyistä suhdetta tai elämää yhteydenotollanne.

Minulle kävi jokin aika sitten niin, että myöhästyin. Sain tietää että hän olikin menehtynyt. Kirjaimellisesti yksi minuutti jännitin miettiessäni miten sanani asettelisin, jos ja kun ihan kohta pääsisin puhumaan hänen kanssaan, ja seuraavassa minuutissa sain tietää, että hän olikin kuollut. Minulla ei ole nyt tähän hätään minkäänlaista sanaa kuvaamaan sitä tunnetta, joka ylitti kaiken sietokykyni siinä hetkessä.

Pitäkää huolta toisistanne, rakkaat ihmiset. Aika ei ole rahaa, vaan jotain ihan muuta.

Tämäpä, elämä on ihan liian lyhyt jahkailuun!

Kaipaan ja paljon. Meillä oli etäsuhde joka loppui mun typeröintiin ja se kaduttaa yhä edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan ja paljon. Meillä oli etäsuhde joka loppui mun typeröintiin ja se kaduttaa yhä edelleen.

Älä itke Emilia.