Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä skippaisin kaikki liian pinnalliset miehet ja naiset heti ensi karsinnassa. Mitä tekee kumppanilla joka kyttää ja vahtaa toisen ulkomuotoa ja näköä? Eikö sille ole mikään muu tärkeätä? Minulle tulee 1000 ja yksi asiaa mieleen mitkä olisi ulkonäköä ja muotoa tärkeämpiä.
Mun vaimo on kaunis nainen. Hän tietää sen itsekin, mutta kyllä hän selvästi nauttii siitä, kun sanon hänelle lähes päivittäin, että hän on kaunotar. Meidän perheessä on muutenkin tapana kehua positiivisesti toisiamme.
Entäpä jos tulee joku sairaus joka runtelee kehon, ehkäpä lihottaakin? Oletko niitä miehiä jotka silloin hylkää vaimonsa ja ottaa nätimmän tilalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnallinen nainen = urheilullinen = hoikka. Eikös tämä nyt ole itsestään selvää? Aivan samoin jos nainen toivoo liikunnallista miestä, hänellä on mielessä six packin omaava sali-Make eikä mikään löllö sumopainija. Jos mies toivoo liikunnallista naista, niin silloin hän tarkoittaa hoikkaa fitness-typyä - joka ei kuitenkaan ole pinnallinen fitness-typy, vaan luonnostaan hoikka nainen.
Miksi mies ei voi sanoa, että hakee luonnostaan hoikkaa naista? Kun naiset sanovat hakevansa liikunnallista miestä tämä voi tarkoittaa kaikkea vinttikoira-mallista ns. "nallekarhuun". Moni nainen ei edes erota läskiä lihaksesta ja tykkäävät siksi vähän tuhdimmasta miehestä joka näyttää sen seurauksena lihaksikkaalta.
Mä haluan ainakin ennemmin sen vinttikoiran kuin nallekarhun. En erota läskiä useinkaan lihaksesta, totta sekin. Mutta en halua lihaskimppua enkä sitä tukevaakaan. Vaan vinttikoiran:) Mutta kysyn että jos on kovin treenattu atleetti, miten hänellä voi olla aivan hirviitävä michelin vararengas mahana. Onko ne jotkut ylikehittyneet mahalihakset..
Olen keski-ikäinen hoikka nainen.
En tuota hoikkuutta naisena laittaisi treffi-ilmoitukseeni koska sen arvaa että sen perään on sitten koko Suomen perv..ot.
Ja vähän hankala jos hoikka mies hakee hoikkaa naista. Kuulostaa kovin kylmältä ilmotuksessa jos lukee jotta "tahdon hoikan naisen". Se on turn off. En vastaisi tuollaiselle vaikka kriteerit täyttäisinkin. Vähän sama pitkähiuksisuuden kanssa. En vastaisi miehen ilmoitukseen jossa hän peräänkuuluttaa pitkähiuksista naista. Vaikka olenkin pitkähiuksinen.
Ehkä tajusitte pointin. Kuulostaa kovin esineellistävältä.
Niimpä suosittelenkin ettimään ne miehet ja naiset live elämästä! Näkee heti jotta ollaanko sitä vinttikoiraa vai bulldogia! Eikä ole pelkoa pituudenkaan valehtelusta, eikä 20 v vanhojen kuvien lähettelystä vaaraa.
Kun naiset, esim minä, sanon haluavani liikunnallisen miehen, se ei tarkoita että haen tiettyä vartalotyyppiä. Henkilökohtaisesti ottaisin itsekin ennemmin vinttikoiran kuin bulldogin, nallekarhusta nyt puhumattakaan, mutta olennaisinta olisi kuitenkin se että haluaisin miehen jonka kanssa lähteä patikoimaan tai pyöräilemään jne. Ja jos nyt teoreettisesti olisin miestä hakemassa, niin varmaan avaisinkin tätä toivetta siihen bioon. Että hakusessa liikunnallinen mies, jonka kanssa lähteä retkeilemään tai hiihtolenkille. Loppujen lopuksi sekä vinttikoira että nallekarhu kelpaa, jos tyyppi on muuten hyvä. Lihavaa miestä en haluaisi, mutta en minä kyllä sitä kehtaisi ilmoitukseen kirjoittaa...
Ja jotta ei menisi liian helpoksi, monet salijantterit eivät lähde pyöräilemään, juoksulenkille, vaeltamaan jne. Menevät vain ja ainoastaan 100 %:sesti sinne salille.
Totta, ovat erittäin urheilullisia jos siellä ollaan monta kertaa viikossa. Rautaa nousee penkistä, kyllä.
Mutta kaveriksi ulkoilmaan liikunnallisiin asioihin näitä useinkaan ei saa. Halutaan vaan suonet pullistaen nostaa rautaa.
Oli sitten buldogi tai nallekarhu. Vinttareita nämä eivät ole.
Juu, siksipä kirjoittaisin nimenomaan haluavani seuraa patikointiretkille tai muihin ulkoilmalajeihin. Koska en halua salijantteria vaikka olisi kuinka hyvä kroppa, vaan miehen joka oikeasti lähtee sinne patikoimaan tai pyöräilemään. Salipumpattua on kiva katsella, mutta käytännössä sellainen ei olisi minua varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunnallinen nainen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa, aktiivista naista.
Ulkonäköön se ei ota kantaa.
Sellaista, jonka saa kaveriksi pyöräilemään tai juoksulenkille, ilman että tarvitsee maanitella.
Kovin moni ihminen nykypäivänä on sellainen, että ei millään lähde liikkeelle, varsinkaan jos uhkana on että tulee kuuma tai hiki.
M40
No niin, sinä olet ymmärtänyt mitä aloituksessa tarkoitettiin. Jos haet liikunnallista, hae vain. Moni nainenkin etsii nimenomaan liikunnallista miestä. Ongelma vain on ne, jotka hakee tietynlaista ulkonäköä kirjoittamalla "liikunnallinen", eivätkä sitten ole kiinnostuneita siitä liikunnasta oikeasti. Liikunnallinen nainen haluaa liikunnallisen miehen ja toisin päin, selvähän se on.
Nykyajan salikissat hehtaariperseineen vaikuttavat kaikkea muuta kuin liikunnallisilta, vaikka kuinka pumppaisivat rautaa.
No niin, tässäpä taas oiva esimerkki siitä, että "liikunnallinen" ei kerro ulkonäöstä kovinkaan paljoa, ja siksi se on huono ilmaus jos oikeasti haluaa hoikan.
Ei se siitä ole kiinni, vaan yksipuolinen harjoittelu tekee vartalosta luonnottoman oloisen. Kardioliikuntaa harrastavan kroppa ei ole tuollainen.
Eli ongelman ratkaisu on yksinkertainen: Mies kertoo profiilissaan etsivänsä naista, joka harrastaa kardiliikuntaa (tai esim. monipuolista liikuntaa). Vielä parempi, jos tekee sen niin, että kertoo itse harrastavansa kardioliikuntaa ja toivovansa, että voi jakaa harrastuksen tulevan kumppaninsa kanssa.
Ei kenelläkään muulla ole ongelmaa kuin pinnallisilla pilkunnussijoilla. Jos ei osaa lukea rivien välistä mitä toinen tarkoittaa, sekin kertoo omaa kieltää siitä ettei ole sopiva kumppani.
Noinkin voi ajatella. Ei koska itseäni, kun en ole missään sovelluksissa. Aika moni mies kuitenkin valittaa, ettei tule matcheja tai naiset eivät kiinnostu, mutta jos se ei ole ongelma niin silloinhan ei kannata muokata sitä omaa tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunnallinen nainen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa, aktiivista naista.
Ulkonäköön se ei ota kantaa.
Sellaista, jonka saa kaveriksi pyöräilemään tai juoksulenkille, ilman että tarvitsee maanitella.
Kovin moni ihminen nykypäivänä on sellainen, että ei millään lähde liikkeelle, varsinkaan jos uhkana on että tulee kuuma tai hiki.
M40
Mä olen nuorempana urheillut paljon enemmän, mutta nykyään satunnaisempaa, lajit vaihtelee ja menee vähän kausissa (esim. kesällä saatan saada juoksukipinän, joka loppuu syksyn sateisiin, ja sitten saatan innostua vaikka lattaritansseista, joista positiivista virettä syksyyn jne. ja välillä, jos työt painaa päälle, sairasteluja tms., niin voi tulla niitä vähemmän urheilullisiakin kausia). Nautin nimenomaan rankasta liikunnasta ja mun juoksussakin on se klassinen ongelma, että menen liian kovaa (sykerajat paukkuu reilusti, kun jos ei ole juossut hetkeen, pitäisi ottaa rauhallisemmin, mut tylsää himmata).
Suurinpiirtein samankuntoisen naispuolisen kaverin kanssa tuleekin juostua (tai siis hölkättyä) joskus yhdessä, mutta miehen kanssa en kyllä haluaisi juosta yhdessä. Tulisi paineita asiasta ja todennäköisesti ajaisi mua vielä enemmän liian lujaan vauhtiin, kun pitäisi miehelle päteä/mennä enemmän juoksevan miehen vauhtia. Eli lenkkikaveria ei mies musta saa ainakaan ennen kuin suhde on niin vakiintunut, että se juoksukunnon todistamistaakka on poistunut ja kehtaa sanoa, jos vauhti on liian luja.
Etten ihan tiedä, että olisinko kelpo vaihtoehto, jos mies kirjoittaa, että etsii liikunnallista naista. Todennäköisesti vetäisin vasemmalle, kun en haluaisi, että suhteessa kokisin paineita tuollaisesta. Ja siis kuitenkin mulle on ihan itsestään selvää, että miehen pitää olla liikunnallinen, että voi yhdessä mennä vaeltamaan, laskettelemaan jne. Juoksu vain on hankalaa miehen kanssa.
N38
Naisilla on kyllä taipumus ajatella asioita aivan liian monimutkaisesti tai pitkälle. "En uskaltaisi antaa tykkäystä miehelle joka haluaa liikunnallisen naisen, koska minä en välttämättä ole riittävän hyvässä juoksukunnossa lähteäkseni juoksulenkille hänen kanssaan" kuulostaa jo pikkuisen hassulta.
N33
Joo, myönnetään. Mutta kun siellä tinderissä on paljon niitä miehiä, niin jos jonkun kohdalla tulee tuollainen pienikin epävarma fiilis, niin siirryn seuraavaan profiiliin. Match tulee toki joka kerta, kun jostain tykkään ja kaikki miehet, keitä olen treffannut, ovat halunneet toisetkin treffit (itse välttämättä en ja joskus kyllä mieskin on lopettanut pidempään jatkuneen tapailun). Mutta tältä pohjalta en jotenkin koe tarpeelliseksi jäädä pohtimaan, että olenko jollekin tarpeeksi hyvä. Jos asia on epävarma, niin valkkaan sellaisen miehen, jonka kanssa tuollaista oloa ei tule.
Ei pidä olla turhan herkkähipiäinen. Ei itselle jäänyt traumoja siitä, että ohitin surutta kaikki raamikkaita, harteikkaita yms. miehiä hakevat naisilmoitukset aikanaan. Ja niitä ei todellakaan lasketa yhden tai kahden käden sormilla. Käytännössähän tuo on kiertoilmaisu sille, että nainen ei ole itse mikään keijukainen.
M49
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunnallinen nainen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa, aktiivista naista.
Ulkonäköön se ei ota kantaa.
Sellaista, jonka saa kaveriksi pyöräilemään tai juoksulenkille, ilman että tarvitsee maanitella.
Kovin moni ihminen nykypäivänä on sellainen, että ei millään lähde liikkeelle, varsinkaan jos uhkana on että tulee kuuma tai hiki.
M40
No niin, sinä olet ymmärtänyt mitä aloituksessa tarkoitettiin. Jos haet liikunnallista, hae vain. Moni nainenkin etsii nimenomaan liikunnallista miestä. Ongelma vain on ne, jotka hakee tietynlaista ulkonäköä kirjoittamalla "liikunnallinen", eivätkä sitten ole kiinnostuneita siitä liikunnasta oikeasti. Liikunnallinen nainen haluaa liikunnallisen miehen ja toisin päin, selvähän se on.
Nykyajan salikissat hehtaariperseineen vaikuttavat kaikkea muuta kuin liikunnallisilta, vaikka kuinka pumppaisivat rautaa.
No niin, tässäpä taas oiva esimerkki siitä, että "liikunnallinen" ei kerro ulkonäöstä kovinkaan paljoa, ja siksi se on huono ilmaus jos oikeasti haluaa hoikan.
Ei se siitä ole kiinni, vaan yksipuolinen harjoittelu tekee vartalosta luonnottoman oloisen. Kardioliikuntaa harrastavan kroppa ei ole tuollainen.
Eli ongelman ratkaisu on yksinkertainen: Mies kertoo profiilissaan etsivänsä naista, joka harrastaa kardiliikuntaa (tai esim. monipuolista liikuntaa). Vielä parempi, jos tekee sen niin, että kertoo itse harrastavansa kardioliikuntaa ja toivovansa, että voi jakaa harrastuksen tulevan kumppaninsa kanssa.
Ei kenelläkään muulla ole ongelmaa kuin pinnallisilla pilkunnussijoilla. Jos ei osaa lukea rivien välistä mitä toinen tarkoittaa, sekin kertoo omaa kieltää siitä ettei ole sopiva kumppani.
Ihan vastaavasti hoikka nainen voi skipata ilmoituksen, kun siinä ihan selvästi haetaan liikunnallista naista, jos hän itse ei harrasta liikuntaa jotain työmatkapyöräilyä ja iltakävelyä lukuunottamatta.

En usko, että nettideittailu on sopiva seuranhakumuoto kenellekään, joka takertuu yksittäiseen sanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunnallinen nainen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa, aktiivista naista.
Ulkonäköön se ei ota kantaa.
Sellaista, jonka saa kaveriksi pyöräilemään tai juoksulenkille, ilman että tarvitsee maanitella.
Kovin moni ihminen nykypäivänä on sellainen, että ei millään lähde liikkeelle, varsinkaan jos uhkana on että tulee kuuma tai hiki.
M40
Mä olen nuorempana urheillut paljon enemmän, mutta nykyään satunnaisempaa, lajit vaihtelee ja menee vähän kausissa (esim. kesällä saatan saada juoksukipinän, joka loppuu syksyn sateisiin, ja sitten saatan innostua vaikka lattaritansseista, joista positiivista virettä syksyyn jne. ja välillä, jos työt painaa päälle, sairasteluja tms., niin voi tulla niitä vähemmän urheilullisiakin kausia). Nautin nimenomaan rankasta liikunnasta ja mun juoksussakin on se klassinen ongelma, että menen liian kovaa (sykerajat paukkuu reilusti, kun jos ei ole juossut hetkeen, pitäisi ottaa rauhallisemmin, mut tylsää himmata).
Suurinpiirtein samankuntoisen naispuolisen kaverin kanssa tuleekin juostua (tai siis hölkättyä) joskus yhdessä, mutta miehen kanssa en kyllä haluaisi juosta yhdessä. Tulisi paineita asiasta ja todennäköisesti ajaisi mua vielä enemmän liian lujaan vauhtiin, kun pitäisi miehelle päteä/mennä enemmän juoksevan miehen vauhtia. Eli lenkkikaveria ei mies musta saa ainakaan ennen kuin suhde on niin vakiintunut, että se juoksukunnon todistamistaakka on poistunut ja kehtaa sanoa, jos vauhti on liian luja.
Etten ihan tiedä, että olisinko kelpo vaihtoehto, jos mies kirjoittaa, että etsii liikunnallista naista. Todennäköisesti vetäisin vasemmalle, kun en haluaisi, että suhteessa kokisin paineita tuollaisesta. Ja siis kuitenkin mulle on ihan itsestään selvää, että miehen pitää olla liikunnallinen, että voi yhdessä mennä vaeltamaan, laskettelemaan jne. Juoksu vain on hankalaa miehen kanssa.
N38
Naisilla on kyllä taipumus ajatella asioita aivan liian monimutkaisesti tai pitkälle. "En uskaltaisi antaa tykkäystä miehelle joka haluaa liikunnallisen naisen, koska minä en välttämättä ole riittävän hyvässä juoksukunnossa lähteäkseni juoksulenkille hänen kanssaan" kuulostaa jo pikkuisen hassulta.
N33Joo, myönnetään. Mutta kun siellä tinderissä on paljon niitä miehiä, niin jos jonkun kohdalla tulee tuollainen pienikin epävarma fiilis, niin siirryn seuraavaan profiiliin. Match tulee toki joka kerta, kun jostain tykkään ja kaikki miehet, keitä olen treffannut, ovat halunneet toisetkin treffit (itse välttämättä en ja joskus kyllä mieskin on lopettanut pidempään jatkuneen tapailun). Mutta tältä pohjalta en jotenkin koe tarpeelliseksi jäädä pohtimaan, että olenko jollekin tarpeeksi hyvä. Jos asia on epävarma, niin valkkaan sellaisen miehen, jonka kanssa tuollaista oloa ei tule.
Ymmärrän pointin. Itse en Tinderissä ole, joten tuo tarjonnan paljous ei ole minulle ollenkaan tuttua. Voin hyvin kuvitella että äkkiä tulee valikoivaksi tuossa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunnallinen nainen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa, aktiivista naista.
Ulkonäköön se ei ota kantaa.
Sellaista, jonka saa kaveriksi pyöräilemään tai juoksulenkille, ilman että tarvitsee maanitella.
Kovin moni ihminen nykypäivänä on sellainen, että ei millään lähde liikkeelle, varsinkaan jos uhkana on että tulee kuuma tai hiki.
M40
No niin, sinä olet ymmärtänyt mitä aloituksessa tarkoitettiin. Jos haet liikunnallista, hae vain. Moni nainenkin etsii nimenomaan liikunnallista miestä. Ongelma vain on ne, jotka hakee tietynlaista ulkonäköä kirjoittamalla "liikunnallinen", eivätkä sitten ole kiinnostuneita siitä liikunnasta oikeasti. Liikunnallinen nainen haluaa liikunnallisen miehen ja toisin päin, selvähän se on.
Nykyajan salikissat hehtaariperseineen vaikuttavat kaikkea muuta kuin liikunnallisilta, vaikka kuinka pumppaisivat rautaa.
No niin, tässäpä taas oiva esimerkki siitä, että "liikunnallinen" ei kerro ulkonäöstä kovinkaan paljoa, ja siksi se on huono ilmaus jos oikeasti haluaa hoikan.
Ei se siitä ole kiinni, vaan yksipuolinen harjoittelu tekee vartalosta luonnottoman oloisen. Kardioliikuntaa harrastavan kroppa ei ole tuollainen.
Eli ongelman ratkaisu on yksinkertainen: Mies kertoo profiilissaan etsivänsä naista, joka harrastaa kardiliikuntaa (tai esim. monipuolista liikuntaa). Vielä parempi, jos tekee sen niin, että kertoo itse harrastavansa kardioliikuntaa ja toivovansa, että voi jakaa harrastuksen tulevan kumppaninsa kanssa.
Ei kenelläkään muulla ole ongelmaa kuin pinnallisilla pilkunnussijoilla. Jos ei osaa lukea rivien välistä mitä toinen tarkoittaa, sekin kertoo omaa kieltää siitä ettei ole sopiva kumppani.
Ihan vastaavasti hoikka nainen voi skipata ilmoituksen, kun siinä ihan selvästi haetaan liikunnallista naista, jos hän itse ei harrasta liikuntaa jotain työmatkapyöräilyä ja iltakävelyä lukuunottamatta.
En usko, että nettideittailu on sopiva seuranhakumuoto kenellekään, joka takertuu yksittäiseen sanaan.
Niin no tässä päästään taas siihen, että Tinderissä kauniit naiset saa tykkäyksiä paljon enemmän kuin olisi edes tarpeen, joten se yksikin sana voi merkata. Miehen olisi siis syytä miettiä tarkkaan mitä profiiliinsa kirjoittaa ettei tule vahingossa karkoittaneeksi potentiaalisia naisia. Toki jos mies on tarpeeksi hyvännäköinen ja saa riittämiin tykkäyksiä, ei asialla sitten ole niin väliä.

Olen samaa mieltä, jos ei osaa kirjoittaa suoraan mitä tarkoittaa vaan keksii itse sanoille muita merkityksiä.
Ihan hyvä vaatimus, paitsi jos vetää viinaa ja kannabista itse kaksin käsin.

Juu nettideittailu ei sovi niille, jotka olettaa muitten osaavan lukea "rivien välistä" mitä juuri hän tietyllä sanalla tarkoittaa.

Yleisimmin ongelma on täysin muualla. Kaavamaisia, hengettömiä ja täysin mielikuvituksettomia miesten profiileja löytyy 11 tusinassa. Kirjojen lukemisesta on yllättävää hyötyä nykyaikana, oppii ainakin ilmaisemaan itseään hieman monipuolisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunnallinen nainen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa, aktiivista naista.
Ulkonäköön se ei ota kantaa.
Sellaista, jonka saa kaveriksi pyöräilemään tai juoksulenkille, ilman että tarvitsee maanitella.
Kovin moni ihminen nykypäivänä on sellainen, että ei millään lähde liikkeelle, varsinkaan jos uhkana on että tulee kuuma tai hiki.
M40
No niin, sinä olet ymmärtänyt mitä aloituksessa tarkoitettiin. Jos haet liikunnallista, hae vain. Moni nainenkin etsii nimenomaan liikunnallista miestä. Ongelma vain on ne, jotka hakee tietynlaista ulkonäköä kirjoittamalla "liikunnallinen", eivätkä sitten ole kiinnostuneita siitä liikunnasta oikeasti. Liikunnallinen nainen haluaa liikunnallisen miehen ja toisin päin, selvähän se on.
Nykyajan salikissat hehtaariperseineen vaikuttavat kaikkea muuta kuin liikunnallisilta, vaikka kuinka pumppaisivat rautaa.
No niin, tässäpä taas oiva esimerkki siitä, että "liikunnallinen" ei kerro ulkonäöstä kovinkaan paljoa, ja siksi se on huono ilmaus jos oikeasti haluaa hoikan.
Ei se siitä ole kiinni, vaan yksipuolinen harjoittelu tekee vartalosta luonnottoman oloisen. Kardioliikuntaa harrastavan kroppa ei ole tuollainen.
Eli ongelman ratkaisu on yksinkertainen: Mies kertoo profiilissaan etsivänsä naista, joka harrastaa kardiliikuntaa (tai esim. monipuolista liikuntaa). Vielä parempi, jos tekee sen niin, että kertoo itse harrastavansa kardioliikuntaa ja toivovansa, että voi jakaa harrastuksen tulevan kumppaninsa kanssa.
Ei kenelläkään muulla ole ongelmaa kuin pinnallisilla pilkunnussijoilla. Jos ei osaa lukea rivien välistä mitä toinen tarkoittaa, sekin kertoo omaa kieltää siitä ettei ole sopiva kumppani.
Ihan vastaavasti hoikka nainen voi skipata ilmoituksen, kun siinä ihan selvästi haetaan liikunnallista naista, jos hän itse ei harrasta liikuntaa jotain työmatkapyöräilyä ja iltakävelyä lukuunottamatta.
En usko, että nettideittailu on sopiva seuranhakumuoto kenellekään, joka takertuu yksittäiseen sanaan.
Olen samaa mieltä, jos ei osaa kirjoittaa suoraan mitä tarkoittaa vaan keksii itse sanoille muita merkityksiä.
Juu nettideittailu ei sovi niille, jotka olettaa muitten osaavan lukea "rivien välistä" mitä juuri hän tietyllä sanalla tarkoittaa.
Päinvastoin. Jos luetun ymmärtäminen ja itseilmaisu tökkii, kannattaa suunnata baariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat nyt tuohtuneita siitä, jos mies toivoo kumppanikseen normaalivartaloista naista joka jaksaa ja jolla on motivaatiota lähteä yhdessä muuallekin ulkoilemaan ja liikkumaan kuin grillille.
Hyvin te vedätte.
Minä olen normaalivartaloinen nainen (38v, bmi 22) ja olen ikäni urheillut välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tällä hetkellä ei säännöllisiä harrastuksia, mutta kuntoilua, esim. kotijumppaa, lenkkiä (hölkkää), uintia, hiihtoa, tanssitunteja, päivävaelluksia ja kävelyä tietysti esimerkiksi tulee tehtyä. Olen mielestäni sellaisessa perushyvässä kunnossa, en todellakaan kovassa kunnossa (joskus nuorena ehkä olinkin).
Jos mies etsii urheilullista naista, en uskaltaisi tykätä. Tuskin olen riittävän urheilullinen, jos toinen on joku kilpaurheilija tai himoliikkuja ja varsinkin, kun on se riski, että mies tarkoittaa sillä sellaista tikkulaihaa naista, jolla bmi19, ja mitä minä kohtuullisen lihaksikkaana en ole ja on mulla rinnatkin about C-kuppia.
Siinähän ihmettelette, kun kaikki naiset on lihavia, kun kaltaiseni arvioi noita urheilusuorituksia ehkä oikeasti urheilun kautta (ja harva on niin tosissaan treenaava ainakaan enää mun iässä) ja ne bmi19 naiset, joita mullakin on kaveripiirissä, ei todellakaan urheile yhtään.
TÄMÄ. Ne todella hoikat naiset ei yleensä urheile juuri ollenkaan. Kunpa miehet tajuaisi sen. Itse tehnyt täysin saman havainnon. Minä myöskin liikunnallinen ja BMI 21,5 ja 31 v. Vaikka näen kovasti vaivaa pitääkseni painon alhaalla ja liikun paljon (3 x enemmän kuin mieheni) en vastaa miesten kuvaa hoikasta naisesta. Minunkin mieheni on kuvannut minua sanoin "normaalipainoinen" ja minä käytän kuitenkin vaatteita koossa XS-S mutta jos on lihaksia niin on lihaksia.
Juuri näin. Mutta: Pistetääs paremmaksi ;) Mä olen painoindeksiltäni 20, ja käytän L-koon vaatteita. Olen käyttänyt koko aikuisiän koska painoni ei ole juuri muuttunut. Joudun myös tekemään töitä sen eteen. Urheilen sopivasti. Keski-ikäinen nainen olen.
Että tällainen megamamma sitä ollaan kun oikein L-koon vaatteita joudun käyttämään ;) Joskus jopa XL.
Nimittäin tuota pituutta on 175 cm ja olen harteikas ja pitkäraajainen. Lihaksia nyt keskiverron verran. Ei oikein mahdu S-koon vaatteet :) Housuissa sitten vielä enemmän ongelmaa löytää sopivat kun melkein kaikki liian lyhyitä.
Mulle liikunta on tärkeää ja se on aina ollut osa mun elämää. Olen normaalipainoinen N37. Kuitenkin elämässä on muutakin, eikä liikunta ole mulle mitenkään pakkomielteistä, enkä voisi seurustella miehen kanssa, jolla on pakkomielle urheiluun, tai varsinkaan sellaisen kanssa, joka noudattaa jotain tiukkaa ruokavaliota tai punnitsee ruokansa ja puhuu rasvaprosentistaan. :D
Haluan siis yleisliikunnallisen miehen, joka suhtautuu liikkumiseen ja ruokaan rennosti. Ei haittaa, jos on vähän dadbod-meininkiä vatsalla, kunhan on enemmän jerkkua haukkarissa kuin mulla.
Urheilulajeja on paljon ja tasoja niissä joka lähtöön (joku voi olla kova juoksemaan, mutta laskettelussa aloittelijan tasoa, toinen voi olla hyvä tanssimaan, muttei osaa uida jne.). Yhdessä liikkuminen pariskuntana voi tarkoittaa hyvin eri asioita eri henkilöille. Jos toinen haluaisi tanssiparin ja toinen lenkkikaverin tai seuraa salille, niin vaikka molemmat olisi liikunnallisia, ei tavoitteet välttämättä ole yhtään linjassa.
Liikunnallinen on todella lavea käsite silloinkin, kun puhutaan urheilusta. Puhumattakaan siitä, jos puhutaan ulkonäöstä. :D
Tykkään enempi laiskasta lötkästä joka ei viitsi pukeakkaan. Aina valmiina kun mies tulee kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas (miehenä) ymmärrän, että haetaan kumppania ilmoittamalla toive vartalotyypistä. Miehille kun seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä osa elämää ja jos on seksuaalisesti kiinnostunut vain hoikista naisista, ei yhteiselämästä tule mitään lihavan naisen kanssa.
Olen täysin samaa mieltä. On myös hyvä ilmoittaa sille hoikalle naiselle jo heti alkuun että jos lihoo yhtään, niin sitten seksi loppuu ja parisuhde, koska mies nyt vain ei pysty yhtymään naiseen joka ei ole miehen mielestä hoikka. Varmaan tuollaisellekin miehelle joku nainen löytyy, ainakin hetkeksi. Mitään loppuelämän suhdettahan, saati nyt herran tähden perhettä ei tuollaisen kanssa voi perustaa, koska eihän se kestä, kun koko suhde perustuu miehen kikkelille ja kikkelin ongelmalle jossa vain hoikassa naisessa oleva reikä saa kikkelin pystyyn.
Todellakin kannattaa laittaa jo ihan sinne profiiliin, jopa ensimmäiseksi lauseeksi että etsityn naisen täytyy olla hoikka, muuten ei seksi onnistu. Säästyy kaikkien aika.
Miehen seksuaalista kiinnostusta naista kohtaan voisitte te naiset miettiä sitä kautta, että kostuuko teillä se pimpsloora, jos tapailumies on epäsiisti, haisee ihan tuoreelle ripulipaskalle ja hengitys löyhkää kalmalle? Tämä ei ehkä ole paras mahdollinen vertauskuva, koska tässäkin ketjussa enemmistö "liikunnallisista" naisista ovat ravanneet treffeillä juuri tuollaisten miesten kanssa. Kuvitelkaa siis, että pitäisi sekstailla, mutta vastapuoli on todella luotaantyöntävän näköinen.
Miten tämä liittyy viestiini? Ilmaisin olevani samaa mieltä lainaamani kirjoittajan kanssa, eli vaatimukset kannattaa laittaa heti siihen ihan esittelytekstin alkuun. Mikä tässä on sinulle se ongelma siis? Etkö ole samaa mieltä kanssani vai? Jos olet samaa mieltä, niin miksi ihmeessä lainaat tekstiäni ja sepustelet siihen jotain aiheeseen liittymätöntä? Etkö ymmärrä että olen kanssasi samaa mieltä, ehdottomasti, asia vain pitää ottaa esille ja kertoa heti alkuun että molemmat tietävät mistä on kyse. Se että sillä tuskin saa loppuelämän parisuhdetta tai perhettä ei varmaan ole merkitystä saati yllätys, koska kyllähän sinun tulee se itsekin se aikuisena ihmisenä ymmärtää.
Et vastannut kysymykseen, että kostuuko pimpsa, jos vastapuoli tuntuu vastenmieliseltä?
Minä ilmoitin alussa vaimolle, että koska en meinaa itsekään kasvattaa mitään paskamahaa, niin vaimonkin olisi hyvä vähän tarkkailla vatsansa seutua. Hän on pitänyt itsensä kuosissa, kuten minäkin.
Vastaan heti kun vastaat itse että miten tuo räpellys liittyi viestiini.
Vierailija kirjoitti:
Mulle liikunnallinen nainen tarkoittaa kuntosalilla treenattu kiinteä ja lihaksikas peppu ja reidet, jotka näkyvät hyvin legginsissä.
Ne kuntosalilla treenaavat usein on tukevannäköisiä ja EPÄliikunnallisia. Reiden paksuudenkasvatus ei lisää tippaakaan liikkuvuutta tai liikunnallisuutta, sen jalkojen kykyä oikeesti liikkua. Liikunnallinen LIIKKUU itse, ei kojeet tai laitteet tuota vastusta joka saa lihaksen paksunemaan.