Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Mä käyn aika paljon treeneissä ja siellä käy myös naisia. He ovat siis liikunnallisia. Mutta monet heistä ovat myös pullukoita sekä ylipainoisia. Haluavat ehkä hoikistua, mikä onkin hyvä päämäärä.
Mä en kyllä ole enää pitkään aikaan olettanut, että liikunnallinen olisi myös hoikka. Joskun tein näin, mutta Siperia on opettanut. Joku paksureisi, joka käy kahdesti viikossa 30 minuutin kävelyllä, voi kyllä kutsua itseään liikunnalliseksi.
Mitäs jos etsisitte seuranne muualta kuin netistä ja somesta. Näkisitte ihan livenä millaiset posket ja perse ihmisellä on. Ei tarttisi täällä saivarrella jonkin sanan merkityksestä eri henkilöille. Nykyään ylipaino on uusi normaali ja lihavuuden syy muualla kuin itsessään. Helpottaahan se tilannetta, kun vastuu kiloista siirretään johonkin muualle.
Mutta jatkakaa väittelyänne. Hyvää viihdettä tää taas on ollut. Onneksi oikeassa elämässä suurin osa ihmisistä poikkeaa hyvinkin paljon palstan pahimmista tapauksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää. Mihin muihin adjektiiveihin miehet lisäävät omia mielikuviaan? Sisältääkö sana korkeakoulutettu sen että tällä ihmisellä on silmälasit? Opiskellessahan on joutunut lukemaan paljon. Eli pettyvätkö miehet jos silmälaseja ei olekaan kun ei ensimmäisenä tule mielikuvaa silmälasittomasta henkilöstä?
Tai vaikka taiteellinen. Voiko ihminen olla taiteellinen vaikka hänellä ei olisi baskeria päässään? Yleinen mielikuvahan on se että taiteellisuus näkyy ulospäin baskeripäisenä henkilönä. Ja taas pettymys miehille kun baskeria ei ollutkaan vaikka ensimmäisenä ei tullut mielikuvaa henkilöstä joka olisi paljain päin.Kyllä elämä on hankalaa kun muut eivät vastaa omia mielikuvia joita on eri sanoista elämänsä aikana rakennellut.
Melkein.
Korkeakoulutettu voisi olettaa olevan lukutaitoinen. Yleensä näin jopa on, ei aina, mutta yleensä.
Mitä taas vaatetukseen tai silmälasien käyttöön tulee niin en ole huomannut että liikunnallista yhdistettäisin mihinkään pukeutumiseen.
Muiden kuin sinun toimestasi. Sinun joka kerrot kuinka "miehet" sitä ja tätä.
Olet pelkkä miehiä vihaava palstaulìnainen.
Miehet yhdistävät liikunnallisuuden ulkomuotoon, kuten he ovat täällä kertoneet. Miksi minun pitäisi tätä epäillä? Eikö se olisi miesvihaa jos alkaisin spleinata miesten ajatuksia heille itselleen? Mieluummin uskon mitä he itse sanovat.
Pointti on tuo mitä sanoitkin, että sanoihin liitetyt lisämerkitykset ovat oletuksia. Ne voivat pitää paikkansa, mutta jos eivät pidä niin vika on ainoastaan olettajassa, ei sanassa tai muissa ihmisissä.
Ulkomuodon lisäksi naisen pitää olla oikeasti kunnossa eikä mikään löysäperseinen lahna. Toisaalta harva pitää oikeasti lihaksilla pullistelevista hormonihirivöistä.
Omat toiveet tai vaatimukset ovat selkeät eli 5 kilometriä pitäisi jaksaa juosta ja penkistä nostaa 50 kg.
Paino ei saisi olla yli 60 kg. Ei pitäisi olla mahdotonta kenellekään perusterveelle naiselle iästä riippumatta.
Pidät siis lyhyistä naisista. 156 cm pitkä nainen on vielä normaalipainoinen 60 kiloisena.
Eipä ollutkaan: Uusi painoindeksisi on 25,70
https://www.laskurini.fi/terveys/painoindeksilaskuri/uusi-painoindeksil…
Ja onko se paino pakko hilata sinne normaalipainon ylärajalle? 170-senttinen nainen on vielä normaalipainoinen 60-kiloisena..
No siinä tapauksessa ei kannata kirjoittaa, että etsii normaalipainoista naista vaan hoikkaa.
Miten niin? Ei painoindeksillä 25,70 olla enää hoikkia.
Kun elämän suurin murhe on ettei täytä miesten kriteerejä liikunnallisen osalta, niin elämä on aika hyvin järjestyksessä.
Seuraavan kerran kun treffi-ilmoituksessa haetaan liikunnallista naista ja et ole hoikka, niin seuraavaan ilmoitukseen. Niin et tuhlaa kummankaan aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää. Mihin muihin adjektiiveihin miehet lisäävät omia mielikuviaan? Sisältääkö sana korkeakoulutettu sen että tällä ihmisellä on silmälasit? Opiskellessahan on joutunut lukemaan paljon. Eli pettyvätkö miehet jos silmälaseja ei olekaan kun ei ensimmäisenä tule mielikuvaa silmälasittomasta henkilöstä?
Tai vaikka taiteellinen. Voiko ihminen olla taiteellinen vaikka hänellä ei olisi baskeria päässään? Yleinen mielikuvahan on se että taiteellisuus näkyy ulospäin baskeripäisenä henkilönä. Ja taas pettymys miehille kun baskeria ei ollutkaan vaikka ensimmäisenä ei tullut mielikuvaa henkilöstä joka olisi paljain päin.Kyllä elämä on hankalaa kun muut eivät vastaa omia mielikuvia joita on eri sanoista elämänsä aikana rakennellut.
Melkein.
Korkeakoulutettu voisi olettaa olevan lukutaitoinen. Yleensä näin jopa on, ei aina, mutta yleensä.
Mitä taas vaatetukseen tai silmälasien käyttöön tulee niin en ole huomannut että liikunnallista yhdistettäisin mihinkään pukeutumiseen.
Muiden kuin sinun toimestasi. Sinun joka kerrot kuinka "miehet" sitä ja tätä.
Olet pelkkä miehiä vihaava palstaulìnainen.
Miehet yhdistävät liikunnallisuuden ulkomuotoon, kuten he ovat täällä kertoneet. Miksi minun pitäisi tätä epäillä? Eikö se olisi miesvihaa jos alkaisin spleinata miesten ajatuksia heille itselleen? Mieluummin uskon mitä he itse sanovat.
Pointti on tuo mitä sanoitkin, että sanoihin liitetyt lisämerkitykset ovat oletuksia. Ne voivat pitää paikkansa, mutta jos eivät pidä niin vika on ainoastaan olettajassa, ei sanassa tai muissa ihmisissä.
Ulkomuodon lisäksi naisen pitää olla oikeasti kunnossa eikä mikään löysäperseinen lahna. Toisaalta harva pitää oikeasti lihaksilla pullistelevista hormonihirivöistä.
Omat toiveet tai vaatimukset ovat selkeät eli 5 kilometriä pitäisi jaksaa juosta ja penkistä nostaa 50 kg.
Paino ei saisi olla yli 60 kg. Ei pitäisi olla mahdotonta kenellekään perusterveelle naiselle iästä riippumatta.
Pidät siis lyhyistä naisista. 156 cm pitkä nainen on vielä normaalipainoinen 60 kiloisena.
Eipä ollutkaan: Uusi painoindeksisi on 25,70
https://www.laskurini.fi/terveys/painoindeksilaskuri/uusi-painoindeksil…
Ja onko se paino pakko hilata sinne normaalipainon ylärajalle? 170-senttinen nainen on vielä normaalipainoinen 60-kiloisena..
No siinä tapauksessa ei kannata kirjoittaa, että etsii normaalipainoista naista vaan hoikkaa.
Miten niin? Ei painoindeksillä 25,70 olla enää hoikkia.
Tänä päivänä normaalipainoinen on pullukka. Tähän on menty.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri. Tiedätkö mitä. Tinderissä ja livenä on naisten markkinat. Jos luulet, että sinä miehenä menet etsimään sinne unelmiesi barbinukkea, jonka voit valita laittamalla kriteerit, niin erehdyt. Kaltaisesi miehet jätetään välistä. Siksi te ette laita näitä omia kriteerejänne naisille sinne, koska tiedätte tämän.
Eivätköhän kaikki perus- ja alemman tason miehet tiedä tämän parisuhdemarkkinan rakenteen. Juuri siksihän naisilla onkin varaa olla niin nirsoja ja ylimielisiä miehiä kohtaan ja lihavan, mt-ongelmaisen kaloriinankin pitäisi periaatteessa kelvata janoisille miehille. Miesten pitäisi kollektiivina lopettaa naisten nostaminen jalustalle ja hännysteleminen, sillä ainakin osa ongelmaa ratkeaisi. Valitettavasti vain miehet kasvatetaan tuohon naisten validoimiseen ja simppaamiseen aika voimakkaan mielipidevaikuttamisen kautta. Itse olen tällä hetkellä onnellisessa parisuhteessa, mutta jos tämä joskus loppuu, niin eipä ole enää kiinnostusta alkaa uuteen parisuhteeseen. Yksinolossakin on monia hyviä puolia.

Minusta on vielä surullisempaa se, että suomalaisista miehistä enemmistö on ylipainoisia, ja kuten tästäkin keskustelusta on nähty, kieltävät sen. Tämä taitaa olla miesten tapa hoitaa ongelmat.

En voi muiden miesten puolesta kieltää heidän ylipainoaan. Kommentoin vain omasta puolestani ja minä en ole ylipainoinen.

Koskee kyllä ihan molempia sukupuolia. Lisää läskiä ja vähemmin liikuntaa. Mutta kaikken surullisinta on se, että vastuu asiasta vieritetään muille. Laiska on laiska, olisi sitten mies tai nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri. Tiedätkö mitä. Tinderissä ja livenä on naisten markkinat. Jos luulet, että sinä miehenä menet etsimään sinne unelmiesi barbinukkea, jonka voit valita laittamalla kriteerit, niin erehdyt. Kaltaisesi miehet jätetään välistä. Siksi te ette laita näitä omia kriteerejänne naisille sinne, koska tiedätte tämän.
Eivätköhän kaikki perus- ja alemman tason miehet tiedä tämän parisuhdemarkkinan rakenteen. Juuri siksihän naisilla onkin varaa olla niin nirsoja ja ylimielisiä miehiä kohtaan ja lihavan, mt-ongelmaisen kaloriinankin pitäisi periaatteessa kelvata janoisille miehille. Miesten pitäisi kollektiivina lopettaa naisten nostaminen jalustalle ja hännysteleminen, sillä ainakin osa ongelmaa ratkeaisi. Valitettavasti vain miehet kasvatetaan tuohon naisten validoimiseen ja simppaamiseen aika voimakkaan mielipidevaikuttamisen kautta. Itse olen tällä hetkellä onnellisessa parisuhteessa, mutta jos tämä joskus loppuu, niin eipä ole enää kiinnostusta alkaa uuteen parisuhteeseen. Yksinolossakin on monia hyviä puolia.
Kannattaapa miettiä, että miksi mies jää yksin. Hyvät miehet eivät.jää. Ja tällä ei tarkoiteta sitä,mitä te miehet tarkoitatte- koska kohta sinä ja joku muu aloittaa taas jankutuksen pituudesta, hiuksista, lihaksista ja geenikomeudesta. Joka taas kertoo sen että ko mies on ihan pihalla, ja sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vielä surullisempaa se, että suomalaisista miehistä enemmistö on ylipainoisia, ja kuten tästäkin keskustelusta on nähty, kieltävät sen. Tämä taitaa olla miesten tapa hoitaa ongelmat.
Uskotko tosiaan kaikkien ylipainoisten miesten kieltävän tilanteensa? Saatat hiukkasen liioitella, kun tulkitset parin kirjoittajan viestejä.

Paskat olet parisuhteessa. Ja omasta tilanteestasi puhut. Jos haluat sen parisuhteen, niin etsi tasoisesti nainen, niin kyllä taatusti saat sen parisuhteen. Miehet itkee että ei tavismies tai alemman tason mies kelpaa. Ei kelpaa niin kun tavoitellaan omaa tasoaan huomattavasti korkeampitasoista naista. Teidän miesten kannattaisi oppia näitä elämän realiteetteja itsenne kohdalla.
Oletteko koskaan bonganneet seuraavaa lausetta palstalta:
"Kerroin Tinderissä hakevani liikunnallista miestä, mutta silti mahakkaat ukot ottivat yhteyttä"
Miten on, naiset? Lihavahan voi olla liikunnallinen, eikö se niin ollut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vielä surullisempaa se, että suomalaisista miehistä enemmistö on ylipainoisia, ja kuten tästäkin keskustelusta on nähty, kieltävät sen. Tämä taitaa olla miesten tapa hoitaa ongelmat.
Uskotko tosiaan kaikkien ylipainoisten miesten kieltävän tilanteensa? Saatat hiukkasen liioitella, kun tulkitset parin kirjoittajan viestejä.
Ei tuossa sanotaan niin. SINÄ TULKITSET ASIAN NIIN. Sinällään hassua, pata kattilaa soimaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri. Tiedätkö mitä. Tinderissä ja livenä on naisten markkinat. Jos luulet, että sinä miehenä menet etsimään sinne unelmiesi barbinukkea, jonka voit valita laittamalla kriteerit, niin erehdyt. Kaltaisesi miehet jätetään välistä. Siksi te ette laita näitä omia kriteerejänne naisille sinne, koska tiedätte tämän.
Eivätköhän kaikki perus- ja alemman tason miehet tiedä tämän parisuhdemarkkinan rakenteen. Juuri siksihän naisilla onkin varaa olla niin nirsoja ja ylimielisiä miehiä kohtaan ja lihavan, mt-ongelmaisen kaloriinankin pitäisi periaatteessa kelvata janoisille miehille. Miesten pitäisi kollektiivina lopettaa naisten nostaminen jalustalle ja hännysteleminen, sillä ainakin osa ongelmaa ratkeaisi. Valitettavasti vain miehet kasvatetaan tuohon naisten validoimiseen ja simppaamiseen aika voimakkaan mielipidevaikuttamisen kautta. Itse olen tällä hetkellä onnellisessa parisuhteessa, mutta jos tämä joskus loppuu, niin eipä ole enää kiinnostusta alkaa uuteen parisuhteeseen. Yksinolossakin on monia hyviä puolia.
Paskat olet parisuhteessa. Ja omasta tilanteestasi puhut. Jos haluat sen parisuhteen, niin etsi tasoisesti nainen, niin kyllä taatusti saat sen parisuhteen. Miehet itkee että ei tavismies tai alemman tason mies kelpaa. Ei kelpaa niin kun tavoitellaan omaa tasoaan huomattavasti korkeampitasoista naista. Teidän miesten kannattaisi oppia näitä elämän realiteetteja itsenne kohdalla.
Eihän tasoja pitänyt olla olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vielä surullisempaa se, että suomalaisista miehistä enemmistö on ylipainoisia, ja kuten tästäkin keskustelusta on nähty, kieltävät sen. Tämä taitaa olla miesten tapa hoitaa ongelmat.
Uskotko tosiaan kaikkien ylipainoisten miesten kieltävän tilanteensa? Saatat hiukkasen liioitella, kun tulkitset parin kirjoittajan viestejä.
Normi käytäntö täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää. Mihin muihin adjektiiveihin miehet lisäävät omia mielikuviaan? Sisältääkö sana korkeakoulutettu sen että tällä ihmisellä on silmälasit? Opiskellessahan on joutunut lukemaan paljon. Eli pettyvätkö miehet jos silmälaseja ei olekaan kun ei ensimmäisenä tule mielikuvaa silmälasittomasta henkilöstä?
Tai vaikka taiteellinen. Voiko ihminen olla taiteellinen vaikka hänellä ei olisi baskeria päässään? Yleinen mielikuvahan on se että taiteellisuus näkyy ulospäin baskeripäisenä henkilönä. Ja taas pettymys miehille kun baskeria ei ollutkaan vaikka ensimmäisenä ei tullut mielikuvaa henkilöstä joka olisi paljain päin.Kyllä elämä on hankalaa kun muut eivät vastaa omia mielikuvia joita on eri sanoista elämänsä aikana rakennellut.
Melkein.
Korkeakoulutettu voisi olettaa olevan lukutaitoinen. Yleensä näin jopa on, ei aina, mutta yleensä.
Mitä taas vaatetukseen tai silmälasien käyttöön tulee niin en ole huomannut että liikunnallista yhdistettäisin mihinkään pukeutumiseen.
Muiden kuin sinun toimestasi. Sinun joka kerrot kuinka "miehet" sitä ja tätä.
Olet pelkkä miehiä vihaava palstaulìnainen.
Miehet yhdistävät liikunnallisuuden ulkomuotoon, kuten he ovat täällä kertoneet. Miksi minun pitäisi tätä epäillä? Eikö se olisi miesvihaa jos alkaisin spleinata miesten ajatuksia heille itselleen? Mieluummin uskon mitä he itse sanovat.
Pointti on tuo mitä sanoitkin, että sanoihin liitetyt lisämerkitykset ovat oletuksia. Ne voivat pitää paikkansa, mutta jos eivät pidä niin vika on ainoastaan olettajassa, ei sanassa tai muissa ihmisissä.
Ulkomuodon lisäksi naisen pitää olla oikeasti kunnossa eikä mikään löysäperseinen lahna. Toisaalta harva pitää oikeasti lihaksilla pullistelevista hormonihirivöistä.
Omat toiveet tai vaatimukset ovat selkeät eli 5 kilometriä pitäisi jaksaa juosta ja penkistä nostaa 50 kg.
Paino ei saisi olla yli 60 kg. Ei pitäisi olla mahdotonta kenellekään perusterveelle naiselle iästä riippumatta.
Pidät siis lyhyistä naisista. 156 cm pitkä nainen on vielä normaalipainoinen 60 kiloisena.
Eipä ollutkaan: Uusi painoindeksisi on 25,70
https://www.laskurini.fi/terveys/painoindeksilaskuri/uusi-painoindeksil…
Ja onko se paino pakko hilata sinne normaalipainon ylärajalle? 170-senttinen nainen on vielä normaalipainoinen 60-kiloisena..
No siinä tapauksessa ei kannata kirjoittaa, että etsii normaalipainoista naista vaan hoikkaa.
Miten niin? Ei painoindeksillä 25,70 olla enää hoikkia.
Tänä päivänä normaalipainoinen on pullukka. Tähän on menty.
Minusta on vielä surullisempaa se, että suomalaisista miehistä enemmistö on ylipainoisia, ja kuten tästäkin keskustelusta on nähty, kieltävät sen. Tämä taitaa olla miesten tapa hoitaa ongelmat.
Olet nyt ymmärtänyt jotain aivan väärin. Aloittaja marmattaa miten sellainen mies, joka mainitsee etsivänsä liikunnallista naista, tarkoittaakin NAISTEN MIELESTÄ hoikkaa. Tuo tietenkin jo sinänsä huvittaa ja ihmetyttää, että mikä ihmeen hinku naisilla on KUVITELLA mitä miehet ajattelevat ja muka tarkoittavat. Sinun kommenttisi on myös huvittava ja lapsellinen, koska eihän mies liikunnallista naista etsiessään mitään ylipainoista miestä etsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri. Tiedätkö mitä. Tinderissä ja livenä on naisten markkinat. Jos luulet, että sinä miehenä menet etsimään sinne unelmiesi barbinukkea, jonka voit valita laittamalla kriteerit, niin erehdyt. Kaltaisesi miehet jätetään välistä. Siksi te ette laita näitä omia kriteerejänne naisille sinne, koska tiedätte tämän.
Eivätköhän kaikki perus- ja alemman tason miehet tiedä tämän parisuhdemarkkinan rakenteen. Juuri siksihän naisilla onkin varaa olla niin nirsoja ja ylimielisiä miehiä kohtaan ja lihavan, mt-ongelmaisen kaloriinankin pitäisi periaatteessa kelvata janoisille miehille. Miesten pitäisi kollektiivina lopettaa naisten nostaminen jalustalle ja hännysteleminen, sillä ainakin osa ongelmaa ratkeaisi. Valitettavasti vain miehet kasvatetaan tuohon naisten validoimiseen ja simppaamiseen aika voimakkaan mielipidevaikuttamisen kautta. Itse olen tällä hetkellä onnellisessa parisuhteessa, mutta jos tämä joskus loppuu, niin eipä ole enää kiinnostusta alkaa uuteen parisuhteeseen. Yksinolossakin on monia hyviä puolia.
Kannattaapa miettiä, että miksi mies jää yksin. Hyvät miehet eivät.jää. Ja tällä ei tarkoiteta sitä,mitä te miehet tarkoitatte- koska kohta sinä ja joku muu aloittaa taas jankutuksen pituudesta, hiuksista, lihaksista ja geenikomeudesta. Joka taas kertoo sen että ko mies on ihan pihalla, ja sinkku.
Meinaatko tosiaan, että vika olisi aina miehessä? Miksi naiset jää yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesviha on tämän palstan hienous. Näkee rehellisesti mitä naiset ihan yleisesti miehistä ajattelevat.
Taitaa muutama trolli yleistää tapahtumia "kaikki miehet" tai "kaikki naiset" viesteihin. Kummassakaan tapauksessa nuo viestit eivät kerro oikeasta elämästä mitään, vain muutaman trollin halusta ärsyttää.
Kyllä se perin harvinaista on, että naiset uskaltavat puuttua miehiin kohdistuvaan vihapuheeseen. Siitä väkisinkin tulee mielikuva, että enemmistö naisista pohjimmiltaan vihaa miehiä tai hyväksyvät, että jotkut muut naiset vihaavat.
Taidamme lukea kovin eri foorumia, kun en täällä näe vihauhetta. Trollaamista esiintyy ahkeraan.
Usein ihminen näkee vain sen, minkä haluaa nähdä.
Tässä oiva esimerkki:
https://twitter.com/Lassukat/status/1581530461066915841?cxt=HHwWgsDT1eb…
Tämä oli hyvä!
Laasanen ja Vuorenpää eivät kommentoineet sanallakaan tämän naisen ylipainoa, tai ulkonäköä muutenkaan.
Ainoat ylipainon arvostelijat olivat vihaiset vastaajat itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on vielä surullisempaa se, että suomalaisista miehistä enemmistö on ylipainoisia, ja kuten tästäkin keskustelusta on nähty, kieltävät sen. Tämä taitaa olla miesten tapa hoitaa ongelmat.
Uskotko tosiaan kaikkien ylipainoisten miesten kieltävän tilanteensa? Saatat hiukkasen liioitella, kun tulkitset parin kirjoittajan viestejä.
Ei tuossa sanotaan niin. SINÄ TULKITSET ASIAN NIIN. Sinällään hassua, pata kattilaa soimaa jne.
No kerroppa mitä tuo laimattu kirjoittaja tarkoitti "suomalaisista miehistä enemmistö on ylipainoa ja kieltävät sen" Vahvasti tuo viittaisi ylipainoisiin suomalaisiin miehiin, jotka kieltävät ylipainonsa.
Meillä tosiaan hiukkasen erilainen käsitys vihapuheesta, mutta selittää toki sinun hermostumista.