Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentteja lukemalla voi päätellä että normaaliälyä edustavat ne jotka ymmärtävät että sanoilla on vakiintuneet merkitykset. Halutessaan ne voi tarkistaa sanakirjasta. Esim. liikunnallinen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa. Mikään sanassa ei viittaa painoon eikä ulkonäköön millään tavalla. Jos ihmisellä on älyllisiä haasteita (ei myöskään liity painoon millään tavalla) saattaa alkaa kuvitella liikunnallisuuden liittyvän johonkin muuhun kuin liikuntaan, kuten vaikkapa painoon.
Elämästä tulee todella hankalaa jos keksii itse sanoille omat merkitykset. Ei kannata syyttää toisia jos pettyy kun muut ymmärtävät sanat edelleen niiden vakiintuneiden merkitysten mukaan.
Juuri näin. Naisten elämästä on nyt tullut hankalaa, koska ovat keksineet, että liikunnallinen tarkoittaisi hoikkaa naista.
Miehet eivät siis tarkoita sitä, vaan pulleampikin nainen voi heidän mielestään olla liikunnallinen? No tämäpä oli yllättävää. Jotenkin olin ymmärtänyt tämän ketjun viesteistä, että näin ei olisi, mutta ilmeisesti olen sitten ymmärtänyt väärin. Hieno homma.
Jos minulla olisi tarve etsiä naisseuraa netistä ja laitan, että haen ensisijaisesti liikunnallista naista, niin minä miellän liikunnallisen naisen normaalivartaloiseksi, en lihavaksi. Pullea nainen ei ole normaalivartaloinen.

Eli nyt alat taas kommentoimaan omia kommenttejasi muka eri henkilönä.
Sinä olet huonoin salapoliisi ikinä. Ketkä tahansa täällä kommentoisivat toistensa kirjoituksia, sinä tulet paikalle muka ovelana epäilemään että kaksi eri mieltä olevaa ja eri tavalla kirjoittavaa ovatkin sama henkilö. Jännittävää! Vielä jää puuttumaan motiivi eli miksi joku täällä kyseenalaistaisi omia kirjoituksiaan ja olisi eri mieltä itsensä kanssa? Täällä kyllä riittää niitä joiden kanssa olla eri mieltä ihan ilman että alkaisi itse tuottaa lisää eri mieltä olevia kirjoituksia.
Sherlock, salapoliisi, mitä näitä nyt aina vuorotellen käytät. Sinun kommenttisi nyt vaan ovat niin ennalta- arvattavia. Ja ne jotka täällä käy säännöllisesti kyllä sinut tunnistavat.
Kenelle sinä nyt siis puhut? Tuolle joka kirjoitti liikunnallisuuden sanakirjamerkityksestä (minä) vai tuolle joka väitti että naiset luulevat sen tarkoittavan hoikkaa. (Joka ei siis pidä paikkaansa).
Mikä saa sinut kuvittelemaan senkin olevan minä? Ja mikä fiksaatio sinulla on täällä vahtia toisten keskustelua? Olen nähnyt usein samantyylisiä vastauksia eri kirjoittajien kommenteissa, ja epäilen että ne ovat sinulta. Tyypillistä sinulle tuntuu olevan juuri tuo, että luulet täällä ihmisten puhuvan itsekseen. Ja kuvittelet tunnistavasi kirjoittajat. Kertoisitko itsestäsi jotain, minua kiinnostaa miksi joku ottaa itselleen tuollaisen roolin keskustelupalstalla? Millainen on ihminen noiden sinun vahtikoirakommenttiesi takana?

Ai, minä olen ollut huomaavinani että useimpien naisten mielestä se tarkoittaa liikuntaa harrastavaa naista tai miestä. Ja siinä he ovat aivan oikeassa, koska sitähän se määritelmällisesti tarkoittaa.
Noinhan sen pitäisi mennä ja minusta on varsin hullunkurista, että naiset väittävät miehen TARKOITTAVAN sillä jotain aivan muuta.
Heti sinun jälkeesi joku mies ilmoitti sanan tarkoittavan hänelle muuta.

Miehet ovat kyllä täällä moneen otteeseen kirjoittaneet että heille se tarkoittaa ihmistä joka ei ole lihava. Ehkä kaikille (varmaankaan tosielämässä suurimmalle osalle) se ei tarkoita, mutta täällä on kyllä ollut aika vahva konsensus että miehille sanan merkitys sisältää tietynlaisen ulkomuodon ja painon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentteja lukemalla voi päätellä että normaaliälyä edustavat ne jotka ymmärtävät että sanoilla on vakiintuneet merkitykset. Halutessaan ne voi tarkistaa sanakirjasta. Esim. liikunnallinen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa. Mikään sanassa ei viittaa painoon eikä ulkonäköön millään tavalla. Jos ihmisellä on älyllisiä haasteita (ei myöskään liity painoon millään tavalla) saattaa alkaa kuvitella liikunnallisuuden liittyvän johonkin muuhun kuin liikuntaan, kuten vaikkapa painoon.
Elämästä tulee todella hankalaa jos keksii itse sanoille omat merkitykset. Ei kannata syyttää toisia jos pettyy kun muut ymmärtävät sanat edelleen niiden vakiintuneiden merkitysten mukaan.
Juuri näin. Naisten elämästä on nyt tullut hankalaa, koska ovat keksineet, että liikunnallinen tarkoittaisi hoikkaa naista.
Ai, minä olen ollut huomaavinani että useimpien naisten mielestä se tarkoittaa liikuntaa harrastavaa naista tai miestä. Ja siinä he ovat aivan oikeassa, koska sitähän se määritelmällisesti tarkoittaa.
Noinhan sen pitäisi mennä ja minusta on varsin hullunkurista, että naiset väittävät miehen TARKOITTAVAN sillä jotain aivan muuta.
ei normaalit miehet tarkoitakaan. vaan palstan u lisijat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentteja lukemalla voi päätellä että normaaliälyä edustavat ne jotka ymmärtävät että sanoilla on vakiintuneet merkitykset. Halutessaan ne voi tarkistaa sanakirjasta. Esim. liikunnallinen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa. Mikään sanassa ei viittaa painoon eikä ulkonäköön millään tavalla. Jos ihmisellä on älyllisiä haasteita (ei myöskään liity painoon millään tavalla) saattaa alkaa kuvitella liikunnallisuuden liittyvän johonkin muuhun kuin liikuntaan, kuten vaikkapa painoon.
Elämästä tulee todella hankalaa jos keksii itse sanoille omat merkitykset. Ei kannata syyttää toisia jos pettyy kun muut ymmärtävät sanat edelleen niiden vakiintuneiden merkitysten mukaan.
Juuri näin. Naisten elämästä on nyt tullut hankalaa, koska ovat keksineet, että liikunnallinen tarkoittaisi hoikkaa naista.
Eli nyt alat taas kommentoimaan omia kommenttejasi muka eri henkilönä.
Sinä olet huonoin salapoliisi ikinä. Ketkä tahansa täällä kommentoisivat toistensa kirjoituksia, sinä tulet paikalle muka ovelana epäilemään että kaksi eri mieltä olevaa ja eri tavalla kirjoittavaa ovatkin sama henkilö. Jännittävää! Vielä jää puuttumaan motiivi eli miksi joku täällä kyseenalaistaisi omia kirjoituksiaan ja olisi eri mieltä itsensä kanssa? Täällä kyllä riittää niitä joiden kanssa olla eri mieltä ihan ilman että alkaisi itse tuottaa lisää eri mieltä olevia kirjoituksia.
Sherlock, salapoliisi, mitä näitä nyt aina vuorotellen käytät. Sinun kommenttisi nyt vaan ovat niin ennalta- arvattavia. Ja ne jotka täällä käy säännöllisesti kyllä sinut tunnistavat.
Kenelle sinä nyt siis puhut? Tuolle joka kirjoitti liikunnallisuuden sanakirjamerkityksestä (minä) vai tuolle joka väitti että naiset luulevat sen tarkoittavan hoikkaa. (Joka ei siis pidä paikkaansa).
Mikä saa sinut kuvittelemaan senkin olevan minä? Ja mikä fiksaatio sinulla on täällä vahtia toisten keskustelua? Olen nähnyt usein samantyylisiä vastauksia eri kirjoittajien kommenteissa, ja epäilen että ne ovat sinulta. Tyypillistä sinulle tuntuu olevan juuri tuo, että luulet täällä ihmisten puhuvan itsekseen. Ja kuvittelet tunnistavasi kirjoittajat. Kertoisitko itsestäsi jotain, minua kiinnostaa miksi joku ottaa itselleen tuollaisen roolin keskustelupalstalla? Millainen on ihminen noiden sinun vahtikoirakommenttiesi takana?
Se mikään rooli ole, vaan hulluhan se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentteja lukemalla voi päätellä että normaaliälyä edustavat ne jotka ymmärtävät että sanoilla on vakiintuneet merkitykset. Halutessaan ne voi tarkistaa sanakirjasta. Esim. liikunnallinen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa. Mikään sanassa ei viittaa painoon eikä ulkonäköön millään tavalla. Jos ihmisellä on älyllisiä haasteita (ei myöskään liity painoon millään tavalla) saattaa alkaa kuvitella liikunnallisuuden liittyvän johonkin muuhun kuin liikuntaan, kuten vaikkapa painoon.
Elämästä tulee todella hankalaa jos keksii itse sanoille omat merkitykset. Ei kannata syyttää toisia jos pettyy kun muut ymmärtävät sanat edelleen niiden vakiintuneiden merkitysten mukaan.
Juuri näin. Naisten elämästä on nyt tullut hankalaa, koska ovat keksineet, että liikunnallinen tarkoittaisi hoikkaa naista.
Miehet eivät siis tarkoita sitä, vaan pulleampikin nainen voi heidän mielestään olla liikunnallinen? No tämäpä oli yllättävää. Jotenkin olin ymmärtänyt tämän ketjun viesteistä, että näin ei olisi, mutta ilmeisesti olen sitten ymmärtänyt väärin. Hieno homma.
Jos minulla olisi tarve etsiä naisseuraa netistä ja laitan, että haen ensisijaisesti liikunnallista naista, niin minä miellän liikunnallisen naisen normaalivartaloiseksi, en lihavaksi. Pullea nainen ei ole normaalivartaloinen.
Pullea nainen voi olla normaalipainon yläpäässä, riippuu vartalotyypistä.
Mutta nykyään pullealla kuvataan jo tosi isokokoisiakin, jotta saadaan sanottua asia nätisti.
Tässä vielä lainaus aloituksesta:
"Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentteja lukemalla voi päätellä että normaaliälyä edustavat ne jotka ymmärtävät että sanoilla on vakiintuneet merkitykset. Halutessaan ne voi tarkistaa sanakirjasta. Esim. liikunnallinen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa. Mikään sanassa ei viittaa painoon eikä ulkonäköön millään tavalla. Jos ihmisellä on älyllisiä haasteita (ei myöskään liity painoon millään tavalla) saattaa alkaa kuvitella liikunnallisuuden liittyvän johonkin muuhun kuin liikuntaan, kuten vaikkapa painoon.
Elämästä tulee todella hankalaa jos keksii itse sanoille omat merkitykset. Ei kannata syyttää toisia jos pettyy kun muut ymmärtävät sanat edelleen niiden vakiintuneiden merkitysten mukaan.
Juuri näin. Naisten elämästä on nyt tullut hankalaa, koska ovat keksineet, että liikunnallinen tarkoittaisi hoikkaa naista.
Miehet eivät siis tarkoita sitä, vaan pulleampikin nainen voi heidän mielestään olla liikunnallinen? No tämäpä oli yllättävää. Jotenkin olin ymmärtänyt tämän ketjun viesteistä, että näin ei olisi, mutta ilmeisesti olen sitten ymmärtänyt väärin. Hieno homma.
Jos minulla olisi tarve etsiä naisseuraa netistä ja laitan, että haen ensisijaisesti liikunnallista naista, niin minä miellän liikunnallisen naisen normaalivartaloiseksi, en lihavaksi. Pullea nainen ei ole normaalivartaloinen.
No hyvä että satuit tähän keskusteluun. Nyt voit tarkistaa mielikuviasi kun tiedät että liikunnallinen ei sisällä mitään määritelmää normaalivartalosta tai minkään muunkaan laisesta vartalosta. Liikunnallinen tarkoittaa vain liikuntaa harrastavaa. Ihanaa kun väärinkäsitykset oikenevat :)

Sinä miellät niin. Sanan yleinen merkitys ei ole sitä. Jos et osaa kirjoittaa että etsit normaalivartaloista ja mitä sillä tarkoitat, niin älä sitten ihmettele jos pullukat j sinun mielestäsi ei- normaalivartaloiset vastaa. Miksi tämä on teille niin vaikea tajuta.
Ihan sama jos laitat nettiin ilmoituksen, että haluat ostaa auton. Ja tarkoitat Ferraria, etkä sitä kerro. Silloin saat vastauksia Skodan ja Mersun ja Ladan myyjiltä. Ja samalla tavallako sitten ihmettelet että on se kumma, kun joku kauppaa mulle Ladaa,kun Ferraria etsin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentteja lukemalla voi päätellä että normaaliälyä edustavat ne jotka ymmärtävät että sanoilla on vakiintuneet merkitykset. Halutessaan ne voi tarkistaa sanakirjasta. Esim. liikunnallinen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa. Mikään sanassa ei viittaa painoon eikä ulkonäköön millään tavalla. Jos ihmisellä on älyllisiä haasteita (ei myöskään liity painoon millään tavalla) saattaa alkaa kuvitella liikunnallisuuden liittyvän johonkin muuhun kuin liikuntaan, kuten vaikkapa painoon.
Elämästä tulee todella hankalaa jos keksii itse sanoille omat merkitykset. Ei kannata syyttää toisia jos pettyy kun muut ymmärtävät sanat edelleen niiden vakiintuneiden merkitysten mukaan.
Juuri näin. Naisten elämästä on nyt tullut hankalaa, koska ovat keksineet, että liikunnallinen tarkoittaisi hoikkaa naista.
Eli nyt alat taas kommentoimaan omia kommenttejasi muka eri henkilönä.
Sinä olet huonoin salapoliisi ikinä. Ketkä tahansa täällä kommentoisivat toistensa kirjoituksia, sinä tulet paikalle muka ovelana epäilemään että kaksi eri mieltä olevaa ja eri tavalla kirjoittavaa ovatkin sama henkilö. Jännittävää! Vielä jää puuttumaan motiivi eli miksi joku täällä kyseenalaistaisi omia kirjoituksiaan ja olisi eri mieltä itsensä kanssa? Täällä kyllä riittää niitä joiden kanssa olla eri mieltä ihan ilman että alkaisi itse tuottaa lisää eri mieltä olevia kirjoituksia.
Sherlock, salapoliisi, mitä näitä nyt aina vuorotellen käytät. Sinun kommenttisi nyt vaan ovat niin ennalta- arvattavia. Ja ne jotka täällä käy säännöllisesti kyllä sinut tunnistavat.
Kenelle sinä nyt siis puhut? Tuolle joka kirjoitti liikunnallisuuden sanakirjamerkityksestä (minä) vai tuolle joka väitti että naiset luulevat sen tarkoittavan hoikkaa. (Joka ei siis pidä paikkaansa).
Mikä saa sinut kuvittelemaan senkin olevan minä? Ja mikä fiksaatio sinulla on täällä vahtia toisten keskustelua? Olen nähnyt usein samantyylisiä vastauksia eri kirjoittajien kommenteissa, ja epäilen että ne ovat sinulta. Tyypillistä sinulle tuntuu olevan juuri tuo, että luulet täällä ihmisten puhuvan itsekseen. Ja kuvittelet tunnistavasi kirjoittajat. Kertoisitko itsestäsi jotain, minua kiinnostaa miksi joku ottaa itselleen tuollaisen roolin keskustelupalstalla? Millainen on ihminen noiden sinun vahtikoirakommenttiesi takana?
Se mikään rooli ole, vaan hulluhan se on.
Turha kai tuota sitten on yrittää hänen aivoituksiaan ymmärtää.
ihan naisenakin olen sitä mieltä, että liikunnallinen ihminen on luultavimmin normaalipainoinen tai ehkä vähän tukeva (on siis niitä poikkeuksia, mitä on mainittu ketjussa). sellainen mielikuva mullakin on. mutta hän ei ole välttämättä mikään hoikka tai kiinteä tai lihaksikas. mutta jos ajattelen liikunnallista henkilöä, ei ekana tule mielikuvaa todella lihavasta ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentteja lukemalla voi päätellä että normaaliälyä edustavat ne jotka ymmärtävät että sanoilla on vakiintuneet merkitykset. Halutessaan ne voi tarkistaa sanakirjasta. Esim. liikunnallinen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa. Mikään sanassa ei viittaa painoon eikä ulkonäköön millään tavalla. Jos ihmisellä on älyllisiä haasteita (ei myöskään liity painoon millään tavalla) saattaa alkaa kuvitella liikunnallisuuden liittyvän johonkin muuhun kuin liikuntaan, kuten vaikkapa painoon.
Elämästä tulee todella hankalaa jos keksii itse sanoille omat merkitykset. Ei kannata syyttää toisia jos pettyy kun muut ymmärtävät sanat edelleen niiden vakiintuneiden merkitysten mukaan.
Juuri näin. Naisten elämästä on nyt tullut hankalaa, koska ovat keksineet, että liikunnallinen tarkoittaisi hoikkaa naista.
Miehet eivät siis tarkoita sitä, vaan pulleampikin nainen voi heidän mielestään olla liikunnallinen? No tämäpä oli yllättävää. Jotenkin olin ymmärtänyt tämän ketjun viesteistä, että näin ei olisi, mutta ilmeisesti olen sitten ymmärtänyt väärin. Hieno homma.
Jos minulla olisi tarve etsiä naisseuraa netistä ja laitan, että haen ensisijaisesti liikunnallista naista, niin minä miellän liikunnallisen naisen normaalivartaloiseksi, en lihavaksi. Pullea nainen ei ole normaalivartaloinen.
Pullea nainen voi olla normaalipainon yläpäässä, riippuu vartalotyypistä.
Mutta nykyään pullealla kuvataan jo tosi isokokoisiakin, jotta saadaan sanottua asia nätisti.
"Nykyään pullealla kuvataan?" Mitä v ttua taas? Sinä kuvaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentteja lukemalla voi päätellä että normaaliälyä edustavat ne jotka ymmärtävät että sanoilla on vakiintuneet merkitykset. Halutessaan ne voi tarkistaa sanakirjasta. Esim. liikunnallinen tarkoittaa liikuntaa harrastavaa. Mikään sanassa ei viittaa painoon eikä ulkonäköön millään tavalla. Jos ihmisellä on älyllisiä haasteita (ei myöskään liity painoon millään tavalla) saattaa alkaa kuvitella liikunnallisuuden liittyvän johonkin muuhun kuin liikuntaan, kuten vaikkapa painoon.
Elämästä tulee todella hankalaa jos keksii itse sanoille omat merkitykset. Ei kannata syyttää toisia jos pettyy kun muut ymmärtävät sanat edelleen niiden vakiintuneiden merkitysten mukaan.
Juuri näin. Naisten elämästä on nyt tullut hankalaa, koska ovat keksineet, että liikunnallinen tarkoittaisi hoikkaa naista.
Miehet eivät siis tarkoita sitä, vaan pulleampikin nainen voi heidän mielestään olla liikunnallinen? No tämäpä oli yllättävää. Jotenkin olin ymmärtänyt tämän ketjun viesteistä, että näin ei olisi, mutta ilmeisesti olen sitten ymmärtänyt väärin. Hieno homma.
Jos minulla olisi tarve etsiä naisseuraa netistä ja laitan, että haen ensisijaisesti liikunnallista naista, niin minä miellän liikunnallisen naisen normaalivartaloiseksi, en lihavaksi. Pullea nainen ei ole normaalivartaloinen.
No hyvä että satuit tähän keskusteluun. Nyt voit tarkistaa mielikuviasi kun tiedät että liikunnallinen ei sisällä mitään määritelmää normaalivartalosta tai minkään muunkaan laisesta vartalosta. Liikunnallinen tarkoittaa vain liikuntaa harrastavaa. Ihanaa kun väärinkäsitykset oikenevat :)
Mutta jos ajattelet mielessäsi liikunnallista naista, miltä hän näyttää? Onko hän hoikka, normaalipainoinen, ylipainoinen vai lihava? Kuvittele joku nainen vaikka iltalenkille tai jumppaan. Tuskin sun mielikuvassa on ketään, jolla on bmi yli 30.
Vierailija kirjoitti:
ihan naisenakin olen sitä mieltä, että liikunnallinen ihminen on luultavimmin normaalipainoinen tai ehkä vähän tukeva (on siis niitä poikkeuksia, mitä on mainittu ketjussa). sellainen mielikuva mullakin on. mutta hän ei ole välttämättä mikään hoikka tai kiinteä tai lihaksikas. mutta jos ajattelen liikunnallista henkilöä, ei ekana tule mielikuvaa todella lihavasta ihmisestä.
Edelleen. Ei ole.

Ketkä "miehet" ?

Edelleen: kyllä on

Selvä. Minä etsin sitten liikunnallista miestä. Minun mielikuva on: yli 180 cm pitkä, paksuhiuksinen, timmi , menestynyt, huippu- urheilija. Onhan sinun mielikuvasi sama?
Vierailija kirjoitti:
ihan naisenakin olen sitä mieltä, että liikunnallinen ihminen on luultavimmin normaalipainoinen tai ehkä vähän tukeva (on siis niitä poikkeuksia, mitä on mainittu ketjussa). sellainen mielikuva mullakin on. mutta hän ei ole välttämättä mikään hoikka tai kiinteä tai lihaksikas. mutta jos ajattelen liikunnallista henkilöä, ei ekana tule mielikuvaa todella lihavasta ihmisestä.
Jos minä ajattelen sanaa valaisin, minulle tulee mieleen ekana oman kotini olohuoneen valaisin. Ekana ei tule mielikuvaa, että myös vaikka myrskylyhty voi olla valaisin. Tai taskulamppu. Tai jalkalamppu.
Minun mielikuvani eivät kuitenkaan muuta sanan merkitystä mihinkään.