Miesten "liikunnallinen nainen" pyynnöt
Arvoisat palstan miehet. Kun puhutte kaipaamistanne "liikunnallisista naisista", voisitte mieluummin sanoa ihan rehellisesti että haluatte hoikan naisen. Tämä teidän sana-leikkinne on hämmentävää, koska kuntosalilla käydessäni havaitsen että kaikista koviten treenaavat naiset on yleensä melko tukevia. Myös Ensitreffit Alttarilla Henniä on haukuttu pulskaksi, pätkäjalaksi ja ties miksi ja kuitenkin hän on oiva esimerkki teidän hakemasta kovaa treenaavasta naisesta.
Mistä tämä hämmennys johtuu? No ilmeisesti siitä, että miesten ja naisten hormonitasapaino on erilainen. Mitä olen sivusta seurannut, niin raskas liikunta on useimmilla miehillä melko tehokas keino pudottaa painoa. Valitettavasti monella naisella kova treeni aiheuttaa vain reisien paisumista sekä ruokahalun kasvua.
Voitte ihan vapaasti tavoitella niitä hoikkia naisia. Toivon vain sitä, että olisitte sekä naisille että itsellenne rehellisiä sen suhteen mitä oikeasti haette. Btw, nainen joka on hoikka, tienaa kohtuullisesti, tykkää siivoamisesta, on aina hyvällä tuulella, ei omista lemmikkieläimiä, harrastuksina teidän ihailemat lenkkeily sekä kuntosalilla käynti - NÄMÄ EI OLE MITÄÄN "TAVALLISIA" NAISIA! Yhtä hyvin naiset voisivat toivoa raamikasta, pitkää,, kohteliasta, maskuliinista, hyvin tienaavaa miestä joka ei koskaan katso pornoa, ei katsele muita naisia ja on kaiken lisäksi lapsirakas. Harrastuksina autojen rassaaminen, metsästys sekä pelaaminen kielletty. Lihakset pitää olla hankittuna metsätöistä, naiset ei tykkää salilla aikansa kuluttavista miehistä. Mistä tällaisia "tavallisia" miehiä löytää nykypäivänä? Niinpä.
Kommentit (4348)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti miesten ylipainosta on vaan kyse muutamasta kilosta ja naiset on aina niitä läskejä. 👍
Ketjuun jo laitettu tilastot eli miehistä isompi osa on bmi 25-30 luokassa, kuin bmi 30+.
Miehistä bmi 25+ on 72% ja bmi 30+ on 26% eli 46% olisi bmi 25-30 luokassa.
Naisista bmi 25+ on 63% ja bmi 30+ on 28% eli 35% olisi luokassa bmi 25-30. Nämä siis kun puhutaan yli 30 vuotiaista. Kun sukupuolesta riippumatta useampi kuin joka neljäs on lihavuuden bmi 30+ rajan ohittanut ja määrä vain kasvaa, niin ei tässä kummankaan sukupuolen kannata liikaa selitellä. Kansana suomalaiset läskistyvät tasaisesti. Se, että joku muu on läskimpi kuin itse on, ei tee omasta läskiydestä yhtään terveellisempää.
Mutta miksi MIEHET KIELTÄVÄT sen, että ovat läskejä? Sitä minä en ymmärrä. Me naiset emme kiellä, se ei ole edes mahdollista, meitä kyllä muistutetaan siitä joka paikassa.
Kyllä te kiellätte, ja te vieläpä kiellätte senkin, että se on teidän oma vikanne. Miehet tietävät syövänsä liikaa ovat siksi läskejä. Naiset taas väittävät, että se läski tarttui niin kuin ilmasta, ilman omaa syytä tai ylensyöntiä. En ole ikinä kuullut miehen sanovan tällaista.
"Minä näin tässä ketjussa muutama kommentti takaperin. Miesten ylipaino on kuulemma lihasta.
eri"

Linkitä tähän esimerkit tästä " ilmasta tarttumiseen", kiitos!
No, täällähän pyörii se yksi tanhupallo, joka tanhuaa 12h/pvä ja syö korkeintaan 500kcal/vrk. Silti painaa 105kg. Mistä muusta se lihominen voisi johtua, kuin että ilma lihottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti miesten ylipainosta on vaan kyse muutamasta kilosta ja naiset on aina niitä läskejä. 👍
Ketjuun jo laitettu tilastot eli miehistä isompi osa on bmi 25-30 luokassa, kuin bmi 30+.
Miehistä bmi 25+ on 72% ja bmi 30+ on 26% eli 46% olisi bmi 25-30 luokassa.
Naisista bmi 25+ on 63% ja bmi 30+ on 28% eli 35% olisi luokassa bmi 25-30. Nämä siis kun puhutaan yli 30 vuotiaista. Kun sukupuolesta riippumatta useampi kuin joka neljäs on lihavuuden bmi 30+ rajan ohittanut ja määrä vain kasvaa, niin ei tässä kummankaan sukupuolen kannata liikaa selitellä. Kansana suomalaiset läskistyvät tasaisesti. Se, että joku muu on läskimpi kuin itse on, ei tee omasta läskiydestä yhtään terveellisempää.
Mutta miksi MIEHET KIELTÄVÄT sen, että ovat läskejä? Sitä minä en ymmärrä. Me naiset emme kiellä, se ei ole edes mahdollista, meitä kyllä muistutetaan siitä joka paikassa.
Kyllä te kiellätte, ja te vieläpä kiellätte senkin, että se on teidän oma vikanne. Miehet tietävät syövänsä liikaa ovat siksi läskejä. Naiset taas väittävät, että se läski tarttui niin kuin ilmasta, ilman omaa syytä tai ylensyöntiä. En ole ikinä kuullut miehen sanovan tällaista.
"Minä näin tässä ketjussa muutama kommentti takaperin. Miesten ylipaino on kuulemma lihasta.
eri"
Oliko noita kommentteja kirjoittamassa montakin miestä ja kertooko tuo sinusta, että MIEHET KIELTÄVÄT olevansa läskejä? Ehkä hiukkasen yleistävä kommentti, eikö sinusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä ei ole realistista näkemystä itsestään. Asiaa on ihan tutkittu, ja joo ei löydy linkkiä ko tutkimukseen.
Miehet kuvittelevat olevansa keskivertoa komeampia, siksi yrittävät iskeä itseään huomattavasti paremman näköisiä naisia. Asian huomaa nettideiteillä, jossa miehet hakevat aina itseään nuorempaa naista, harva hakee edes oman ikäistä, kukaan ei itseään vanhempaa.
Kyllä se näin heterona ainakin on ihan pakon sanelema juttu, jos meinaa, että kikkelin saa jöpöttämään.
Ihan yhtä lailla naiselle on tärkeää, että seksikumppani on puoleensavetävä ja haluttava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se mielenkiintoista.
Nainen voi etsiä liikunnallista miestä jolla on terveelliset elämäntavat. Ja kun treffeille tulee juuri sellainen, mutta mies ei olekaan riittävän pitkä, niin go girl totta kai se oli siinä.
Mies voi etsiä liikunnallista miestä jolla on terveelliset elämäntavat. Ja kun treffeille tulee 100kg pullukka joka mässää herkkuja kuin viimeistä päivää, niin sika jos et tätä hyväksy!!!1
* naista
Tämä kaksinaismoralismi on kyllä hassua. Pituus ei edes liity muihin ominaisuuksiin kuin siihen minkä mallinen luusto miehellä sattuu olemaan.
Kaksinaismoralismi???? Ei, kyse on puhtaasti biologiasta, pitkä mies viehättäävseksuaalisesti enemmän, kuin normaaöipituinen- tai lyhyt mies.
Kuten myös minkä tahansa kokoisia miehiä viehättää normaalit ja hoikat naiset. Tosin nykyisin kun naisista alkaa olla ylipainoisia jo lähes 90%, niin miehet ovat pakotettuja huolimaan myös ylipainoisia, jos meinaavat naisen saada. Surullista.
Ei. Muistutukseksi sinulle tilastot: teistä miehistä 72% on läskejä, eli 3/4., eli enemmistö. Joka ikäryhmissä läskejä miehiä on enemmän, kuin naisia. Teitä on 30% enemmän, kuin naisia. Se on minusta surullista.
Sinä olet selvästi niin yksinkertainen, ettet ymmärrä miten tilastot vääristyvät, kun samaa kaavaa käytetään sekä miehillä, ett naisilla. Miehillä on edelleen yli 35% enemmän lihasmassaa naisiin verrattuna. Eli jos kyseessä on saman painoinen ja saman pituinen mies ja nainen, niin se nainen on läski ja mies lihaksikas.
ja edelleen, aikuisilla naisilla KUULUU olla enemmän rasvaa kuin miehillä ja se bmi on aikoinaan muodostettu MIESTEN perusteella, ei naisten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta miksi MIEHET KIELTÄVÄT sen, että ovat läskejä? Sitä minä en ymmärrä. Me naiset emme kiellä, se ei ole edes mahdollista, meitä kyllä muistutetaan siitä joka paikassa.
Osa kieltää, osa ei. Stereotypisesti miehet tekevät asiasta pienemmän numeron esim. taputtamalla maahaansa ylpeyttä kokien tai ainekin väittävänsä kokevansa ylpeyttä.
No niinhän nää kaikki vaakakapinalliset ymymym tekee myös! Vai montako julki-kehopositiivista miestä oot nähnyt?
Ihan yhtä pihalla naiset ja miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä näin tässä ketjussa muutama kommentti takaperin. Miesten ylipaino on kuulemma lihasta.
eri
Jos puhutaan bmi 30+ luokasta, niin erittäin epätodennäköistä että useimmilla kyse olisi lihaksista. Bmi 25-30 voi jokunen seassa olla, mutta eiköhän siinäkin useimmilla kyse ole liian isosta rasvaprosentista. Mihin tässäkin ketjussa aiemmin jo viitattu. Poimit nyt aiemmista kommenteista mieleisesi ja sitten väität kyseessä olevan miesten universaalin mielipiteen.
Miehistä puolet on vyötärölihavia. Vyötärölihavuus ei kerro lihasmassasta, vaan ihan siitä itsestään,eli läskistä ja nimenomaan viskeraalisen rasvan määrästä.
THL:n mukaan 46% suomalaisista on vyötärölihavia. Ei taida olla siis tämäkään sukupuolikysymys.
Ja taas jälleen!!!! Kyllä minä sen tiedän ja kaikki naiset sen tietää, mutta te miehet ette tunnu tietävän, että se koskee myös teitä miehiä. Alkaa selittely lihaksista ja tilastojen kaivelu siitä miten naiset on niitä läskejä ja selittely, miten naiset sitä ja tätä. Miksi te miehet ette voi myöntää, että olette ylipainoisia? Miksi?
No peräkamarinpojat, jos haluatte liikunnallisen naisen niin se olen minä. Mutta jaksatko uida tai juosta kaksi tuntia perässäni, tai pyöräillä muutaman tunnin läkähtymättä? Miten on saliharjoittelun laita? Usein kuulee näitä, mutta miehellä roikkuu itsellä kaljamaha mukana eikä jaksa juosta edes kilometriäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se mielenkiintoista.
Nainen voi etsiä liikunnallista miestä jolla on terveelliset elämäntavat. Ja kun treffeille tulee juuri sellainen, mutta mies ei olekaan riittävän pitkä, niin go girl totta kai se oli siinä.
Mies voi etsiä liikunnallista miestä jolla on terveelliset elämäntavat. Ja kun treffeille tulee 100kg pullukka joka mässää herkkuja kuin viimeistä päivää, niin sika jos et tätä hyväksy!!!1
* naista
Tämä kaksinaismoralismi on kyllä hassua. Pituus ei edes liity muihin ominaisuuksiin kuin siihen minkä mallinen luusto miehellä sattuu olemaan.
Kaksinaismoralismi???? Ei, kyse on puhtaasti biologiasta, pitkä mies viehättäävseksuaalisesti enemmän, kuin normaaöipituinen- tai lyhyt mies.
Kuten myös minkä tahansa kokoisia miehiä viehättää normaalit ja hoikat naiset. Tosin nykyisin kun naisista alkaa olla ylipainoisia jo lähes 90%, niin miehet ovat pakotettuja huolimaan myös ylipainoisia, jos meinaavat naisen saada. Surullista.
Ei. Muistutukseksi sinulle tilastot: teistä miehistä 72% on läskejä, eli 3/4., eli enemmistö. Joka ikäryhmissä läskejä miehiä on enemmän, kuin naisia. Teitä on 30% enemmän, kuin naisia. Se on minusta surullista.
Sinä olet selvästi niin yksinkertainen, ettet ymmärrä miten tilastot vääristyvät, kun samaa kaavaa käytetään sekä miehillä, ett naisilla. Miehillä on edelleen yli 35% enemmän lihasmassaa naisiin verrattuna. Eli jos kyseessä on saman painoinen ja saman pituinen mies ja nainen, niin se nainen on läski ja mies lihaksikas.
Taasko tämä täällä? 72% miehistä on ylipainoisia. 72% miehistä ei ole huippu- urheilijoita ja bodareita. TEISTÄ miehistä enemmistö on ylipainoisia ja se ylipaino on läskiä. Kieltämisen sijaan kannattaisi tehdä asialle jotain.
Toinenkin yksinkertainen nainen. Kuvitteletteko te tosiaan, että kun länkytätte miesten ylipainoharhaa, niin te vaikuttaisitte miesten silmissä hoikemmilta vai miksi tuo tilastovääristymä tuodaan aina esiin? MInulle tuo naurettava touhunne vain todistaa miten suuri enemmistö naisista on ylipainoisia ja että yritätte peitellä sitä.
Tilastovääristymä? Ei ole. Ja se ylipaino ei ole lihasta, vaan läskiä. Ihan päivittäisessä työssäni tämän lääkärinä näen työterveyshuollossa.Ero miehissä ja naisissa on se, että naiset tietävät olevansa läskejä, miehet kieltävät asian. Kyllä nuo tilastot ovat ihan paikkansapitäviä. Ja kyllä asiasta kannattaisi olla huolissaan. Kieltäminen ei asiaa muuta eikä poista.
Ylipaino ja lihavuus (LÄSKIYS) ovat eri asioita. Ylipaino ei automaattisesti tarkoita läskiä.
"LÄSKEJÄ" (kuten todella rakentavalla termillä ammattilaisena kutsut) on naisissa enemmän kuin miehissä.
Ohis
Ketjun aiheeseen palatakseni, ylipainoinen (siis bmi alle 30 tms) voi hyvin olla liikunnallinen, mutta lihava hyvin epätodennäköisesti ei ole.
Minäkin haluan liikunnallisen miehen koska liikun itsekin, mutta peräkamarinpoikia harvemmin kai salilla tai uimassa näkee, ei ne tule lenkkipolullakaan vastaan.

Eli, jos miehelläsi on 30kg ylipainoa ja kaikki on läskiä, niin sinulla KUULUU olla enemmän? Asia kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani on se, että olen laihduttanut tosi paljon. Lihavana olin näkymätön. Hoikkana saan huomiota paljon. Ihmisenä en ole muuttunut, mutta kummasti miesten mielestä olen nyt ihana ja säkenöivä persoona ja minulla on mahtava huumori. Ihan samat jutut on aina olleet ja sama huumori ja sama säkenöivä persoona. Tämän vahvistavat ystäväni ja sukulaiseni, myös miespuoliset.
Minusta oli vaan niin surullista huomata, miten pinnallisia miehet oikeasti ovat. Naisen luonteella ei ole mitään merkitystä, vain ulkonäkö ratkaisee. En voi valitettavasti enää kunnioittaa enkä arvostaa miehiä.
Lue koko ketju läpi ja seulo erityisen tarkasti ne kommentit, jotka tulevat naisilta, jotka kertovat olevansa lihavia. Ymmärrät sitten miksi lihavia naisia vältellään.
Ei. Kyse on vain siitä ylipainosta. Mikset voi sitä rehellisesti myöntää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä näin tässä ketjussa muutama kommentti takaperin. Miesten ylipaino on kuulemma lihasta.
eri
Jos puhutaan bmi 30+ luokasta, niin erittäin epätodennäköistä että useimmilla kyse olisi lihaksista. Bmi 25-30 voi jokunen seassa olla, mutta eiköhän siinäkin useimmilla kyse ole liian isosta rasvaprosentista. Mihin tässäkin ketjussa aiemmin jo viitattu. Poimit nyt aiemmista kommenteista mieleisesi ja sitten väität kyseessä olevan miesten universaalin mielipiteen.
Miehistä puolet on vyötärölihavia. Vyötärölihavuus ei kerro lihasmassasta, vaan ihan siitä itsestään,eli läskistä ja nimenomaan viskeraalisen rasvan määrästä.
THL:n mukaan 46% suomalaisista on vyötärölihavia. Ei taida olla siis tämäkään sukupuolikysymys.
Ja taas jälleen!!!! Kyllä minä sen tiedän ja kaikki naiset sen tietää, mutta te miehet ette tunnu tietävän, että se koskee myös teitä miehiä. Alkaa selittely lihaksista ja tilastojen kaivelu siitä miten naiset on niitä läskejä ja selittely, miten naiset sitä ja tätä. Miksi te miehet ette voi myöntää, että olette ylipainoisia? Miksi?
Miksi sinulle ei kelpaa ketjuun monesti kirjoitetut tunnustukset, että miehistä moni ylipainoinen tai lihava? Miksi huomioit vain, jos joku väittää muuta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän ne pullukat ota yhteyttä, jos mies on kirjoittanut ilmoitukseen, että etsii hoikkaa naista.
Olettaen ihmisten lukevan niitä profiileja tai välittävän toisen rajauksista.
Harvoin treffeille lähdetään pelkän profiilin perusteella. Yleensä käsittääkseni vaihdetaan muutama viesti. Niissä voi vielä varmistaa, onko toinen sellainen, jota on etsimässä.
jos toinen on profiilissaan huijannut, niin tuskin on viesteissäänkään kovin rehellinen. Toki edelleen hutitreffeissä häviää sen 30-45 minuuttia istumista jonkun seurassa sekä treffeihin kuluva valmistautuminen sekä matka-aika.
Edelleen vaikka toinen olisi juuri sellainen kuin profiilinsa ja viestinsä antoi ymmärtää, niin mikään ei takaa kiinnostusta tai kemiaa. Tuuripeliä koko nettideittailu.
Näitä valehtelijoita ei kiinnosta se toisen profiili ja toisen toiveet. Eli vaikka laittaisit liikunnallisen sijaan sinne sanan hoikka, ne valehtelijat ottavat yhteyttä. Ja näitä on molemmissa sukupuolissa. Kannattaa sopia treffit kahvilaan yleiselle paikalle. Pääsee helposti pois, jos toinen ei jostain syystä miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se mielenkiintoista.
Nainen voi etsiä liikunnallista miestä jolla on terveelliset elämäntavat. Ja kun treffeille tulee juuri sellainen, mutta mies ei olekaan riittävän pitkä, niin go girl totta kai se oli siinä.
Mies voi etsiä liikunnallista miestä jolla on terveelliset elämäntavat. Ja kun treffeille tulee 100kg pullukka joka mässää herkkuja kuin viimeistä päivää, niin sika jos et tätä hyväksy!!!1
* naista
Tämä kaksinaismoralismi on kyllä hassua. Pituus ei edes liity muihin ominaisuuksiin kuin siihen minkä mallinen luusto miehellä sattuu olemaan.
Kaksinaismoralismi???? Ei, kyse on puhtaasti biologiasta, pitkä mies viehättäävseksuaalisesti enemmän, kuin normaaöipituinen- tai lyhyt mies.
Kuten myös minkä tahansa kokoisia miehiä viehättää normaalit ja hoikat naiset. Tosin nykyisin kun naisista alkaa olla ylipainoisia jo lähes 90%, niin miehet ovat pakotettuja huolimaan myös ylipainoisia, jos meinaavat naisen saada. Surullista.
Ei. Muistutukseksi sinulle tilastot: teistä miehistä 72% on läskejä, eli 3/4., eli enemmistö. Joka ikäryhmissä läskejä miehiä on enemmän, kuin naisia. Teitä on 30% enemmän, kuin naisia. Se on minusta surullista.
Sinä olet selvästi niin yksinkertainen, ettet ymmärrä miten tilastot vääristyvät, kun samaa kaavaa käytetään sekä miehillä, ett naisilla. Miehillä on edelleen yli 35% enemmän lihasmassaa naisiin verrattuna. Eli jos kyseessä on saman painoinen ja saman pituinen mies ja nainen, niin se nainen on läski ja mies lihaksikas.
Taasko tämä täällä? 72% miehistä on ylipainoisia. 72% miehistä ei ole huippu- urheilijoita ja bodareita. TEISTÄ miehistä enemmistö on ylipainoisia ja se ylipaino on läskiä. Kieltämisen sijaan kannattaisi tehdä asialle jotain.
Toinenkin yksinkertainen nainen. Kuvitteletteko te tosiaan, että kun länkytätte miesten ylipainoharhaa, niin te vaikuttaisitte miesten silmissä hoikemmilta vai miksi tuo tilastovääristymä tuodaan aina esiin? MInulle tuo naurettava touhunne vain todistaa miten suuri enemmistö naisista on ylipainoisia ja että yritätte peitellä sitä.
Tilastovääristymä? Ei ole. Ja se ylipaino ei ole lihasta, vaan läskiä. Ihan päivittäisessä työssäni tämän lääkärinä näen työterveyshuollossa.Ero miehissä ja naisissa on se, että naiset tietävät olevansa läskejä, miehet kieltävät asian. Kyllä nuo tilastot ovat ihan paikkansapitäviä. Ja kyllä asiasta kannattaisi olla huolissaan. Kieltäminen ei asiaa muuta eikä poista.
Ylipaino ja lihavuus (LÄSKIYS) ovat eri asioita. Ylipaino ei automaattisesti tarkoita läskiä.
"LÄSKEJÄ" (kuten todella rakentavalla termillä ammattilaisena kutsut) on naisissa enemmän kuin miehissä.
Ohis
Ketjun aiheeseen palatakseni, ylipainoinen (siis bmi alle 30 tms) voi hyvin olla liikunnallinen, mutta lihava hyvin epätodennäköisesti ei ole.
Hohoijjakkaa. Taas tätä. Voi olla, ja on. Ystäväni, joka on lihava, painaa yli 120 kg tekee fyysistä työtä ja myös urheilee pt:n valmennuksessa. Että kyllä, tämä on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti miesten ylipainosta on vaan kyse muutamasta kilosta ja naiset on aina niitä läskejä. 👍
Ketjuun jo laitettu tilastot eli miehistä isompi osa on bmi 25-30 luokassa, kuin bmi 30+.
Miehistä bmi 25+ on 72% ja bmi 30+ on 26% eli 46% olisi bmi 25-30 luokassa.
Naisista bmi 25+ on 63% ja bmi 30+ on 28% eli 35% olisi luokassa bmi 25-30. Nämä siis kun puhutaan yli 30 vuotiaista. Kun sukupuolesta riippumatta useampi kuin joka neljäs on lihavuuden bmi 30+ rajan ohittanut ja määrä vain kasvaa, niin ei tässä kummankaan sukupuolen kannata liikaa selitellä. Kansana suomalaiset läskistyvät tasaisesti. Se, että joku muu on läskimpi kuin itse on, ei tee omasta läskiydestä yhtään terveellisempää.
Mutta miksi MIEHET KIELTÄVÄT sen, että ovat läskejä? Sitä minä en ymmärrä. Me naiset emme kiellä, se ei ole edes mahdollista, meitä kyllä muistutetaan siitä joka paikassa.
Missä sinä tällaista näet?
Oletko sokea? Lue vaikka tätä palstaa, tätä ketjua.
Oletko valikoiva seksisti? Mistä tiedät jokaisen kirjoittajan sukupuolen? Moni on jo yrittänyt vääntää sulle rautalangasta: kyse on siitä, että ylipainoisiin (mutta ei lihaviin) LUKEUTUU myös niitä, joilla kyse on siitä lihasmassasta. Eikö totta? Varmaan ymmärrät tämän? Jos ihmisellä on esim. 1-3 kg ylipainoa, se voi hyvin johtua lihaksista. Tämä sama on MAHDOLLISTA myös NAISILLA, joilla on vähäistä ylipainoa.
Sen sijaan lihavista voidaan varmuudella sanoa, että kyse on nimenomaan rasvan määrästä.
Mikä tässä on ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se mielenkiintoista.
Nainen voi etsiä liikunnallista miestä jolla on terveelliset elämäntavat. Ja kun treffeille tulee juuri sellainen, mutta mies ei olekaan riittävän pitkä, niin go girl totta kai se oli siinä.
Mies voi etsiä liikunnallista miestä jolla on terveelliset elämäntavat. Ja kun treffeille tulee 100kg pullukka joka mässää herkkuja kuin viimeistä päivää, niin sika jos et tätä hyväksy!!!1
* naista
Tämä kaksinaismoralismi on kyllä hassua. Pituus ei edes liity muihin ominaisuuksiin kuin siihen minkä mallinen luusto miehellä sattuu olemaan.
Kaksinaismoralismi???? Ei, kyse on puhtaasti biologiasta, pitkä mies viehättäävseksuaalisesti enemmän, kuin normaaöipituinen- tai lyhyt mies.
Kuten myös minkä tahansa kokoisia miehiä viehättää normaalit ja hoikat naiset. Tosin nykyisin kun naisista alkaa olla ylipainoisia jo lähes 90%, niin miehet ovat pakotettuja huolimaan myös ylipainoisia, jos meinaavat naisen saada. Surullista.
Ei. Muistutukseksi sinulle tilastot: teistä miehistä 72% on läskejä, eli 3/4., eli enemmistö. Joka ikäryhmissä läskejä miehiä on enemmän, kuin naisia. Teitä on 30% enemmän, kuin naisia. Se on minusta surullista.
Sinä olet selvästi niin yksinkertainen, ettet ymmärrä miten tilastot vääristyvät, kun samaa kaavaa käytetään sekä miehillä, ett naisilla. Miehillä on edelleen yli 35% enemmän lihasmassaa naisiin verrattuna. Eli jos kyseessä on saman painoinen ja saman pituinen mies ja nainen, niin se nainen on läski ja mies lihaksikas.
Taasko tämä täällä? 72% miehistä on ylipainoisia. 72% miehistä ei ole huippu- urheilijoita ja bodareita. TEISTÄ miehistä enemmistö on ylipainoisia ja se ylipaino on läskiä. Kieltämisen sijaan kannattaisi tehdä asialle jotain.
Toinenkin yksinkertainen nainen. Kuvitteletteko te tosiaan, että kun länkytätte miesten ylipainoharhaa, niin te vaikuttaisitte miesten silmissä hoikemmilta vai miksi tuo tilastovääristymä tuodaan aina esiin? MInulle tuo naurettava touhunne vain todistaa miten suuri enemmistö naisista on ylipainoisia ja että yritätte peitellä sitä.
Tilastovääristymä? Ei ole. Ja se ylipaino ei ole lihasta, vaan läskiä. Ihan päivittäisessä työssäni tämän lääkärinä näen työterveyshuollossa.Ero miehissä ja naisissa on se, että naiset tietävät olevansa läskejä, miehet kieltävät asian. Kyllä nuo tilastot ovat ihan paikkansapitäviä. Ja kyllä asiasta kannattaisi olla huolissaan. Kieltäminen ei asiaa muuta eikä poista.
Ylipaino ja lihavuus (LÄSKIYS) ovat eri asioita. Ylipaino ei automaattisesti tarkoita läskiä.
"LÄSKEJÄ" (kuten todella rakentavalla termillä ammattilaisena kutsut) on naisissa enemmän kuin miehissä.
Ohis
Ketjun aiheeseen palatakseni, ylipainoinen (siis bmi alle 30 tms) voi hyvin olla liikunnallinen, mutta lihava hyvin epätodennäköisesti ei ole.
Eli jos hakee hoikkaa tai normaalipainoista, ei kannata piilottaa sitä ilmaisun "liikunnallinen" taakse? Eikö totta? Jos siis ketjun aiheeseen jälleen kerran palataan.
Oikeasti liikkuvat miehet ja naiset löytää kyllä toisensa harrastuksen tiimoilta vaikka kilpailuista.
Vierailija kirjoitti:
No peräkamarinpojat, jos haluatte liikunnallisen naisen niin se olen minä. Mutta jaksatko uida tai juosta kaksi tuntia perässäni, tai pyöräillä muutaman tunnin läkähtymättä? Miten on saliharjoittelun laita? Usein kuulee näitä, mutta miehellä roikkuu itsellä kaljamaha mukana eikä jaksa juosta edes kilometriäkään.
Käypä sukeltelemassa uimahallissa, kun "liikunnalliset" naiset ovat vesijumpassa.
Kommenttisi kertoo enemmän sinusta kuin noista " lihavista naisista".
Ohis