Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten hyväksyä krooninen kipu?
09.11.2022 |
Tähän sairauteen ei kuole, mutta sairastuminen on tehnyt elämästä todella raskasta. Kärsin kroonisesta kivusta, tarkemmin sanottuna kroonisesta migreenistä ja kipu on vain pahentunut tämän vuoden aikana. Sopivaa hoitoa ei ole vuosien saatossa löytynyt, vaikka on kokeiltu lukuisia vaihtoehtoja. Käytössä on jo pitkään olleet biologiset lääkkeet. Lääkkeet vievät hiukset päästä ja niissä on omat haittavaikutuksensa. Neurologit ovat todenneet migreenini hyvin vaikeaksi. Päivittäisen kivun kanssa eläminen on raskasta, elämä on vain töistä, kotitöistä ja lapsiperhearjesta selviämistä. Meillä on pieni lapsi, onneksi mies on osallistuva isä, en muuten jaksaisi. Kivun kroonistuminen on pakottanut heittämään romukoppaan haaveet toisesta lapsesta ja uralla etenemisestä, sillä sairaana en noihin kykenisi.
Krooninen kipu on vienyt jaksamisen: selviän jotenkin töistä ja kotielämästä, mutta mitään ylimääräistä en jaksa. Ainoa, mihin jaksan kodin ja töiden ulkopuolella satsata, on oma terveys: huolehdin nukkumisesta, säännöllisestä syömisestä, käyn kävelylenkeillä ja olen normaalipainoinen. Yritän elintavoillani helpottaa sairauttani. Ylimääräisille asioille ei kuitenkaan riitä energiaa. En ole kuukausiin jaksanut nähdä ystäviä, en jaksa tehdä mitään erityistä tai käydä missään. En mielestäni ole masentunut, voimat ovat vain todella rajalliset ja kipu syö myös henkistä jaksamista. Elämä on kaventunut todella paljon kroonisen kivun takia. Ulospäin en näytä sairaalta ja ihmiset ihmettelevätkin, miksi en jaksa esim. töissä ahkeroida ylimääräistä. "Et sinä näytä sairaalta, tekisit jotain kivaa ja piristyisit", on minulle sanottu monta kertaa. Turhauttaa, kun ihmiset olettavat minun olevan terve, jos en heidän mielestään näytä sairaalta. Tuntuu, että elämä menee kivuista kärsiessä ohi. Koen syyllisyyttä, kun en jaksa sairaimpina hetkinä olla osallistuva äiti tai joustava työntekijä.
Haluaisin kuulla kroonisesta kivusta (migreeni tai muu) kärsivien kokemuksia. Miten olet oppinut hyväksymään kroonisen kivun? Millaista elämäsi on ja miten jaksat kivun kanssa?
Kommentit (79)
Jos pääsee triggerpistehierontaan, niin luulisi siitä olevan ainakin väliaikaista apua moneen vaivaan. Akupunktioon (joka liittyy itämaisiin uskontoihin) menemistä en sen sijaan suosittele, siinäkin neulat varmasti osuvat myös oikeisiin kohtiin, mutta energiavirroista ei ole kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sopeutuminen ja vastausten etsiminen jotenkin vaihtoehtoisia? Minua on piinannut refluksitauti huomaamattani vuosia ja pahana nyt yhtäkkiä kuukausia ja olen kokeillut kaikenlaista turhaan ja kuluttanut rahaa. Nyt kuitenkin tuntuu että löysin viimein jotain joka auttaa minua, sehän on täysin yksilöllistä mikä auttaa ketäkin. Tässä vastausta etsiessäni olen törmännyt vertaistukitarinoihin joissa vuosikymmenen refluksista kärsinyt on löytänyt itselleen pysyvän avun tiedosta, joka kulkee lähinnä suusta suuhun. Lekurissa saat todennäköisesti kuulla että tämä on nyt sitten krooninen sairaus ja tuossa resepti loppuelämän happosalpaajiin, jotka pilaa lopulta terveyden.
Mun krooninen kipu on helpottanut hyvän omt-terapeutin avulla. Enpä olisi uskonut näin vuosikymmenien jälkeen. En jaksa nyt enempää avata, mutta pystyn kyllä ns. unohtamaan kivun suht kivuttomina kausina. Ihan normiarkea on myös unettomuus kivun takia, nukun pätkittäin muutaman tunnin. Se tavallinen normaali arki on myös unohtunut, en edes muista, millaista olisi nukkua vaikka 6 tuntia putkeen.
Oletko käynyt koskaan magneettikuvassa ap? Tutullani löydettiin kasvain joka painoi hermoa ja sitä epäiltiin ensin migreeniksi muutama vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kroonikko. Kivun kanssa oppii elämään. Sitä alistuu. MUTTA pienistä asioista pitää osata nauttia. Itselleni se on orava lähipuussa, lapsen nauru, hetki ilman kipua tai vaikka yksi edes vähän nukuttu yö. Koskaan en näytä kuulemma vihaiselta tai ole pahalla päällä, niin väittävät. Ehkä se johtuu siitä, että on pakko keskittyä hyvään selvitäkseen.
Elämä on kuitenkin rankkaa. Meillä on mennyt niin, että mies syyllistää paljon. Hän kostaa kipuani minulle ja se on tässä raskainta. Tarvitsisin enemmän ymmärrystä, en ilkeyttä. Hän ei puhu ulkopuolisille, vaan purkaa kaiken minulle. Olen samalla kroonikko, vaimo ja psykologi. Aina yritän ymmärtää, mutta välillä niitä kipuja tulee myös hänelle. Silloin hän tajuaa ja ymmärtää minua - hetken.
Nuorena oli rankempaa, mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän myös muilla on kremppaa. Se taas tarkoittaa sitä, että muut ymmärtävät paremmin elämääni.
Toivon tosiaan, että on olemassa taivas. Sellainen taivas, jossa ei ole kipua. Sen voimalla jaksaa tämän elämän.
Halaus sinulle! Kumppanin syyllistäminen on kamala lisätaakka.. meillä sama. Jatkuva olo, että on riittämätön ja huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osa kroonisista kivuista on kipulääke riippuvuutta. Keho vaatii lisää lääkettä, vieroitusoire tuntuu myös kivulle. Raskas ryhmä hoitaa kipupoleilla.
Miten tämä liittyi aloittajan ongelmaan? Taisit vaan haluta aukoa päätäsi. Ikäviä ongelmia tuonkinsorttiset päävaivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kipupotilaille ole ihan omat klinikkansa ja vertaistukiryhmänsä?
Otan osaa, en osaa edes kuvitella, millaista jatkuvien kipujen kanssa eläminen on.
Ei sinne kipuklinikalle pääse muulloin kuin terminaalivaiheessa.
Ehdin jo innostua kipuklinikasta (en ole ap), mutta tämä kommentti pudotti taas maan pinnalle.
Tsemppiä kaikille kipupotilaille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan myötä siihen tottuu. Pyri tekemään asioita joista nautit, niin kipu ehkä jää taka-alalle. Et voi sille kuitenkaan itse juuri mitään, joten ei kannata katkeroitua. Jos joku uusi lääke tulee, kokeile. Ehkä kipu voi myös loppua ajan kanssa.
😂 jos näin on et ole kokenut jäätävää kroonista kipua. Eikä se ole ainakaan minulla parantunut vielä 27 vuodessa, pahenee vaan.
Kirjoituksesi oli kuin suoraan 4 vuoden psykoterapiastani: kyllä se siitä, kaikkeen tottuu. Pitää vain hyväksyä....
Suosittelen vaikka painamaan 5 min välein naulalla silmään vuorokauden ajan ja tule sitten kertomaan missä vaiheessa totuit siihen
50
En ole tuo edellinen, mutta mikä on siis oma vastauksesi ap:n kysymykseen "miten hyväksyä krooninen kipu?"
Itse en viitsi haukkua tai nolata niitä, jotka kuitenkin vilpittömästi yrittävät kommentoida, vaikka heidän neuvonsa olisivat kipupotilaan mielestä tyhmiä.
Mä olen monesti sanonut, että olisi hyvä, jos ihmisellä esim korvat muuttuisivat vihreiksi kivun mukaisesti. Normaalin väriset kivuttomana, vaaleanvihreät jonkin verran kipeänä ja kuusenvihreät, kun kipu on erittäin kova. Ja sävy muuttuisi asteittain kivun pahentuessa. Ihan vain siksi, että kun päällepäin näyttää normaalilta ja terveeltä, muut ihmiset eivät silloin tajua, että ei olekaan terve.
Mulla pää taitaa olla ainoa kohta kropassa, jossa ei ole jatkuvia kipuja. Moninivelrikko ja nivelreuma pitävät huolen, että muualla sitten on. Tai ei enää polvissa, koska polviniveleni ovat jo titaania. Mulla onneksi on välillä parempia - joskaan ei täysin kivuttomia - ja välillä huonompia aikoja.
Mietin eilen illalla pitkään otsikkosi kysymystä. Sairastuin nivelreumaan 1995 ja nivelrikko alkoi 2012 eli aika pitkään tässä on jo kärvistelty. Olenko hyväksynyt kipuni? En usko, että olen. Enkä oikein tiedä, pitäiskö hyväksyäkään. Olen kuitenkin oppinut elämään kipujeni kanssa. Ehkä hyväksymisellä tarkoitit sitä? Mullahan ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: elää kipujeni kanssa tai päättää elämäni. Vaikka jälkimmäistä unettomina öinä kipujen ollessa kovimmillaan välillä harkitseekin, mulla on silti syitä elää. Tärkeimpiä syitä ovat läheiseni, ystäväni ja lisäksi kissani sekä koirani. Lapseni ovat jo aikuisia, joten mun ei tarvitse enää pyörittää perhearkea vaan voin arjessani mennä aina sieltä, missä aita on matalin. Teen etätöitä, koska ilman etätyömahdollisuutta olisin jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Buranaa ja Panadolia vahvempia kipulääkkeitä en tällä hetkellä voi käyttää ja koska ne eivät auta yhtään mitään, olen ilman kipulääkkeitä. Niin...en mä oikeastaan voi sanoa, että olisin hyväksynyt kipuni. Pikemmikin on kyse vain sitä, että en sitten kuitenkaan halua vielä päättää päiviäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajan myötä siihen tottuu. Pyri tekemään asioita joista nautit, niin kipu ehkä jää taka-alalle. Et voi sille kuitenkaan itse juuri mitään, joten ei kannata katkeroitua. Jos joku uusi lääke tulee, kokeile. Ehkä kipu voi myös loppua ajan kanssa.
😂 jos näin on et ole kokenut jäätävää kroonista kipua. Eikä se ole ainakaan minulla parantunut vielä 27 vuodessa, pahenee vaan.
Kirjoituksesi oli kuin suoraan 4 vuoden psykoterapiastani: kyllä se siitä, kaikkeen tottuu. Pitää vain hyväksyä....
Suosittelen vaikka painamaan 5 min välein naulalla silmään vuorokauden ajan ja tule sitten kertomaan missä vaiheessa totuit siihen
50
En ole tuo edellinen, mutta mikä on siis oma vastauksesi ap:n kysymykseen "miten hyväksyä krooninen kipu?"
Itse en viitsi haukkua tai nolata niitä, jotka kuitenkin vilpittömästi yrittävät kommentoida, vaikka heidän neuvonsa olisivat kipupotilaan mielestä tyhmiä.
Vastasin jo aiemmin ettei siihen totu eikä sopeudu ikinä. Eikä hyväksy. Eikä jaksa tietämättömien "hyväätarkoittavia" neuvoja. Ihan kuin emme olisi kokeilleet jo kaikkea!
Näin 27 vuoden kipukokemuksella, lääkekokeiluilla ja 4v turhalla psykoterapialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kroonikko. Kivun kanssa oppii elämään. Sitä alistuu. MUTTA pienistä asioista pitää osata nauttia. Itselleni se on orava lähipuussa, lapsen nauru, hetki ilman kipua tai vaikka yksi edes vähän nukuttu yö. Koskaan en näytä kuulemma vihaiselta tai ole pahalla päällä, niin väittävät. Ehkä se johtuu siitä, että on pakko keskittyä hyvään selvitäkseen.
Elämä on kuitenkin rankkaa. Meillä on mennyt niin, että mies syyllistää paljon. Hän kostaa kipuani minulle ja se on tässä raskainta. Tarvitsisin enemmän ymmärrystä, en ilkeyttä. Hän ei puhu ulkopuolisille, vaan purkaa kaiken minulle. Olen samalla kroonikko, vaimo ja psykologi. Aina yritän ymmärtää, mutta välillä niitä kipuja tulee myös hänelle. Silloin hän tajuaa ja ymmärtää minua - hetken.
Nuorena oli rankempaa, mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän myös muilla on kremppaa. Se taas tarkoittaa sitä, että muut ymmärtävät paremmin elämääni.
Toivon tosiaan, että on olemassa taivas. Sellainen taivas, jossa ei ole kipua. Sen voimalla jaksaa tämän elämän.
Halaus sinulle! Kumppanin syyllistäminen on kamala lisätaakka.. meillä sama. Jatkuva olo, että on riittämätön ja huono.
Kiitos
Nimenomaan tuo tunne, että on riittämätön ja huono. Ja toinen näkee sen olon ja silti lyö vettä lisää myllyyn, jos yhtään pipoa kiristää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höh, edellisestä viestistä jäi sydän johonkin kiitoksen perästä. Olkoon se tässä <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on aivan liikaa töitä ja hommia, siksi se pahenee varmaan entisestään. Jos saisit ne minimiin, ehtisit perehtyä paremmin laukaiseviin tekijöihin ja stressin vähentämiseen - vaikka se ei lähdekään geeneistä pois. Entä lääkkeiden haitat, ethän käytä e-pilleriä tai hormonivalmisteita. Oletko kokeillut silmälaseja ja tummentavia laseja. Onko parempaa tyynyä ja kaulaliina kylmällä. Mitä teit silloin kun oireita oli vähemmän, jos oli, nuorempana? Entä hormonitoiminnan vaikutus, kuukautisten aikaan.
Kaikki mahdolliset asiat on katsottu, on uudet silmälasit ja aurinkolasit lähes jatkuvasti ulkona käytössä. Hampaat tarkistettu ja purenta kunnossa. Tyyny vaihdettu, kaulaliina käytössä aina kesäkuukausien ulkopuolella. Migreenini liittyy hormonitoimintaan, aikanaan ennen raskautta ja synnytystä ei ollut näin vaikea migreeni. Töissä teen jo nyt mahdollisimman vähän, en tee mitään ylimääräistä. Kotitöitä tehdään kevennetysti ja pieni lapsi vaatii paljon hoitoa, tästä ei voi tinkiä.
Ap
Mulla ainakin synnytykset on saanut hormoonit niin sekaisin että hormoonikierrukka on ollut ainoa mikä on tasoittanut ne ja niistä johtovat oireet. Vuosi meni sopeutuu kierrukkaan, nyt ollut 5v käytössä ja toiminut hyvin ei tule edes kuukautisia.
Ei ole olemassa mitään hormOOneja!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö kipupotilaille ole ihan omat klinikkansa ja vertaistukiryhmänsä?
Otan osaa, en osaa edes kuvitella, millaista jatkuvien kipujen kanssa eläminen on.
Ei sinne kipuklinikalle pääse muulloin kuin terminaalivaiheessa.
Ehdin jo innostua kipuklinikasta (en ole ap), mutta tämä kommentti pudotti taas maan pinnalle.
Tsemppiä kaikille kipupotilaille!
Saattaa päästä muutenkin. Itse kävin ekan kerran, laittoi psykologille ja käski syödä lääkkeitä. Ei kuulemma mitään tehtävissä.
No, oli, koska olikin kasvain. Kahden leikkauksen jälkeen uudelleen kipupolille. Sama lääkäri, huusi, että "eihän sinua voi edes hoitaa, kun uliset". Paineli tehokkaasti, ei mitenkään tutkien. Kunhan runnoi. Ehdotti psykologia, kun "nyt ei ole kasvaintakaan" ja käski syödä lääkettä. Sellaista apua. Hoitaja pahoitteli käytävässä lääkärin käytöstä...
Kävin psykologilla pari kertaa. Totesi, etten tarvitse häntä, jonossa on masentuneempia.
Eli en suosittele. Itse tulin vain kipeämmäksi koko hommasta, kun piti jaksaa nämä menot, joista ei ollut mitään hyötyä. Enemmän olisin hyötynyt pienestä kävelylenkistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä lääkkeitä olet kokeillut? Jos ei opiaatit, triptaanit, tulehduskipulääkkeet, pregabaliini yms. auta, niin monesti kannabis saattaa auttaa. Sitä ei toki tahdo saada helposti reseptille koska laki ns. pelottelee lääkärit kuoliaaksi asti, mutta suosittelen että otat tämän puheeksi. Kaikille ei toki tämäkään auta.
Kannabista en halua kokeilla, koska lähisuvussani on päihteiden laukaisemaa psykoosia.
Ap
CBD-öljyn suomenkielisessäkin materiaalissa kerrotaan kannabiksen ja hampun olevan sopimatonta migreenipotilaille. Pahentaa vain ongelmaa.
Aika jännää. Sairastan migreeniä enkä ole huomannut vuosikymmenten kannabiksen käytöllä olevan tähän sen paremmin lievittävää kuin lisäävääkään vaikutusta.
Taikasienet. Niitä suosittelisin. Auttavat ainakin Hortoniin. Olen kokenut, että näistä on ollut oman migreenin hoidossa hyötyä henkisellä tasolla. Elämästä on karsiutunut turhia asioita sekä opittuja ajatuksia, ja olo sitä kautta helpottanut.
Eli lääkekannabis on riski?
En koskaan halua mitään laitonta, mutta olisi kiva saada kivut kuriin. Ideoita?
Migreeni on siitä jännä sairaus, että sen laukaisevat hyvinkin erilaiset tekijät. Suvussamme esiintyy nk. perinnöllistä migreeniä naispuolisilla henkilöillä, joka on selkeästi kytköksissä hormonitoimintaan. Eli alkaa murrosiässä ja helpottuu vaihdevuosien aikana. Siskoni sai apua tähän akupunktion kautta, kun mitkään estolääkityksetkään eivät enää auttaneet. Itse olen käyttänyt sitten kohtausten alkaessa sumatriptaanilääkitystä, jota en enää ole tarvinnut, kun vaihdevuodet päällä. Eräällä työkaverilla tilanne oli aivan toisenlainen, joutui hoitamaan sairautta ruokavalion kautta, eli tietyt ruoka-aineet laukaisivat migreenin ja sen sai estettyä rajoitetulla ruokavaliolla. Migreenin taustalta löytyy hormonaalisia, lihasperäisiä, aineenvaihdunnasta tai mahdollisesti tapaturmista johtuvia tekijöitä. Olisi hyvä jos tätäkin alettaisiin tutkimaan enemmän, että osattaisiin antaa kohdennettua hoitoa. Kaikki eivät hyödy lääkehoidosta. Osa porukkaa hyötyisi kevyemmistä hoidoista, eli ensin tsekattaisiin, ettei ole lihas-/faskiaperäisiä ongelmia, seuraavana ruokavalio ja viimeisenä nämä hormonaaliset tekijät. Veikkaisin, että hormonisalpaajat voisivat auttaa niitä naisihmisiä, joilla estrogeeniperäinen migreeni.
Alue: Aihe vapaa
Olet kuin minä. Olisi kiva istua hetki kanssasi vaikka puistossa penkillä. Joku tietäisi edes hetken, mitä käyn läpi, eikä tarvitsisi selittää. Istuisin vaan, puristaisin kättäsi lähtiessä ja hymyilisin.