Riittääkö teille vanhempana jos lapsi saa kokeesta arvosanaksi seiskan tai kasin?

Jos toinen lapsistani saisi 7, niin saattaisin kysellä vähän että oliko vaikea tai ehditkö lukea, jäikö paha mieli tms. Koska hän saa aina 9-10.

Toinen taas saa keskimäärin 7 kokeista, niin se olis ihan normi suoritus. Eikä siitä sen enempää.

Kummankin kohdalla se arvosana kelpaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olispa ollut ahdistavaa, jos vanhemmat olisivat laittaneet paineita numeroille. 

Ei lapsesta tule mitään jos ei ymmärrä oppimiaan asioita ja saa huonoja arvosanoja.

No onneksi ei vanhemmat asettaneet paineita koulumenestykseen. Sai opiskella ihan omaan tahtiin. 

Jos ei ole oppimiskykyä, niin vielä vähemmän oppii paineessa. Eri asia, jos on muuten vaan laiska, niin sillon voi vähän patistaa opiskelemaan. 

Poikani päättää peruskouluopinnot ensi vuonna ja sanoin isänä että saa tietysti mennä ammattikouluun jos on varma, että onnistuu niillä opinnoilla menestymään, perustamaan vakavaraisen firman, tienaamaan huipputulot ja etsimään erittäin hyvän vaimon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmilla on lukivaikeus ja oppiminen hankalampaa kuin normaalisti, joten meillä kumpikin saa lämpimän halauksen onnittelujen kera. Elämässä voi menestyä keskinkertaisellakin todistuksella lukuaineiden suhteen.

Aha. Minulla on oppimishäiriö ja sain silti koulussa pelkkiä kymppejä ja pärjään elämässä erittäin hyvin. Ei niitä arvosanoja saatu pelkästään halaamalla ja jaarittelemalla lässynläätä.

Minä en ole tarvinnut arvosanoja yhtään mihinkään. Ei niitä missään ole kyselty koulun jälkeen. 

Toivottavasti ap on rölli. Sain itse vielä lukiossakin surkeita arvosanoja ja rimaa hipoen sain ylioppilaslakin päähän. Lukion jälkeen menin töihin ja pänttäsin samalla yliopiston pääsykokeisiin. Nykyään olen lääkäri ja elämässä menee oikein mukavasti. Numerot eivät kerro yhtään mitään.

Ei kelvannut, koska molemmat olivat osoittaneet, että heidän perustasonsa on kiitettävä. Seiska oli siis iso epäonnistuminen molemmille ja molemmat sellaisen kerran tai pari saivat. Se kertoi siitä, että oli lusmuiltu ja jätetty opiskelematta kokeeseen. Se mitä tuo "ei kelvannut" itselleni tarkoitti, oli se, että kannustin lasta lämpimästi tekemään seuraavalla kerralla paremmin. En tietenkään painostanut heitä, koska se vasta olisikin pidemmän päälle urpoa toimintaa noin pedagogisesti. Oppimishäiriöt ovat asia erikseen ja toki, jos lapsi olisi osoittautunut vähän heikommaksi järjeltää, niin olisin suhteuttanut hänen saamansa numerot hänen yleiseen suoritustasoonsa. Toiselle 7 voi olla erinomainen numero, jos kapasiteetti yhdistyneenä runsaaseen työskentelyyn ei anna myöten parempaan arvosanaan. Arvosanat skaalautuvat yksilön mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kelpaa. Aina voi parantaa, se kympin oppilaskin. Siihen kannustetaan, mutta ei odoteta mitään tiettyjä tuloksia. Pääasia, että muuten elämässä on kaikki kohdillaan. Löytyy ystäviä, koulussa on kiva olla, harrastuksissa jaksaa käydä jne.

Kunnon löysäranne siellä. Ei kouluun eikä töihin mennä bilettämään ja pitämään hauskaa. Sinne mennään ahkeroimaan ja saavuttamaan asetettuja tuloksia. Mukulasi tippuu kovaa ja korkealta kun kohtaa oikean elämän ja sitten ei ole enää kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Poikani päättää peruskouluopinnot ensi vuonna ja sanoin isänä että saa tietysti mennä ammattikouluun jos on varma, että onnistuu niillä opinnoilla menestymään, perustamaan vakavaraisen firman, tienaamaan huipputulot ja etsimään erittäin hyvän vaimon.

Ja oikeastihan aion aloittaa muusikon ammattiopinnot, muutan kommuuniin, reissaan talvet Intiassa ja olen homoseksuaali.

T. Poikasi.

On kyllä totta, että peruskoulussa seiskaa vasten ei tarvitse osata kyllä juuri mitään. Esim. kielissä lauserakenteista ei tarvitse olla tietoakaan ja seiska voi rapsahtaa ihan niiden helpompien tehtävien avulla. Siksi en ihan hevillä katsellut, jos normijärkinen toi kotiin seiskoja. Sitten luettiin seuraavaan kokeeseen yhdessä ja tarkemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ap on rölli. Sain itse vielä lukiossakin surkeita arvosanoja ja rimaa hipoen sain ylioppilaslakin päähän. Lukion jälkeen menin töihin ja pänttäsin samalla yliopiston pääsykokeisiin. Nykyään olen lääkäri ja elämässä menee oikein mukavasti. Numerot eivät kerro yhtään mitään.

Laiska valelääkäri rölli siellä märisee kuin mätäpaine nenänpäässä. Arvosanat kertovat erittäin paljon onko lapsella valmiuksia ja mille alalle, onko tarpeeksi kunnianhimoa jne. Huonot arvosanat kertovat siitä ettei lapsi pärjää, lusmuilee ja on laiska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kelpaa. Aina voi parantaa, se kympin oppilaskin. Siihen kannustetaan, mutta ei odoteta mitään tiettyjä tuloksia. Pääasia, että muuten elämässä on kaikki kohdillaan. Löytyy ystäviä, koulussa on kiva olla, harrastuksissa jaksaa käydä jne.

Kunnon löysäranne siellä. Ei kouluun eikä töihin mennä bilettämään ja pitämään hauskaa. Sinne mennään ahkeroimaan ja saavuttamaan asetettuja tuloksia. Mukulasi tippuu kovaa ja korkealta kun kohtaa oikean elämän ja sitten ei ole enää kivaa.

Niin, oikean elämän kohtaaminen on jänskä juttu. Oikea elämä on sitä, että enää iskä tai äiti ei ole hiillostamassa niskassa. Arvaapa mitä tapahtuu niille, joiden motivaatio on ollut ulkoista eikä sisäistä.

-ohis.

Äiti kävi koulua 6 vuotta ja isä 4. Ei tarvinnut kovin pitkään koulua käydä, että näistä ei ollut enää läksyissä neuvomaan.

Kunnan verokalenterissa olivat kumminkin top 5:ssa jonkun parikymmentä vuotta ennen eläköitymistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikani päättää peruskouluopinnot ensi vuonna ja sanoin isänä että saa tietysti mennä ammattikouluun jos on varma, että onnistuu niillä opinnoilla menestymään, perustamaan vakavaraisen firman, tienaamaan huipputulot ja etsimään erittäin hyvän vaimon.

Ja oikeastihan aion aloittaa muusikon ammattiopinnot, muutan kommuuniin, reissaan talvet Intiassa ja olen homoseksuaali.

T. Poikasi.

Poikani on umpihetero. Homous on syntiä.

Keskitason numerot ovat hyviä.joskus 6 ihan ok.

Yhteiskunta kyllä syö ne 10 oppilaat tulevaisuudessa elävältä tässä suorituskeskeisessä maailmassa.

Kultainen ja LEVEÄ keskitie paras.

Monet rekrytoijat myös sanovat, että firma ei halua niitä 5 *asteikko 1-5* rivin opiskelijoita työpaikalleen. Ovat töissä sen 6kk ja sitte saikulla. 3 keskitie paras. Myös 2 ja 4 ok.

Nyt korostuu sosiaaliset taidot, yhteistyötaidot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kelpaa. Aina voi parantaa, se kympin oppilaskin. Siihen kannustetaan, mutta ei odoteta mitään tiettyjä tuloksia. Pääasia, että muuten elämässä on kaikki kohdillaan. Löytyy ystäviä, koulussa on kiva olla, harrastuksissa jaksaa käydä jne.

Kunnon löysäranne siellä. Ei kouluun eikä töihin mennä bilettämään ja pitämään hauskaa. Sinne mennään ahkeroimaan ja saavuttamaan asetettuja tuloksia. Mukulasi tippuu kovaa ja korkealta kun kohtaa oikean elämän ja sitten ei ole enää kivaa.

Niin, oikean elämän kohtaaminen on jänskä juttu. Oikea elämä on sitä, että enää iskä tai äiti ei ole hiillostamassa niskassa. Arvaapa mitä tapahtuu niille, joiden motivaatio on ollut ulkoista eikä sisäistä.

-ohis.

Löysäranteilla ei ole mitään muuta motivaatiota kun valittaa ja olla laiska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikani päättää peruskouluopinnot ensi vuonna ja sanoin isänä että saa tietysti mennä ammattikouluun jos on varma, että onnistuu niillä opinnoilla menestymään, perustamaan vakavaraisen firman, tienaamaan huipputulot ja etsimään erittäin hyvän vaimon.

Ja oikeastihan aion aloittaa muusikon ammattiopinnot, muutan kommuuniin, reissaan talvet Intiassa ja olen homoseksuaali.

T. Poikasi.

Poikani on umpihetero. Homous on syntiä.

Ja kivaa syntiä onkin.

T. Poikasi.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin, kun tiedän kuinka paljon hän on tehnyt erityisesti kasin eteen töitä.

Ymmärrän kommenttisi vain jos lapsesi on erikoislapsi monilla ongelmilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kelpaa. Aina voi parantaa, se kympin oppilaskin. Siihen kannustetaan, mutta ei odoteta mitään tiettyjä tuloksia. Pääasia, että muuten elämässä on kaikki kohdillaan. Löytyy ystäviä, koulussa on kiva olla, harrastuksissa jaksaa käydä jne.

Kunnon löysäranne siellä. Ei kouluun eikä töihin mennä bilettämään ja pitämään hauskaa. Sinne mennään ahkeroimaan ja saavuttamaan asetettuja tuloksia. Mukulasi tippuu kovaa ja korkealta kun kohtaa oikean elämän ja sitten ei ole enää kivaa.

Niin, oikean elämän kohtaaminen on jänskä juttu. Oikea elämä on sitä, että enää iskä tai äiti ei ole hiillostamassa niskassa. Arvaapa mitä tapahtuu niille, joiden motivaatio on ollut ulkoista eikä sisäistä.

-ohis.

Löysäranteilla ei ole mitään muuta motivaatiota kun valittaa ja olla laiska.

Oletko löysäranne, kun tunnut olevan ketjun kovin valittaja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todellakin, kun tiedän kuinka paljon hän on tehnyt erityisesti kasin eteen töitä.

Ymmärrän kommenttisi vain jos lapsesi on erikoislapsi monilla ongelmilla.

Erikoislapsi? Sinä et tainnut ainakaan peruskoulua läpäistä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ap on rölli. Sain itse vielä lukiossakin surkeita arvosanoja ja rimaa hipoen sain ylioppilaslakin päähän. Lukion jälkeen menin töihin ja pänttäsin samalla yliopiston pääsykokeisiin. Nykyään olen lääkäri ja elämässä menee oikein mukavasti. Numerot eivät kerro yhtään mitään.

Laiska valelääkäri rölli siellä märisee kuin mätäpaine nenänpäässä. Arvosanat kertovat erittäin paljon onko lapsella valmiuksia ja mille alalle, onko tarpeeksi kunnianhimoa jne. Huonot arvosanat kertovat siitä ettei lapsi pärjää, lusmuilee ja on laiska.

Sun kirjoitustaito kertookin jo kaiken..