Ylienergiset lapset, yleensä pojat. Miten kestätte?

Mulla on tullut sellainen fiilis oman 8 veen poikani myötä, että tällaiset lapset jotenkin ehkä kaipaa (toki ei ehkä kaikki, mut luultavasti moni?) sellaista entisaikojen elämää tai sellaista maaseutupuuhastelua, mihin ei kaupunkilaislapsilla tietty ole niin vaan mahkuja tai monella ei ollenkaan mahdollisuuksia:

sellaista eläinten kanssa olemista, metsässä kulkemista, rauhoittumista, fyysistä työtä, pihahommia, auton korjailua, puusaunan lämmittämistä isän/papan/jonkun sedän kanssa, leipomista jne.

Moderni nykyelämä kaupungissa on jotenkin niin erilaista: en tarkoita moittia ketään silti enkä kenenkään vanhemmuutta. Sellaista meidänkin elämä on: pieni kerrostalokaksio, vanhemmat päivätöissä, lapsi iltaisin ip-kerhosta kotiin, ruokakauppaan. Me ollaan väsyneitä miehen kanssa, ruokaa eteen, kohta nukkumaan, lapsella olisi mieletön määrä vielä energiaa.

Maatilaleirillä ja mummulla & papalla ollessa tuo energisyys jotenkin tasaantuu ja kanavoituu päivän puuhiin. Koitetaan mahdollisimman paljon käydä kyllä maalla, kun on vapaata ja arkisin metsäretkillä. Ero on valtava ja ei kaipaa mitään tv-ohjelmia tai puhelinta kuten ehkä kotona kaipaisi.

Usein on huono omatunto täällä kaupungissa asumisesta ja mietin, olisiko lapsi onnellisempi, jos asuttaisiin maalla. Tuntuu kuin olisi villieläin vangittu. :´-(

Noh minulla on villi poika ja rauhallinen tyttö. Tyttö on paljon haastavampi luonteeltaan. Poika on luonteeltaan "helppo" vaikka onkin vauhdikas.

Meillä ei ole ylienergisiä lapsia, mutta kaksi tyttöä ja yksi poika. Poika vaikuttaa villimmältä, mutta yhtä touhukkaita ovat. Luulen, että vaikuttaa se, että poika on ihan fyysisesti vahvempi kuin tytöt, nyt 4 v:nä on melkein 6 v siskonsa pituinen ja painaa saman verran (tyttö aika heiveröinen). Kyllähän siinä on sillä tavalla enemmän pitelemistä ollut aina ja siten voi tuntua villimmältä. Hieman ohiksena.

Meillä rauhallinen poika ja tyttö aivan pitelemätön. Päivät pitää mennä kerrallaan ja ohjata se energia johonkin haluttuun. Onhan se raskasta, mutta arki sujuu näin paremmin. Eikä aggressiivisia yhteenottoja tule silloin niin paljon. Vaatii vanhemmalta pelisilmää.

Neljä noin samanikäistä veljestä voivat tuntua villi-ihmislaumalta puuhissaan ja touhutessaan sellaisen vanhemman mielestä, jonka tenava/tenavat nököttää vaikkapa ruudun ääressä näkymättömissä kaiken päivää. Nämä kullanmurut kuuluvat ja näkyvät, mutta eivät juurikaan riitele ja tarvittaessa löytyvät hyvät käytöstavat.

Minulla on 13-vuotias villi, energinen ja todella utelias poika. Pienenä tarvitsi paljon ulkoilua, muuten hyppi seinille. Onneksi ollaan aina asuttu omakotitalossa. 4-vuotiaana aloitti urheiluharrastukset useampana päivänä viikossa ja edelleen harrastaa kilpajoukkueessa.

Yleensähän se on niin ettei poikia kasvateta, vaan heidän annetaan tehdä mitä huvittaa koska "pojat on poikia". Tytöiltä vaaditaan käyttäytymistä.

En usein kestäkään. :D

Vierailija kirjoitti:

Hyvin olen 14v kestänyt. Hän harrastaa kahta urheilulajia ja viettää aikaansa kavereiden kanssa. Ei mitään ongelmaa.

Sama kokemus. Paljon tekemistä ja tilaa, ulkona purkaa energiaansa ja futisseurassa saa oikein kunnolla hikoilla. Pahinta on jos yrittää muuttaa kaveria eikä hyväksy touhukkuutta. Luin just kasvatustieteilijän tutkimuksesta että lasten täytyy antaa riehua, sopivalla tavalla tietyin rajoin. Se on lapsen tapa purkaa ylimääräistä energiaa ja saada hyvää oloa. Meillä on koti ja pihamaa tehty sitä varten että siellä saa painella ja lujaa, pelata painia hyppiä jne. Kaikki lapset eivät ole samanlaisia eivätkä tarvitse samaa riehuntaa mutta minun pojat aina tarvinneet. Nyt jo 12v ja 15v. Muuten täysin terveitä eikä adhd- ongelmaa.

En kestä.

Yritän hallita tilannetta tarjoamalla lapselle ulkoilua, harrastuksia, legoja, palapelejä, musiikkia ja muuta sellaista puuhaa tai viihdykettä mikä ei itseäni ärsytä.

Kundi on liikaenerginen, mutta saa sen purettua esimerkiksi sählyyn, tennikseen ja padeliin. Välillä olen seisonut maalivahtina ja juossut pikana.

Äitini mielestä olin samanlainen lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Yleensähän se on niin ettei poikia kasvateta, vaan heidän annetaan tehdä mitä huvittaa koska "pojat on poikia". Tytöiltä vaaditaan käyttäytymistä.

Joskus voi olla, mutta nyt kun olen villin pojan saanut niin on valjennut että sellaisen kasvattamiseen uppoaa aikaa ja energiaa ihan eri malliin kuin "tavallisen tytön" kasvattamiseen. Ja silti se yhä edelleen on villi.

Mulla on kolmevuotias tyttö joka tarhassa ja kylässää on aika rauhallinen ja hyväkäytöksinen ja ehkä jopa vähän varautunut, mutta kun tullaan kotiin niin alkaa heiluminen, juokseminen ja mölyäminen niin että meinaa hermo mennä. On jotenkin vieraskorea ja kotona katoaa estot.

En jaksakaan, olen erittäin uupunut. Burn out.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten määritellään ylienerginen?

En ole ap, mutta rauhallisen tyttölapsen äidin näkökulmasta lapsi jolla on jatkuva tarve liikehtiä, juoksennella, kiljahdella, metelöidä, kolistella ja leikkiä riehumisleikkejä. Siis myös sisätiloissa, eikä usko jos pyydetään olemaan rauhallisesti.

Aloituksen kysymystä olen välillä miettinyt itsekin. Olen varmaan vähän laiska, mutta varsinkin jos villejä lapsia on monta, niin se elämä jatkuvan metelin keskellä näyttää tosi rankalta. Mutta kai siihen tottuu.

Tähän asti pääsin ja mietin, että miten ois nepsy? Tästähän on jaariteltu palsta tolkulla.

Vierailija kirjoitti:

Yleensähän se on niin ettei poikia kasvateta, vaan heidän annetaan tehdä mitä huvittaa koska "pojat on poikia". Tytöiltä vaaditaan käyttäytymistä.

Vaikka 14v poikamme on villi,niin kyllä hänet on ihan hyvin kasvatettu. Saa melkein joka viikko kehuja opeilta wilmaan eikä ole huonoja merkintöjä. T. Nro 1

Kohta 56 vuotta ollut rauhallista, kun en lisääntynyt.

No jaa, kaikki on suhteellista. Meillä on tällainen sisarussarja:

1. Ylienerginen, vilkas poika

2. Äärimmäisen rauhallinen, järjestelmällinen tyttö

3. Ylienerginen, vilkas tyttö

4. Äärimmäisen rauhallinen, lempeä poika

Arvatkaapa, kuka on tuottanut eniten työtä? Kakkonen, ylivoimaisesti. Ylienergisten kanssa oli tekemistä leikki-iässä ja vähän kouluiässäkin, mutta sen jälkeen kaikki on sujunut kuin vettä vain, itsestään. Paitsi tuon rauhallisen, järjestelmällisen tytön kanssa - hänen teini-ikänsä 13-vuotiaasta aikuisuuteen oli KAMALAA. Lapsi oli täysin sulkeutunut, yhteistyökyvytön, omaehtoinen ja arvaamaton. Ei minkäänlaista otetta häneen. Onneksi säilyi hengissä ja on nyt täysi-ikäinen.

Meteli ja vilkkaus on aina vähän isompaa kun paikalla on vieraita. Ehkä joku tiedostamaton jännitys, uusi tilanne tai jokin sen tekee, että sitten etenkin on vauhtia. 

Ei siihen totu kokonaan. Mutta oppii ennakoimaan ehkä. Esim seuraavan päivän ruoat tein edellisenä iltana, kun lapset nukkuivat. Heidän hereilläoloaikaina oli mahdotonta irrottautua ruokaa laittamaan puoleksi tuntia.

Tai esim parkkipaikoille kun tullaan, lasta ei päästetä ulos autosta valtoimenaan vaan on oltava vastassa, heti suoraan käsi käteen, katse lapsessa jne jne. 

Kotona etenkin kun olivat pieniä, minulla oli jemmassa ylähyllyllä pieniä "yllätyksiä" lapsille, jos oli ihan toivoton tilanne niin niillä sai huomion ja ihmettelivät ja touhusivat niiden kanssa hetken. Ei mitään kallista ja ihmeellistä, ihan vaikka pitkään poissa ollut lelu tms. Joku "aarre" joka harvoin on heidän ulottuvilla, vaikkapa taskulamput. 

Näitä "rauhallisia" hetkiä piti saada esim ruoan ottamiseen esille tms. Sanomattakin selvää varmaan, että tosi vilkkaita lapsia ei kannata yrittää ottaa kotitöihin mukaan, vaan tuloksena on hajonneita lautasia ja mopilla paukutetaankin telkkaria jne.

Mä taas en voi käsittää robottilapsia. Ne on kaikkein rasittavimpia kavereinakin, kun toistavat vanhempiensa mantraa miten normaalilapset touhuineen ovat ilkeitä ja rasittavia.

Normaali lapsi tutustuu maailmaan, kiipeilee ja juoksee. Mikään ole ihanampaa kuin seurata touhuja ja tehdä mukana.