Miten te iäkkäiden vanhempienne asioita hoitavat jaksatte?

En jaksakaan. Onneksi tähän alkaa jotenkin tottua. En olisi ikinä voinut uskoa, että omaiselle jää näin paljon hoitamista, vaikka mukana on kotihoito.

Oli vaan pakko jaksaa kun muut sisarukset ei eväänsä liikauttaneet. Raskasta oli.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se välillä oli rankkaa, mutta meitä oli kaksi omaista, ja kotihoito kävi kahdesti päivässä. Tosiaan se lääkäriin ja sairaalaan kuljettaminen vei paljon aikaa ja ruokien ja vaatteiden ostaminenkin ja raha-asioiden hoito, kunnes se selkeytyi kun yksi sisarus suostui edunvalvojaksi.

Sitten opittiin käyttämään enemmän yhteiskunnnan palveluita, Kela-taksiin hoitajat laittoivat kotoa, ja itse ajoin sitten sairaalaan auttaamaan. Samaten edullisen siivoojan sai kunnan tai olikohan sotaveteraanien kautta.

Aika nopeasti se tauti eteni ja lopulta hän ei kyennyt enää yksin olemaan lainkaan ja pääsi laitoshoitojonoon, jota piti sairaalan osastolla odotella kuukausia. Sitten helpotti omaisia, mutta yhä pyysivät menemään sairaalakäynneille avuksi, mutta tuttuun kelataksiin hänet voi lähettää yksinään matkaan. Piti aina muistaa sanoa tarkkaan, minne viedään, kun vanhus olisi antanut kotiosoitteensa.

Aika nopeasti se aika kuluu, ja helpottaa jossain vaiheessa.

Kiitos kun huolehdit omaisestasi!

Kiitos itsellesi kun jaksoit! Joo nyt ollaan vielä siinä vaiheessa että yritetään totuttaa muistisairas inva-taksilla liikkumiseen ja kotiin jäävä puoliso elämään yksin ja liikkumaan palvelubussilla ja taksilla itse (kun tämä muistisairas oli perheen ainoa ajokortillinen ja huolehti kaikki kuskaamiset ennen). Vantaalla tuntuu että sote-puoli mielellään hyväksikäyttää omaisia kun hoitajat eivät ehdi itse tekemään mitään, esim. itse pitää hakea ja tuoda heidän asiakas lääkäriin, ei puhettakaan että laittaisivat edes taksiin (ja minun omaiseni toki saattaa vainoharhoissaan kieltäytyä menemästä jos ei ole tuttu läheinen mukana). Vähän vaikeuttaa tätä auttamista kun asun toisella paikkakunnalla, en edes samassa maakunnassa, ja olen arkipäivät töissä, etenkin sitten kun alkaa kokopäivätyöt niin on pakko luottaa siihen että joku rutiini alkaa pyöriä ja  pysyvässä laitoshoitopaikassa hoitohenkilökunta pystyy hoitamaan enemmän noita lääkäri- yms. käyntejä.

Olen käytännössä ainoa lapsi vanhemmilleni niin kaikki kaatuu omaan niskaan.  En olisi ikinä arvannut että tämä on näin työlästä. Omat vanhempani saivat isovanhempani aika kivuttomasti vanhainkoteihin eivätkä paljoa joutuneet näiden asioita hoitamaan, minunkin isovanhempani asuivat noin tuhannen kilometrin päässä ja heille muistaakseni riitti että käytiin kerran pari vuodessa moikkaamassa ja muut asiat pystyi hoitamaan puhelimitse. 90-luvulla oli vielä paljon kattavammat ja paremmat palvelut iäkkäille ja muistisairaille ihmisille.

Isäni kuoli aikoinaan yllättäen sydänkohtaukseen ja jo silloin muistisairas ja liikuntakyvytön äitini pääsi onneksi heti samana päivänä palvelukotiin, jossa menehtyi dementiaan joitakin vuosia sitten. Me lapset asumme 600-800 km päässä, joten oli mahdoton ajatus, että äiti olisi yksin asunut kotona omakotitalossa. 

Väsynyt omainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se välillä oli rankkaa, mutta meitä oli kaksi omaista, ja kotihoito kävi kahdesti päivässä. Tosiaan se lääkäriin ja sairaalaan kuljettaminen vei paljon aikaa ja ruokien ja vaatteiden ostaminenkin ja raha-asioiden hoito, kunnes se selkeytyi kun yksi sisarus suostui edunvalvojaksi.

Sitten opittiin käyttämään enemmän yhteiskunnnan palveluita, Kela-taksiin hoitajat laittoivat kotoa, ja itse ajoin sitten sairaalaan auttaamaan. Samaten edullisen siivoojan sai kunnan tai olikohan sotaveteraanien kautta.

Aika nopeasti se tauti eteni ja lopulta hän ei kyennyt enää yksin olemaan lainkaan ja pääsi laitoshoitojonoon, jota piti sairaalan osastolla odotella kuukausia. Sitten helpotti omaisia, mutta yhä pyysivät menemään sairaalakäynneille avuksi, mutta tuttuun kelataksiin hänet voi lähettää yksinään matkaan. Piti aina muistaa sanoa tarkkaan, minne viedään, kun vanhus olisi antanut kotiosoitteensa.

Aika nopeasti se aika kuluu, ja helpottaa jossain vaiheessa.

Kiitos kun huolehdit omaisestasi!

Kiitos itsellesi kun jaksoit! Joo nyt ollaan vielä siinä vaiheessa että yritetään totuttaa muistisairas inva-taksilla liikkumiseen ja kotiin jäävä puoliso elämään yksin ja liikkumaan palvelubussilla ja taksilla itse (kun tämä muistisairas oli perheen ainoa ajokortillinen ja huolehti kaikki kuskaamiset ennen). Vantaalla tuntuu että sote-puoli mielellään hyväksikäyttää omaisia kun hoitajat eivät ehdi itse tekemään mitään, esim. itse pitää hakea ja tuoda heidän asiakas lääkäriin, ei puhettakaan että laittaisivat edes taksiin (ja minun omaiseni toki saattaa vainoharhoissaan kieltäytyä menemästä jos ei ole tuttu läheinen mukana). Vähän vaikeuttaa tätä auttamista kun asun toisella paikkakunnalla, en edes samassa maakunnassa, ja olen arkipäivät töissä, etenkin sitten kun alkaa kokopäivätyöt niin on pakko luottaa siihen että joku rutiini alkaa pyöriä ja  pysyvässä laitoshoitopaikassa hoitohenkilökunta pystyy hoitamaan enemmän noita lääkäri- yms. käyntejä.

Olen käytännössä ainoa lapsi vanhemmilleni niin kaikki kaatuu omaan niskaan.  En olisi ikinä arvannut että tämä on näin työlästä. Omat vanhempani saivat isovanhempani aika kivuttomasti vanhainkoteihin eivätkä paljoa joutuneet näiden asioita hoitamaan, minunkin isovanhempani asuivat noin tuhannen kilometrin päässä ja heille muistaakseni riitti että käytiin kerran pari vuodessa moikkaamassa ja muut asiat pystyi hoitamaan puhelimitse. 90-luvulla oli vielä paljon kattavammat ja paremmat palvelut iäkkäille ja muistisairaille ihmisille.

90-luvulla siksi, koska vanhuksia oli huomattavasti vähemmän.

Hanki edunvalvoja. Palkkaa yritys auttamaan kotiasioissa. Hanki heille yksityinen hoitopaikka, missä mainitsemasi asiat on huomioitu. Rahalla saa.

Vierailija kirjoitti:

Väsynyt omainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se välillä oli rankkaa, mutta meitä oli kaksi omaista, ja kotihoito kävi kahdesti päivässä. Tosiaan se lääkäriin ja sairaalaan kuljettaminen vei paljon aikaa ja ruokien ja vaatteiden ostaminenkin ja raha-asioiden hoito, kunnes se selkeytyi kun yksi sisarus suostui edunvalvojaksi.

Sitten opittiin käyttämään enemmän yhteiskunnnan palveluita, Kela-taksiin hoitajat laittoivat kotoa, ja itse ajoin sitten sairaalaan auttaamaan. Samaten edullisen siivoojan sai kunnan tai olikohan sotaveteraanien kautta.

Aika nopeasti se tauti eteni ja lopulta hän ei kyennyt enää yksin olemaan lainkaan ja pääsi laitoshoitojonoon, jota piti sairaalan osastolla odotella kuukausia. Sitten helpotti omaisia, mutta yhä pyysivät menemään sairaalakäynneille avuksi, mutta tuttuun kelataksiin hänet voi lähettää yksinään matkaan. Piti aina muistaa sanoa tarkkaan, minne viedään, kun vanhus olisi antanut kotiosoitteensa.

Aika nopeasti se aika kuluu, ja helpottaa jossain vaiheessa.

Kiitos kun huolehdit omaisestasi!

Kiitos itsellesi kun jaksoit! Joo nyt ollaan vielä siinä vaiheessa että yritetään totuttaa muistisairas inva-taksilla liikkumiseen ja kotiin jäävä puoliso elämään yksin ja liikkumaan palvelubussilla ja taksilla itse (kun tämä muistisairas oli perheen ainoa ajokortillinen ja huolehti kaikki kuskaamiset ennen). Vantaalla tuntuu että sote-puoli mielellään hyväksikäyttää omaisia kun hoitajat eivät ehdi itse tekemään mitään, esim. itse pitää hakea ja tuoda heidän asiakas lääkäriin, ei puhettakaan että laittaisivat edes taksiin (ja minun omaiseni toki saattaa vainoharhoissaan kieltäytyä menemästä jos ei ole tuttu läheinen mukana). Vähän vaikeuttaa tätä auttamista kun asun toisella paikkakunnalla, en edes samassa maakunnassa, ja olen arkipäivät töissä, etenkin sitten kun alkaa kokopäivätyöt niin on pakko luottaa siihen että joku rutiini alkaa pyöriä ja  pysyvässä laitoshoitopaikassa hoitohenkilökunta pystyy hoitamaan enemmän noita lääkäri- yms. käyntejä.

Olen käytännössä ainoa lapsi vanhemmilleni niin kaikki kaatuu omaan niskaan.  En olisi ikinä arvannut että tämä on näin työlästä. Omat vanhempani saivat isovanhempani aika kivuttomasti vanhainkoteihin eivätkä paljoa joutuneet näiden asioita hoitamaan, minunkin isovanhempani asuivat noin tuhannen kilometrin päässä ja heille muistaakseni riitti että käytiin kerran pari vuodessa moikkaamassa ja muut asiat pystyi hoitamaan puhelimitse. 90-luvulla oli vielä paljon kattavammat ja paremmat palvelut iäkkäille ja muistisairaille ihmisille.

90-luvulla siksi, koska vanhuksia oli huomattavasti vähemmän.

Hanki edunvalvoja. Palkkaa yritys auttamaan kotiasioissa. Hanki heille yksityinen hoitopaikka, missä mainitsemasi asiat on huomioitu. Rahalla saa.

Ei me nyt sentään mitään miljonäärejä olla! Yksityisellä asumiseen menee tosiaan tuo 5000-6000 kuussa ja sama byrokratia siinäkin on, eikä mitään takeita hoivan laadusta. Vantaalla samat yksityiset palvelutalot toimii myös ostopalveluina kunnalle, ja säästää ne niissäkin paikoissa kaikesta. Esim. Attendosta on tehty kanteluja AVI:lle jne.

Laskin että jos myisimme kaiken vanhempiemme omaisuuden, sijoitukset ja käyttäisimme säästöt, toisen vanhempani hoidon pystyisi maksamaan (ilman välissä olevia yrityksiä huom!) muutamaksi vuodeksi. Toiselle vanhemmista pitää kuitenkin jäädä joku paikka missä asua...

Vierailija kirjoitti:

Nyt jaksan jo välttävästi, kun äiti pääsi hoitokotiin puoli vuotta sitten. Mutta ne viisi vuotta, kun äiti asui vielä rintamamiestalossa ja muistisairaus eteni koko ajan, olivat todella uuvuttavia. Pahinta oli, että aina tuli uusia ja uusia yllätyksiä. Tavaroiden tilailua puhelinmyyjiltä, ostosten ja laskujen piilottelua, homeisia ruokia jääkaapissa, savuvahinkoja, eksymisiä, kaatumisia, ruokien ja lääkkeiden piilottelua, nenäverenvuotoja, näköharhoja, hoitovastaisuutta, pissavahinkoja... lista on loputon. Nyt olen kiitollinen, että ammatti-ihmiset hoitavat äitini ja minun tarvitsee huolehtia vain tyhjillään olevasta talosta ja laskujen maksamisesta.

Puhelinmarkkinoinnin esto kannattaa ilman muuta tehdä vanhuksen puhelimeen. Kerran menin itse puhumaan, kun vanhus vähän ihmeissään vastasi myyntipuheluun. Sanoin, että ei  tähän numeroon enää kannata soitella. Mutta sitten tehtiin se markkinointiesto ja samanlainen itsellekin ja on hyvin toiminut.

Väsynyt omainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsynyt omainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se välillä oli rankkaa, mutta meitä oli kaksi omaista, ja kotihoito kävi kahdesti päivässä. Tosiaan se lääkäriin ja sairaalaan kuljettaminen vei paljon aikaa ja ruokien ja vaatteiden ostaminenkin ja raha-asioiden hoito, kunnes se selkeytyi kun yksi sisarus suostui edunvalvojaksi.

Sitten opittiin käyttämään enemmän yhteiskunnnan palveluita, Kela-taksiin hoitajat laittoivat kotoa, ja itse ajoin sitten sairaalaan auttaamaan. Samaten edullisen siivoojan sai kunnan tai olikohan sotaveteraanien kautta.

Aika nopeasti se tauti eteni ja lopulta hän ei kyennyt enää yksin olemaan lainkaan ja pääsi laitoshoitojonoon, jota piti sairaalan osastolla odotella kuukausia. Sitten helpotti omaisia, mutta yhä pyysivät menemään sairaalakäynneille avuksi, mutta tuttuun kelataksiin hänet voi lähettää yksinään matkaan. Piti aina muistaa sanoa tarkkaan, minne viedään, kun vanhus olisi antanut kotiosoitteensa.

Aika nopeasti se aika kuluu, ja helpottaa jossain vaiheessa.

Kiitos kun huolehdit omaisestasi!

Kiitos itsellesi kun jaksoit! Joo nyt ollaan vielä siinä vaiheessa että yritetään totuttaa muistisairas inva-taksilla liikkumiseen ja kotiin jäävä puoliso elämään yksin ja liikkumaan palvelubussilla ja taksilla itse (kun tämä muistisairas oli perheen ainoa ajokortillinen ja huolehti kaikki kuskaamiset ennen). Vantaalla tuntuu että sote-puoli mielellään hyväksikäyttää omaisia kun hoitajat eivät ehdi itse tekemään mitään, esim. itse pitää hakea ja tuoda heidän asiakas lääkäriin, ei puhettakaan että laittaisivat edes taksiin (ja minun omaiseni toki saattaa vainoharhoissaan kieltäytyä menemästä jos ei ole tuttu läheinen mukana). Vähän vaikeuttaa tätä auttamista kun asun toisella paikkakunnalla, en edes samassa maakunnassa, ja olen arkipäivät töissä, etenkin sitten kun alkaa kokopäivätyöt niin on pakko luottaa siihen että joku rutiini alkaa pyöriä ja  pysyvässä laitoshoitopaikassa hoitohenkilökunta pystyy hoitamaan enemmän noita lääkäri- yms. käyntejä.

Olen käytännössä ainoa lapsi vanhemmilleni niin kaikki kaatuu omaan niskaan.  En olisi ikinä arvannut että tämä on näin työlästä. Omat vanhempani saivat isovanhempani aika kivuttomasti vanhainkoteihin eivätkä paljoa joutuneet näiden asioita hoitamaan, minunkin isovanhempani asuivat noin tuhannen kilometrin päässä ja heille muistaakseni riitti että käytiin kerran pari vuodessa moikkaamassa ja muut asiat pystyi hoitamaan puhelimitse. 90-luvulla oli vielä paljon kattavammat ja paremmat palvelut iäkkäille ja muistisairaille ihmisille.

90-luvulla siksi, koska vanhuksia oli huomattavasti vähemmän.

Hanki edunvalvoja. Palkkaa yritys auttamaan kotiasioissa. Hanki heille yksityinen hoitopaikka, missä mainitsemasi asiat on huomioitu. Rahalla saa.

Ei me nyt sentään mitään miljonäärejä olla! Yksityisellä asumiseen menee tosiaan tuo 5000-6000 kuussa ja sama byrokratia siinäkin on, eikä mitään takeita hoivan laadusta. Vantaalla samat yksityiset palvelutalot toimii myös ostopalveluina kunnalle, ja säästää ne niissäkin paikoissa kaikesta. Esim. Attendosta on tehty kanteluja AVI:lle jne.

Laskin että jos myisimme kaiken vanhempiemme omaisuuden, sijoitukset ja käyttäisimme säästöt, toisen vanhempani hoidon pystyisi maksamaan (ilman välissä olevia yrityksiä huom!) muutamaksi vuodeksi. Toiselle vanhemmista pitää kuitenkin jäädä joku paikka missä asua...

Niin piti vielä lisätä että Vantaalla saa toki palvelusetelin jos menee yjsityiselle. Palveluseteli kattaa kuluista 1800 euroa / kk. Tehostettu palveluasumisen paikka maksaa yksityisellä 5000-6000 euroa, ja siihen päälle vielä lääkkeet, vaatteet, silmä- ja hammaslääkärikulut ja muut lääkärikäynnit jotka ei kuulu pakettiin, jne.

Laskin huvikseni että jos tarvisi kustantaa ympärivuorokautineb hoiva iäkkäälle läheiselle (tai itselleen) kymmeneksi vuodeksi yksityisessä hoivakodissa palvelusetelin turvin, pitäisi olla rahaa puolisen miljoonaa euroa!

Suht helposti mennyt tähän asti. Meitä monta sisarusta, jaamme vastuita. Isä kuoli kolme vuotta sitten, äiti kykenee vielä asumaan omillaan kerrostalo-osakkeessa, saa apua niin kunnalta kuin meiltä. 

Samalla tavalla, kun äitini jaksoi silloin kun minä ja sisarukset olimme pieniä. 

Minulla myös lähiomainen asui Vantaalla. En olisi osannut kuvitella kuinka sekasin asiat siellä oli ja asioiden korjaaminen vaikeaa. Ihan siitä lähtien että laskuja tuli tuplana, väärällä summalla ja vaikka mitä. Tieto ei kulje ja paljon hoidossa mokia. Vaikea saada yhteyttä kehenkään ja henkilöt vaihtuu tiuhaan. Olen töissä keskisuuren kaupungin sote-palveluissa ja en ole täällä nähnyt vastaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla, kun äitini jaksoi silloin kun minä ja sisarukset olimme pieniä. 

Eikö äitisi pitänyt huolta omista vanhemmistaan? Kuka muuten hoitaa sinun lapsenlapsiasi, kun sinun aika ja jaksaminen menee äidistäsi huolehtimiseen?

On hankalaa kyllä. Omat vanhempani ovat vielä suht hyväkuntoisia, siellä pitää käydä auttelemassa noin joka toinen viikonloppu, onneksi veljeni käy myös siellä. He asuvat parin tunnin matkan päässä. Miehen äiti sen sijaan on iäkäs, yksinasuva, kotihoito käy, asumme puolen tunnin matkan päässä hänestä. Mies hoitaa kaikki äitinsä laskut ja raha-asiat. Miehen äidin rahat eivät riitä siivoojaan eikä hän itse jaksa siivota. Siellä pitää siksi käydä pari, kolme kertaa viikossa siivoamassa, tiskaamassa, kuskaamassa lääkäriin ym. Hankalaksi asian tekee se, että meillä molemmilla on kokopäivätyöt, minä opiskelen lisäksi työn ohessa uuteen ammattiin ja meillä on pienet lapset. Olen aivan uuvuksissa, ei ole oikein mitään lepoa itselle koskaan. Nytkin istun vaan tässä kännykällä kun väsyttää, vaikka olisi miljoona asiaa jotka vielä tänään on ehdittävä tehdä. Tätä on jatkunut vähän yli vuoden, miehen äidin kunto heikkeni silloin yhtäkkiä, sairastumisen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla, kun äitini jaksoi silloin kun minä ja sisarukset olimme pieniä. 

Eikö äitisi pitänyt huolta omista vanhemmistaan? Kuka muuten hoitaa sinun lapsenlapsiasi, kun sinun aika ja jaksaminen menee äidistäsi huolehtimiseen?

Ei pitänyt omista lapsistaan eikä vanhemmistaan. Jatkoin perinnettä, enkä minäkään hänestä.

Vierailija kirjoitti:

On hankalaa kyllä. Omat vanhempani ovat vielä suht hyväkuntoisia, siellä pitää käydä auttelemassa noin joka toinen viikonloppu, onneksi veljeni käy myös siellä. He asuvat parin tunnin matkan päässä. Miehen äiti sen sijaan on iäkäs, yksinasuva, kotihoito käy, asumme puolen tunnin matkan päässä hänestä. Mies hoitaa kaikki äitinsä laskut ja raha-asiat. Miehen äidin rahat eivät riitä siivoojaan eikä hän itse jaksa siivota. Siellä pitää siksi käydä pari, kolme kertaa viikossa siivoamassa, tiskaamassa, kuskaamassa lääkäriin ym. Hankalaksi asian tekee se, että meillä molemmilla on kokopäivätyöt, minä opiskelen lisäksi työn ohessa uuteen ammattiin ja meillä on pienet lapset. Olen aivan uuvuksissa, ei ole oikein mitään lepoa itselle koskaan. Nytkin istun vaan tässä kännykällä kun väsyttää, vaikka olisi miljoona asiaa jotka vielä tänään on ehdittävä tehdä. Tätä on jatkunut vähän yli vuoden, miehen äidin kunto heikkeni silloin yhtäkkiä, sairastumisen takia.

Eikö sinua voisi armahtaa tuosta rumbasta? Eihän kyseessä ole edes oma äitisi.

Huonosti. Muistisairas, rullatuolikuntoon mennyt vanhempi kotihoidossa, ei pysty siis edes kävelemään kuin pari askelta päivässä. Jo nostelu on raskasta. Kotihoito käy 3 krt päivässä ja minä lisäksi joka päivä vähintään tunnin. Olen kokopäivätöissä ja kahden lapsen yh, joten mitään vapaa-aikaa ei jää, ei ole harrastuksiakaan ja aamusta myöhäiseen iltaan on kiire. Kävin hoivakodissa tutustumassa, mutta sinne ei oteta huonokuntoisia muistisairaita. Harva ehkä tietää tätä, mutta huonokuntoiset vanhukset hoidetaan pk-seudulla kotona eli makuutetaan kotona sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

Huonosti. Muistisairas, rullatuolikuntoon mennyt vanhempi kotihoidossa, ei pysty siis edes kävelemään kuin pari askelta päivässä. Jo nostelu on raskasta. Kotihoito käy 3 krt päivässä ja minä lisäksi joka päivä vähintään tunnin. Olen kokopäivätöissä ja kahden lapsen yh, joten mitään vapaa-aikaa ei jää, ei ole harrastuksiakaan ja aamusta myöhäiseen iltaan on kiire. Kävin hoivakodissa tutustumassa, mutta sinne ei oteta huonokuntoisia muistisairaita. Harva ehkä tietää tätä, mutta huonokuntoiset vanhukset hoidetaan pk-seudulla kotona eli makuutetaan kotona sängyssä.

Hyväkuntoinen muistisairas pääsee laitokseen, koska on kotona vaarassa karata/kadota tms, huonokuntoinen liikkumiskyvytön muistisairas hoidetaan pk-seudulla kotihoidossa, koska pysyy paikallaan siinä sängyssään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla, kun äitini jaksoi silloin kun minä ja sisarukset olimme pieniä. 

Eikö äitisi pitänyt huolta omista vanhemmistaan? Kuka muuten hoitaa sinun lapsenlapsiasi, kun sinun aika ja jaksaminen menee äidistäsi huolehtimiseen?[/quote

Kuka huolehtii tästä väsyneestä, jonka pitäisi pelkästään huolehtia muista. Mielestäni jokaisen pitäisi huolehtia ensin itsestään, jotta jaksaa huolehtia muista. Vai onko niin, että tässä on joku väliin putoava sukupolvi, jonka pitää hoitaa kaikki ympärillään olevat sukulaiset ja ihmiset? Elämä on aika kovaa nykyaikana, ihan jokaisella.

Ja jos vanhuksella on omaisuutta niin hänet voi laittaa yksityiseen hoitolaitokseen, vaikka perinnöt menisi sinne. Ne ovat hänen rahojaan ja ne kuuluu käyttää hänen hyväkseen.

Raskasta on ja erityisesti sen takia, että muistisairas äitini kieltäytyy kaikesta kunnan tarjoamasta kotihoidosta ja muusta avusta. Ei tajua tilaansa (keskivaikea alzheimer) ja kuvittelee pärjäävänsä nyt ja tulevaisuudessakin. No, ei pärjää ja kaikki kaatuu minun niskaani. Muut sisarukseni asuvat kauempana eivätkä muutenkaan pahemmin välitä. Ei uskoisi miten muistisairas jo päivän aikana voikin saada kaiken sekaisin. Puhelin ei toimi, telkkari on sekaisin, vessanpytty tulvii, tärkeitä kirjeitä tai esineitä menee roskikseen, lääkkeet ja ruoat jäävät syömättä jne.