Tajusin juuri, etten ole itkenyt pariin kuukauteen. Aloitin masennuslääkkeen pari kuukautta sitten

Ei mene ohi niin kauan kun lääkettä syöt.

Itse söin essitalopraamia n. 6 vuotta. Lopetin n. vuosi sitten ja itku palasi.

Mulla sama juttu. Mikään ei tunnu miltäön, ei ilot eikä surut mieltä paina. Oon silti itse kuitenkin sitä mieltä että parempi näin kuin ailahtelevainen ja itsetuhoinen ihmisraunio. Blokkaa kyllä liikaa tunteita, tunnustan sen

Masennuslääkkeet vie kaikki tunteet niin hyvät kuin pahat. Onko se sit hyvä juttu jää jokaisen oman harkinnan varaan

Syön itse Sepramia ja koskaan ei itketä paitsi jos olen ottanut alkoholia, sillon tunteiden tulva pääsee ulos

Nuo lääkkeet turruttaa liikaa. Edes lapsensyntymä ei aiheuttanut onnenkyyneleitä . Citalopram

Mulla on sellainen kokemus, että ehkä hiukan blokkasi tunteita (mikä oli siinä akuutisti helpotus), mutta ei kokonaan sentään. En sen niin tarvitse olla. Olon tulisi olla suht koht normaali lääkkeiden kanssa, ja sen on oman kokemukseni mukaan ihan mahdollista.

Voisikohan sinulla olla liian iso annostus? Voit varmaan jutella asiasta lääkärin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Ei mene ohi niin kauan kun lääkettä syöt.

Itse söin essitalopraamia n. 6 vuotta. Lopetin n. vuosi sitten ja itku palasi.

Mulla teki myös essitalopraami tuon että itku ei tullut. 

Ja jotkut vielä väittää ettei nuo lääkkeet toimi.

A pill to make you numb

A pill to make you dumb

A pill to make you anybody else

Ihan normaalia masennuslääkkeillä. Lopetin 7 vuotta sitten masennuslääkkeet kun hyöty kääntyi miinuksen puolelle. Normaalit tunteet ovat kivempia eikä masennuskaan vaivaa kuin ajoittain parin viikon ajan, mikä on normaalia.

Odotahan vaan kun ne vievät seksihalut, mutta aiheuttavat ylensyöntiä ja sitä myöten lihomista,

Olen silti mielummin mieleltäni turta kuin elän masennuksen kanssa. Joka päivä teki mieli kuolla, näännytin itseäni ja pahoinpitelin itseäni. Elämä oli oikeasti kurjaa aamusta iltaan ja öisin piti rukoilla että itsemurha ajatukset lakkasivat. Hiuksia en edes jaksanut pestä saati hampaita.Ei ole ikävä sitä aikaa. Nuo lääkkeet sopii vaikeasta masennuksesta kärsiville, ei lievään tai keskivaikeaan ole järkevää ottaa

Itken vain hautajaisissa ja viimeisistä hautajaisita on jo 17 vuotta. Ei ole koskaan itkettänyt mitkään söpöt eläimet telkkarissa. Ainakin omasta mielestä olen ihan normaali ihminen ilman mitään lääkityksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen silti mielummin mieleltäni turta kuin elän masennuksen kanssa. Joka päivä teki mieli kuolla, näännytin itseäni ja pahoinpitelin itseäni. Elämä oli oikeasti kurjaa aamusta iltaan ja öisin piti rukoilla että itsemurha ajatukset lakkasivat. Hiuksia en edes jaksanut pestä saati hampaita.Ei ole ikävä sitä aikaa. Nuo lääkkeet sopii vaikeasta masennuksesta kärsiville, ei lievään tai keskivaikeaan ole järkevää ottaa

Vuosikausia ei kuitenkaan kannata syödä. Mulla oli vaikea masennus ja itsemurha-alttius. Söin lääkkeitä, mutta masennus jylläsi siellä taustalla. Olin toimintakykyinen, mutta en onnellinen. Lopetin lääkkeet ja käsittelin asiat ja voin paremmin. Kaikilla ei tietenkään näin käy. Tämä on minun kokemukseni masennuksesta ja lääkkeiden tehottomuudesta ihmisen parantamisessa. Toimintakyky tulee joo, mutta paranemisesta ei voi puhua.

Masennuslääkkeet ei paranna mitään eikä ketään.

Ei itketä, ei naurata eikä tee mieli seksiä. Seksuaalinen haluttomuus voi jäädä pysyväksi.

Lihominen on myös yleinen sivuvaikutus, vaikka ei söisikään enemmän.

Musiikki paras lääke tähänkin.

Msennuslääkkeen lopetuksen jälkeinen vuosi meni itkiessä. Itkin kaiken mitä en ollut pystynyt itkemään. Ajoittain itkin ihan ihme jutuista vielä vuosien ajan ajoittain. Joten joo todella fiksua padota itku kehoon. Ei ihme että niitä mömmöjä syödään ikuisesti ja tuntuu aina vaan pahemmalle.

Kannattiko tuon vuoksi aloittaa masennuslääkkeen käyttö? Ei siinä ole mitään pahaa jos vetistelee helposti, kunhan tekee sen salaa. Minäkin saan pyyhkiä silmiäni tilanteissa joita en miehenä kehtaa edes sanoa, eikä haittaa yhtään. Mutta en siis ikinä näytä sitä muille.

Minä syön Voxraa ja kyllä muuten itkettää, edelleen. Naurattaakin kyllä, eli mulla ei nyt ole mennyt elämä tunteettomaksi. Ilman lääkitystä olen kyllä paljon vihaisempi ja moni asia vituttaa. JOten syön ihan mielelläni lääkkeet.

Pidän itseäni empaattisena, mutta itken äärimmäisen harvoin. Eikö tuollainen ap:n kaipaama jatkuvasti itkeminen ole raskasta sekä itselle että ympäristölle.