Kuinka usein te säännölliset liikkujat joudutte tsemppaamaan itsenne liikkumaan?

Siitä pitää vain tehdä rutiini, ettei edes ole mielessä muita vaihtoehtoja. Toki voi olla itselleen armollinen ja jos ei huvita/jaksa, niin liikkuu vähän vähemmän, kunhan ei riko rutiinia.

Vierailija kirjoitti:

Mua ennemmin harmittaa, jos jostain syystä en ehdi. En tarvitse erikseen mitään tsemppaamista. Väärä laji, jos ei ole haluja siihen

Elämä on valintoja. Joko roikutat itseäsi täällä...tai lähdet lenkille. Aikaa kyllä löytyy kun pistää asiat tärkeysjärjestykseen.

Vierailija kirjoitti:

Ota sellainen laji mikä oikeasti kiinnostaa.

Vähempi onnistuu sellaisten lajien harrastaminen eli pakko tyytyä kävelyyn ja hölkkään jotka on periaatteessa ilmaisia ja onnistuu tällä omallakin asuinpaikkakunnalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ennemmin harmittaa, jos jostain syystä en ehdi. En tarvitse erikseen mitään tsemppaamista. Väärä laji, jos ei ole haluja siihen

Se ettei "ehdi" on tekosyy vähän kaikkeen. Kyllä ehtii jos oikeesti haluaa.

No ei ehdi, jos on vaikka työmatkalla ja tulee illalla kympiltä kotiin. Tai lapsi sairaana, eikä ketään joka tulis sen kanssa. Tai 100 muuta syytä.

Ala vaikka kuunnella äänikirjaa ja kuuntelet sitä vain lenkillä

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin ainoa säännöllinen liikuntani on yksi pelivuoro viikossa + päivittäinen kävelylenkkeily koiran kanssa, mutta aikaisemmin olen käynyt 2-3 x viikossa kuntosalilla, 1-2 x vesijuoksussa ja kävellyt (reipasta kävelyä ilman koiraa). Ikinä en ole nauttinut liikkumaan lähtemisestä, aina on pitänyt pakottaa itsensä.

Olen kokeillut useita eri liikuntamuotoja itämaisesta tanssista ja sambasta pilatekseen, joogaan, kahvakuulailuun, uintiin jne. Mikään ei ole ollut sellaista, josta olisin innostunut.

Minä taas saan tanssimisesta irti paljon, mutta ongelma on harrastuksen hinta ja se, että sinne pitäisi ensin mennä. Niinpä vain kotijumppaan, vaikka se ei ole kovin kivaa.

Polarin aktiivisuusmittarin avulla ja sen lisäksi askel tavoite 15 000 askelta.

Suunnilleen joka toinen kerta. Jotenkin tuo kävely ja juoksu puuduttaa pidemmän päälle ja varsinkin kun maisemat on ankeat eikä maastokaan ole kivaa ja monipuolista. Lisäksi jos on yhtään kiva ilma niin kaikkialla on ihan liikaa väkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ennemmin harmittaa, jos jostain syystä en ehdi. En tarvitse erikseen mitään tsemppaamista. Väärä laji, jos ei ole haluja siihen

Elämä on valintoja. Joko roikutat itseäsi täällä...tai lähdet lenkille. Aikaa kyllä löytyy kun pistää asiat tärkeysjärjestykseen.

No jep. Tokihan tuon ruuan voi jättää yksinään uuniin ja pesukoneenkin päälle..

/sivusta

Aika harvoin on treenit jälkikäteen harmittaneet. Yleensä hyvä fiilis ja sillä mielellä seuraaviin treeneihin.

Kyllä siitä nopeasti rutiini tulee ja nauttii siitä liikunnaan jälkeisestä olosta niin paljon että haluaa lopulta kuitenkin liikkua vaikka ei aluksi yhtään tekisi mieli. Joskus ei malta odottaa että pääsisi treenaamaan ja joskus se on arkirutiiniin kuuluvaa pakkopullaa. Joskus  ei oikeasti nappaa yhtään ja silloin on myös ihan ok pitää vapaapäivä. Mulla auttaa jos liikkumisesta jotenkin pitää kirjaa että saa tägättyä että nyt on päivän liikuntasuoritus tehtynä. Tai jos on joku yhteisö missä liikutaan yhdessä ja kannustetaan toisiamme. Muista myös kuunnella kehoasi ja liikkua sen mukaan mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Treenin ei todellakaan tartte olla joka päivä samanlaista. Välillä voi käydä juoksulenkillä tai pyöräilemässä, välillä uimassa, kiipeilemässä, tanssimassa, ryhmäliikuntatunneilla, kuntosalilla, välillä kotona joogaa, pilatesta tai kotijumppaa jne. Välillä intensiivisemmin ja välillä rauhallisemmin. 

Joka kerta, kun oon menossa. Koska yleensä väsyttää töiden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Aika harvoin on treenit jälkikäteen harmittaneet. Yleensä hyvä fiilis ja sillä mielellä seuraaviin treeneihin.

Entä kun sitä hyvää fiilistä ei tule? Ei liikunnan aikana eikä sen jälkeen? Jos itse kokee sen hyvän fiiliksen, niin on varmaan vaikea asettaudua meidän asemaamme, joille sitä ei tule.

nro 14