¤kultainen 60-LUKU¤ Viikko-45
Hyvää huomenta kaikille !
Taas teen aloituksen, kun taidan olla ensimmäinen ' kultainen' palstalla. Täällä pyryttää lunta taivaan täydeltä ja pian olisi pakko lähteä kahlaamaan tuonne lumen sekaan :-)) Palstautukaa tyttäret ! t. emmi
Kommentit (56)
ei meinaa taas työkoneelta pelittää nämä sivut joten tulin tänne nyt sitten illalla kerrankin.
Vm:lle kovasti jaksamisia. Oma kokemus lääkkeellisestä oli ihan kamala. Minä olin silloin siellä sairaalassa koko päivän ilta kahdeksaan ja ravasin portaita ylös alas että vuoto alkaisi kunnolla. No alkoihan se jotenkin ja kotiuttivat sitten illalla. Yöllä en sitten järkyttäviltä kivuilta kyennyt nukkumaan, polvillani matolla kyyhötin. Seuraavana päivänä edelleen kovat kivut ja vuoto oli vasta silloin runsas, ja sen sikiön tunsin tulevan viimein pönttöön illalla seitsemän aikaan. Eli melkein puolitoista vuorokautta siitä kun olin edellisenä aamuna mennyt sairaalaan ja saanut eka lääkkeen. Kovat kivut kesti neljä päivää, vielä viidentenäkin satunnaisia supisteluja. Onneksi oli viikonloppu, olin vain kaksi päivää saikulla. Silloin kyllä tuli mieleen että jos joskus sama tilanne edessä niin haluan kaavinnan. Mutta voihan se olla että ei meinannut vain lähteä tulemaan pois kun oli jo sen verran viikkoja.
Hoitajat kyllä oli silloin ihania ja sain olla yksin huoneessa, vaikka siellä näytti niitä abortin tekijöitä nuoria mimmejä olevan.
Toivotaan että sinulla tosiaan sujuu paremmin, jos nyt voi niin tässä tilanteessa sanoa. Eikä ole tarkoitus säikytellä tai peloitella, sorry, ihan vain täällä pidän sinua virtuaalisesti kädestä.
Emmillä ihania ultrakuulumisia, hienoa.
Itselle ei mitään ihmeempää paitsi olen ihan turvoksissa, tuntuu että housut kiristää ja maha ja takapuoli on kasvaneet ihan uusiin ulottuvuuksiin... Tänään tuli kutsu np-ultraan tuonne itsenäisyyspäivä viikolle. Päivittäin pistelen hepariinia, mahassa mustelmia, ei mikään nätti näky. Pahoinvointi vaivaa edelleen, yökkäys tulee melkein kuin kello iltaisin nukkumaan mennessä, jatkuva lievä huono olo myös päivisin. Mutta en valita.
No nyt pitää mennä auttamaan miestä keiton tekemisessä. Palaamisiin!
Oli aivan pakko kirjoittaa, kun nauroin niin, että kahvit pullan kera meinasi mennä väärään kurkkuun :-D siis metrinen k...ä, luoja siinä sitä onkin mittaa .. Samaa aattelin kuin Senniina, isotikrua sellainen patti otsassa :-D Mahtaisi olla näky, kun kaupungilla kävelisi ...hahaha
t. emmi
Nyt luin uudestaan Senniinan kirjoituksen ja kyllä huvitti tuo kanisteri repussa ja letku suussa + metrilerssistä päähän hahaha .. Voi äitee, onneksi mies on huussissa ettei tarvitse katsella miten meikäläinen nauraa koneen kanssa kilpaa.
Kiva, että sonjaemmakin oli laittanut juuri viestiä. Ihanaa että sillä suunnalla on pahoinvointia ja turvotusta, joten kaikki hyvin !!! t. emmi
Kyllä naurussa on tosiaan pitelemistä,hehheh. Mitähän mahtaa työkaverit ajatella kun vedet silmissä aamusta töissä istuu. Mahtavia patteja isotikrulla....
Mutta niin oli mahtavat kyllä ultrakuulumiset emmilläkin. Ja kiva kun paljastit sukupuolenkin. Ja sonjaemmakin voi hyvin,toivotaan ettei turvotus ole ihan haitaksi asti vaan pystyt nauttimaan olosta. Senniinan kuulumisia odotellaan sitten maanantaina.
Ja mikä myös ilahduttaa että vm jaksat olla täällä meidän kanssa. Kyllä ne voimat pikkuhiljaa palaavat ja iloisempi mieli sen mukana.
Tetille jaksamista töissä ja erityisesti rentouttavaa lomaa. Itse varmasti tunnet koska on aika hellittää töistä eikä silloin tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa vaan teidän kahden etu on kyseessä.
Omassa navassa ei mitään ihmettä. Aamuisin olen napsinut sitä sinkkiä,e-vitamiinia ja niitä multitabseja (2+ jotain...). Niin ja ostin ihan hulluuksissani greippimehuakin kaupasta, joten yritystä on. Lapset ihmetteli kun jääkaapissa on niin pahanmakuista mehua ettei sitä voi juoda että mitä varten sitä siellä on. Siinä sitä olikin selittämistä.... No mies näköjään tykkää siitä mutta ei taida olla tutkittua tietoa sen vaikutuksesta mieheen,hehheh....
Mitä kuuluu muille kuumeilijoille,marikko trattis.....?
Työt kutsuu tekijäänsä.
-pietu-
olen ollut hieman taka-alalla kun tuntuu että o.n. ei mitään tapahdu, viimeinen kiertokin jäi ihan tyngäksi kp 21, kun odotin taas 28:a. turhautunut olo koko hommaan, ehkä pitää vaan hyväksyä ettei musta äitiä tule. no, töissä kiirettä piisaa ja muutenkin viikonloput olleet täynnä ohjelmaa.
vm:lle paljon lohtua! ja odottajille onnittelut hyvistä uutisista!
Joo, jaksan vaan roikkua täällä, vaikka varsinaisesti en nyt kuumeilekaan. Mutta kun ei täältä voi pysyä poissa! Kaiken oman p...an keskellä täältä palstalta löytyy niin hyviä juttuja ja hervotonta huumoria, että ihan unohtuu tuo oma huono olo.
Ja kun näille asioille ei kuitenkaan voi itse mitään, niin turhaa tässä kai on itsesääliin vaipua. Te olette niin hyvää tukea täällä, monella on taustalla keskenmenoja ja samanikäisiä kun ollaan, niin tiedetään tän biologisen kellon tikityskin.
Pietulla oli jo koko arsenaali valmiina greippimehua myöden. Kyllä sinäkin olet mahtava ja sitkeä sissi, taidan seurata muutaman viikon kuluttua sun jalanjälkiäsi ja tehdä samansuuntaisia ostoksia. Huomaatko, miten oloni on jo muuttunut, vaikkei kohtu ole varmaan vielä edes kunnolla tyhjentynyt, ajattelen jo kuitenkin uutta yritystä. Toki miehenkin kanssa pitää vielä vakavasti asiasta keskustella.
Senniina: Meillä olisi täällä käyttämätön reppuruisku, sinne voisi varmaan laittaa jotain mehua. Voisit siitä sitten suihkaukset pössäyttää suuhusi aina kun jano yllättää.
Nyt pätkii... mutta oliko se Sonjaemma joka oli saanut jo itseensä " uusia ulottuvuuksia" ? Niin minäkin ehdiin saada. Oikein ihmettelin, miten iltaisin vatsa pömpötti. Söin kyllä paljon ja lopetin juoksemisen. Ehkä sekin jo jotain vaikutti. Nyt kun katson itseäni peilistä, olen mielestäni suorastaan laiha. Ihan ihme, miten muutamassa päivässä keho muuttuu. Tosin nyt ei ole ruoka hyvin maistunut. Mulla oli tuolla Haahuissa (km:n kokeneet kuumeilijat) myös yksi kaveri, jolla laskettu aika ihan samoissa kuin sulla ja mulla. Mä toivon sydämestäni että te molemmat meette loppuun asti.
Mun piti kirjoittaa vielä, mutta palaan varmaan päivällä. Kuopus on mun kanssa tänään kotona ja pitää viedä se kohta muskariin. So Hasta la vista!! Ai niin ja huomenna pitää mennä töihin...
Täällä kaikki ok, mutta jotenkin on niin kutistuneen oloinen ja kipaisin katsomaan paljonko painan, ja paino oli pudonnut 4kg alaspäin :-( Mua stressaa ihan hirveästi mun paino-asiat nyt raskaana, kun paino heittelee kuperkeikkaa koko ajan. Mutta mullehan oli kertynyt melkein 10kg painoa ed. neuvolan yhteydessä, mistä sitten sainkin saarnaa. Mielestäni paino on oikeastaan vain vatsan alueella, mutta kyllä tuonne pyrstönkin luokse muutama kilo on tainnut mennä :-D Terveellisesti koitan syödä, mutta välillä herkuttaa ja silloin olen vapaasti herkutellutkin !!! Tänään pitää varata kättärin perhehuone .., että on valmiina sitten maaliskuussa.
Muuten mulla on ollut paljon sellaisia muljahduksen tunteita masussa ja nyt vasta ymmärrän, että vauvahan ne saa aikaiseksi.
Trattis en halua antaa mitään neuvoja tmv, mutta mitä jos tekin menisitte ja hakisitte apua tähän raskautumiseen. Olen aivan varma, että kaikki menisi hyvin ja saisitte oman nyytin, kuten moni muukin apua hakenut. Onko lääkärisi koskaan ehdottanut hoitoja ?
Vm:lle edelleen voimahaleja ja pikaista toipumista !!!!
Pietulle tärppionnea ! Hyvä, että kaikki keinot on käytössä ! No en tiedä greippimehun vaikutuksesta miehiin, mutta ei kait se pahasta ole :-D Nyt vain onnea miljoona kiloa sinne teidän suunnalle !!!!
Kuinkas tetin loma etenee ? Oletko lomalla kärsinyt supistuksista, vai tuleeko ainoastaan työssä ? Miten muuten olet voinnut ?
Oma vointi on ollut todella hyvä sen alku pahoinvoinnin jälkeen, en siis muista milloin kunto/mieli jne olisivat olleet yhtä hyvässä kunnossa ennen raskautta.
Kaikille hyvää tiistaita ! Lähdenkin pian shoppailemaan .. Aivan ihana lastenvaatteita myyvä pieni liike on tässä lähistöllä ja täytyy lähteä katselemaan jotakin kivaa vauvalle. Äitini oli jo eilen käynnyt ko. liikkeessä, ostanut vauvalle sitä sun tätä .. Äitini on muuten mennyt raskaudestani aivan sekaisin,. vaikka lapsenlapsia on jo useampi olemassa, joka päivä käy tiirailemassa vaatteita, vaunuja, sänkyjä jne .. en meinaa perässä pysyä.
t. emmi rv-20+3
Täällä koneella istun kun en oikein muutakaan just nyt voi tehdä!
Vein äsken pikkupimut koiruuden kanssa kävellen eskariin ja nautin ihanasta ilmasta KUNNES kaaduin oikein kunnolla niin että vasen jalka taittui alleni nilkasta ja kuului kräts...
Ei kun sitten konkkasin loppumatkan 100 m kotiin ja soitin töihin etten tule iltaan ja päivystävälle lääkärille ajan...noh aika lekuriin on klo 11.15 ja nyt mietin miten sinne menen..kaks autoa olis pihassa, ukko nukkuu kun on yön ollut töissä ja mietinkin voisinkos itse ajaa lekuriin kun joudun kuitenkin menenmään tuonne pääterveysasemalle ( omalle työpaikalleni) röntgeniin...taksiin ei ole varaa, kaikki kamut on töissä !!
no kait mä just ja just voin ite ajaa kun kyse on kytkinjalasta ...
Toivotaan vaan että on joku nyrjähdys/revähdys ois kamalaa jos siin ois murtuma !! näin jo äsken itseni sieluni silmin itseni pupuilemassa jalka kipsissä....!! ( ei mitään muuta ole näköjään mielessä kun se vauvan tekeminen )..tai kuvitelkaa tikru hyppimässä jalka kipsissä se metrinen k..ä otsassa täällä himassa ??
Kyllä mä olen varmaan ihan sekoamispisteessä ; )
Sori tämä omanapainen viesti taas...
Mukavaa päivää teille kultsulle ja OLKAA VAROVAISIA ULKONA SIELLÄ ON TOOOSI LIUKASTA!1
Palailen kunhan ehdin kotiin sieltä lekurireissulta ...
Isotikru
Palailen tälle puolelle taas pitkän tauon jälkeen. Kirjoittelin joskun keväällä mutta sitten vaan jotenkin jäi koko homma.
Joo, kolme keskenmenoa nyt takana ja taas uutta yritystä. Totta on, että aika tekee tehtävänsä ja jaksaa jo pikkuhiljaa toivoa taas uutta raskautta. Meillä ei raskaaksi tulossa ole ollut ongelmia, tämän vuoden puolella jo kolme raskautta. Mutta ultrassa sitten on ollut kuollut sikiö kaksi kertaa ja keskimmäinen keskenmeno tuli kesällä niin varhain, että menkat oli vaan muutamia päiviä myöhassä ja testi ehti näyttää plussaa. Sitten alkoikin vaan normaalia runsaampi vuoto ja se raskaus olikin siinä. Viimeisin keskenmeno oli just kaksi kuukautta sitten ja onneksi kohdun tyhjennys tapahtui lääkkeillä, ei tarvinnut taas kaavintaa. Se ei ollut kovin miellyttävä kokemus viime maaliskuussa.
Mulla on aika joulukuussa naistentautien klinikalla. Alkaa tutkimukset mistä nää toistuvat kekskenmenot johtuvat. Mulla on edellisestä liitosta kolme lasta joten ihmetyttää miksi uuden miehen kanssa ei onnistu. Toki omalla iälläni voi jo olla jotain tekemistä asian kanssa mutta silti. Miehelle lapsi olisi ensimmäinen joten paineita on.
Olen miettinyt voiko stressillä olla jotain vaikutusta. Murkkuikäisen tytön kanssa on ollut kaikenlaista hässäkkää ja keskenmenot on tapahtunut just niillä viikoilla kun kotona on ollut riitaa. En tiedä onko kaukaa haettua. Onneksi pahimmat taistelut taitaa olla takanapäin kun tyttö aloitti lukion ja alkaa rauhoittua. Mutta elämä on tätä, kaikenlaista tapahtuu. Nyt vaan odotellaan millon jotain tapahtuisi uuden raskauden suhteen..Onnea kaikille odottajille ja kuumeilijoille!!!!!
Tippa tuli linssiin Emmin ihania ultrajuttuja lukiessa :)
Pietu mäkin kittasin greippimehua alkukierrosta ja tytär ihmetteli että ai miksi sä olet ruvennut greippimehua juomaan. Enää en ole jaksanut, ei se niin hyvää ole. Myös syön monivitamiineja ja jopa ensi kertaa elämässäni tikutin ovista, tosin en kunnollista sellaista koskaan tikkuun saanut.
Ihmetyttää kyllä, että tikkuohjeiden mukaan ovis pitäisi tulla n. vuorokauden kuluttua siitä kun sen on bongannut mutta kyllä mulla oli tyypillinen alavatsajomotus juuri samaan aikaan kun tikussa oli kaikista voimakkain viiva.
Muistakin sinut tuolta kevätpinoista ja kiva kun olet taas meidän kanssa. Niin oman aikansa km aina ottaa mutta kummasti tosiaan aika tekee tehtävänsä.
Piti tulla kommentoimaan ankkiksen postia tuosta oviksesta. Minulla on ihan sama juttu tuon ovisplussan kanssa että ovis on enemminkin 12 tunnin kuluttua plussasta kuin vuorokauden. Tekenekkö tämä ikä siihen oman osuuden. Mutta tosiaan turha odottaa seuraavaan iltaan jos plussan on tänään saanut tikkuun.
Tuosta greipin juonnista,minä satun greipin mausta tykkäämään joten siinä mielessä ihan mielelläni juon. Työkaveri totesi aamukahvilla kun oli saanut kolesterolilääkityksen ettei kuulema greippimehua suositella niiden kanssa otettavan. Ei osannut syytä sanoa. No onneksi ei ole tuota lääkitystä.
Sitten noista vitamiineista; luin jostakin että sinkki vahvistaisi limakalvoja(pitänekkö paikkansa) ja ajattelin ettei nuo limakalvot varmaan ihan parhaassa terässä saata enää olla niin josko tuosta ei haittaakaan olisi. Ja tuo e-vitamiini on siitä outo pilleri että molemmissa km-kierroissa olen sitä ottanut,en koskaan muulloin ja raskauduttua olen sen lopettanut. En osaa sanoa onko auttanut raskautumisees ja sitten taas onko ollut syynä km kun olen sen syönnin lopettanut. Kun ei noista vitamiineista ole ihan tarkkaa tietoa mitä odotusaikana saa syödä.
Mutta nyt taas välillä töitä...
-pietu-
Huomenta ! Täällä sitä ollaan ja syöpötellään .. Viime yönä näin aivan sekalaisia unia, oli kauhua ja toimintaa, välillä heräsin siihenkin, ettei happi kulkenut, se oli kamalaa, mutta johtui unestani.
(.) Kaikki hyvin ! 4D-ultraan menemistä olen miettinyt, tuossa muutaman viikon kuluttua. Mehiläinen kuulemma hieman halvempi kuin nämä nimekkäät yksityiset, mutta samat koneet ja tietotaito sielläkin on.
Kirpulle tervetuloa joukkoon !!! Toivotaan, että pian onnistaisi, ja saisitte oman nyytin. En osaa sanoa tuohon km asiaan mitään, mutta uskoisin, että stressillä on todella suuri vaikutus. Meilläkin on 4 keskenmenoa takana, mutta viime kesänä onnisti ja olen ihmetellyt sitä, että miten suuri merkitys oli sillä, että olimme lomalla mieheni kotimaassa, ja todellakin vain lomailimme ilman minkäänlaista stressiä. Tämä on siis viides raskauteni kahden vuoden sisällä, neuvolantäti on kirjoittanutkin sen korttiini-viides raskaus-ja välillä itseäni harmittaa se teksti, koska siitä saisi ihan väärän kuvan jos ei lue paria riviä alempaa keskenmenoista.
Isotikru miten pääsit lekurille ? Ja miten nilkka voi ? Kurjaa tuollaiset kaatumiset !!! Itse olen yrittänyt olla super-varovainen ettei vain pyllähdä, ja kun istukkakin on edessä niin silloin todellakin kannattaa olla varovainen, ettei tapahdu kamalia.
Mitenkäs Vm jakselee, onko vuoto yhtään lisääntynyt ? Mulle ei ole koskaan tehty lääkkeellistä tyhjennystä tai kaavintaa, joten säästynyt olen ..(heti perään täytyy koputtaa puuta kopkopkop)
No niin eilen kävin ostoksilla-siis vauvanvaate ostoksilla, tuli hankittua, bodya, potkuhousua, mekkoa, collegehousut, puseroita, myssyjä, pikkuisia sukkia, lapaset, puolipotkurit, ruokalappu jnejne niin ja harsokangasta ! Äitini on myös ostellut vaatteita joten kiintiö alkaa olemaan täynnä ihan pian, kun äitiyspakkauskin otetaan.
Kaikille hyvää torstaita t. emmi rv-20+4
Kiitos Emmi kysymästä, jotenkin jaksellaan. Oli vaan vaikeaa tulla töihin... Itku tuli kun työkaverit tuli moikkaamaan ja sanoivat ..." ai sä oot jo parantunut..." No, eihän se niiden vika ole, mistä voisivat tietää. Kerroin parille paremmalle kaverille täällä töissä, mutten jaksa eikä todellakaan kiinnosta noille kaikille kertoa.
Vuoto on mielestäni hiukan lisääntynyt, joten sehän on vaan hyvä. Tyhjentyisi nyt vaan äkkiä kaikki pois, niin ei tarvitsisi kaavintaa.
Ihanaa, Emmi, olet jo mekonkin ostanut. Oikein hyvää vointia, sulle ja tytölle!!
Kaikille muillekin oikein hyvää torstai päivää. Töissä olen ja kiirettä riittää. Taas on kasaantunut tota postia...
Mukavan oloinen ilma tänään. Liukasta vaan taitaa edelleen olla. Pitäisi alkaa kuntoilla enemmän, kun rupeaa tuo paino nousemaan aika kivaa tahtia. Tulee ropinat jo ekalla neuvolakäynnillä, jos sinne asti päästään. Pitää ottaa kävelylle sauvat mukaan, jos ne pitäis mut pystyssä.
Tuntuu, että en saa mitään tehtyä ennenkuin pääsen sinne ultraan varmistamaan tilanteen. Sitten kun on siellä käyty, niin tulee joku uusi pelko tilalle. On tämäkin.
Tavaraa on laittamatta muuton jäljiltä. Jos sais taulut seinälle...
Saamattomuus kuulunee alkuraskauden oireisiin?
Muistan tunteen... odotti vaan ultraan pääsyä ja varmistusta, että kaikki on kunnossa. Ja sulla varmasti onkin!! Tässäkin pinossa on ollut epäonnistumisia nyt viimeaikoina sen verran, että kiintiö on täynnä.
Anna niiden tavaroiden olla... kyllä ne joskus ehtii/jaksaa laittaa paikoilleen. Tietty hyvä on jos tekemistä riittää, niin saat ajatuksia johonkin muualle.
Hyvää vointia ja onnellista painonkasvatusta. Mullekin ehti tulla jo " reippaasti koko lisää" . Ajattelinkin, että olisin valehdellut neuvolatädille painoni ennen raskautta vähän korkeammaksi, niin ei olisi heti tullut huutoja. No, enpä ehtinyt neuvolaan...
tsempityksestä Vm69! Taulut on jo seinällä=) Tosiaan on hyvä, jos on jotain tekemistä. Tulisin varmaan hulluksi muuten..
Tuosta painosta, että esikoisen kanssa jouduin sokerisyyniin ison mahan takia. Taisin jossakin verikokeessakin kärähtää kerran. Loppujen lopuksi asia oli vaan niin, että vettä oli hirveesti ja lapsi ihan normaalikokoinen 3400g. Mulla on kohtu kallellaan eteenpäin ja se vaan kasautuu kaikki tuohon eteen, minkäs teet. Perseeseen kyllä kasautuu kanssa..varmaan tasapainon vuoksi;-)
Mulla valuu vedet silmistä, enkä itke, vaan nauran!! Tuo sun tasapainokommentti oli vaan jotenkin niin hyvä. Sulla on ihan sikahyvä huumori!!
Trattis; lyhentynyt kierto voi olla merkki keltarauhasen toimintavajeesta ts. ovis tulee noin kp. 14, mutta sen jälkeinen aika jää armotta liian lyhyeksi raskauden jatkumisen kannalta. Tämä on yleensä helposti hoidettavissa Lugesteron tms. valmisteilla ja siihen (keltarauhasen toiminnan tutkiminen) ei paljoa tarvita, gynekäynti ja ymmärtääkseni verikoe. Eli joskus voi olla " pienestä kii" ja helpohkosti hoidettavissa. En tiedä tiesitkö tälläistä, mutta itselleni uskollisena jaan tätä päähän jäänyttä hoitotietoa.
Painosta; mulla ei ole kiloissa vielä tullut paljoa, mutta maha on pompsahtanut esiin ja tunnen vieväni enemmän tilaa ja liikkuvani jo kuin rantautunut valas. (viikkoja siis 13!!)
Esikoinen touhuaa jaloissa ja kirjoittamisesta ei tule mitään. No, seuraavaan kerttaan!
Jaa niin, Kirppu, tervetuloa!
Täällä se metrinen ky..ä kasvaa kasvamistaan...jalka on paketissa ja nivelsiteet siitä VAAN oli mennyt.
Hyvä niin ettei murtumaa, mutta pirun kipeä se on joka tapauksessa.
Eilen lekurissa käydessäni kävin sitten labrassa samalla otattamassa sen hcg-kontrollin ja tänään soitin vastauksesta, arvo oli alle 1 joka on hieno juttu MUTTA kun menkkoja ei kuulu eikä näy ja vikasta terosta on jo viikko..Kyllä se pirun täti saapuu kutsumatta mutta nyt kun olisi kerrankin enemmän kuin tervetullut niin ei kuulu ei näy..pe...le että mua ketuttaa..
Esikoinenkin on tänään ollut kotosalla kuumeessa ja päänsäryssä ja just tulivat pikkupimut eskarista ja isompi neiti koulusta..
Nyt koetan konkata tuonne yläkertaan laittamaan pyykit kuivumaan,,harmi kun mulla ei oo sellaista häntää millä voisin loikkia mutta oiskohan tuosta otsassa olevasta k...tä apua ??
Mukavaa päivänjatkoa teille kultsut !!
Isotikru
Kyllä riemastutti tuo metrinen aisa! Sieluni silmissä näin sen jököttämässä Isotikrun otsassa, heh..
Ihania uutisia Emmillä! Aavistin kyllä, että kaikki on hyvin, mutta mahtavaa saada vielä vahvistus asiaan.
Mulla on sitten alkur.ultra maanantaina. Toivottavasti olis jotakin sykkivää myös meikäläisen sisuksissa. Omaa napaa vielä, että tänään on ollut helpompi päivä olon suhteen eiliseen verrattuna. Juotavaa menee ihan galloonatolkulla. Pitäis varmaan olla repussa joku tankki ja letku suussa, että sais tarpeeksi nestettä. Olen iltaisin myös aikalailla turvoksissa ja vatsasta voisi kuvitella asian olevan paljon pitemmällä. Mulla saattaa ehkä ruveta raskaus näkymään aika ajoissa, kun on kakkosesta kyse ja kohtu eteenpäin kallellaan.
Mitähän piti kommentoida...Taisi tulla metrilerssistä päähän mullekin, kun pätkii. Niin, ihanaa Vm69, että olet täällä linjoilla!
Illanjatkoja kaikille, pitää poistua juomaan.
Senniina 6+3