Moikkaatteko naapureita?
Kommentit (80)
Joo, joskus oma-aloitteisesti tai sit toinen sanoo ensin. Olen huomannut että nuoret naiset ei moikkaa aina ja kääntävät usein katseen pois jos kohdataan rapussa/hississä. Itsekin olen siis nainen. Miehet moikkaa useammin.
Yleensä moikkaan, tai vähintään hymyilen jos en "uskalla" moikata.
Kyllä. - Ei toistaiseksi ole -koputtaa puuta- kusi noussut päähän, että jättäisin moikkaamatta. Mutta toki varmaan välillä kuljen ajatuksissani, että en näe ja huomaa mitään silloinkaan kuin ehdottomasti pitäisi.
Moikkaan, lukuunottamatta yhtä mölliä alimmassa kerroksessa. Ei koskaan moikkaa vastaan eikä katso silmiin, olkoot siis rauhassa.
Moikkaan mutta naapurit vaan katsoo ja hymyilee. Miksi eivät ota tosissaan?
Juu, aina. Just tänään ilahduin, kun naapuritalossakin, missä meillä autohallipaikka ja jonka käytävillä siksi säännöllisesti kuljeskelen, nuoret miehet ja naiset tervehtivät iloisesti aina.
Tervehdin nostamalla kättä naapurille joka ulkoilutti koiraansa tonttimme rajalla, naapuri hymyili mutta ei tervehtinyt. Muille esittää yli sosiaalista.
Kyllä, samassa taloyhtiössä asuvien ihmisten tervehtiminen ei ole minulle ylivoimaista. Sanon siis "terve" enkä "moi", joten en moikkaa heitä. Kyseessä on varsin pieni ja rauhallinen taloyhtiö.
en moikkaa jos ei katsota päin tai näytetään vihaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Omistusasujia joo
Miten erotat omistusasujat, asumisoikeusasujat ja vuokralla asuvat toisistaan ennen kuin päätät tervehtiä heitä?
Vierailija kirjoitti:
Omistusasujia joo
Siis et vuokralaisia? Mitä eroa heissä on? Ja vuokralaisellahan saattaa olla enemmän sijoitusasuntoja kuin sinulla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, samassa taloyhtiössä asuvien ihmisten tervehtiminen ei ole minulle ylivoimaista. Sanon siis "terve" enkä "moi", joten en moikkaa heitä. Kyseessä on varsin pieni ja rauhallinen taloyhtiö.
Oletko sinä sama vanhempi ihminen, jota ärsytti kun sanoin moi, enkä hei tai terve. Moi on ihan yhtälailla tervehdys, vaikka sen sanoisi vanhukselle!
Moikkaan kaikkia talossa asuvia ja kaikki vastaavat moikkaukseen. Täällä asuu erittäin ystävällisiä ja kohteliaita ihmisiä. Arvannette siitä, että he eivät ole suomalaisia.
Tervehdin aina koska olen niin kasvatettu, en tiedä missä meidän kylän ihmiset on kasvaneet kun livahtavat piiloon nähtyään.
Joo, jos oon kodin lähistöllä. Joitakin myös riippumatta siitä missä olen.
Joo