Mitä kertoo ihmisen persoonallisuudesta, jos hän imitoi toista huomaamattaan?

Vierailija kirjoitti:

Apua, oon just tuollainen. Nyt on vielä aika kamala tilanne siten, että suht uusi työparini on Oulusta ja suht uusi tuttava, jonka kanssa nyt muutaman kerran viikossa menoja, on Oulusta. Todella kiusallisesti tarttunut tuo murre enkä pysty puhua enää normaalisti. Murteessa ei siis mitään vikaa, mutta kun en oo ikinä edes käynyt Oulussa niin vaikutan todella oudolta!

Ei se noin tarkkaa ole. Ellet sinä mene Ouluun, Oulu tuodaan luoksesi! (Eli olet nyt oikeasti vähän oululainen.)

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut miellyttäjäpersoonat tekevät tätä puhetyylin ym muuta matkimista toisille. En ole saanut selville tekevätkö tietoisesti vai tiedostamatta. Jotkut matkivat jopa toisen kehon asentoja ja liikkeitä. 

Joskus ollut tilanteessa jossa istutaan samassa tilassa, laitan polven toisen päälle - hänkin laittaa, otan kohta pois ja nostan molemmat jalat koukkuun sohvalle, hän tekee omassa tuolissa saman.

Ollaan ruokapöydässä syömässä, otan juomaa - hän tekee saman perässä, laitan ruokailuvälineet lautasen laidalle pyyhkiäkseni suupieliä, hän tekee saman, otan leipää lisää, hän ottaa myös.

Aluksi en kiinnittänyt tähän mitään huomiota, mutta nyt melkein seuraan tapahtuuko edelleen näin. 

Muistetteko matkimisleikit lapsena? Ne oli hauskoja - jonkin aikaa...

Mun neuvo on, että vaikka varmistuisit matkimisesta, älä puhu siitä ollenkaan. En usko että voittaisit sillä mitään, päinvastoin luultavasti. Ehkä sinäkään et tee tiedolla mitään.

Helposti samaistuva ellei imitoi pilkkaavasti kiusaamismielessä. Myös ihastunut/rakastunut imitoi huomaamattaan ihastuksensa eleitä ja puhetapaa.  Peilisolut peilaavat liikettä ja kumartuessaan lähemmäksi yleensä myös seuralainen taivuttaa vartaloon samoin etääntyessä etääntyy.  Liikekielen seuraaminen kuten jalkojen ristiminen ja toinen ristii jalat pian samalla tavoin jne.  Positiivisessa mielessä tätä voi käyttää myös tietoisesti yhteyden luomiseen, jos huomaa seurassa jännittävän, mutta yleensä se on tiedostamatonta.

Vierailija kirjoitti:

Joskus jotkut miellyttäjäpersoonat tekevät tätä puhetyylin ym muuta matkimista toisille. En ole saanut selville tekevätkö tietoisesti vai tiedostamatta. Jotkut matkivat jopa toisen kehon asentoja ja liikkeitä. 

Joskus ollut tilanteessa jossa istutaan samassa tilassa, laitan polven toisen päälle - hänkin laittaa, otan kohta pois ja nostan molemmat jalat koukkuun sohvalle, hän tekee omassa tuolissa saman.

Ollaan ruokapöydässä syömässä, otan juomaa - hän tekee saman perässä, laitan ruokailuvälineet lautasen laidalle pyyhkiäkseni suupieliä, hän tekee saman, otan leipää lisää, hän ottaa myös.

Aluksi en kiinnittänyt tähän mitään huomiota, mutta nyt melkein seuraan tapahtuuko edelleen näin. 

Eiköhän toi ole aika normaalia jos laittaa polven toisen jalan päälle ja toinenkin laittaa samoin. Naiset yleensä istuu noin. Syödessä pyyhitään suu myös servettiin aina silloin tällöin, varmaan jokainen. Aterimet laitetaan lautasen reunalle kun ollaan syöty. Mielestäni kiinnität liikaa huomiota syömistilanteessa. Ihmiset käyttäytyvät aika samalla tavalla ruokailussa.

Huumorimielessä tehty hyvä imitointihan on hauskaa viihdykettä.

Vierailija kirjoitti:

Peilisolut peilaavat liikettä ja kumartuessaan lähemmäksi yleensä myös seuralainen taivuttaa vartaloon samoin etääntyessä etääntyy.

Peilaako ne muutakin? Eli jos esim. vietät paljon aikaa vaikkapa liskon kanssa, alkaako paljas ihosi kokea hengenheimolaisuutta liskonnahkaan? Entä jos liskolla on nykimishäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa meistä, ehkä 80-90% on "laumaeläimiä". Se tarkoittaa sitä, että haluamme kuulua joukkoon. Toimimme silloin tietoisesti ja etenkin tiedostamatta tavalla, jolla arvelemme miellyttävän muita ja tulevamme hyväksytyksi. Se on ihan normaalia, eikä siinä ole mitään pahaa tai väheksyttävää. Kuvailemasi asia tulee henkilöllä esiin tavalla, josta kerroit. 

Laumautumisen ja siihen liittyvän hyväksytyksi tulemisen tarpeen tiedostaminen on kuitenkin hyvin tärkeää, koska sitä käytetään myös pyrkimykseen manipuloida meitä, vetoamalla siihen kuinka suuri osa ihmisistä toimii niin ja niin tai tykkää jostakin. Sekä valtaa pitävät että markkinoijat käyttävät tätä hyväksi. Sen vuoksi myös usein vaikuttaa, että enemmistö on samaa mieltä jostakin asiasta, kun sitä heiltä kysytään, vaikka he todellisuudessa ajattelisivat toisin. 

Mutta on yksi asia hyötyä hierarkiasta ja yhteistyöstä, ja olla siinä mielessä laumaeläin... ja toinen asia olla laumaeläin huonossa asemessa suhteessa omaan älykkyyteen, vain siksi, että psyyke on heikosti kehittynyt, jolloin älykkyyden tarjoama potentiaalia jää hyödyntämättä omaksi eduksi.

Ei noin suuren osan (80-90%) kuuluisi olla psyykkisesti heikko (riittämättömyyden tunne; voimakas miellyttämisen tarve), onhan siinä kymmeniä prosentteja keskimääräistä älykkäämpää populaation osaa.

Jotain on siis kehityksellisesti pielessä, jos yli puolet kokee tarvetta miellyttää omien arvojensa kustannuksella, tai jos niitä omia näkemyksiä ei edes ole.

No toisaalta, jos populaatio on vähä-älyinen, ei ne 30-40% yli keskimääräisen älykkyyden yläpuolella kovin ihmeellinen ole. 

Ja jos populaatiossa on vielä luonnehäiriöt yleisiä, et voi miellyttää heitä.

Et myöskään voi olla heille kuin ilmaa, mikäli olet heidän kanssaan tekemisissä. 

Koska heidän kompleksinsa tuottaa hankaluuksia tavalla tai toisella...

AINO keino pitää heidät kurissa, on pelko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti hyvin empaattinen ja sosiaalisesti taitava. Sellaiset ihmiset yleensä on ihmisten mielestä miellyttäviä juuri siksi, koska vaistomaisesti sopeuttavat puhetyylinsä, eleensä, ilmeensä seuran mukaan. Näin heistä tulee ihmisille mukava kuva, kun vaikuttavat riittävän samanlaisilta kuin he itse. 

Äitini on myös tällainen ihminen, on tehnyt uransa myyntityössä ja hänen yksi menestyksen salaisuus oli juuri tuo että hän vaistomaisesti on kaikkea kaikille. Tyyliin että jos jossain on vastapuolella maailman juntein ronskin oloinen tyyppi, joka ei Helsingin hienostelijoista pidä, niin äitikin osaa olla semmoinen rempseä juntti. Toisaalta osaa olla sivistyneen oloisten pukumiesten kanssa sitten sellainen kuin he olettaa. Minusta se on aina kiehtovaa katsoa häntä erilaisten ihmisten kanssa, koska itselläni ei valitettavasti ole sellaista taitoa. 

Muuttuuko hänen puheenäänensä olennaisesti, kun hänen persoonallisuutensa vaihtaa tyyliä?

Jossain määrin kyllä. Kun hän puhuu esim. erään ronskin vähän juopon sukulaisnaisen kanssa, hän puhuu sellaisella samantyyppisellä matalalla äänellä kuin hänkin. Se on hauska kuulla, että yleensä rauhallisesti puhuva äiti on yhtäkkiä semmoinen kovaääninen hölöttäjä. Se aina sanoo äidille että tykkää tästä, kun hän on "oikea ihminen", ja mä olen tulkinnut että johtuu siitä että äiti vaistomaisesti esittää yhtä junttia kuin sekin. Hän myös ihan aidosti pystyy kiinnostumaan sen puheista toisin kuin esim. minä. Äitiä ei kiinnosta vaikka seiska-lehden juorut normaalisti sen enempää kuin minuakaan, mutta hän voi kyllä puhua niistä vaikka tunnin tuon sukulaisen kanssa, koska hänelle se itse sosiaalisuus on niin palkitsevaa ettei sillä puheen sisällöllä ole kuin toissijainen merkitys - tärkeämpää on että puhutaan ja on hyvä tunnelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti hyvin empaattinen ja sosiaalisesti taitava. Sellaiset ihmiset yleensä on ihmisten mielestä miellyttäviä juuri siksi, koska vaistomaisesti sopeuttavat puhetyylinsä, eleensä, ilmeensä seuran mukaan. Näin heistä tulee ihmisille mukava kuva, kun vaikuttavat riittävän samanlaisilta kuin he itse. 

Äitini on myös tällainen ihminen, on tehnyt uransa myyntityössä ja hänen yksi menestyksen salaisuus oli juuri tuo että hän vaistomaisesti on kaikkea kaikille. Tyyliin että jos jossain on vastapuolella maailman juntein ronskin oloinen tyyppi, joka ei Helsingin hienostelijoista pidä, niin äitikin osaa olla semmoinen rempseä juntti. Toisaalta osaa olla sivistyneen oloisten pukumiesten kanssa sitten sellainen kuin he olettaa. Minusta se on aina kiehtovaa katsoa häntä erilaisten ihmisten kanssa, koska itselläni ei valitettavasti ole sellaista taitoa. 

Muuttuuko hänen puheenäänensä olennaisesti, kun hänen persoonallisuutensa vaihtaa tyyliä?

Jossain määrin kyllä. Kun hän puhuu esim. erään ronskin vähän juopon sukulaisnaisen kanssa, hän puhuu sellaisella samantyyppisellä matalalla äänellä kuin hänkin. Se on hauska kuulla, että yleensä rauhallisesti puhuva äiti on yhtäkkiä semmoinen kovaääninen hölöttäjä. Se aina sanoo äidille että tykkää tästä, kun hän on "oikea ihminen", ja mä olen tulkinnut että johtuu siitä että äiti vaistomaisesti esittää yhtä junttia kuin sekin. Hän myös ihan aidosti pystyy kiinnostumaan sen puheista toisin kuin esim. minä. Äitiä ei kiinnosta vaikka seiska-lehden juorut normaalisti sen enempää kuin minuakaan, mutta hän voi kyllä puhua niistä vaikka tunnin tuon sukulaisen kanssa, koska hänelle se itse sosiaalisuus on niin palkitsevaa ettei sillä puheen sisällöllä ole kuin toissijainen merkitys - tärkeämpää on että puhutaan ja on hyvä tunnelma.

Eli hänellä siihen liittyy eräänlainen kunnioitus. Millainen hän on sinun kanssasi?

Onko matkiminen aina imartelevaa? Ehkä matkittavalle mutta ei sille, joka ei ole matkittava ja johon matkittua kuitenkin kohdistetaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko matkiminen aina imartelevaa? Ehkä matkittavalle mutta ei sille, joka ei ole matkittava ja johon matkittua kuitenkin kohdistetaan.

Tai jos joku esittää mitä tahansa, mikä ei vetoa sinuun.

Jos tuntuu tutulta hyvällä tavalla siihen voi ihastua, jos hyväksyy sen, että se mistä pitää on "missä vain"?

Jos ei tunnu hyvältä,  kiinnittää huomiota olemuksen ailahtelevuuteen?

Minulla muuttuu herkästi murre tai puhetapa toisen ihmisen mukaan, tai jos vaikka radiossa joku puhuu murteella. Huomaan sen kyllä itse ja koetan pidätellä. Hävettää, koska en todellakaan tee sitä tarkoituksella, ja arvelen ihmisten tulkisevan sen yliyrittämiseksi tai piruiluksi tai miksikä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla muuttuu herkästi murre tai puhetapa toisen ihmisen mukaan, tai jos vaikka radiossa joku puhuu murteella. Huomaan sen kyllä itse ja koetan pidätellä. Hävettää, koska en todellakaan tee sitä tarkoituksella, ja arvelen ihmisten tulkisevan sen yliyrittämiseksi tai piruiluksi tai miksikä vaan.

Niinpä, ja tuskin se on kellään on tahallista. Vaikka muutoksen itsessään tajuaa, tuskin kukaan päättää, että "ryhdynpä näyttelemään"!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti hyvin empaattinen ja sosiaalisesti taitava. Sellaiset ihmiset yleensä on ihmisten mielestä miellyttäviä juuri siksi, koska vaistomaisesti sopeuttavat puhetyylinsä, eleensä, ilmeensä seuran mukaan. Näin heistä tulee ihmisille mukava kuva, kun vaikuttavat riittävän samanlaisilta kuin he itse. 

Äitini on myös tällainen ihminen, on tehnyt uransa myyntityössä ja hänen yksi menestyksen salaisuus oli juuri tuo että hän vaistomaisesti on kaikkea kaikille. Tyyliin että jos jossain on vastapuolella maailman juntein ronskin oloinen tyyppi, joka ei Helsingin hienostelijoista pidä, niin äitikin osaa olla semmoinen rempseä juntti. Toisaalta osaa olla sivistyneen oloisten pukumiesten kanssa sitten sellainen kuin he olettaa. Minusta se on aina kiehtovaa katsoa häntä erilaisten ihmisten kanssa, koska itselläni ei valitettavasti ole sellaista taitoa. 

Muuttuuko hänen puheenäänensä olennaisesti, kun hänen persoonallisuutensa vaihtaa tyyliä?

Jossain määrin kyllä. Kun hän puhuu esim. erään ronskin vähän juopon sukulaisnaisen kanssa, hän puhuu sellaisella samantyyppisellä matalalla äänellä kuin hänkin. Se on hauska kuulla, että yleensä rauhallisesti puhuva äiti on yhtäkkiä semmoinen kovaääninen hölöttäjä. Se aina sanoo äidille että tykkää tästä, kun hän on "oikea ihminen", ja mä olen tulkinnut että johtuu siitä että äiti vaistomaisesti esittää yhtä junttia kuin sekin. Hän myös ihan aidosti pystyy kiinnostumaan sen puheista toisin kuin esim. minä. Äitiä ei kiinnosta vaikka seiska-lehden juorut normaalisti sen enempää kuin minuakaan, mutta hän voi kyllä puhua niistä vaikka tunnin tuon sukulaisen kanssa, koska hänelle se itse sosiaalisuus on niin palkitsevaa ettei sillä puheen sisällöllä ole kuin toissijainen merkitys - tärkeämpää on että puhutaan ja on hyvä tunnelma.

Tunnistan itsessäni vähän tätä "vikaa". Ongelma siitä tulee sitten, kun noita monenlaisia tuttuja jossakin yllättävässä tilanteessa osuu yhtä aikaa samaan paikkaan! Olen ollut aika hiljaista tyttöä ja poikaa.

Onkohan se nuorilla yleisempää? Luulisi, että iän myötä ihminen seestyy sillä tavalla, ettei erilaisuus maailmassa tee niin suurta vaikutusta, ettei sitä kokisi "tarvetta" toistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti hyvin empaattinen ja sosiaalisesti taitava. Sellaiset ihmiset yleensä on ihmisten mielestä miellyttäviä juuri siksi, koska vaistomaisesti sopeuttavat puhetyylinsä, eleensä, ilmeensä seuran mukaan. Näin heistä tulee ihmisille mukava kuva, kun vaikuttavat riittävän samanlaisilta kuin he itse. 

Äitini on myös tällainen ihminen, on tehnyt uransa myyntityössä ja hänen yksi menestyksen salaisuus oli juuri tuo että hän vaistomaisesti on kaikkea kaikille. Tyyliin että jos jossain on vastapuolella maailman juntein ronskin oloinen tyyppi, joka ei Helsingin hienostelijoista pidä, niin äitikin osaa olla semmoinen rempseä juntti. Toisaalta osaa olla sivistyneen oloisten pukumiesten kanssa sitten sellainen kuin he olettaa. Minusta se on aina kiehtovaa katsoa häntä erilaisten ihmisten kanssa, koska itselläni ei valitettavasti ole sellaista taitoa. 

Muuttuuko hänen puheenäänensä olennaisesti, kun hänen persoonallisuutensa vaihtaa tyyliä?

Jossain määrin kyllä. Kun hän puhuu esim. erään ronskin vähän juopon sukulaisnaisen kanssa, hän puhuu sellaisella samantyyppisellä matalalla äänellä kuin hänkin. Se on hauska kuulla, että yleensä rauhallisesti puhuva äiti on yhtäkkiä semmoinen kovaääninen hölöttäjä. Se aina sanoo äidille että tykkää tästä, kun hän on "oikea ihminen", ja mä olen tulkinnut että johtuu siitä että äiti vaistomaisesti esittää yhtä junttia kuin sekin. Hän myös ihan aidosti pystyy kiinnostumaan sen puheista toisin kuin esim. minä. Äitiä ei kiinnosta vaikka seiska-lehden juorut normaalisti sen enempää kuin minuakaan, mutta hän voi kyllä puhua niistä vaikka tunnin tuon sukulaisen kanssa, koska hänelle se itse sosiaalisuus on niin palkitsevaa ettei sillä puheen sisällöllä ole kuin toissijainen merkitys - tärkeämpää on että puhutaan ja on hyvä tunnelma.

Tunnistan itsessäni vähän tätä "vikaa". Ongelma siitä tulee sitten, kun noita monenlaisia tuttuja jossakin yllättävässä tilanteessa osuu yhtä aikaa samaan paikkaan! Olen ollut aika hiljaista tyttöä ja poikaa.

:D

-eri