Koko elämä on mennyt kituuttaen, suurin summa mitä olen omistanut 43-vuotiaan elämäni aikani on ollut 5 tonnia ja sekin oli perintöä

Tienaan pari tonnia kuukaudessa. Kaikki vuokra-asunnot täällä Helsingissä on kalliita. Kaupungin vuokra-asuntoa en saa. Takaajia ei ole asuntolainallekaan. Säästäminen on lähes mahdotonta, ellei sitten ala luopumaan joka ikisestä asiasta, lähtien aina ruoasta ja vaatteista. Ja silloinkin näppiin jaa ehkä 50-100 euroa kuukaudessa enemmän, eli aika pitkää saa säästää ennen kuin on yhtään pesämunaa. Ja siinä odotellessa menee elämä ohi.

Näin on ollut aina. Olen mennyt töihin 20 vuotta sitten ja koko ajan tulotasoni on riittänyt siihen että elän, mutta ei siihen että voisin toteuttaa mitään. Omaan kotiin, matkusteluun, harrastuksiin.. Kaikki on vain selviämistä. Kerran olen saanut 5 tonnia kun äitini perintö tuli. Toiset saa 50 tonnia ja toiset 500 tonnia. Minä sain 5 tonnia ja ostin sillä uuden pesukoneen, tietokoneen ja puhelimen, koska edelliset oli hajoamispisteessä. Lopuilla ostin vaatteita, bussikortin ja sellasita. Muuten kituuttelen.

Eipä tämä tästä koskaan muutu. Eläkelaskelma lupaa samaa kituuttamista sitten aikanaan. Kun saisi edes kunnan vuokra-asunnon, jossa olisi halvempi vuokra. Nyt vuokra on ihan karmea yksityiseltä ja on ollut sitä aina. Palkasta menee valtava osa siihen. Inflaatio syö loput. Olen yrittänyt, elänyt kiltisti ja puurtanut töissä. Joskus tuntuu, että jos olisin riskillä lähtenyt rikollisiin juttuihin, olisin varmaan tienannut paljon enemmän kuin koko 20 vuodessa ja tuomiotkin olisi jo lusittu. Ja varmaan olisi kunnan kämppäkin.

Tällaiset mietteet nyt. Onneksi on edes loma, tosin ei rahaa tehdä mitään.