Mies haluaa olla parisuhteessa, mutta ei halua muuttaa yhteen

En minäkään haluaisi muuttaa yhteen miehen kanssa, jolla on kaksi lasta. Ei mitään mielenkiintoa alkaa hoitamaan ja elättämään toisten lapsia.

Aika luksusta, rusinat pullasta -ratkaisu, ja vielä miehen ehdottamana.

Viisas mies. Saa panon muttei joudu elättämään vieraan miehen kakaroita.

Miksi sinä haluat sekoittaa lapsen elämän?

Ei minuakaan kiinnostaisi äitipuoleksi ryhtyminen.

Mä taas naisena en halua muuttaa yhteen. Mun lapseni nimittäin tulee ensin.

mahdollistajan jalkapanta odottaa saalistaan. viksu ei jää nalkkiin. 

Kaksi osoitetta sopisi mun elämään oikein hyvin. Nainen olen.

Eiköhän joku fb-suhde ole tuossa elämäntilanteessa paras ratkaisu.

Olisihan tuo hankala tilanne. Itse tosin olen nainen, jolla on lapsia, ja joka ei mm. juuri sen takia halua muuttaa yhteen. Yksi suhde kaatuikin tähän, kun toinen osapuoli olisi halunnut muuttaa yhteen ja perustaa uusperheen. Minä taas en sellaista halua. Käytännössä tuossa on vain kaksi vaihtoehtoa: joko jompi kumpi joustaa tai sitten eroatte. Okei, on myös kolmas vaihtoehto, eli voitte pyrkiä viettämään mahdollisimman paljon aikaa yhdessä nyt, vaikka asuttekin erillään, ja voitte katsoa yhteenmuuttoa sitten kun lapsi on kasvanut isoksi.

Miksi haluaisit muuttaa yhteen, vaikka lapsiakin on kuvioissa? Itse nimenomaan en lasten takia halua sitä, joskaan ei yhteenmuutto minulle olisi tärkeää muutenkaan - minusta on ihan ok seurustella ja asua erillään. Minulla se nei vaikuta siihen, tuntuuko suhde oikealta suhteelta. Minusta se, millaista toisen kanssa on ja kuinka paljon on kiintymystä, on ratkaisevaa.

Miksi koet ettei ole oikea parisuhde jos ei asu yhdessä? Eikö siinä vaiheessa se parisuhde muutu avoliitoksi jos yhteen muuttaa?

Fiksu mies. Pääsee nyt nusauttelemaan muitakin.

Vierailija kirjoitti:

Aika luksusta, rusinat pullasta -ratkaisu, ja vielä miehen ehdottamana.

jos pulla tarkoittaa että seurusteluun kuuluu automaattisesti elättäminen niin saattaapi jäädä pitko homehtumaan yksinään-rusinoineen!

Meillä on yhteinen lapsi. Olisin halunnut asua kuten ennekin, mies omassaan ja minä omassani. Ei käy. Sitten kuitenkin piti juosta vieraissa, eli ihan sama.

Anna olla omissaan.

Toista ei voi omistaa!

Mulla ei ole kouluikäisiä lapsia enkä silti halua muuttaa miesystävän kanssa yhteen. Ukko kipuilee asian kanssa mutta siinäpä kipuilee. En vaan halua ketään jatkuvasti samoihin tiloihin. Etenkään odottamaan ruokaa, erilaisia palveluja, huudattamaan urheilua tai salkkareita (jep) telkkarista kun itse haluan tehdä töitä tai lukea tai katsoa vaikka Family guy:ta. Mua ärsyttää suunnattomasti sekin, että mies lähtee ennen mua töihin ja tapaa torkuttaa hälytystä. Hänen pitää nousta ennen klo 6, minun ei. Käytännössä olen täysin ghereillä ja nukun aivan liian vähän. Kun taas mies tulee luokseni ja olen vielä töissä etänä kotoota, tuntuu hänen olevan todella vaikea olla hiljaa ja häiritsemättä. Semmonen viiskymppinen huomiohakuinen mieslapsi.

Lisäksi narisee jatkuvasti kissankarvoista ja koiran tuomasta kurasta/hiekasta. Aika usein kehotan keräämään tavaransa ja lähtetmään omaan asuntoonsa viettämään laatuaikaa keskenään.

Kirsikkana kaakun päällä se, että mies maalailee kuvaa paluusta "kotiin" eläkepäiviä viettämään. Ei oikein tunnu menevän perille, että minä paljasjalkaisena helsinkiläisenä en rupea ""pihtiputaanmummoksi" en mitenkäänpäin. Kattellaan. Meillä on hauskaa ja viihdymme keskenämme kun emme kumpikaan ota puheeksi iso elefanttia. Jos asuisimme saman katon alla suhde olisi taputeltu alle kahden viikon.

Kun itselläni oli kotona asuva lapsi, oli päivänselvää etten toisi ketään uutta ihmistä hänen kotiinsa ja arkeensa. Ymmärrän siis täysin myös miestä. Uusperhe ja avoliitto ei ole mikään sellainen vaihtoehto, johon hypätään yhden vuoden seurustelun pohjalta. Seurustella voi sitoutuneesti, vaikka asuukin erillään. On olemassa jopa aviopareja, jotka asuvat erillään (mikä ei tarkoita että kehottaisin teitä menemään naimisiin).

Minulla oli aikoinaan saman suuntainen tilanne. Seurustelin naisen kanssa, joka ei halunnut yhteenmuuttoa lapsen takia. 16-vuotiaana lapsi muutti lukion perässä toiselle paikkakunnalle. Sitten nainen alkoikin puhumaan yhteenmuutosta, mutta minä halusin asua omillani. Lopulta tilanne kiristyi ja suhde kaatui. Ensin meni neljä vuotta ihan hyvin olemassa olevilla järjestelyillä, mutta yhtäkkiä ne eivät sitten muka enää kelvanneetkaan.

Miksi nyt jo pitäisi yhteen muuttaa, vuosi yhdessä on lyhyt aika? Miten erillään asuminen tekee suhteesta epäaidomman? Ja eikö ole hienoa, että mies ajattelee asiaa lapsesi kantilta?

Vuosi seurustelua on aika lyhyt aika alkaa miettiä yhteen muuttoa varsinakin silloin, kun kuviossa on lapsia! Miksi pitää kiirehtiä? Uusperhe ei ihan kivuttomasti muotoudu, eli luultavasti se aiheuttaisi kaikenlaista protestointia ja oireilua lapselta - tuntuisiko suhde silloin normaalimmalta, kun se alkaisi pyöriä lapsen kiukuttelun ja sopeutumishaasteiden ympärillä? Voi olla, että nykyiset huolet vaihtisivat vain muihin, isompiin.

Miksi pitäisi muuttaa yhteen?

Tosi monelle ne jonkun muun lapset eivät vaan ole samalla tavalla läheisiä: mulle esimerkiksi on jo ollut raskasta elää aikuisten kanssa ihmissuhteissa samassa taloudessa. Suhdetyypin lapsi olisi yksinkertaisesti liikaa, vaikka olisi kuinka ihana.

Vastaa rehellisesti haluaisitko itse asua paikassa missä et mistään saa päättää ja koko paikka on rakennettu vain toista varten mutta kuitenkin sinun pitäisi maksaa siittä täysi hinta?