Pelkään tekeväni koko ajan väärin, ei ole minkäänlaista itseluottamusta työelämässä. Hoitoala.

En koe että työkavereissa/työyhteisössä on vikaa, melkein päinvastoin. Työkaverit on kivointa työssäni. Olen entistä varmempi kun tässä olen ajatellut asiaa, että ehkä tämä on jotain mielenterveydellistä juttua. Tämä olotila vaan on ollut niin kauan että on vaikea ymmärtää että kaikki nämä jutut eivät ehkä olekaan normaalin rajoissa ja että minulla voisi olla aihetta tarkastella asiaa siltä kantilta että tarvitsisin jonkinlaisia mielenterveyspuolen apuja.

Tuntuu että minkäänlainen vastuunkanto työasioissa tuntuu ihan ylivoimaiselta, nytkin kohta lähden iltavuoroon ja suoraansanoen pelkään. Pelottaa että mitä on vastassa ja se että osaanko toimia oikein. Silloin on helpompaa kun työparina on joku toinen kokenut hoitaja jonka apuun tiedän voivani luottaa. Ap

Kaikki tekee virheitä. Tärkeintä on että niistä oppii eikä kukaan kuole

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tekee virheitä. Tärkeintä on että niistä oppii eikä kukaan kuole

Hoitoalalla voi käydä niin että joku kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tekee virheitä. Tärkeintä on että niistä oppii eikä kukaan kuole

Hoitoalalla voi käydä niin että joku kuolee.

Sepä se, ei oikein voi kauheasti mokailla, kun joillekin voi tulla vakavia haittoja tai jopa kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on aika vastuullinen työ ja haluat olla täydellinen työssäsi. Siltä se kuullostaa. Just tuon takia en halua lähihoitajaksi. Hirvittävän vastuun vuoksi. Jos jotain mokaa niin ensimmäisenä ruvetaan hoitohenkilökuntaa syynäämään. Jospa sää pääsisit kokemuksen myötä yli tuosta.

Mulla on aika pitkä työkokemus. Nämä pelot varmaan liittyy enemmän omaan henkiseen hyvinvointiin. Viime vuosina on ollut elämässä isoja suruja läheisten menetysten myötä ja vielä tämä korona-aika ja sota yms. Minusta on tullut ihan äärimmäisen herkkä ja pelkään myös koko ajan että läheisille sattuu jotain kamalaa. Ap

Mietipä, että vaihtaisin henkisesti vähemmän kuormittavaa tehtävään? Näytteenotossa tarvitaan osaajia, joksi kyllä oppii, jos on jo hoitotyön kokemusta. Teet vain duunisi huolella, eikä asiakaskohtaamisia - jotka todella lyhyitä- tarvitse jäädä pyörittämään mieleensä. Voin suositella, tiedän mistä puhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoitoala on ahdistuneisuushäiriöisen painajainen. Itse jaksoin 15 vuotta, mutta kun se jatkuva pelko mokailuista ja tekemättömistä asioista alkoi vaihtua pakkoajatuksiin, oli minun jäätävä pois. Luulin nuorena, että se (ahdistus) helpottaisi ajan mittaan, mutta ilmeisesti onkin päinvastoin ja ikä heikentää kestokykyä.

Nuorempana hoitajana en niin kokenut tällaisia juttuja, itsellänikin se suunnilleen 15v työkokemusta takana. Nämä oman elämän vastoinkäymiset ovat selkeästi pahentaneet asiaa. Tämä ala on siitä niin ns helppo kun työnsaanti on varma. En tiedä mitä alkaisin tekemään jos pitäisi pois tältä alalta jäädä, mitä työmahdollisuuksia meillä päin on. Tietysti pakkohan se kai on jos alkaa vaikuttamaan mielenterveyteen. Ap

Minä vaihdoin sihteeriksi. Tosin ei tämäkään ihan stressivapaata ole, mutta ei sentään tarvitse ihmisistä ottaa vastuuta suoraan ja pelätä että tekee jonkun mokan joka sitten aiheuttaa jotakin ikävää. 

Niin vaihdoin minäkin ja ei kyllä helpottanut. Jos mokaat esim syöpähoitojen ajanvarauksen niin se on paha moka. Muutaman vuoden sinnittelin, nyt kuntoutustuella toipumassa

Tämähän on laaja asia. Yhteiskunnallinen myös. Suosittelen lukemaan:

https://etene.fi/documents/1429646/1559058/ETENE-julkaisuja+32+Sosiaali…

SINUN hyvinvointisi on tärkeää!

Jokainen mokaa joskus. Errare humanum est. 

Et sitten ole terapiaa ajatellut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaanhan tuo on hyvä asia: olet tunnollinen, haluat tehdä työsi hyvin, haluat välttää virheitä. Mutta jostain syystä se menee sulla yli ja panikoit. Ja kun et pysty rentoutumaan ja lepäämään töiden jälkeen, seuraavana päivänä ei ole varmaan taaskaan helppoa.

Pystytkö kysymään neuvoa töissä asioista, joista et ole varma? Huonosti järjestetty asiat työpaikalla, jos et voi, ja se ei ole sinun vikasi.

Kuulostaa ehkä vähän yleistyneeltä ahdistushäiriöltä. Jos vaan mitään kautta pääset juttelemaan mielenterveyden ammattilaisen kanssa edes muutaman kerran, se voisi helpottaa omaa oloa.

Kyllä neuvoa voi kysyä, ja kysynkin mutta sittenkin jää vielä olo että olisiko pitänyt tehdä jotain toisin tai jäikö jotain minulta huomaamatta mikä vaikuttaa hoidon lopputulokseen jne. Se on ihan loputon suo, nuo epävarmuudet.

Ja nyt kun näitä ajatuksia kirjoittaa tähän auki niin kuulostan aivan sekopäältä. Ap[/qu

Eikö tuo nyt jo ole toisten hoitajien ammattitaidon aliarviointia, jos ei kysymisen jälkeenkään voi luottaa tehneensä kaikkea. Ympärivuorokautisessa hoidossa, seuraava jatkaa ja kantaa vastuun omasta vuorostaan. Itse ainakin pyrin keskittymään yhteen asiaan, potilaaseen kerrallaan jos tulee keskeytys tarkastan asian tuliko kaikki tehtyä ja sitten seuraava asia/potilas. Monta kertaa vuorossa minuutin pysähdys ja tarkastus, toisten hoitajien kanssa, nyt en pysty tästä irtaantumaan voitko ottaa sen ja se on jo tehty ja sitten taas jatkuu. Vuoron loputtua ovi kiinni ja omaan elämään.

Olen kyllä huomannut, että minun aivoissa on on /off nappula, viimeksi kun menin kahden päivän vauhdikkaita vapailta töihin, siis paljon menoja ja siivoamista, pihatöitä, leipomista, konserttia jne, ihmettelin olenko ollutkaan täällä ennenkin töissä kun mitenkään en pääse vauhtiin, vasta15v, työlokero vaan oli vielä kiinni päästä ja vartin päästä jo sujui.

Tästä nyt ei aplle ollut mitään apua, kunhan ihmettelen miten erilaisia me ollaan.

Itse otan melko raskaasti tekemäni mokat, varsinkin jos saan kritiikkiä kyseisistä mokista.vaikeaa olla ottamatta kritiikkiä henkilökohtaisesti

Minulla on todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja olen sairaanhoitaja. Valitettavasti oireiluni on pahentunut töissä ja nykyään tarkistan esimerkiksi antamani lääkkeet jopa viisi kertaa ja minulla alkaa olla pakkomielteisiä ajatuskulkuja. Olen aina ollut tarkka ja herkkä, mutta nyt tämä on lähdössä niille raiteille, että se alkaa kohta näkyä ja se pelottaa minua. En ole kertaakaan kymmenen vuoden aikana tehnyt lääkevirhettä, en pienintäkään, mutta sen pelko pahenee koko ajan ja saatan tarkastella annettuja lääkkeitä edes takaisin useita kertoja. Esim katson lääkemääräyksen koneelta, otan lääkkeen, tarkistan sen vielä uudestaan koneelta, sitten lähden viemään lääkettä mutta kesken tätä palaan vielä kerran tarkastamaan sen määräyksen ja sitten vien sen potilaalle ja mietin vielä siinä että onhan se oikein annosteltu. Tämä ei ole normaalia ja nämä oireet ovat pahentuneet. Alan olla ihan lopussa ja olisi valmis tekemään mitä vaan kunhan ei vain tarvitsisi enää pelätä. Lomalla ja kotona omassa rauhassa minulla ei ole mitään pakko-oireita.

Vierailija kirjoitti:

En koe että työkavereissa/työyhteisössä on vikaa, melkein päinvastoin. Työkaverit on kivointa työssäni. Olen entistä varmempi kun tässä olen ajatellut asiaa, että ehkä tämä on jotain mielenterveydellistä juttua. Tämä olotila vaan on ollut niin kauan että on vaikea ymmärtää että kaikki nämä jutut eivät ehkä olekaan normaalin rajoissa ja että minulla voisi olla aihetta tarkastella asiaa siltä kantilta että tarvitsisin jonkinlaisia mielenterveyspuolen apuja.

Tuntuu että minkäänlainen vastuunkanto työasioissa tuntuu ihan ylivoimaiselta, nytkin kohta lähden iltavuoroon ja suoraansanoen pelkään. Pelottaa että mitä on vastassa ja se että osaanko toimia oikein. Silloin on helpompaa kun työparina on joku toinen kokenut hoitaja jonka apuun tiedän voivani luottaa. Ap

Arvaapa miltä tuntuu kun olet itse se kokeneempi hoitaja vuorossa, jolla on se vastuu ja samalla ahdistuneisuushäiriö? Pelkään kesäaikoja yli kaiken, koska tulee sijaiset ja joudun olemaan se "kokenut", vaikka tosiasia on että saatan oksentaa ennen töihin menoa ahdistuksesta ja maalailla päässäni kauhukuvia mitä mahdollisesti tapahtuu ja olen yksin vastuussa.. 

Kaikkein kummallisinta tässä on vielä se, että kun joskus on sitten oikeasti tapahtunut jotakin yllättävää ja nopeaa reagointia vaativaa, olenkin pystynyt toimimaan kuin automaatilla ja en ole panikoitunut tai jäätynyt. En käsitä miten se voi heikoilla hermoillani olla mahdollista. Ja että miksi se ei anna minulle yhtään itseluottamusta. 

neuroottinen tarkistuspakko on yleinen vaiva tunnollisilla ja kilteillä ihmisillä. tätä voi yrittää harjoittaa hiukan vähemmän kuormittavaksi, eli tarkista asia vain 2 kertaa esim. ei 10 kertaa joka asiaa,ja sitten lopeta. esim. just hoitajilla,hygienia ja elintarvike jutuissa ,tarkistaminen voi olla myös hyvä juttu. neurootikot on tosi tarkkoja ja saa usein hyvää palautetta tunnollisuudesta ja tarkkuudesta.

ovien sulkeminen ym tarkistaminen myös yleistä,tarkista 2 kertaa ja sano itsellesi nyt on tarkistettu,asia ok.

kun tulet kotiin ja asiat pyörii mielessä,sano itsellesi että meni jo työpäivä.huomenna mietitään sitten uudestaan asiat-vanhemmiten saattaa helpottaa oireet. kun tulee rutiini varsinkin työ uran alussa nämä yleisiä ajatuskulkuja. ahdistuneisuuteen saa terapiaa ja myös lääkkeitä,eli koittakaa ensin hoitoa.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En koe että työkavereissa/työyhteisössä on vikaa, melkein päinvastoin. Työkaverit on kivointa työssäni. Olen entistä varmempi kun tässä olen ajatellut asiaa, että ehkä tämä on jotain mielenterveydellistä juttua. Tämä olotila vaan on ollut niin kauan että on vaikea ymmärtää että kaikki nämä jutut eivät ehkä olekaan normaalin rajoissa ja että minulla voisi olla aihetta tarkastella asiaa siltä kantilta että tarvitsisin jonkinlaisia mielenterveyspuolen apuja.

Tuntuu että minkäänlainen vastuunkanto työasioissa tuntuu ihan ylivoimaiselta, nytkin kohta lähden iltavuoroon ja suoraansanoen pelkään. Pelottaa että mitä on vastassa ja se että osaanko toimia oikein. Silloin on helpompaa kun työparina on joku toinen kokenut hoitaja jonka apuun tiedän voivani luottaa. Ap

Arvaapa miltä tuntuu kun olet itse se kokeneempi hoitaja vuorossa, jolla on se vastuu ja samalla ahdistuneisuushäiriö? Pelkään kesäaikoja yli kaiken, koska tulee sijaiset ja joudun olemaan se "kokenut", vaikka tosiasia on että saatan oksentaa ennen töihin menoa ahdistuksesta ja maalailla päässäni kauhukuvia mitä mahdollisesti tapahtuu ja olen yksin vastuussa.. 

Kaikkein kummallisinta tässä on vielä se, että kun joskus on sitten oikeasti tapahtunut jotakin yllättävää ja nopeaa reagointia vaativaa, olenkin pystynyt toimimaan kuin automaatilla ja en ole panikoitunut tai jäätynyt. En käsitä miten se voi heikoilla hermoillani olla mahdollista. Ja että miksi se ei anna minulle yhtään itseluottamusta. 

Tiedossa on tuo tunne liiankin hyvin. Nyt on tuollainen tilanne ollut jo pari viikkoa, olen ainoa vakituinen ja kaveri on ollut joko keikkalainen tai hoitoapulainen (huom! mitenkään väheksymättä heidän ammattitaitoaan!! en vaan voi tälle tunteelle mitään että olen yksin vastuussa) . Olen ihan hermoraunio. Parhaillaan vapaalla ja koko ajan pyörii työasiat päässä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olet ahdistunut/masentunut. Tuollaiset ajatukset oireita siitä.

Itse en ollut ja silti samat ajatukset oli (vaativa esh) hirveässä kiireessä ja melko vähällä työkokemuksella. Kyllä työkin vaikuttaa.