Onko kenelläkään muulla maailmantilanne tehnyt sen, että on vaikea kiinnostua oikein mistään?

Siinä vaiheessa kun tajusin valtiovalta me olevan mukana tappo piikkien jaossa kansalle vaikka tietävät hyvin mitä ne aiheuttaa menetin uskon ihmisyyteen. Nyt vain odotan että kaltaisiani on enemmän ja että yhdistymme ja kostamme kaiken anarkian muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Itsekkäästi ajatellen, olen iloinen kun pääsin suht nuorena tk-eläkkeelle (50 v) eikä tarvitse enää pingoittaa ns. turhista asioista ja käyttää kaikkea aikaa oravanpyörässä juoksemiseen. Voi keskittyä olennaisiin ja oikeasti itselle tärkeisiin asioihin, on aikaa tehdä tilit selväksi oman elämänsä kanssa. Olen hyväksynyt oman kuolevaisuuteni.

Nuorempien ja lasten takia (omia ei ole, mutta yleisesti) tunnen kyllä huolta maailman tilanteen takia.

Turhaan tunnet huolta kaikkien nuorten ja lasten puolesta. Monia varoituksia on annettu ja kerrottu syitä, mutta ketään ei ole kiinnostanut. Ei varmasti kiinnosta nykyisiä nuoria tai lapsia yhtään enempää. Se tarkoittaa silloin, että koko tilanne on täysin oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti tätä alapeukutetaan, mutta kannattaa ottaa Jeesus vastaan vielä kun voi! Kukaan ei tiedä, kauanko aikaa sinulla tai minulla tai tällä ihmiskunnalla on...

Tämä.

Meidän pitää myös rukoilla enemmän Suomen ja suomalaisten puolesta. Ja rauhan ja rauhallisen ja turvallisen elämän puolesta koko maailmassa.

Suomen valtio on kaapattu. Emme ole enää itsenäisiä. EU sanelee säännöt millä täällä eletään. Nyt meistä tehdään köyhiä ylisuurilla sähkölaskuilla ja keinotekoisella pulalla ties mistä. Sähköpulakin on ihan itseaiheutettu, koska emme suostu ostamaan sitä sieltä mistä ennenkin. Eli idästä.

Emme ole enää suomi mikä olimme aikaisemmin.

Politiikka mitä hallituksemme meille syöttää on mun mielestä luonnotonta, meitä harhautetaan tarkoituksella.

Politikkomme noudattavat ohjeita jotka tulevat maamme ulkopuolelta. Politikkomme kuuluvat järjestöihin jotka ajavat muita kuin suomen kansalaisten etuja.

Perhe, ystävät ja välittäminen. Näitä asioita kannattaa suosia. Se että kuuluu johonkin luo turvaa. Meitä hajoitetaan ja ihmisiä kehoitetaan pärjäämään yksin, se luo epävarmuutta. Ystävät tuplaavat ilon ja puolittavat surun.

Huono ruokavalio ja liian paljon median pelkopornoa. Siinä asioita joita kannattaa välttää.

Tähän loppuun jotain hyvää. Luonnollisuus on asia jota kannattaa suosia.

En väitä että olen oikeassa, enkä sano että olen väärässä, nämä ovat vain omia ajatuksia tässä maailmantilanteessa missä me nyt elämme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa masennuksen oireilta.

Mä elin lapsuuteni ja nuoruuteni kylmän sodan varjossa. Edellinen sukupolvi kertoi kovastikin sota-ajoista. Kasarilla sitten tuli lisäksi Tshernobylin vuoksi tietoisuuteen ydinvoimalaonnettomuuksien uhka. Sitten jo elettiinkin 1990-luvun lamaa. Alkoi lopulta kiivas nousukausi, mutta vuosituhannen vaihteen piti tuoda mukaan maailmanloppu. Lentokoneiden putoilla jne. Noh, 2001 tulikin sitten WTC torneihin kohdistunut isku ja ihmisten tietoisuuteen j.ihadit yms. 2008 alkoi talouden taantuma, josta ei Suomessa oltu noustu edes pandemian alkuun mennessä. Että en nyt tiedä, milloin olisi elämässään jotain voinut tehdä tai suunnitella...paitsi niinä muutamana vuotena 1990-luvulla laman päätyttyä. 

Kirjoitin tuon, koska koko mun 60-vuotisen elämäni aikana on ollut hyvin vähän sellaisia aikoja, jolloin olisi voinut luottaa siihen, että mitään pahaa ei ikinä tapahdu. En osaa sanoa, onko mulla hyvä resilienssi juuri siksi vai siitä huolimatta. Jos sulla ap on kestänyt kuvailemasi kaltainen tilanne jo pitkään, suosittelen hakemaan keskusteluapua. Ja jos sekään ei auta, hakeutumaan terveydenhuollon piiriin. 

Olen syntynyt vuonna -81 eli elänyt läpi ison osan noista listaamistasi asioista, ja lisäksi useamman ison menetyksen ja kriisin henkilökohtaisessa elämässä. Mikään niistä ei ole saanut minua koskaan masentumaan. Eikä menettämään uskoa tulevaisuuteen eikä menettämään kiinnostusta uusiin asioihin tai vaikka työhön ja työpaikkoihin. Jokin tässä tämänhetkisessä tilanteessa on erilaista. En osaa sanoa mikä.

Ap

Eiköhän se ole lähinnä se alitajuinen ymmärrys, että kaikki on päin pärsettä ja kohta menee vielä lujempaa sinne syvimpään onkaloon. Asia mitä ei haluaisi itselleen myöntää, mutta mikään ympärillä ei todellisuudessa signaloi yhtään mitään muutakaan.

Kyllä, kyllä ja kyllä. Huh! Onpa tavallaan ihanaa kuulla, etten ole ainoa. Ja samassa elämäntilanteessa olen kuin ap.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun tajusin valtiovalta me olevan mukana tappo piikkien jaossa kansalle vaikka tietävät hyvin mitä ne aiheuttaa menetin uskon ihmisyyteen. Nyt vain odotan että kaltaisiani on enemmän ja että yhdistymme ja kostamme kaiken anarkian muodossa.

Mieti, me ei kuoltu niihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun tajusin valtiovalta me olevan mukana tappo piikkien jaossa kansalle vaikka tietävät hyvin mitä ne aiheuttaa menetin uskon ihmisyyteen. Nyt vain odotan että kaltaisiani on enemmän ja että yhdistymme ja kostamme kaiken anarkian muodossa.

Mieti, me ei kuoltu niihin.

Toivottavasti ette kuolekaan, mutta oudosti nuo kuolleisuuskäyrät käyttäytyy ja erikoisia terveysongelmia ilmaantunut muutamille tuttavapiirissä.

Homman koko pointti kuitenkin on siinä, miten järjenköyhää on piikittää testikampetta pakon uhalla koko kansaan. Kun tuota asiaa noin miettii, niin ei uskoisi että on kyse mitenkään edes etäisesti sivistyneestä sivilisaatiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun tajusin valtiovalta me olevan mukana tappo piikkien jaossa kansalle vaikka tietävät hyvin mitä ne aiheuttaa menetin uskon ihmisyyteen. Nyt vain odotan että kaltaisiani on enemmän ja että yhdistymme ja kostamme kaiken anarkian muodossa.

Mieti, me ei kuoltu niihin.

Mutta tarvittaessa kuolette. grafeenia voidaan sähkömagneettisella säteilyllä saada kokoamaan itseään suuremmiksi paakuiksi ja silloin verisuonet tukkeutuvat. Tai se että syöpäsairaudet ovat räjähdysmäisesti kasvussa ja jo remissiossa olevat ovat ruvenneet laajentumaan uudelleen.

Mietin itse vähän samoin. Tosin itsellä tämä kaikki on alkanut jo vuosia sitten. Olen pettynyt monesti elämään ja ihmisiin. On kiusattu paljon ja en oikein enää viihdy sosiaalisissa tilanteissa. Jos mietin itseäni niin en oikein pärjää tässä maailmassa tai kestä niin paljon kuin pitäisi. Tuntuu tavallaan siltä, että menetin itsestäni jotain jo nuorena. Ne ikävät vuodet ja sen jälkeiset elämänkokemukset kuormittivat ja niistä jäi jälkiä jaksamiseen. En ole toipunut kunnolla.

Lukiossa ollessa vielä uskoin esim siihen kuinka elämä voi muuttua. Sitten vuosia myöhemmin joskus 26-vuotiaana alkoi se tietty viimeinen "typeryys" viimein karista pois. Nyt viime vuodet olen voinut melko huonosti. Olen masentunut ja ahdistunut välillä. Unettomuus talvisin on pahentunut paljon. Olen melko vähissä voimissa koko ajan. En jaksa paljon keskittyä ja ajatus takkuaa. Monesti kyllästynyt olo ja en jaksa innostua mistään. Samalla ymmärrän sen kuinka moni yrittää parantaa elämäänsä ja tietysti se kaikki on ns omalla vastuulla mitä elämällään tekee. Silti itselläni ei näytä olevan voimia kuin välttämättömään. Se on pakko tunnustaa. Samalla hävettää vähän kirjoittaa tätä ja en omaa edes mitään diagnooseja yms joten minun pitäisi vielä pärjätä melko hyvin. Silti jos mietin elämääni niin kaikki ei ole ollut hyvin pitkään aikaan. Ehkä lapsuudessa viimeksi. Olen myös hyvin yksinäinen ihminen. Tämä aiheuttaa näkymättömyyden ja irrallisuuden tunnetta. Ehkä tarvisin jonkin jolle olisin elossa ja jonka kanssa jutella. Samalla pelkään, ettei minusta ole kenellekään iloa. Monesti pakenen haaveisiin. Onneksi minulla on vielä muutamia juttuja mistä pidän kuten musiikki, lukeminen ja ulkoilu. Silti välillä nekään eivät riitä. Elämä pyörii paikallaan ja on kyllästyt olo. Samalla ikävää valittaa, mutta en tiedä haluanko elää näin ja viettää täällä vuosikymmeniä samalla tyylillä. En varmaan jos totuudessa pysytään. Erään täältä jo lähtemään tyypin sanoin "everybody telling me that life is short but I wanna die". Tämä näin huonona päivänä. Sitten taas häpeän ajatuksiani ja elämä menee taas eteenpäin joten kuten. Pärjään niin kauan ennen kuin yöunet menevät täysin tai alkaa enemmän ahdistaa. Tosin itsellä vaikuttaa paljon koko elämäni ja kokemani asiat. Lähetän tämän viestin nyt ennen kuin kadun sitä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas tuntuu, että olen alkanut syvällisemmin ymmärtää niiden kliseisten arjen pienten ilon ja onnen hetkien merkityksen. Muutama vuosi sitten olisin nauranut räkäisesti näille auringonnousujen ja teekupposten hehkuttajille. Nyt huomaan esim pysähtyväni joka aamu tunnustelemaan lämpimiä varpaita pehmeän peiton alla ja nauttivani siitä, että heräsin, minulla on katto pään päällä ja tylsä työ, josta saan palkkaa ja sitä kautta ruokaa. Toisaalta kriiseihinkin tottuu ja turtuu, kohta todennäköisesti nämäkin asiat unohtuvat ja palaan harmaaseen elämänasenteeseen.

Itse olen taas tavallaan käyttänyt jo vuosia näitä "pieniä iloja" ja nojannut niihin. Ne ovat pelastaneet paljon ja tuoneet iloa. Näitä esim jo ihan jokin uusi biisi, hyvä ruoka, kaunis luonto yms. Nyt tuntuu, että nekin keinot ovat jo käytetty ja niihinkin jotenkin turtuu. Se on ikävää huomata jos arki on muuten hyvin tavallista ja nämä iloa tuottaneet asiat hiipuvat. Sitten ei välttämättä ole mitään tilalle.