Onko kenelläkään muulla maailmantilanne tehnyt sen, että on vaikea kiinnostua oikein mistään?

No riippuu ihmisestä. Itselläni on optimistinen ja reipas luonne, että maailmantilanteen ja oman sairastumiseni jälkeen minulla on kuitenkin kiinnostuksen kohteita ja haaveita

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mistä johtuu mutta tilanne sama täällä siinä mielessä, että mikään ei oikein kiinnosta ja tavallaan pelottaa tämä oma melankolia.

Tämä alkoi koronavuonna mutta oli minulla ihan muita vaikeuksia silloin, joten en tiedä johtuuko maailmantilaneesta vai elämäntilanteesta.

Kuin millään ei olisi mitään väliä ja sitä odottaa loppua. Samalla pelottaa mitä tuleman pitää.

Hyvin sanottu ja tunnen samoin. Pitkäaikainen masennus oli mukavasti kallistunut parempaan, mutta parin vuoden aikana kaikki hyvä on haihtunut pois ja perse on hellänä tymäkästä pohjakosketuksesta. Mikään ei ole nyt kiinnostanut tai innostanut vuoteen, ja iltaisin toivon vain ettei seuraavaa päivää enää tulisi.

Haluaisin sen vielä sanoa, että minä ja kaltaiseni ollaan piilossa tilastoilta. Kukaan, siis virallisempi taho, ei tiedä että meitä uhkaa työkyvyttömyys maailmantilanteen takia. Ei me olla minkään avun tai seurannan piirissä. Tästä voi tulla aikamoinen p ommi työmarkkinoille kohta. Ja taas päättäjät yllättyy. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pitkälti fiilis on aivan sama ja evvk. Just ennen koronaa oli iso elämänmuutos suunniteltuna ja jo puoliksi tehtynäkin, mutta sitten kaikki piti panna jäihin. Mukamas hetkeksi, pariksi kolmeksi kuukaudeksi jotta pandemiasta päästään. Ja kilinkellit, tilanne vaan pitkittyi ja pitkittyi eikä niitä aiempia suunnitelmia voinut enää toteuttaa kun koronan myötä meni tulevalta alalta varma duuni ja itseltä säästöt joilla se elämänmuutos oli tarkoitus rahoittaa.

Ja sitten tuli tämä ukraina jonka varjolla ryöstetään loputkin rahat ja kaikki on vieläkin enemmän epävarmaa. Tosin sekin on toisaalta aivan sama ja evvk koska se elämänmuutoksen aika oli ja meni.

Minä pelkään pian masentuvani, ajautuvani sen vuoksi työkyvyttömäksi. Apuahan ei saa ellei ole työpaikkaa, jossa on hyvä työterveys. No minulla ei ole mitään työpaikkaa. Hyvä koulutus on, meneekö sekin hukkaan. Ja se oli aikoinaan yhteiskunnalle aika kallis koulutus. Ahdistaa. En keksi millä löytää ulospääsy kun mikään, ei varsinkaan uusi, kiinnosta yhtään, ajatuskin ahdistaa. Mahdoton suuntautua tulevaisuuteen. Ja en varmasti ole ainoa, joka ajautuu pian työkyvyttömäksi tämän maailmantilanteen vuoksi. Kuka meitä auttaa?

Ap

Loppujen lopuksi vain te itse. Muut eivät voi nousta sielä kuilustasi sinun puolesta

Itsekkäästi ajatellen, olen iloinen kun pääsin suht nuorena tk-eläkkeelle (50 v) eikä tarvitse enää pingoittaa ns. turhista asioista ja käyttää kaikkea aikaa oravanpyörässä juoksemiseen. Voi keskittyä olennaisiin ja oikeasti itselle tärkeisiin asioihin, on aikaa tehdä tilit selväksi oman elämänsä kanssa. Olen hyväksynyt oman kuolevaisuuteni.

Nuorempien ja lasten takia (omia ei ole, mutta yleisesti) tunnen kyllä huolta maailman tilanteen takia.

Suomi eurooppa on pieni neuvostoliitto jossa virkarälssi häärää ja porskuttaa. Hallintoalamaisilla ei tietnkää ole eikä saakaan olla kivaa. Suomessa vielä tuhonnut kaiken feminismi eli naisten etuoikeutus joka asiassa.

Todella moni on näinä aikoina alkanut seuraamaan vaihtoehtomediaa kun valtamedia jostain syystä haluaa salata asioita kansalaisilta.

Vierailija kirjoitti:

Välinpitämättömyys. Sitä pitää välttää kaikissa olosuhteissa.

Mielestäni on fiksua olla kuormittamatta itseään kaikella maailman jaskalla.

Vierailija kirjoitti:

Todella moni on näinä aikoina alkanut seuraamaan vaihtoehtomediaa kun valtamedia jostain syystä haluaa salata asioita kansalaisilta.

Ei ole, ainakaan kukaan älykäs.

Marraskuu, en kyllä keksi muuta kuin kasvattaa viikset. Voi tylsyyden tylsyys. Hyvä että jaksaa tänne kommentoida!

Vierailija kirjoitti:

Muistakaamme, että kunhan emme kukaan enää omista mitään, saamme vihdoin olla onnellisia!

Klaus-setä, jonka porukoihin kuuluu muunmuassa meidän pääministeri, lupasi!

Aion omistaa just mitä haluan, mutta tee sinä kuten käsketään kun tämä on näköjään sulle niin tärkeää.

Täällä sama.

Tuntuu ettei millään mitä itse tekee ole enää mitään merkitystä omaan elintasoon ja elämään. Aina tulee jotain mikä syö säästöt, pilaa kaiken ja taas saa aloittaa suunnitelmat alusta. Korona, sota, remonttikin jäissä kun ei ole varaa tehdä näillä hinnoilla, sähkön hinta, ruoka, bensa... lääkäriin ei pääse, hammaslääkäriin ei pääse, vanhukset viruu kotona, vanhemallani roikkuu syöpähoidotkin kun jonot on pitkät. Veroja kyllä nyhdetään, mutta mitä niillä tavallinen asiansa hyvin hoitanut kansalainen saa? Ei enää yhtään mitään. Aivan kaikki koko ajan kurjistuu. Mitään hyötyä ei ole nousta tuonne pimeään rämpiäkseen töihin ja pimeässä takaisin kun toisille valtio maksaa ihan kaiken saman vastikkeetta.

Ydinsotaa odotellessa kohti räntäsadekautta, jes.

Koen kaikkein vaikeimmaksi jaksaa olla teinien kanssa aktiivinen ja uskoa ja toivoa valava ja kannatella.

Että he jaksaisivat.

Yritän ajatella kivoja ja puuhata kivoja mutta yhteiskunta haraa vastaa ja heittää kapuloita rattaisiin koko ajan.

Esim. kirkon kiva kuoro lopetetaan kevään jälkeen. Uimahalleista suljetaan saunat ja vesikin on kylmempää. Bussiliput kallistuvat. Käsityömessuja ei tulekaan. Kaikenlaista tällaista, tässä muutama esimerkki.

Se syö iloa ja jaksamista. En keksi enää mitään mikä toisi toivoa huomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella moni on näinä aikoina alkanut seuraamaan vaihtoehtomediaa kun valtamedia jostain syystä haluaa salata asioita kansalaisilta.

Ei ole, ainakaan kukaan älykäs.

Sinustako on älykästä seurata valtamediaa jossa jätetään moni asia kertomatta? Totuusko pelottaa vai miksi et uskalla googlettaa valtamediasta poikkeavia uutisia?

Mua masentaa tämä sen seitsemän sortin vähemmistöjen loputon ymmärtäminen ja joka asian varominen, alituinen varpaillaan olo ettei kukaan vaan vedä hernettä aivan tahallaan nenään ja etsimällä etsi näpäytettävää ja loukkaannuttavaa muiden sanomisista. Aina on joku työpöydäksi indentifioituva, jota loukkaa kun pitää olla muunsukupuolinen eikä saa olla passissa esine. Ja että tuohon lähtee porukka mukaan ja lopulta julkisuuden henkilöitä ajetaan nurkkaan vaaditaan anteeksipyyntöä ja hyvittelyä. Menee usko tulevaisuuteen kun puolet on katujengiläisiä ja puolet näitä joka asiasta romahtavia tiedostavia lumihiutaleita. Jos olisi varaa, muuttaisin jonnekin korpeen elämään tavallista elämää.

Kuulostaa masennuksen oireilta.

Mä elin lapsuuteni ja nuoruuteni kylmän sodan varjossa. Edellinen sukupolvi kertoi kovastikin sota-ajoista. Kasarilla sitten tuli lisäksi Tshernobylin vuoksi tietoisuuteen ydinvoimalaonnettomuuksien uhka. Sitten jo elettiinkin 1990-luvun lamaa. Alkoi lopulta kiivas nousukausi, mutta vuosituhannen vaihteen piti tuoda mukaan maailmanloppu. Lentokoneiden putoilla jne. Noh, 2001 tulikin sitten WTC torneihin kohdistunut isku ja ihmisten tietoisuuteen j.ihadit yms. 2008 alkoi talouden taantuma, josta ei Suomessa oltu noustu edes pandemian alkuun mennessä. Että en nyt tiedä, milloin olisi elämässään jotain voinut tehdä tai suunnitella...paitsi niinä muutamana vuotena 1990-luvulla laman päätyttyä. 

Kirjoitin tuon, koska koko mun 60-vuotisen elämäni aikana on ollut hyvin vähän sellaisia aikoja, jolloin olisi voinut luottaa siihen, että mitään pahaa ei ikinä tapahdu. En osaa sanoa, onko mulla hyvä resilienssi juuri siksi vai siitä huolimatta. Jos sulla ap on kestänyt kuvailemasi kaltainen tilanne jo pitkään, suosittelen hakemaan keskusteluapua. Ja jos sekään ei auta, hakeutumaan terveydenhuollon piiriin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaamme, että kunhan emme kukaan enää omista mitään, saamme vihdoin olla onnellisia!

Klaus-setä, jonka porukoihin kuuluu muunmuassa meidän pääministeri, lupasi!

Aion omistaa just mitä haluan, mutta tee sinä kuten käsketään kun tämä on näköjään sulle niin tärkeää.

HAHAHAHAHAHA, ihan kuin sulta mitään mielipidettä kysyttäisiin, saati vastauksestasi mitään välitettäisiin.

Vierailija kirjoitti:

Mua masentaa tämä sen seitsemän sortin vähemmistöjen loputon ymmärtäminen ja joka asian varominen, alituinen varpaillaan olo ettei kukaan vaan vedä hernettä aivan tahallaan nenään ja etsimällä etsi näpäytettävää ja loukkaannuttavaa muiden sanomisista. Aina on joku työpöydäksi indentifioituva, jota loukkaa kun pitää olla muunsukupuolinen eikä saa olla passissa esine. Ja että tuohon lähtee porukka mukaan ja lopulta julkisuuden henkilöitä ajetaan nurkkaan vaaditaan anteeksipyyntöä ja hyvittelyä. Menee usko tulevaisuuteen kun puolet on katujengiläisiä ja puolet näitä joka asiasta romahtavia tiedostavia lumihiutaleita. Jos olisi varaa, muuttaisin jonnekin korpeen elämään tavallista elämää.

Jos toi on sun isoin ongelma niin huhhuh.