Naapurin mielestä meidän muiden tulisi vain kestää hänen lapsista lähtevästä metelistä
Taloyhtiössämme asuu yh kolmen lapsen kanssa, joista nuorin ei ole vielä kouluikäinen.
Heti aamutuimaan alkaa järkyttävä huuto, itku, pattereiden pauke! Ja sitä jatkuu ihan iltaan asti.
Vuorokaudessa on se muutama tunti hiljaista kun lapset ovat koulussa/hoidossa, mutta tietenkin me työssäkäyvät ei olla nauttimassa siitä hiljaisuudesta. On hyvin stressaavaa tulla kotiin, kun alaovella kuulee jo sen metelöinnin. Kotona ei saa yhtään olla rauhassa. Työpäivinä menen aikaisin nukkumaan ja metelöinti kuuluu vielä silloinkin, ja vastaavasti viikonloppuna kun saisit nukkua pitempään, herätään useimmiten siihen että lapsista joku kiljuu kurkku suorana.
Olen jutellut lasten äidin kanssa tilanteesta. Hän tietää että heistä lähtee ääntä, mutta hänen suhtautuminen oli lähinnä "teidän tulisi vain kestää että lapset pääsevät tuon vaiheen yli"?! Mielestäni meidän muiden nimenomaan EI tarvitse kestää ja odottaa niitä rauhallisempia aikoja. Tätä on jatkunut ihan siitä päivästä lähtien kun he muuttivat taloon, eli 2 vuotta.
Mitä tässä voi olla tehtävänä muuta kuin muuttaa itse pois? Jatkuva metelöinti varmistaa että stressitaso on ja pysyy tapissa.
Kommentit (72)
Kuulostaa toivottomalta. Mutta olisiko sinulla jotain lempimusiikkia jota jaksat kuunnella aamusta iltaan melko kovalla. Voit ystävällisesti laittaa viestin ilmoitustaululle, että siksi soitat niin kovalla että se peittää asunnosta x tulevat mm huutamiset ja paukuttelun ym äänet. Lopetat kyllä musiikin huudattamisen jahka naapuri hiljenee...sitä odotellessa.
Näin se on nähtävä. Lapsen äänet ovat normaalia elämää.
On se niinkin toki joissakin taloyhtiöissä ollut, kaupungin vuokrataloissa, että naapurin pitää sopeuttaa täydellisesti oma elämänsä uusiksi kun seinän taa tulee lapsi. Sitten pitää naapurinkin olla kuin hänellä olisi vauva asunnossaan.
Tuollainen kaistapää löytyy Helsingistä!
Sinänsä kyllä kummallista että sopeuttamisvaatimus koski vain yhtä naapuria, toiset saivat olla kuten halusivat. Tulla yöllä talviaikaan kovaäänisesti yöjuoksuistaan, tehdä mitä haluavat... Mut yks, sen piti olla niin kuin hänkin asuisi lapsen kanssa samassa kämpässä.
Avutonta porukkaa!
Mutta toistaalta ei se lapsi kyllä sitten tainnut juuri kodin seinien ulkopuolella liikkua. Järkyttävintä oli se, että se kaistapää laittoi itkuhälyttimen täysillä volyymeillä sen seinän viereen jossa se tiesi naapuriasunnossa olevan alkovin! Kuuletko nyt, meillä on lapsi! No, hoida vttu itte se lapses, mitä se mun elämään kuuluu!
Ja toki, sitten se lapsellinen jätti kaikki säännöt noudattamatta. Sitä oli vaunut ja vankkurit rappukäytävässä kaitseisii lukittuina, leluja portaissa, ja niin edespäin.
Nyt kyykkyyn, me tullaan meidän kakaran kanssa!
Jos kukaan ei tee mitään, metelöisin kiusallani takaisin. Jos päivisin yh nukkuu, kun lapset ovat hoidossa, jättäisin stereot päälle työpäivän ajaksi. Iltaisin soittaisin pianoa klo 21-22.
Vierailija kirjoitti:
Jos kukaan ei tee mitään, metelöisin kiusallani takaisin. Jos päivisin yh nukkuu, kun lapset ovat hoidossa, jättäisin stereot päälle työpäivän ajaksi. Iltaisin soittaisin pianoa klo 21-22.
Sinä saat itse häädön
Vierailija kirjoitti:
Kiitän itseäni siitä että muutin taloyhtiöön jossa ei asu lapsiperheitä, ja jossa lemmikit ovat kiellettyjä.
Ovatko ne lapsiperheetkin kiellettyjä? Ei varmasti kauaa mene, kun siellä alkaa niitä perheitä muodostumaan. Lopulta ne tunkeutuu kaikkialle kuitenkin.
Se mikä jaksaa ällistyttää, on sellainen maalaisjärjen puute. Naapurin kanssa näistä melujutuista puhuttiin hyvässä hengessä, mutta älykääpiö paiskoo silti etuoveaan välillä niin että seinät helisee. Joo siitä ei tullut mainittua, mutta on se nyt helvetti jos joka saakelin yksittäinen asia pitäisi erikseen mainita tai ei osaa olla hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
taas tämä täsmälleen sama aloitus....
Ja sinä vaivaudut silti kommentoimaan? Näitä kaistapää perheitä riittää. Nykyään ei osata pitää lapsia kurissa ja kohautellaan siitä hyvästä olkia.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelu? Valitus isännöitsijälle?
Eihän teidän sieltä tarvitse muuttaa. Ne voivat muuttaa jotka eivät osaa elää talon sääntöjen mukaan.
Lasten äänet, leikit, itkut jne. kuuluvat normaaliin kerrostalo-elämiseen. Ne muuttakoon, jos eivät tätä kestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se niin on, että teidän täytyy vain kestää. Ei lapsiperhettä voi pakottaa muuttamaan muualle siksi, että lähtee ääntä. Eikä lapsiakaan saa hiljentää keinolla millä hyvänsä.
Kerrostaloelämän iloja.
Ei kyllä todellakaan tarvitse kestää. Mikä siinä on, että lapsiperheillä olisi joku etuoikeus terrorisoida muita ilman seuraamuksia? Taloyhtiölle voi tehdä valituksen. Vaikka metelöinti ajoittuu hiljaisuusajan ulkopuolelle, useissa taloyhtiöissä on kuitenkin sääntö että yhtäjaksoista häirintää EI saa tapahtua päiväsaikaan.
Lapsia voi kieltää, opettaa elämään kerrostalossa. Ne voi viedä ulos purkamaan ylimääräistä energiaa. Tai jos ei pärjää, niin perhe hakee sitten apua. Lastensuojelu ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa. Lapsilla ei välttämättä ole hyvät kotiolot.
Jos kerrostalon lapsiperheen asunnosta EI kuulu lasten ääniä, se on kyselyn paikka. Miten käsket ilman väkivaltaa kaksivuotiasta olemaan aina hiljaa?
Vierailija kirjoitti:
Pattereihin hakkaaminen on kielletty, lukee monen taloyhtiön säännöissä.
Miksi niitä pattereita pitää ylipäätänsäkään hakata?
Monet ongelmat johtuu vapaasta kasvatuksesta ja siitä, ettei lasten "vanhemmista" ole vanhemmiksi. Kyllä itse ainakin puutun asioihin riippumatta mitä lapsen tai lasten vanhemmat asioista ajattelee. Niin pihapiirissä kuin vaikka ostoskeskuksessa jos leikkivät rullaportaissa tai juoksevat vaarallisessa paikassa edestakaisin päättömästi. Ei sillä ole mitään merkitystä mitä niiden vanhemmat ajattelee jos eivät itse saa lapsiaan kuriin.
Isket kantturaa tai sen skidiä päin pläsiä,ei siitä sakkoa enempää saa
Juokseminen ja kirkuminen tai huutaminen ei ole ok,edes lapsiperheessä. Äidin tehtävä tässä tapauksessa on,opettaa lapsille käytöstavat. Ja kerta se ei onnistu,tee lasu ja myös isännöitsijälle valitus, muutaman naapurin kera.
Ei lapsiperheillä ole mikään etuoikeus häiriköidä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pattereihin hakkaaminen on kielletty, lukee monen taloyhtiön säännöissä.
Miksi niitä pattereita pitää ylipäätänsäkään hakata?
Eräässä taloyhtiössä puututaan häiriöön lämpöpattereita hakkaamalla usean asukkaan toimesta, usein kolina jatkuu niin kauan kunnes häiriön aiheuttaja lopettaa häiriön aiheuttamisen. Yllättävän tehokasta taitaa olla kun loppuu luvattomat remontit ja steroiden huudattamiset nopeasti.
Nyt tarpeeksi moni tekemään valitus isännöitsijälle. Ei se yh ole mikään taikasana että saa mellastaa miten vaan. Kerrostaloissa on järjestyssäännöt ihan kaikkia koskien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelu? Valitus isännöitsijälle?
Eihän teidän sieltä tarvitse muuttaa. Ne voivat muuttaa jotka eivät osaa elää talon sääntöjen mukaan.Lasten äänet, leikit, itkut jne. kuuluvat normaaliin kerrostalo-elämiseen. Ne muuttakoon, jos eivät tätä kestä.
Ei se nyt ihan niinkään mene että lapset saa kerrostalossa möykätä ihan miten paljon vaan. Normaalit leikkimisen äänet on asia erikseen, mutta ei se jos joku lapsi vaikka kirkuu kurkku suorana ihan vaan harmitustaan tai juoksentelee tuntikaupalla ympäri pientä asuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tarpeeksi moni tekemään valitus isännöitsijälle. Ei se yh ole mikään taikasana että saa mellastaa miten vaan. Kerrostaloissa on järjestyssäännöt ihan kaikkia koskien.
Taloyhtiöiden järjestyssäännöt eivät kiellä normaaleja elämisen ääniä. Lapset hihkuvat, vauvat itkevät, yläkerrassa saa jopa harjoitella pianonsoittoa. Pyykkiä saa pestä ja lingota vaikka koko päivän hiljaisuusaikojen puitteissa. Imuroidakin saa vaikka sunnuntaina. Alakerran mummo voi kuunnella jumalanpalvelusta jo heti aamusta. Jos ette näitä kestä, muutatte te muualle.
Mä ainakin rupeisin möykkäämään heti kun lapset on käynyt nukkumaan. Pikkumyyn tyyliin, jos en minä nuku, niin sit ei nuku kukaan muukaan.