Tapoja ja käytäntöjä mitkä eivät enää kuulu tähän päivään
Luetellaan tähän tapoja, käytäntöjä tai perinteitä mitkä eivät mielestänne sovi enää nykymaailmaan. Perustelut myös perään. Yläpeukku = samaa mieltä, alapeukku = eri mieltä.
Aloitan: turhanpäiväinen lentäminen, esimerkiksi to-su kestäville kaupunkilomille tai yliopiston edustusreissut vierasjärjestöjen vuosijuhlille. Ylipäätään vuosittaiset lentomatkat. En pidä eettisinä käsillä olevan ilmastokriisin aikana.
Kommentit (309)
Vierailija kirjoitti:
Joskus muutamia vuosia sitten kaupat menivät kiinni lauantaisin kello 18.00. Ja oliko joskus jopa näin, että sunnuntaisin kaupat olivat kiinni. Joskus ysärillä?
Saisivat mennä edelleen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. 15 vuotta sitten Helsingissä oli vain muutama 24/7 Alepa. Yksi oli asematunnelissa, toinen Hertsikassa ja kolmas Töölössä.
Vierailija kirjoitti:
Huomautuksena vain!
Vanhempien tai korkeammassa asemassa olevien teitittely kuuluu peruskäytöstapoihin, jotka opetetaan jo kansakoulussa. Vaatikaa toki teitittelyä asiakaspalvelijoilta sekä teititelkää vanhempia ja arvokkaampia!
Millä tavalla asiakkaani on minua arvokkaampi ihminen?
Teitittelen kyllä hyvin herkästi, mutta tämä asiakaspalvelijoiden ihmisyyden lyttääminen ei ole nykyaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus muutamia vuosia sitten kaupat menivät kiinni lauantaisin kello 18.00. Ja oliko joskus jopa näin, että sunnuntaisin kaupat olivat kiinni. Joskus ysärillä?
Saisivat mennä edelleen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. 15 vuotta sitten Helsingissä oli vain muutama 24/7 Alepa. Yksi oli asematunnelissa, toinen Hertsikassa ja kolmas Töölössä.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieraan kulttuurin osalta sellaisten tapojen ja perinteiden hyväksyminen, joita ei enää omassa kulttuurissa hyväksyttäisi.
Esim?
Vähän ohi aiheen, mutta en itse tykkää miten Suomessa suurin piirtein kannustetaan pakolasia huivin käyttöön, vaikka kotimaassaan huiviin pakottaminen on ollut yksi hirmuvallan näkyvimmistä tunnuksista. Päin vastoin pitäisi korostaa, että Suomi on vapaa maa eikä täällä tarvitse kantaa ääri-ismismin tunnuksia.
Woman face. Uskomatonta, että miehet saavat tehdä naisista pilaa edelleen viihteen varjolla. Muinoin miehet esittivät naisia, koska naiset eivät saaneet näytellä, mutta nykyään millekään drag queeneille ei ole tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Naiselle flirttailu. Sehän on melkein raiskaus eli seksuaalista ahdistelua, rikos, kova tuomio tulee. Paitsi jos olet tummaihoinen niin saat anteeksi.
Noku ne on niin viriilejä ja sexualisia ja se kuuluu niitten kulttuuriin.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen maininta turhanpäiväisestä lentämisestä pistää kyllä miettimään milloin lento on turhanpäiväinen? Jos ihminen matkustaa käyttäen lentokonetta vaikkapa nyt kerran 4 tai 5 vuodessa, niin se sallittakoon, vaikka olisikin huvimatka. Ne joilla on rahaa matkustaa, tuskin lakkaavat matkustamasta, ellei tosissaan myös vihreät arvot paina mieltä.
Lähinnä tuntuu, että ihmisten omaantuntoon yritetään vaikuttaa näillä ajatuksilla, että lentämistä pitäisi vähentää. Ne vähentäköön, jotka lentävät paljon. Itse lennän vain tuon kerran 4 tai 5 vuodessa, niin sen suon itselleni ihan ilman omantunnontuskia.
Eräs julkivihreä tuttava lentelee ympäri maailmaa vähintään tuon 4-5 kertaa vuodessa ja paheksuu muita, jotka tekevät samoin. Pitäisikö lentäminen sallia vain vihreälle eliitille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien ihmisten kunnioittaminen vain sen vanhuuden takia. Myös teitittely sisältyy tähän.
Perustelu: nykyajan vanhuksilla ei ole käytöstavoista jälkeäkään, sellaisilla juuri nyt eläkeiässä olevilla. Sitten toisaalta taas heidän vanhemmilla, niillä jotka on nyt noin 80v. käytöstavat löytyy.
En voisi kuvitella että 80v. isovanhempani käyttäytyisivät niinkuin nuo 60v. tötteröt.
No nämä tän päivän 60 vuotiaat on 70 luvun lapsia eli anarkisteja jotka loi seksuaalimoraalinvallankumouksen ja muuta hapatusta.
Matematiikka hukassa? V. 1970 syntyneet ovat nyt 52-vuotiaita.
Noli lapsia silloin. 1962 syntynyt on 60 ja lapsi vielä vahvasti 1970-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Poikalapsien suosiminen. Ei ole montakaan vuotta siitä, kun sukulaismies totesi minulle, kahden tytön äidille, että "vielä kun tulis se poika". Oisin halunnut vetää turpaan.
Lapsuudenperheessäni pojille hankittiin autot, tytöille ei. Pojille annettiin seteleitä vaivihkaa kouraan, tytöille ei.
Meidän esikoinen on tyttö. Sukulaisnainen levitti juttua että mieheni on kovin pettynyt kun tulokas ei ollutkaan poika. Kyseinen tyttö on jo lähes aikuinen ja edelleen hämmästelen tätä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät käytöstavat on mennyttä aikaa.
Jo on aikakin. Kohteliaisuuksin tulkitaan ahdisteluksi. Avatkoon muijat itse ovensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomautuksena vain!
Vanhempien tai korkeammassa asemassa olevien teitittely kuuluu peruskäytöstapoihin, jotka opetetaan jo kansakoulussa. Vaatikaa toki teitittelyä asiakaspalvelijoilta sekä teititelkää vanhempia ja arvokkaampia!
Millä tavalla asiakkaani on minua arvokkaampi ihminen?
Teitittelen kyllä hyvin herkästi, mutta tämä asiakaspalvelijoiden ihmisyyden lyttääminen ei ole nykyaikaa.
Ei hän ihmisenä arvokkaampi ole, hän kuitenkin asiakkaana maksaa palkkasi ja voi lopettaa käymisen, jos kohtelu ei ole oikeanlaista.
Amerikanraudat eli dollarihymyt, vaikka ovat järjettömän kauniita. Oi Toyota Prius!
Töiden tekeminen kodin ulkopuolella.
Henkilökohtaisen tilan loukkaaminen väkisin halailemalla ja tulemalla liian lähelle.
Varsinkin kun on kyseessä joku puolituttu tai uusi tuttavuus.
Vierailija kirjoitti:
Oven avaajan ja ovesta menijän roolijako oletun sukupuolen perusteella. Kiusaannuttavaa joka kerta, kun tätä tapahtuu itselle.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä raskaammiksi ovat ovet tulleet. Minusta on mukavaa, kun joku avaa oven.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät käytöstavat on mennyttä aikaa.
Jo on aikakin. Kohteliaisuuksin tulkitaan ahdisteluksi. Avatkoon muijat itse ovensa.
Harmikseni en enää jaksa, ovista on tullut painavia.
vasemmisto puolue ei TODELLA OLE TÄTÄ PÄIVÄÄ. .......... MIKSI POLITRUKEJA TUETAAN VALTION VAROIN.
Yksilön syyttäminen ja syyllistäminen ympäristötuhoista ja energiakriisistä, kun suurimmat syylliset ovat isompia toimijoita, kuten suuryrityksiä ja valtioita.
Joskus muutamia vuosia sitten kaupat menivät kiinni lauantaisin kello 18.00. Ja oliko joskus jopa näin, että sunnuntaisin kaupat olivat kiinni. Joskus ysärillä?